Heipä vaan!

Mukavaa, kun olet tullut pistäytymään blogissani. Vielä mukavampaa on, jos jätät käydessäsi itsestäsi puumerkin. Toivottavasti viihdyt - tervetuloa myös uudestaan! :)

torstaina, elokuuta 13, 2009

Torstai-illan pistoja

Ensiksi valtavasti kiitoksia taas kommenteista, joita on sadellut runsaasti! :) Kiitos vauvaneuleen kehuista ja myös mukavista kommenteista palmikkoneuleen alkua ja isännän pehmosukkia koskien. ;) Kiva on ollut lueskella taas kommenttejanne, ne ovat piristäneet mieltäni! :)

Tuosta palmikkoneuleesta pitää muuten sanoa, kun jossain kommentissa luki, että palmikoiden vaikeus on siinä, ettei saa laskettua, montako välikerrosta pitää tehdä ennen uutta kierrosta. Tuossa nyt tekemässäni mallissa ei ole sitä ongelmaa, koska kiertoja tehdään jokaisella oikealla kerroksella, mutta ne tehdään aina vähän eri kohtaan ja eri suuntaan. Ensiksi palmikon oikeaan reunaan vasemmalle kaartuva, seuraavalla oikealla kerroksella vasempaan reunaan oikealle kaartuva, seuraavaksi keskelle vasemmalle kaartuva ja sitten vielä keskelle oikealle kaartuva. Sitten taas alkaa alusta, eli koskaan ei tarvitse laskea välikerroksia, kun vain vuorottelee palmikoita. :) Siksikin tuota on niin mukava tehdä. :) Plussana vielä se, että saan pitkästä aikaa tikutella lempilankaani 7 veljestä, ja kyllä se onkin niin ihanaa neulottavaa, etten malttaisi muuta tehdäkään! :)

Mutta tänään vain pakotin itseni taas pistelemään Ristipistomaratonin merkeissä. Pistelin tällä kertaa kaksi tuntia klo 18-20. Lähtökohta oli sama, mihin jäätiin viikko sitten, eli tämä:


Ja lopputulos parin tunnin jälkeen tämä:


Pistelin siis taas yhden joulukalenterin "luukun" valmiiksi asti. Tarkoituksenani olikin, että pistelen tänä iltana sen verran, että tuo valmistuu, ja hyvin arvioin ajankäytön, kun ajattelin ehtiväni parissa tunnissa saada tuon valmiiksi. Yhteensä tällaisen luukun pistelemiseen meni siis 3,5 tuntia aikaa, kun viime viikolla tein 1,5 tuntia ja nyt 2 tuntia. Että jos neuleet valmistuvat nopeasti, niin pistely on varsin hidasta puuhaa...

Lisää pistelyhoukutuksia tippui tänään postiluukusta:


Margarethan kuvasto tuli, sitähän ehdin jo viikko sitten kaipaillakin. Tällä kertaa en löytänyt kuvastosta oikeastaan mitään tilaamisen arvoista, mutta tein kyllä myös havainnon, että monet suosikkini olivat nyt poistuneet myynnistä - onneksi olinkin ehtinyt ne aiemmin tilata. :) Mutta nyt jätän varmastikin tilaamisen väliin, ja onhan minulla tietysti kaapissa odottamassa "muutama" aloittamaton pistely... ;)

5 kommenttia:

  1. Hienostihan sait aikaiseksi ristipistomaratonissa. Se on kyllä totta, että ristipistoilu on hidasta hommaa!

    VastaaPoista
  2. Tuo Margarethan kuvasto tullessasi että saan vilkaista sen läpi. Jostakin syystä se ei mulle ole tullut vielä. Joo, neuleita on joskus tosi kiva tehdä kun niissä se käden jälki näkyy huomattavasti nopeammin kuin pistellessä. Kiva nähdä huomenna.:)

    VastaaPoista
  3. Hieno tulee punasesta neuleesta ainaki tuon kuvan perusteella. Huvittavaa miten erilaisia me ihimiset ollaan. Mä en pysty pitämään 7 veljeksestä tehtyä neuletta juuri koskaan, se on niin kuuma. Pakkasta pittää olla semmonen 35 että siinä on hyvä olla. Tosin piän sitä joskus takkina syyskeleillä.

    Pakko kysyä miten sä oikeen saat nuista saumoista siistejä siis ku yhistät neuleitten kappaleita toisiinsa? Oon seurannu että teet ylleensä aina kappaleet erikseen. Mulla tullee saumoista aivan hirveitä, siks lähinnä välttelen saumojen ompelua. Mutta joskus on pakko ommella saumoja... Kerro mikä on sun siistien saumojen sallaisuus.

    VastaaPoista
  4. Minun on tilattava Margarethasta, mummon tulevan pikkuisen kastetaulu. Tavallisesti se on ollut kummien tehtävä, mutta nyt tiedän, että tulevat kummit eivät siihen pysty, joten mummon on ruvettava hommiin =) Itse tehty kastetaulu on jo ollut perinne meidän suvussa yli kymmenen vuotta, joten tätä systeemiä ei sovi katkaista. Etenkin kun tein Lapsukaiselle ja Vävylle ristipistoilla häätaulunkin.

    VastaaPoista
  5. Juu,ristipistot ovat hitaita,mutta lopputulos on vaivan ja sen ajankäytön arvoinen. Niin ihana on tuo sinun tämänkinkertainen kalenterinluukku! Sama Margeretha kuvasto minunkin postilaatikosta tuli,mutta en taida tilata minäkään. Ei ainakaan ensivaikutelmalla tullut sellaista,että tää on pakko ssada.

    VastaaPoista

Haluatko piristää päivääni? :) Sen voit tehdä helposti jättämällä itsestäsi puumerkin kommentteihin! Kiva kun löysit blogiini - tervetuloa toistekin! :)

Jos kommentointi ei onnistu (vaatii rekisteröitymisen), voit laittaa viestisi sähköpostitse:
marska_77@yahoo.com

Kiitos! :)

Hei hei!

Kiva kun kävit, tulehan toistekin! :)