Mummolaan kun pyöräilemme, pilvenhattaraa ei näy...

Otsikko on taas puutaheinää, sillä emme ole ensinnäkään pyöräilleet täällä mummolassa, vaikka kuopuksen alla on kyllä välillä neljä ratasta. :) Ja pilvenhattaroita on näkynyt, välillä ihania tummiakin pilviä. Nytkin taitaa olla tuulinen ja pilvinen sää, sellainen oikein mukava ilma. :)

Kiitos muuten tänne tulleista kommenteista! :) Kaikki on kyllä luettu, vaikken ole ehtinyt niihin hirveästi reagoida. Eilisen kommenttikeskiviikon jätin väliin ihan tietoisesti, koska arvasin, etten pysty koneella kuitenkaan istumaan samalla tavalla kuin kotona ollessa, eikä kyllä ole tarkoituskaan. Kommentointipäiviä on helpompi pitää kotona, kun siellä voi kone olla kaiken aikaa auki, ja voi käydä aina tilaisuuden tullen istumassa, mutta olisihan se nyt hölmöä matkustaa mummolaan sitä varten, että tekee täsmälleen samoja asioita kuin kotonakin. ;) Tai no, kyllähän nämä päivät pääpiirteissään täyttyvät samoista jutuista, koska lasten ruoka- ja nukkuma-ajoista täytyy pitää reissussakin kiinni.

No mutta nyt pläjäyttelen tänne vähän kuvia siitä, mitä ollaan täällä touhuskeltu, tai mitä on sattunut kameran linssiin osumaan:


Vanha leikkimökki on vielä pystyssä, tämäkin taitaa ensi kesänä täyttää 30 vuotta.


Leikkimökin sisältä löytyy aina kaikenlaisia aarteita. Tässä todiste siitä, että minäkin olen joskus tehnyt puukäsitöitä, tai no, saattoi se opettaja tietysti vähän tässä auttaa... ;) Tämän naulakon tein siis ala-asteen 3. luokalla, ja leikkimökissä se vissiinkin on ollut naulakkona siitä asti.


Esikoinen halusi ehdottomasti päästä käymään urheilukentällä, ja kun sinne pääsimme, niin hän ilmoitti juoksevansa radan ympäri, ja sitten mentiin...


... ja kohta tultiin. :) Hurja poika kyllä, en ole tainnut minä jaksaa koskaan juosta tuota kenttää ympäri ainakaan tuollaista vauhtia. Nurmikkoa olen kyllä tuonkin kentän vierustalla joskus ajellut.

Tuo urheilukentän kierros taisi olla pojalle vain lämmittelyä, sillä seuraavana iltana täällä olikin "kisat", tai siis urheilukoulu, jossa sattui sitten olemaan tällä viikolla palkintojenjakokin.


Tässä on juoksukisa käynnissä, meidän poika on noista kahdesta tuo, joka johtaa kisaa. :) Toinen poika on sitten esikoisen kummitädin poika, eli kummityttöni isoveli. :)


Kuopuskin osallistui, mutta hän käväisi välillä katsomon puolellakin. Hyvin kestää pappan rakentamassa katsomossa vieläkin istuskella, vaikka siitä on jo kohta parikymmentä vuotta aikaa, kun kenttä katsomoineen on valmistunut.


Kultaa tuli! :)


Ja tuli toisellekin pojalle kultaa! :) Tosin näissä kisoissa oli lähinnä yksi osallistuja per sarja, että ei ollut kauheasti kilpakumppaneita. ;) Ainoastaan esikoisen sarjassa oli toinenkin osallistuja, joka joutui tyytymään hopeamitaliin. Kuopuksen kanssa juoksi yhtä aikaa kyllä kummityttö, mutta hän kilpaili naisten sarjassa. :) Niin, ja tämähän oli 2-ottelu, toisena lajina oli pituushyppy. Kuopuksen kohdalla se tarkoitti lähinnä sitä, että minä juoksutin häntä vauhdinotossa, ja sitten hän sai astua hiekalle ihan itse. ;)


Tunnelmasta toiseen: tämä on nykyään niin harvinainen näky, että oli pakko ottaa kuva. :)


Ja tässä toinen ihana näky! :) En ole koskaan ennen nähnyt vasikan imevän emoaan, joten siitäkin piti saada nopeasti kuva. Hellyyttävää! :) Nämä ovat emolehmiä, joita ei lypsetä lainkaan, eli vasikka saa kaiken maidon, mitä emo tuottaa. Ovat kummitytön enon karjaa, joten uskalsin siksi napata kuvan, en minä nyt ihan oudoista elukoista olisikaan kuvia mennyt räpsimään. ;)

Ja sitten kyläkierrokselta paluu mummolan vintille:


Tässä SE viimein on: The Rukki! :)


Ja vintille se vissiin sitten jääkin... :( Äiti ei vain kertakaikkiaan raaski antaa mitään pois... Tai no, miten sen nyt ottaa. Yhtenä päivänä hän alkoi minulle lykätä jotain pieneksi käyneitä vaatteitaan, ja siinä yhteydessä sitten sanoin, että kun kerran aloit tuota omaisuuttasi minulle jakamaan, niin saanko sen rukin vintiltä myös. ;) No se ei sitten lähtenytkään niin helposti, mitä muutamat farkut. ;) Kun eihän sitä koskaan tiedä, jos sille vielä löytyisi jostain joku sopiva paikka ja sen voisi laittaa esille... ja mihin se muka meillä Oulun asunnossa mahtuisi. Joopa joo. Eihän rukki ole mikään näyttelyesine, se on käyttöesine! Ja jos sitä ei käytetä täällä, niin miksei sitä saa viedä sinne, missä joku sitä voisi opetella käyttämään??? Mutta arvasin minä tuon, en minä ole kotoani saanut mitään muutakaan pois viedä, joten kai tässä pitää sitten vain odotella sitä, mitä ei nyt viitsi tähän ylös kirjoittaa. Mää haluan opetella kehräämään! Ja mää haluan tämän rukin! Tähän on kuulemma ne rullatkin tallella, että olisi ihan käyttämistä vaille valmis. Ihan tyhmää pitää tätä jossain vintillä piilossa! :(


Rukin takana oli muuten piilossa muutakin... :) Nuo vanhat veivattavat puhelimet ovat olleet meillä joskus seinälläkin, ja veljeni saivat ne toimimaankin, vetivät jotkut piuhat niiden välille, ja kyllä niillä pystyi toisilleen soittamaan. :) Olisikohan tuo vanha musta puhelin sitten minun pappani peruja...


Ja sitten viimeinen kuva tällä erää. :) Kuopus löysi saman aarrepurkin, millä minäkin olen leikkinyt. :) Nappeja, nappeja, nappeja - ja ihan samat napit olivat tuossa purkissa jo 30 vuotta sitten. ;) Kun en rukkia saanut, niin kysyin äidiltä, saisinko ottaa tästä muutaman kivan napin itselleni, mutta äiti sanoi siihenkin, että ei arvaa antaa yhtään nappia tästä minulle, kun eihän sitä voi tietää, jos joskus justiinsa sitä nappia sitten tarvitsisi. Siis jos napit ovat olleet koskemattomana yli 30 vuotta, niin mikä on todennäköisyys sille, että niitä tarvitsee seuraavan 30 vuoden aikana? ;) No niin, ehkä on jo syytä uskoa, että jos ei täältä edes yhtä nappia saa itselleen, niin turha haaveilla siitä rukista... *huokaus*

Jatkan taas jossain vaiheessa jostain muusta aiheesta. Mukavaa viikon jatkoa! :) (itse asiassa en enää tiedä, mikä päivä tänään on... ;) )