Heipä vaan!

Mukavaa, kun olet tullut pistäytymään blogissani. Vielä mukavampaa on, jos jätät käydessäsi itsestäsi puumerkin. Toivottavasti viihdyt - tervetuloa myös uudestaan! :)

torstaina, heinäkuuta 23, 2009

Onni yksillä, kesä kaikilla :)

Minullahan on ollut jo pitkään päätös olla osallistumatta blogiarvontoihin. Taisin aloittaa sen päätöksen jo vuoden 2008 alussa, ja muutamaa poikkeusta lukuunottamatta on päätös pitänyt. Joihinkin ristipistoarvontoihin saatan joskus osallistua, etenkin jos palkinto on etukäteen tiedossa. :) Minulla vain tahtoo olla nykyään niin hyvä tuuri, että sen harvan kerran kun arvontaan osallistun, niin voitto napsahtaa kotiin. ;)

Pikellä oli tässä keväällä arvonta, jossa hänellä oli kolme palkintoa tarjolla, ja osallistuessaan sai toivoa, minkä palkinnon ottaisi jos voittaisi. Minä osallistuin ja toivoin saavani saksikoristeen. Ja niin vain kävi, että voitin! :)

Viime viikolla sain Pikeltä mailia, että palkinto on lähtenyt postiin, ja samaan aikaan huokailin muiden blogeja lukiessani, kun näin Piken lähettäneen muillekin kaikenlaisia ihanuuksia. :) Alkoi ihan jännittää, kun en päässyt heti omaa pakettiani avaamaan. Mutta kun viimein nyt maanantai-iltana sain rauhassa avata paketin, niin totesin heti, että minäpäs sain kaikkein ihanimman yllätyksen! :) Voi että, kyllähän siinä kyyneleet tulivat silmiin, sillä en todellakaan odottanut muuta kuin sitä pientä saksikoristetta. Siis itku tuli ilosta, ei suinkaan pettymyksestä. ;) Olen vieläkin ihan sanaton, siksi tämän postauksen laatiminenkin on kestänyt näin kauan. :)


Pike on todellakin ajatuksella valinnut kaiken tähän pakettiin. Niin minun näköisiäni juttuja, ettei voi olla todellista! :) Toki Pikellä viime syksyn SRPY-emon ominaisuudessa taisi olla tiedossakin, mistä minä tykkään. ;) Kiitos kiitos kiitos! :)

Ensinnäkin se saksikoriste:



Otin tästä kuvat salamalla ja ilman, kun näin pienen esineen kuvaaminen on aina vähän hankala juttu huonon kameran kanssa. Mutta vaikka kuvat eivät olekaan hääppöiset, niin saksikoriste on sitäkin ihanampi! :) Ihan on minulle mieleinen, siksihän minä tätä palkinnoksi toivoinkin. :) Minulla on ennestään jo kaikissa kolmessa kirjontasaksissani saksikoristeet, joten ajattelin tätä noiden vähän isompien käsityösaksieni päähän. Huvitti vain, kun aloin etsiä niitä käsityösaksia, että olisin saanut koristeen niihin kiinnitettyä, enkä tahtonut löytää niitä saksia sitten millään, kun olivat hautautuneet käsityökorini pohjalle kaikkien lankojeni alle. Kyllä saksikoriste tuleekin tarpeeseen, sillä sen avulla varmasti löydän sakseni helpommin! :) Eikä tarvitse enää käyttää käsityöhommissa lapseni askartelusaksia, kuten olen joutunut nyt pitkän aikaa tekemään, koska ne varsinaiset käsityösakseni ovat aina hukassa. ;) Nyt tuosta kopastani pilkottaa tuo saksikoriste, eli kun siitä vain vetaisen, niin pitäisi sakset tulla perässä :)

Kuvissa saksikoristeen alla on Piken lähettämä kangas, ihanaa käsinvärjättyä/moniväristä aidaa, ja niin minun väristäni, pastellisen lohenpunaista. :) Taas kerran sellaista kangasta, jota en varmasti raaski edes käyttää, kun se on liian ihanaa... ;)

Ja sitten vieläkin uskomattomampia juttuja löytyi paketista:


Ajatella, sain tämän mallin, joka on ollut jo pitkään toivelistallani! :) Pike kyllä harmitteli kortissaan, kun tämä on vain alkuperäisen mallin kopio, eikä Pike ollut tilatessaan tiennyt tätä kopioksi. Mutta tämä on kyllä ihan yhtä nätti kuin alkuperäinen, varmasti tulen tämän pistelemään joskus! :) Olen ihan hulluna vuodenaikamalleihin, ja niin onnellinen siitä, että tämä malli on nyt minun omani! :)

Sitten vielä todellinen ihana yllätys:


Tässä onkin sellainen musiikkiaiheinen ristipistotyö, jota en ole ennen nähnytkään. Joten yllätys oli sitäkin suurempi ja ilahduttavampi. Ihana, kertakaikkiaan kaunis! :) Niin, tämä ja tuo vuodenaikatyö ovat molemmat koko pakkauksia, joissa on langat ja kangaskin mukana, ei siis pelkkiä malleja. Olen ihan liikuttunut vieläkin näistä kaikista, huokailen täällä vain ihastuksesta! :)

Kyllä kannatti osallistua arvontaan - KIITOS, PIKE!!! :)

6 kommenttia:

  1. Upea palkinto ja ihana pocho ja huivi! En ole ehtinyt tännekkään kurkkia, olemme Lempiksen luona kylässä ja täällä on koneelle tunkua... Ja minä yritän käyttää kyläilyaikaa hyödyksikin, eli käsitöitä teen, minkä ehdin. Ja minäkin olin myöhässä lankalen kanssa, Tenneseetä myös yritin, vaan loppuneet, paitsi valkoista sain puseron verran.
    Kutomisiin!

    VastaaPoista
  2. Vitsi mikä palkinto. Ihana tuo saksikoriste. Pitäs ihan ottaa itseä niskasta kiinni ja taas yrittää kommentoida enemmän. mutta kun ei meinaa keretä. Luen kyllä jutut, joten ei se enää paljoo enempää aikaa veisi.

    VastaaPoista
  3. Kyllä kannatti! Aivan upeat lahjat!

    VastaaPoista
  4. Ihania yllätyksiä!!! Suloinen saksikoriste ja upeita malleja.

    VastaaPoista
  5. Onpas ollut ihana paketti! Aivan ihania lahjoja sait.

    VastaaPoista
  6. Vaihdatko malleja? Tykästyin kanssa tuohon vuosiaika malliin...varsinkin syksyinen kuva on ihana. Olisko mulla mitään mitä haluaisit tilalle jos vaihdat?

    VastaaPoista

Haluatko piristää päivääni? :) Sen voit tehdä helposti jättämällä itsestäsi puumerkin kommentteihin! Kiva kun löysit blogiini - tervetuloa toistekin! :)

Jos kommentointi ei onnistu (vaatii rekisteröitymisen), voit laittaa viestisi sähköpostitse:
marska_77@yahoo.com

Kiitos! :)

Hei hei!

Kiva kun kävit, tulehan toistekin! :)