Heipä vaan!

Mukavaa, kun olet tullut pistäytymään blogissani. Vielä mukavampaa on, jos jätät käydessäsi itsestäsi puumerkin. Toivottavasti viihdyt - tervetuloa myös uudestaan! :)

perjantaina, syyskuuta 18, 2009

Poks! :)

Kiitos ihan mahdottoman paljon taas kommenteista! :) Onpa tullut tosi positiivisia ja piristäviä viestejä, niitä on ollut niin ilo lukea. :) Samos-toppini on saanut paljon kehuja, ja kyllä olen itsekin ihmeissäni, miten nätti siitä tulikaan. :) Yllätyin myös, kuinka moni on jaksanut ihastella esikoiselle virkkaamaani kirjanmerkkiä, kun sehän nyt vain oli sellainen pikkutyö, valmistui reilussa puolessa tunnissa... Mutta sitten ajattelin, että ei hyvän käsityön tarvitse aina olla suuri ja isotöinen, vaan kyllä pientä ja helppoakin voi arvostaa yhtä lailla. :) Vaikka omat lempparineuleeni ovatkin yleensä isommansorttisia, niin pitäisi muistaa välillä tehdä niitä pienempiäkin. Ja mukavahan sitä kirjanmerkkiä olikin tehdä, kun se tuli omalle lapselle hänen pyynnöstään, ja sain tehdä sen vielä ihan omasta päästäni. ;) Niin ja kiitos vielä hirmuisen paljon tsemppauksista lankalaihiksen suhteen! Mukava lukea, että muutkin ajattelevat lankaostoksista samalla tavalla, ja että en ole ainoa, jolle on käynyt vähän hassusti bloggaamisen aloittamisen jälkeen. ;) Varmasti blogit ovat lisänneet käsityöharrastajien materiaaliostoja, kun blogeissa kulkee herkästi tieto esim. tarjouksista tai uutuuksista. Kun joku toinen on ostanut jotain ihanaa tai näkee jostain tietystä langasta tehdyn käsityön, niin herkemmin sitä itsekin sitten sortuu kokeilemaan, vaikkei olisi niin tarvettakaan. :) Kiva on ollut lukea tähän aiheeseen liittyviä kommentteja - kiitos! :)

Otsikon "Poks!" puolestaan kuuluu siitä, että sain viimein korkattua omalta osaltani Sukkasadon:


Polvekeraitasukat
Tehty ajalla: 1.-17.9.2009
 Lanka: Novita 7 veljestä Jättiraita (827)
Langankulutus: 130 g
Puikot: 3,5 mm
Koko: Omaan jalkaan (38-39)
Muuta: Sukkasatoa 2009. Sukissa tiimalasikantapää ja sädekavennus.



En ole mikään tiimalasikantapään suuri ystävä, vaan tykkään mieluummin siitä ihan perinteisestä koulussa opitusta. Kuitenkin minusta tiimalasikantapää sopii parhaiten raidallisille langoille. Olen tehnyt muutaman tiimalasikantapään aiemminkin, mutta vasta näissä sukissa sain sen tehtyä ilman reikiä. :) Ensimmäisessä sukassa sain tehdä kantapään toiseen kertaan, vaikka se kyllä onnistui muuten hyvin, mutten tykännyt väriraitojen asettumisesta. Minusta kantapää näyttää raitalangassa parhaimmalta, kun väri vaihtuu juuri kantapään puolivälissä. :) Kannatti siis kertaalleen purkaa, että löysi oikean kohdan värivaihdokselle. :)



Tämä on muuten ensimmäinen kerta, kun itse kuvasin sukat omissa jaloissani tästä kuvakulmasta. :) Yleensähän ne itse otetut sukkakuvat tulee väkisinkin otettua niin, että kuvaa ylhäältä alaspäin omia jalkojaan. Mutta tässä joku aika sitten isäntä kaiveli kaappejaan ja löysi sellaisen pienen kameratelineen, korkeutta n. 15 cm, joka oli unohtunut hänellä kaapin perälle, ja kysyi olisiko minulla sille tarvetta. Kyllä kyllä kyllä! :) Nyt sitten pääsin testaamaan kamerajalustaa, ja juuri tällaiseen se on varsin oivallinen, vaikka tietysti niitä testiotoksia tuli otettua vähän enemmän mitä oli onnistuneita. ;)



Tykkään kyllä sukista! :) Pituus on juuri sopiva, väri on ihana, raidat asettuvat kauniisti, malli on kaunis. Käyttöön menee vaaleanpunaisen puseron ja luonnonvalkoisen neuletakin seuraksi ainakin. :)

Ai niin, tämä ei ole sitä 7 veljeksen Jättiraitaa, jota on nyt kaupoissa, vaikka se erehdyttävästi sitä muistuttaa. Vaan tämä on ostettu toissakeväänä, on siis täysin erisävyistä. Siinä nykyisessä versiossa on vähän hailakammat värit mitä tässä.



Mielenkiintoista kyllä, että aloitin nämä sukat heti syyskuun alussa eli 1.9. klo 00:01, ja nyt vasta sain ne Sukkasatoon valmiiksi. No, tässähän on toki ollut vähän muitakin käsitöitä työn alla hidastamassa. ;) Huvittaa vain, kun oli niin kauhea kiire aloittaa Sukkasato heti vuorokauden/kuukauden vaihtuessa, ja tässä sitä vasta ollaan ensimmäisten sukkien kanssa. Mutta lisää tulee vielä varmasti! :) Menenkin nyt viemään nämä Hillokellariin - vai kelpaakohan nämä sinne, kun näkyy tässä vadelmahillossa olevan vähän harmaata hometta jo siellä täällä? ;)

Mukavaa pian alkavaa viikonloppua! :)

28 kommenttia:

  1. Hyvännäköiset raitasukat. Tuo jättiraita sopii hyvin polvekesukkiin. Tuo vaatii tarkkuuta ja taitoa, että saa värin vaihtumaan tiimalasikantapään keskellä. Itselläni kun ei tahdo onnistua edes tiimalasikantapää. Tosin en ole edes yrittänyt aikoihin.

    VastaaPoista
  2. Ihanat sukat! Väri on kaunis. Rupesin tässä miettimään, että onko se tuo tytön raitalanka kans tuota jättiraitaa? Likalla ei ollut vyötettä langan mukana... Höh, nyt tuli oikosulku. Pitää kattoa Novitan sivuilta... Kiitos sukkakommentistasi =)

    VastaaPoista
  3. Onpa nätit sukat! En ole koskaan tehnyt muuta kuin perinteistä kantapäätä, mutta nyt kävin nappaamassa ohjeen talteen; josko jossain vaiheessa pääsisi kokeilemaan.

    VastaaPoista
  4. Tosi sievä uksat! Totta puhut -tosiaan raitasukkiin tuo tiimalasikäntapää käy hyvin.

    VastaaPoista
  5. Kivat sukat! Mullakin on raitalankaa, josta pitäis sukat tehdä, ja oon miettinyt jotain tämän tyylisiä, missä raitalanka pääsisi oikeuksiinsa paremmin :)

    Hyvää viikonloppua myös sinne!

    VastaaPoista
  6. Sen homeenhan voi raaputtaa sitten hillon päältä pois, niin äiti aina teki... ;D Ihanat sukat! Minäkään en erikoisemmin tykkää tiimalasista, mutta tuohon se tosiaan sopii.

    Hih, mitä lankalaihikseen tulee, niin mulle on käynyt tosi hassusti sen jälkeen kun bloggaaminen alkoi: mähän en edes juuri neulonut ennen kuin törmäsin neuleblogeihin! Lankaa oli ehkä 1-2 seiskaveikkakerää, sillä itselle tein kyllä sukkia aina joskus. Eli on käynyt todella hassusti, huh. :) Nyt tosin olen tyytyväinen, kun olen saanut lankavarastoni "mökille" ja tiedän, mitä siellä on. Mutta jos varasto paisuu liiaksi, alkaa ahistaa...

    VastaaPoista
  7. Miten tänne kommentoidaan nimellä ettei heti poisteta viestiä ja tarkoittaako se ettei saa olla eri mieltä asioista?
    kyseleepi Tiina täysin tunari tietokoneissa.

    VastaaPoista
  8. Tiina: Juuri näin, eli laittamalla nimi perään. :)

    Eri mieltä saa olla, mutta silloin täytyy uskaltaa laittaa myös oma nimensä alle. Jos ei jotain voi sanoa omana itsenään, silloin sen voi jättää sanomatta. Koska ainakin itse pahoitan mieleni nimettömistä viesteistä; sen sijaan jos joku on omalla nimellään ja blogiosoitteellaan sanonut oman mielipiteensä, se on ihan ok.

    Ihan täysi tunari koneiden kanssa tuskin olet, kun osaat kommentinkin jättää. :)

    Periaatteesta poistan anonyymit kommentit jatkossa, ihan niin kuin vaikkapa virallisia papereita ei käsitellä, jos niistä puuttuu allekirjoitus. Jo ihan yleisiin hyviin tapoihin kuuluu laittaa oma nimensä alle kirjeisiin, sähköposteihin jne. Samoin poistan myös kyllä asiattomat kommentit, vaikka niissä olisi nimikin. Mielipiteen voi ilmaista niin monella tapaa, ja kyllä kommentista näkyy, milloin se on jätetty ihan vain loukkaamistarkoituksessa.

    En tiedä, oletko sama, joka on kommentoinut viime viikkoina, mutta minusta ei ole mukavaa lukea kommenttia, jonka sisältönä on vain se, että minun blogini lukeminen ahdistaa. Tulen sellaisista kommenteista hyvin surulliseksi. :( Jos et ole sama kommentoija (ja tätähän en voi tietää, koska nimeä ei ole jätetty, ja siitä syystä se nimi on erityisen tärkeä!), niin sitten tämä ei koske sinua.

    Itse haluan blogillani tuottaa lukijoilleni hyvää mieltä, ja olen pahoillani, jos en ole siinä onnistunut! Nautin tämän blogin pitämisestä, ja olen aina tekstejä kirjoittaessani valtavan onnellinen ja innostunut, ja toivoisin iloni välittyvän myös lukijoille! :)

    VastaaPoista
  9. Komeet on sukat! Luulin että nää on siitä S.K.-lehestä, ku on samantyyliset, mut ei ollukaan.
    Miä muistan nuoruudesta, miten U.M.A. kirjotti Murkun tapatietokirjan (sain niitä jostain syystä lahjaksi kaksi...). Siinä sanottiin, miten nuoret voi sanoa toisilleen tärkeitä asioita sanomatta sanoja "Minä tykkään sinusta". Saman asian ajoi kuulemma, jos sanoi POKS. :D

    VastaaPoista
  10. Huomenta Turusta! Tulin vastavierailulle ja poikkean toistekin:-) Kauniit sukat olet tehnyt, samantapaisia suunnittelen jostain ohuesta langasta- Kantapää saa kyllä olla se perinteinen.

    Olen samaa mieltä tuosta edelläolevasta kommentointijutustasi. Kenelle on iloa toisen loukkamisesta? Eri mieltä toki voidaan olla ja jos blogin lukeminen ei ilahduta niin pakkoko sitä on lukea?

    Aurinkoista viikonloppua sinulle!

    VastaaPoista
  11. Kauniit sukat! :) Vitsit nuo raidat vaihtuvat kyllä tosi upeesti, erityisesti kantapäässä.

    VastaaPoista
  12. Todella kauniit sukat! Ja olen todella pahoillani sinun puolestasi, minunkin mielestäni anonyymit saa pysyä poissa. Jokaiselle syntyessä on nimi annettu. Voimia ja hyvää mieltä sinulle! :))) Minä pidän blogistasi ainakin!

    VastaaPoista
  13. Minustakin on kiva lukea blogiasi. :) Ja nuo sukat on tosi kivan näköiset.

    VastaaPoista
  14. Kiitos viestistäsi ja käynnistä myös. Oletpa tehnyt upeat sukat!

    VastaaPoista
  15. Kiitos vastauksesta. Voitko selventää vielä mitä nuo open id/nimi url ja google tili tarkoittaa ja miten niitä käytetään?
    Mitä on html-koodit?
    T. Tiina

    VastaaPoista
  16. Kiitos Mari vierailustasi blokissani...kommentit saa minut iloiselle mielelle aina.
    Omat kommentointini sun muut vierailut on ollut tässä vähän niinmuin katkolla muiden puuhastelujen takia: mutta, mutta jospa tässä pikkuhiljaa tulisi "tossuihin vipinää".
    Ihanat sukat olet tehnyt, päteepä vetästä jalkaan ja toiseenki. Omat käsityöt on vähän vitktstelleet, mutta nyt on puikoilla isompi väkellys, saa vain nähdä koska valmistunee.
    Hyvää viikonloppua teille sinne jonnekkin ;)!

    VastaaPoista
  17. Tiinalle kommentointiin liittyen:

    Google-tili: Jos sinulla on tunnukset Googleen, niin kommentoidessa voi käyttää tuota. Käytännössä silloin luodaan sähköpostiosoite gmailiin, jolloin Google-tilin käyttäjätunnuksena toimii gmailin sähköpostiosoite ja salasana on itse valitsemasi salasana. Sen jälkeen voi luoda oman käyttäjäprofiilinsa, jonne voi laittaa itsestään haluamiaan tietoja. Esimerkiksi minun blogissani kun klikkaa tuota käyttäjäkuvan ala puolella olevaa tekstiä "Tarkastele koko profiilia", näkyy ne tiedot, jotka olen itsestäni halunnut täyttää. Samat tiedot löytyvät vaikkapa klikkaamalla minun nimeäni tämän kommentin kohdalla. Jos joku kommentoi tänne Googleen kirjautuneena, löydän hänen nimeään klikkaamalla hänen käyttäjäprofiilinsa, ja sitä kautta esimerkiksi linkin hänen sähköpostiinsa tai blogiinsa, mikäli ne on täytetty sinne käyttäjäprofiiliin. Tämä on helpoin tapa kommentoida Bloggerin blogeihin, koska ei tarvitse koskaan erikseen täytellä nimeä yms.

    OpenID:stä en osaa sanoa, koska en käytä sitä. Nähtävästi siinäkin pitää olla rekisteröitynä jonnekin.

    Nimi/URL-osoite kohtaan voi täyttää siihen ruutuun "Nimi" oman nimensä, ja URL-osoite tarkoittaa jotain nettisivun osoitetta, vaikkapa sitten oman blogin osoitetta, jos sellainen on. Jos ei ole mitään blogia, niin voi kirjoittaa nimensä vain siihen "Nimi"-ruutuun ja jättää URL-osoitteen tyhjäksi. Siinä tapauksessa, että URL-osoiteeksi on täytetty jotain, pääsen myös kommentoijan nimeä klikkaamalla kurkkaamaan hänen antamaansa osoitteeseen. Jos siinä ei ole mitään, en näe muuta kuin nimen. Mutta silloin tosiaan kommentoijaksi tulee vaikkapa Tiina, eikä tarvitse olla anonyyminä. :)

    Html-koodit ovat sellaisia koodeja, joita osaavat käyttää jotkut tosi fiksut tietokoneen käyttäjät. ;) Itse tiedän jotain niistä koodeista, mutten kovinkaan paljon, joten jätän niiden käytön itseäni viisaammille. :) Joskus blogitekstejä kirjoittaessani käytän sellaisia html-koodeja, joiden käytön tiedän, mutta blogia voi kirjoittaa myös ilman, että tajuaa koodeista yhtään mitään. Nähtävästi kommentteihinkin voi noita koodeja laittaa, mutten ole koskaan kokeillut. Eri kirjaimilla laitettuna sulkumerkkien sisään saa erilaisia juttuja aikaan, esim. b:llä saa lihavoitua tekstin, i:llä kursivoitua, a:lla alleviivattua.

    Luultavasti näin:

    lihavoitu
    kursivoitu
    alleviivattu

    En tiedä, onnistuiko tuo, mitä yritin, kokeilin nyt ensimmäisen kerran... :)

    VastaaPoista
  18. Ei se a tehnytkään alleviivattua, se teki jotain muuta.

    VastaaPoista
  19. Kiitoksia onnitteluista =) Kauniit sukat olet tehnyt. Myös se juuri valmistunut toppi on kaunis. Ja sitä valkoista tunikaa odottelen näkeväni, malli näytti näin tosi kivalta. Mulla on joku tunikainnostus päällä vaikka en niitä juuri ole tehnytkään. Tykkään vaan tunikoiden mallista. Täällä käyn ahkerasti lueskelemassa, mutta ihan liian harvoin kommentoin.

    VastaaPoista
  20. Kiitos selvennyksistä, mutta menee vieläkin liian vaikeaksi joten ainut tapa itselleni kommentoida tänne on tuon anonyymilaatikon kautta. Voin olla ainut lukijoistasi, joka on näin avuton tietokoneitten kanssa. -Tiina- ps. ompelukone on sata kertaa helpompi käyttää ku tietokone

    VastaaPoista
  21. Ihanan väriset sukat!
    Tunnustus ja haaste odottaa blogissani.

    VastaaPoista
  22. Kiitos kommentista blogissani!
    Kauniit sukat! Tuo kantapää ansaitsee erityismaininnan.
    Itse olen neulonut tuosta langasta vain perussukkia. Tuolla mallilla tein kolmesta eri langasta ja se oli tosi hankalaa, kun jatkuvasti oli langat sekaisin. Siinä tehdessä kyllä huomasin, että helpompi tehdä valmiiksi raidoitetusta langasta.

    VastaaPoista
  23. Nätiti sukat, minunkin on pitänyt kokeilla polkekeraitaa, mutten vielä ole saanut aikaiseksi :) Tykkään tehdä tiimalasikantapään, kun ei tarvitse poimia silmukoita, mutta kerro ihmeessä kuinka se tehdään ilman niitä reikiä! :(

    VastaaPoista
  24. tuo on kyllä tosi kiva sukkamalli, oon kans yhdet tehnyt. vois tehdä joskus toisetkin. :)

    VastaaPoista

Haluatko piristää päivääni? :) Sen voit tehdä helposti jättämällä itsestäsi puumerkin kommentteihin! Kiva kun löysit blogiini - tervetuloa toistekin! :)

Jos kommentointi ei onnistu (vaatii rekisteröitymisen), voit laittaa viestisi sähköpostitse:
marska_77@yahoo.com

Kiitos! :)

Hei hei!

Kiva kun kävit, tulehan toistekin! :)