Heipä vaan!

Mukavaa, kun olet tullut pistäytymään blogissani. Vielä mukavampaa on, jos jätät käydessäsi itsestäsi puumerkin. Toivottavasti viihdyt - tervetuloa myös uudestaan! :)

sunnuntaina, lokakuuta 11, 2009

Messuterveisiä! :)

Terveisiä Oulun Kädentaitomessuilta! :) Melkein koko päivähän siellä hurahti: astuimme äidin kanssa portista sisään tasan klo 10 aamulla, ja klo 15.15 tuumasimme, että eiköhän nämä messut ole nyt nähty ja lähdimme pois. Eli sellaiset reilut viisi tuntia meni tälläkin kertaa, viime vuonna taisi mennä saman verran. Välillä kävimme syömässä Ouluhallin yläkerrassa ravintolassa ihan kunnon lounaan, joka oli lihapataa runsaine lisukkeineen. Ilman kunnon ateriaa ei olisi messuja jaksanut kiertääkään. :) Kaikki messuja varten varatut rahat menivät, eivätkä ihan riittäneetkään, eli budjetti hieman ylittyi. ;) Mutta ostin mielestäni suunnilleen ne jutut, mitä olin ajatellutkin, en kauheasti heräteostoksia tehnyt. Tai no, miten sen nyt ottaa. :D

Lankaa en ostanut yhtään, mutta sen sijaan yllytin äidin ostamaan itselleen vaikka mitä lankaa. Mohairkeriä hän ainakin osti huivitarkoitukseen, ja sitten kun hän ihastui Wetterhoffin osastolla yhteen neulontaharpulla tehtyyn ponchoon, sain houkuteltua hänet ostamaan sen harpun ja ponchon tarvikepaketin, joka muuten oli Sivilla-silkkivillaa. Ensin äiti kyllä yritti vihjailla, että "kukahan minulle tekisi tällaisen ponchon..." ;) Mutta minä sanoin, että en ole koskaan tehnyt neulontaharpulla mitään, joten se on ihan sama kumpi meistä sen taidon opettelee. :D Olen itse asiassa tosi tyytyväinen siitä, että äitikin teki käsityötarvikeostoksia, jospa häneen nyt tarttuisi taas käsityökipinä uudelleen. :)

Mutta mitäs minä sitten ostin:



Siinäpä ne. :) Onhan sitä jo tuossakin, vaikka aika paljon kaikkea ihanaa sinne jäikin ostamatta, mutta kaikkea ei voi saada, mitä haluaisi. Seuraavilla messuilla sitten. :)



On jo monivuotinen perinne, että ostan kädentaitomessuilta itselleni uuden käsinuken työkäyttöön. Teddyset Viitasaarelta valmistaa todella taidolla tehtyjä ja laadukkaita käsinukkeja. Minulla on jo aika laaja kokoelma eläinkäsinukkeja, ja nytkin mietin kotona, mikä olisi sellainen käsinukke, jolle olisi seuraavaksi kaikkein akuutein tarve. Koska tänä syksynä minulla on töissä suunnitteilla peikko-teema, olin jo valmiiksi ajatellut etsiä peikkokäsinukkea Teddysetiltä. Aluksi myyjä väitti, ettei hänellä ole peikkoja, hän nimittäin tekee kuulemma jotain karvaisempia ja parrallisia peikkoja myös, muttei ollut ehtinyt saada niitä messuille valmiiksi. Tuo tyttöpeikko hänellä oli siinä esillä, mutta sitten huomasin myös poikapeikon taustalla. Tarkoitukseni oli ostaa vain yksi käsinukke, mutta jotenkin nämä näyttivät olevan isosisko ja pikkuveli, niin en raaskinut heitä erottaa - ja kun sain tyttönukesta kympin alennusta, niin pitihän ne molemmat ostaa, kun sain halvalla. ;) Siis eiväthän nämä todellakaan mitään halpoja ole, mutta laadusta kannattaa maksaa, ja saahan ne laitettua verovähennyksiin, kun ovat työvälineitä. :) Nyt ainakin täytyy laulaa töissä lasten kanssa "Kaksi pientä peikkolasta istuu kärpässienen alla..." :) En ole itse mikään suuri peikkojen tai muiden satuhahmojen ystävä, mutta nämä ovat sen verran ystävällisen näköisiä peikkoja, että ihan hyvin hyväksyn heidät omakseni. :) Kuopus vähän vierasti peikkoja... toisaalta viime vuonna hän suorastaan rakastui Teddysetiltä ostamaani pupukäsinukkeen, joten nyt on ihan hyväkin, ettei minun tarvitse viedä lapsilta salaa näitä töihin. ;)



Ristipistotarvikkeita löytyi sekä Violariumista että Kanavatyökeskuksesta. Violariumista ostin Couleur d'Etoilen Les Lettres de Plume -ristipistomallin, joka on ollut jo jonkin aikaa toivelistallani sekä palan ruudullista pellava-aidaa. Haluaisin kyllä tuota samaista pellava-aidaa lisääkin, mutta nyt piti tyytyä tuohon palaan, mitä kauppiaalla oli minulle myydä. ;) Tiedän jo, mitä tuosta teen, malli on kaapissa, mutta sopiva kangaspala puuttui. :) Sitten Kanavatyökeskuksesta ostin Ellen Maurer-Strohin ompelijanalle -ristipistomallin. Minulla on entuudestaan samaa sarjaa viulisti- ja ristipistelijänallet, joten ompelijanalle tulee siihen seuraksi. :)



Tässä vielä lähikuvaa ristipistomalleista, eli tässä Couleur d'Etoilea...



... ja tässä Ellen Maurer-Strohia. :)



Sitten löysin jotain, mitä toivoinkin löytäväni, vaikka aika monta putiikkia sain koluta ennen kuin löysin etsimäni. Tämä on huivineula, jolla voi kiinnittää esim. hartiahuivin, tai sitten sitä voi käyttää vaikkapa jakun tai boleron kiinnitykseksi. Puikoillani on tällä hetkellä jakku, johon ei tule mitään kiinnityssysteemiä, niin siihen ajattelin tätä kokeilla, ja voihan sitä aina sitten siirtää siihen neuleeseen, missä kulloinkin on tarvetta. :) Huivineula löytyi raahelaisesta Käsityöliike Lennun Pajasta. Tuo putiikin nimi on kyllä hämäävä, sillä yhdistän sen automaattisesti erääseen toiseen henkilöön, joka myös oli messuilla... ;) Mutta kyse siis eri henkilöstä. :)



Käsityökauppa Ilosta ostin koukkuamiskoukun, jollaisen olin ajatellutkin messuilta ostaa. En ole koskaan koukunnut, mutta eiköhän tuonkin taidon opettelemalla opi. :) Samasta putiikista löytyi sitten vihreät puikkonallet. Noiden piti olla sopivat 3-3,5 mm puikoille, mutta kun kokeilin niitä 4 mm puikoille, ne olivat niihinkin hiukan liian isot, että tiedä sitten onko vika nalleissa vai käyttäjässä. :D No, onpahan nyt tuollaiset kummiskin olemassa.



Neulahuovutus mielessäni ostin ison enkelipiparkakkumuotin, mutta putiikin nimi jäi unohduksiin. Mahdollisesti kauppa olisi ollut Peltityö Åkerman, mutta en ole aivan varma. Kimalletta sisältävä huovutusvilla löytyi Tetri Designin osastolta, ajattelin tuota kimaltavaa villaa kokeilla nimenomaan tuohon enkeliin, eli heti kaksi ostosta kohtasivat toisensa idean muodossa. :)



Ja lopuksi mainittakoon, että Miul on neuloosi ja Mie oon nyt puikoissa. :) Näitä Virkkukoukkusen rintanappeja myi Tyyki, ja mainittakoon että törmäsin pariin blogittomaan oululaiseen käsityötuttavaani juuri näiden nappien korin äärellä. :) Että suosittuja nappeja. :)

Tuttuja näkyi messuilla muutama, mutta en erityisesti ehtinytkään ihmisiä bongailla, kun meni tavaroiden bongailemiseen niin kovasti aikaa. Enemmän tuntui melkein, että katseeni löysi työympyröistä tuttuja ihmisiä kuin käsityöympyröistä tuttuja. :) Paljonhan siellä oli väkeä, mutta ei niin paljon, etteikö olisi liikkumaan mahtunut. Oli siis oikein mukava päivä tämä sunnuntai messujen kiertämiseen. :)

Yhden ostoksen vielä tein, mikä ei näy lähikuvissa, mutta laitan siitä tässä jonain päivänä vielä kuvan. En nimittäin ostanut sitä itselleni, vaan ajattelin laittaa yllätykseksi eräälle ihmiselle, joka on ollut viime päivinä mielessäni. :) Ja kuten taisin jo mainita, paljon sinne messuille jäi tavaraa, jota olisi tehnyt mieli, mutta joihin ei ollut nyt varaa. Tapion kaupasta muun muassa katselin huovutusvilloja - katselin niitä kyllä muistakin putiikeista, mutta Tapiolla oli sellaisia monivärisiä huovutusvilloja, joita teki kovasti mieleni, mutta kun minulla tuota huovutusvillaa on edelleen yksi lipastonlaatikollinen, enkä kauheasti ole viime aikoina huovutellut, niin koitin malttaa mieleni villojen suhteen. Mieleni olisi tehnyt myös sellaisia musiikkiaiheisia piparkakkumuotteja, ei siksi että leipoisin muka joskus pipareita, vaan neulahuovutustarkoituksessa niitäkin katselin. Mutta niillä oli aika tavalla hintaa, niin en sitten raaskinut... Kankaitakin ihastelin ja pyörittelin monessa putiikissa, ja sellaisia "läheltä piti" -ostoksia oli monta. ;)

Aika paljon imin messuilta myös ideoita. Kun etsiskelin huivineulaa tai rintaneulaa huivinkiinnitystarkoitukseen, niin huomasin monia virkattuja tai huovutettuja rintakoruja, joista heti ajattelin, että tuollaisia voisi tehdä itsekin. Joten ehkäpä sellaisia tulee tässä joskus kokeiltua. Tai sitten ei. :)

Pojatkin saivat muuten messutuliaisia mummulta, esikoinen puuhakirjan ja kuopus paidan, jossa lukee osuvasti "Minä itte". :) Että melkein koko perhe hyödyimme messuista tällä kertaa. Kannatti käydä, ja varmasti menen taas ensi vuonnakin! :) Kiitos vain äidille seurasta ja kyydistä ja lounaasta, sekä sponsorille messulipuista! :)

13 kommenttia:

  1. Tykkään tosi paljon messuista! Niillä on aina ihanaa käydä, varsinkin, jos on mukana kaveri joka on innostunut sanoista asioista!

    VastaaPoista
  2. Minäkin etsin huivineulaa kun olin Helsingissä messuilla, vaan en löytänyt! Ostin hopeisen rintaneulan sitten siihen tarkoitukseen. Täytyypä ensi kerralla katsoa myös noita puisia juttuja, en osannut etsiä kuin metallista :p

    VastaaPoista
  3. Wau, hienot messuostokset.
    Nuo nallepuikkojutut ei ole mullakaan puikoissa pysyneet. Olen sitonut kuminauha nallejen kaulaan ja nyt puikot pysyy niiden välissä. Olen nähnyt jonkun tehneen reiän nallejen päähän ja kumihauhan siitä läpi, solmut sitten sinne päänpäälle. On siistimmän näköinen mun kaulanauhaviritys.

    VastaaPoista
  4. Mukavat ostokset:)

    Kiitos tuosta huivineulalinkistä!
    olen etsinyt pitkään huivineulaa.

    VastaaPoista
  5. Teddyset on huippufirma :) Mullakin on pari heidän käsinukkeaan, ja hinta/laatusuhde päihittää kaikki muut käsinuket. On meillä muitakin käsinukkeja, mutta ne ovat kaikki ilmaiseksi saatuja...

    VastaaPoista
  6. Päiväsi on ollut varmasti kiva. Usko tai älä, mutta tälläkin kertaa tuli este eteeni ja kotia täytyi jäädä. Mutta en ole lainkaan murhemielin. Onhan messuja tulevaisuudessakin. Jos kaikki menee niin sanotusti putkeen, on kuukauden sisällä jotain kerrottavaa.

    VastaaPoista
  7. Ihania nuo peikot. Tuli välittömästi mieleen joskus 80-luvulla esitetty Heikko-peikko lastenohjelma, niin saman oloisia nuo löytämäsi peikot.

    VastaaPoista
  8. Kiva messuraportti.Hauskat peikot ja muutenkin hyviä ostoksia olette tehneet!

    VastaaPoista
  9. Kivoja löytöjä messuilta. Minä kävin siellä lauantaina ja minullakin oli messuseurana äitini. :) Pitänee kirjoitella saaliista blogiin kun ehdin.

    VastaaPoista
  10. Ihana tuo huivineula. Vastaava olisi etsinnässä. Ehkä tummemmasta puusta. Ei vain taida Lennu myydä postitse.

    VastaaPoista
  11. Nuo Teddysetin käsinuket ja pehmot ovat tosi laadukkaita ja pesunkestäviä ja äidiltä tyttärelle kestäviä. Olen aikoinaan ostanut niitä omille lapsilleni ja kummilapsille.
    Juuri tuotiin mökiltä yksi tyttären vanha pehmo eli iso valkoinen jääkarhu kaupunkiin ja tyttären tyttärelle. Nyt sitten taas ostelen, mutta lastenlapsilleni.

    VastaaPoista
  12. Ihania ostoksia. Etenkin nuo peikot! :)

    VastaaPoista
  13. Olipa hauska juttu. Olin juuri lukenut sinun messubloggauksesi kun Vilma toi postin sisälle. KIITOS sinulle ihanasta muistamisesta.

    Hyvä, että sinulla on ollut hyvä messureissu.

    VastaaPoista

Haluatko piristää päivääni? :) Sen voit tehdä helposti jättämällä itsestäsi puumerkin kommentteihin! Kiva kun löysit blogiini - tervetuloa toistekin! :)

Jos kommentointi ei onnistu (vaatii rekisteröitymisen), voit laittaa viestisi sähköpostitse:
marska_77@yahoo.com

Kiitos! :)

Hei hei!

Kiva kun kävit, tulehan toistekin! :)