Heipä vaan!

Mukavaa, kun olet tullut pistäytymään blogissani. Vielä mukavampaa on, jos jätät käydessäsi itsestäsi puumerkin. Toivottavasti viihdyt - tervetuloa myös uudestaan! :)

perjantaina, tammikuuta 22, 2010

Palapeli

Eilen illalla otetussa kuvassa palapelin palaset odottavat kokoamista:



Viikonlopun aikana olisi siis tarkoitus ommella saumat sekä neuloa kaulus ja nappilistat. Valmista ei kuitenkaan tule ennen maanantaita, sillä pääsen vasta silloin käymään nappikaupassa.

Minun viikonloppusuunnitelmani ovat siis selvät. :)

Päässäni pyörii eräs neule tai neuleet, jotka näin torstai-iltana töissä kahden oppilaani yllä. Ovat sisarukset, ja heillä oli yllään liki identtiset liivihameet, joiden idea oli sama kuin tässä Novitan Talvi 2008 -lehden liivihameessa. Erona vain se, että tyttöjen liivihameet oli tehty 7 veljeksestä, helmassa Jättiraitaa pinkki-harmaa-luonnonvalkoisena, ja yläosa luonnonvalkoista. Aivan ihanat mekot! :) Nyt ajatuksissani siintää samalla tyylillä itselleni tunikantapainen: jättiraitaa helmaksi pystysuuntaisesti eli neulottaisiin poikittain pitkänpitkä kaistale, siitä sitten poimittaisiin silmukat yläosaan ja sitten loput onkin vielä vähän hahmottamatta. Täytyy laittaa harkintaan. ;) Voi olla, että sinne se jääkin ja unohtuu, kun tulee parempiakin ideoita mieleen. Eipä taida koko elinaika riittää kaikkien neulehaaveiden toteuttamiseen, puhumattakaan kaikki muut haaveet lisänä. Ihana oli silti nähdä käsinneulottua oppilaiden päällä! :)

Kiitos kommenteistanne, niitä on ollut taas ilo lukea! :) Hyvää viikonloppua! :)

11 kommenttia:

  1. Voi kuinka ihanat palapelit! ;) Odotan innolla lopputulosta.

    VastaaPoista
  2. Tuosta palapelista tulee varmasti valmiina ihana<3 Hauska idea tuollainen tunika, niitä kaikkia toteuttamistä odottavia ideoita ei ikinä ehdi millään tehdä, ja sitten ne unohtuvat... Pitäisi varmaan alkaa kirjata niitä ylös!

    VastaaPoista
  3. Varmaan tulee kaunis ja kiva nähdä valmiina!

    VastaaPoista
  4. Harmi, kun ei voi kaikkia hienoja ideoita toteuttaa. Niitä nimittäin riittää:)

    Palapelin valmistumista odotellessa hauskaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  5. Upealta näyttää!
    Oikein hyvää viikonloppua sinullekan !!

    VastaaPoista
  6. Palapelistä tulee kaunis!
    Novita lehdessä oli kyllä niin ihanat mallit,ja värit,vau.
    Hangon Säästöpörsiin olu tullut jotkut uudet langat ja värit,enkä voinut vastustaa uusi Jättiraita,siis vihreä-luonnonvalkoinen,taidan neuloa itselleni sukat.
    Kiitos kommentistasi blogissani,siis suomenkielen kirjoittamisesta.Olet ihana!
    Hyvää viikonloppua sinulle ja perheellesi.
    Halit

    VastaaPoista
  7. Odotan jännityksellä palapelin lopputulosta!

    Tuo tunikaidea kuulostaa tosi kivalta.

    VastaaPoista
  8. Neuletakkisi kappaleet näyttävät kauniilta, lopputulos on varmasti aivan ihana!
    Hyvää viikonloppua sinulle myös!

    VastaaPoista
  9. Tulossa on kaunis neule! Tuo aika ärhäkkä monivärilanka rauhoittuu kummasti valkoista taustaa vasten. Tosi hyvä yhdistelmä.

    VastaaPoista
  10. Todella kaunis neule valmistumassa. Odotan innolla valmista neuletta.
    Neulesuunnitelmia on minullakin niin paljon, ettei tiedä, mistä alkaisi.

    VastaaPoista

Haluatko piristää päivääni? :) Sen voit tehdä helposti jättämällä itsestäsi puumerkin kommentteihin! Kiva kun löysit blogiini - tervetuloa toistekin! :)

Jos kommentointi ei onnistu (vaatii rekisteröitymisen), voit laittaa viestisi sähköpostitse:
marska_77@yahoo.com

Kiitos! :)

Hei hei!

Kiva kun kävit, tulehan toistekin! :)