Heipä vaan!

Mukavaa, kun olet tullut pistäytymään blogissani. Vielä mukavampaa on, jos jätät käydessäsi itsestäsi puumerkin. Toivottavasti viihdyt - tervetuloa myös uudestaan! :)

perjantaina, elokuuta 07, 2009

Tätipäissään :)

Tämä päivä alkoi varsin onnellisesti. :) Minusta nimittäin tuli tänä aamuna yhdeksänkertainen täti! :) Sisarukseni ovat minua niin paljon vanhempia, että ensimmäisen kerran tulin tädiksi 11-vuotiaana eli jo yli 20 vuotta sitten. Ehdin jo ajatella, että noiden täditettävien lukumäärä jääkin kahdeksaan, ja kuopusta odottaessani sanoin äidillenikin, että tämä taitaa olla sinun viimeinen lapsenlapsesi. Mutta niinpä vain keskimmäinen veljeni yllätti tulemalla isäksi "vanhoilla päivillään" 44-vuotiaana, ja tänä aamuna siis hänen esikoispoikansa syntyi. :) Aika hienon päivämäärän kyllä valitsivat: 070809. :) Olen aina ollut hirmuisen innoissani kaikista siskon- ja veljieni lapsista, mutta jotenkin tämä tuntuu ainakin tänään ihan valtaisan iloiselta uutiselta. :) Ja kyllä, tädinvaistot osuivat oikeaan, sillä heti talvella vauvaodotuksesta kuultuani ajattelin, että poika sieltä tulee, ja samantien jo päätin mitä pojalle neuloisin. ;) Niin varmasti luotin vaistoihini, että sen neuleenkin olen tässä poikaa ajatellen tehnyt. ;) Tätipäissäni kun en malttanut enää odottaa. :D Mutta tepäs joudutte odottamaan neuleen kuvia vielä ensi viikkoon, sillä ajattelin vasta maanantaina käydä laittamassa paketin postiin. :)

No nytpäs tiedätte, mitä olen täällä jännittänyt ja salaillut! :) Vaikka se neule kyllä pysyy vielä hetken aikaa salassa. ;) Niin ja onhan täällä korttikin ollut jo viikon päivät valmiina. Täti on ollut vähän tohkeissaan... :)

Mutta käsityöasiaan! :) Eilen illalla osallistuin Ristipistomaratonille, ja ehdin pistellä puolitoista tuntia klo 18-19.30. Sunnuntaina muuten tuli neuletapaamisessa kyselyä, että mikä se Ristipistomaraton oikein on, niin se on Ristipistoilijat-yhteisön, joka toimii nykyään blogina (sinne pääsee lukemaan vain blogin jäsen), torstai-iltainen yhteispistelytempaus, jolloin tarkoituksena on pistellä koko ilta klo 18-22 välisenä aikana tai sen mukaan, miten itse kukanenkin ehtii muilta puuhiltaan. Itse yleensä ehdin vain sen puolitoista-kaksi tuntia. Työstä otetaan kuva ennen aloitusta ja sitten lopetuksen jälkeen ja esitellään tuolla blogissa, mitä on saatu aikaan. Ei sen kummempi juttu, mutta itse ainakin koen, että tuohon osallistumalla saan järjestettyä itselleni pistelyaikaa ainakin kerran viikossa. Vaikkakin sitten, kun työt alkavat kuukauden päästä (siihen muuten onkin tasan kuukausi tästä päivästä), niin olen torstai-illat sitten siellä kiinni, joten koitan ottaa nyt kesällä maratoonailusta kaiken ilon irti. :)

Eilen aloitin tyhjästä, joten "ennen"-kuvaa ei ole, mutta tässä se, mitä sain puolessatoista tunnissa aikaan:


Joulukalenterin kahdeksas luukku on tekeillä. Neljä värialuetta sain pisteltyä kokonaisuudessaan, ne loput ovatkin sitten pienempiä värialueita, mutta niitä on vielä muutama + jälkipistot tietysti. :)

Täällä on ollut muutakin tohinaa. Isäntä osti eilen uuden porakoneen, ja hänen piti ihan välttämättä sitten saada ruuvailla jotain, onko se sitten porakonepäissään, jos minä olen tätipäissään. :) No, hän hommasi kaksi kulmahyllyä kahdella eurolla (?!!) Lidlistä, ja kun tässä asunnossa ei ole kuulemma muuta paikkaa, johon voi laittaa kulmahyllyn, kun aina on kulmissa jompi kumpi kiviseinä, niin ainoa paikka oli tämä minun työnurkkaukseni. Ja ah, kyllä tulikin hyllyt tarpeeseen! :)


Tästäkään ei ole todellakaan otettu "ennen"-kuvaa, mutta voitte kuvitella kun kerron, että pahimmillaan tilanne on ollut sellainen, ettei koneella istuessa ole mahtunut hiirtä liikuttamaan. ;) Etenkin silloin, jos on työn alla useampi kuin yksi käsityö. Tuolla oikeanpuoleisella hyllytasolla koitin aiemmin pitää koristeena kaikkia saamiani käsityölahjoja, siis vaihdoissa tms. tulleita, mutta kun sinne alkoi kertyä kaikkea muutakin roinaa pois pöydältä kuljeksimasta, niin sinnehän ne koristeetkin hautautuivat. Nyt on niillekin vähän parempi paikka:


Nakuttelin ihan itse tuohon hyllyn reunaan muutaman naulan, joissa voi roikotella ristipistolahjoja, seinällekin pääsi pari ihanaa pistelylahjaa, ja Tuulan tekemä Tildakin pääsi hyllylle. Tildasta on kyllä pari koristenauhaa lähtenyt pois, kun kuopus tykkäsi imeskellä tuota Tildaa silloin vauvempana. :) Ei tämä varmasti lopullinen järjestys ole, kun tuossa kulmahyllyssä on nyt säilytyksessä kirjaston levyjä ja sen sellaista, mutta onpahan lisää tilaa, ettei kaikki kuljeksi pöydällä. Osa tavaroista meni pöydältä kaappiinkin, kun sain eilen senkin järjesteltyä oikeastaan kuopuksen ansiosta. Hän nimittäin pyysi saada soittaa muskarisoittimilla, ja kun säilytän niitä työtavaroitten kaapissa, niin tuli sekin kaappi sitten samalla järjesteltyä. Ja yllättäen sielläkin kaapissa on työtavaroitten lisäksi myös käsityötavaroita, niin nakkasin sinnekin jotain tästä pöydältä. Nyt on tilaa vaikka ompelukoneelle! ;)

Joo, mutta tämän tädin täytyy nyt tästä lähteä liikenteeseen, joten turinat loppuu nyt tähän. Kivaa viikonloppua kaikille! :)

15 kommenttia:

  1. Onnittelut tädille ja tietysti myös pienen pojan perheelle!!

    VastaaPoista
  2. Onnea tädille! Eihän sitä aina koskaan tiedä, milloin sukuun lapsia ilmaantuu... :-)

    Minusta tuli täti 9-vuotiaana! Tunnen vieläkin vähän väliinputoajaksi, kun vanhemmat sisarukset saivat nukkeja ja autoja ja minun vähäiset leluni särki veljenpoika. Mutta ylitse on päästy... ainakin jollain lailla... :-)

    VastaaPoista
  3. Onnea tädille. Minä oonkin vain 5-kertainen täti (jos ei lasketa miehen sukua), mutta jo myös 5.kertainen isotäti :) Toivottavasti joskus saan vielä isoäidinkin tittelin.:)

    Taiden muuten tietääkkin mitä olet vauvalle tehnyt:)

    VastaaPoista
  4. Onneksi olkoon yhdeksännestä tätiytymisestä! =)

    VastaaPoista
  5. Onnea tädille! Vauvat ovat ihania!

    VastaaPoista
  6. "Rutista, rapsuta, rakasta,
    silitä pientä päätä.
    Lähelle ota ja lämmitä,
    älä suukkojasi säästä.
    Ole tuhlari hellien sanojen,
    kosketa poskea, kättä.
    Tuudita, helli ja hyväile,
    ota syliin, pois älä päästä."

    VastaaPoista
  7. Onnea tädille ja pikkuisen perheelle!
    Minä olen yksinkertainen täti, mutta kaksinkertainen isotäti, tai kuten mua on aina sanottu tätä. Tulin tätäksi yhdeksänvuotiaana ja muistan hyvin sen päivän, nyt tällä tytöllä on tosiaan kaksi omaa tytärtä.
    Hyllyjä ei koskaan ole liikaa, eikä kaappejakaan. Meillä pitäisi olla menossa parhaillaan tavaroiden uussijoittelu, mut mitään ei tapahdu.
    Hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
  8. Onnea tädille :) veljeni ilmoitti Tikanpojan syntymän jälkeisenä päivänä että meidän muksut saavat syksyllä serkun. Hetken mietin että kukas nyt saa vauvan, kun en ollut odottanut veljeni vauvautuvan vaikka naimisissakin on ollut jo tovin. Eikä siinä kaikki. Vatsa yli kuukauden jälkeen tajusin että minustahan tulee täti. Huisin hienoa :) (miten niin pitkät piuhat?)

    VastaaPoista
  9. Onnittelut tädille ja pienen vauvan perheelle!

    VastaaPoista
  10. Oi onneksi olkoon tädille ja vauvaperheelle!! Tätinä oleminen on kivaa :) Kivalta näyttää käsityönurkkaus :)

    VastaaPoista
  11. Onnea tädille sekä tietenkin pikkumiehelle ja hänen perheelleen!

    Pamin kanssa olen samoilla linjoilla, ei sitä tosiaan tiedä milloin lapsia sukuun ilmaantuu; minustakin tuli vielä kertaalleen serkku 36-vuotiaana!

    VastaaPoista
  12. Onnea tädille! Me olemme miehen kanssa nauttineet tämän kesän; ensin siskoni pojasta ja sitten veljeni pojista. Ihania nämä sisarusten lapset, niistä voi nauttia kaikki parhaat palat =) Lokakuussa meille astuu isovanhemmuus kehiin, joten sitä odotellessa =)

    VastaaPoista

Haluatko piristää päivääni? :) Sen voit tehdä helposti jättämällä itsestäsi puumerkin kommentteihin! Kiva kun löysit blogiini - tervetuloa toistekin! :)

Jos kommentointi ei onnistu (vaatii rekisteröitymisen), voit laittaa viestisi sähköpostitse:
marska_77@yahoo.com

Kiitos! :)

Hei hei!

Kiva kun kävit, tulehan toistekin! :)