Heipä vaan!

Mukavaa, kun olet tullut pistäytymään blogissani. Vielä mukavampaa on, jos jätät käydessäsi itsestäsi puumerkin. Toivottavasti viihdyt - tervetuloa myös uudestaan! :)

maanantaina, heinäkuuta 27, 2009

Niitä näitä ja sitä sun tätä

Hyvää unikeonpäivää! Meillä nukuttiinkin tänään "pitkään", taisi olla yli 9 kello, kun pojat alkoivat heräillä. Ei tuo mitenkään epätavallista ole, kyllä meillä yleensä se herääminen on näin kesäaikaan tapahtunut 9-10 välillä, mutta jostain syystä viime viikolla kuopus heräili joinakin aamuina jopa jo 8-8.30, joten nyt tuntui ruhtinaalliselta nukkua yli 9. ;) Ja itsekin heräilin viime viikolla joskus aamuseitsemältäkin, eikä uni vaan enää tullut, joten hyvä juttu, kun tänään unikeonpäivän kunniaksi uni maistui. :) Muutama päivä sitten vallannut valtaisa väsymys ja uupumus alkaa olla sekin jo tiessään, jospa tässä pikku hiljaa taas jaksaisi ajatellakin jotain. ;)

Lauantaina yritettiin käydä uimassa meressä, mutta vesi oli niin kylmää, etten tohtinut kuin varpaani kastella. Isäntäkään ei saanut talviturkkiaan heitettyä, villasukat taisi vain heittää. ;) Lapset jaksoivat vähän aikaa rannan tuntumassa läiskiä. Veden kylmyys taisi kyllä vain johtua siitä, että esikoinen meni nakkaamaan sen kuuluisan kylmän kiven veteen ennen kuin ehdimme mennä uimaan. Vaikka kovasti kyllä kotona sanoin, että ensin käydään uimassa, ja sitten vasta nakataan se kylmä kivi. ;) No, ehkä joku toinenkin lauantain nimipäiväsankari oli ehtinyt kylmiä kiviä nakella, ja varmuuden vuoksi meidän kuopuskin niitä kiviä innostui viskelemään, vaikkei hän nimipäiväsankari ollutkaan. :) Lopulta sitten vesisateessa saimme pyöräillä kotiin, että ei tarvinnut uimassa käydä ollenkaan, kastui silti. :)

Eilen sitten tulikin yllättäen mansikanperkkuuta ja -syöntiä! Äiti oli menossa Lappiin ja ohikulkumatkallaan toi osan mummolassa poimimistani ja pakastamistani mansikoista meille pakkaseen. Sanoin myös, että toisi muutaman litran syöntimarjoja, ihan vain, että pojat saavat vähän syödäkseen. No, äiti toi niitä mansikoita sitten laatikollisen... "Ei siinä ole kuin vähän toista ämpäriä", hän sanoi. Eli mitähän olisi ollut, 6-7 kg. Laitoin ehkä 2-3 litraa niistä pakasteeseen, ja loppuja ollaan koitettu sitten syödä, pojille kyllä maistuu, ja miehellenikin kelpasi, kun väkipakolla tyrkytetään. ;) Oisihan noissa vielä täksikin päiväksi syömistä.

Niin, ja tänään sitten tuli joku mainoslehtinen, jossa oli Jujukerhosta niin hyvä liittymistarjous, tai oikeastaan se kaupanpäällinen houkutti, joten päätin liittyä. :) Kaupanpäällisenä oli siis kassi + puikkopussi + bambupuikkoja, ja kirjoiksi valitsin muistaakseni Virkkauksen ilo ja Taito tehdä - ilo onnistua. Heh, ovatpa iloiselta vaikuttavia kirjoja... ;) Toivottavasti ovat mieluisia, mutta vaikkeivät olisikaan, niin kaupanpäällinen varmasti miellyttää. :)


Sitten vielä kuva käsitöistä, niistä keskeneräisistä tietysti. :) Vaaleanpunainen on toppini etukappale, jota olen vähän aloitellut, kuten kuvasta näkyy. Salainen metsänvihreä on edennyt vaiheeseen, jossa tällä hetkellä ei roiku ainoatakaan lankakerää työssä kiinni. Varmasti jo kaikki neulojat tunnistavatkin, mitä tuosta on tuloillaan. ;) Punainen on edennyt taas muutaman kerroksen verran, siihen ei tule vielä pitkään aikaan muuta kuin tuota 2o 2n -pötköä, joten sen esittely on varsin tylsää. Ja sitten hups, se onkin jonain päivänä valmis! :D

Juu, ei mulla nyt sitten ollutkaan muuta. Tarttis lähteä välipalanvalmistuspuuhiin, yllättäen siihenkin tulee taas vähän mansikoita... ei noita muuten saa kulumaan. ;)

Hyvää tätä viikkoa! :)

3 kommenttia:

  1. Miekin ihastelin sitä jujukerhon kaupanpäällistä ja kirjatkin vaikuttivat kivoilta. Täytyy harkita vielä ja tutustua tarkemmin kerhon tilausehtoihin.

    VastaaPoista
  2. Höh, minäkin meinasin tarttua tuohon Jujun tarjoukseen, mutten vielä, harmi kun olen ehtinyt tuon Leikkiä Langoilla jo tilata toisaalta, kalliimmalla hinnalla... PÖH!

    VastaaPoista
  3. Tuun sinnuntaina Ainolanpuistoon,ois kiva nähä sinutkin =)

    VastaaPoista

Haluatko piristää päivääni? :) Sen voit tehdä helposti jättämällä itsestäsi puumerkin kommentteihin! Kiva kun löysit blogiini - tervetuloa toistekin! :)

Jos kommentointi ei onnistu (vaatii rekisteröitymisen), voit laittaa viestisi sähköpostitse:
marska_77@yahoo.com

Kiitos! :)

Hei hei!

Kiva kun kävit, tulehan toistekin! :)