Heipä vaan!

Mukavaa, kun olet tullut pistäytymään blogissani. Vielä mukavampaa on, jos jätät käydessäsi itsestäsi puumerkin. Toivottavasti viihdyt - tervetuloa myös uudestaan! :)

tiistaina, heinäkuuta 14, 2009

Käsityöasiaa! :)

Pitää oikein otsikossa huutaa, että nyt tulee käsityöasiaa. :) Kuvia ei kylläkään tällä kertaa tule, koska en jaksa alkaa säätämään tällä äidin koneella. Enkä kyllä ole kuvia käsitöistä nyt ottanutkaan.

Mutta siis kun olen tekemässä Minttumaaria Woolista, ja siinä ohjeessahan on lankasuosituksena nimenomaan Wool, ja sen menekiksi on laitettu 200 grammaa. No, siinä vaiheessa, kun olin saanut toistettua sitä II-kaaviota sen 10 kertaa, niin ei ollut lankaa mennyt edes kahta kerää eli ei edes vielä 100 grammaa. Ja minun mielestäni ne III- ja IV-kaaviot eivät ole niin isoja, että niihin voisi yhteensä upota sataa grammaa. Ja kun se huivi ainakin tässä puikoilla mytyssä näyttää niin kovin pieneltä... No, nyt olen tehnyt sitä II-kaaviota vielä kaksi mallikertaa lisää, ja aina vain lankaa riittää, nyt on menossa vasta kolmas kerä kutakuinkin puolessa välissä. Teen nyt vielä ainakin kolmannen ylimääräisen mallikerran, katsotaan sitten, miten lankaa on mennyt, että joko sitten aloittaisin ne III- ja IV-kaaviot. Tuota Woolia minulla on olemassa 250 grammaa, että ei haittaa, vaikka sitten kuluisi ylikin tuon 200 gramman.

Miten muut, jotka olette Minttumaarin tehneet, jos olette Woolia käyttäneet, niin paljonko on lankaa kulunut ja oletteko tehneet enemmän noita mallikertoja II-kaavioon, mitä ohjeessa?

Tuota on kyllä kiva tikutella, joten ihan mielellään minä noita ylimääräisiä mallikertoja teen, että ei sen puoleen. :) Kohta vain tekisi mieleni alkaa tehdä jotain muutakin, onhan tässä jo tuota yhtä huivia tikuteltu koko tämän reissun ajan, ja matkalaukussa olisi vielä kahteen muuhunkin käsityöhön langat olemassa... ;)

Nyt olenkin saanut täällä eilen ja tänään tehtyä enemmän käsitöitä, kun ei olla käyty kyläilemässä, vaan täällä on ollut vanhimman veljeni perhettä, ja siskontyttökin sulhasineen pyörähti yhden yön kyläilemässä mummolassa. Jää aikaa paremmin käsitöille, kun lapsille on leikkiseuraa eikä tarvitse koko aikaa olla perään katsomassa. Vaikka kun aamullakin itse istuin kutomassa ja seurasin kuopuksen touhuja, niin esikoinen oli serkkunsa (joka on myös kummityttöni) kanssa ehtinyt kantaa jostain ämpäristä sadevettä pulkkaan, ja olivat siinä pyykkäämässä leikkimökin mattoja ja liinoja... ;) Kyllä niillä aina välillä välähtää kaikenlaista, ja joukossa tyhmyys vielä tiivistyy. ;)

Kivaa viikonjatkoa kaikille! :)

7 kommenttia:

  1. Minä tein Minttumaarin Drops Alpacasta, lankaa meni vain 85g, puikot oli 4,5mm ja tein II-kaaviota 20 kertaa....näköjään....piti oikein tarkistaa vanhan blogin puolelta.
    http://puikkotera.vuodatus.net/blog/676490/minttumaari-on-valmis/

    VastaaPoista
  2. ravelrystähän selviää niin kätevästi tollaset asiat..et oo aatellu liittyä? :)

    VastaaPoista
  3. Minä tein rose mohairista viimeksi, ja kaksi kerää oli (eli 100g) ja vähän loppui kesken.
    Pellavasta aiemmin tekemääni minttuun meni lankaa vain 69g, mallikertoja taisi olla parisen kymmentä. Lanka oli tosi ohutta. Ei taida näistä apua olla? Ne venahtaa aika paljon pingotettaessa. Sinulle jää varmasti siitä vielä sukkalangaksi.

    VastaaPoista
  4. Tein woolista omani ja ajattelin ihan samaa kun sinä II mallikerran lopussa, mutta en jaksanut käydä säätämään ja se loppu söikin yllättävän paljon lankaa!
    Silti siitä 4:stä kerästä jäi reilusti yli. Tarkka loppusumma täsmälleen ohjeen mukaan meni 158gr.

    On kyllä tosi mukava malli.

    VastaaPoista
  5. Tulin kurkkaamaan ja kiittelemään huivi kommenteista! Minä en ole Minttumaaria saanut vielä puikoille, vaikka ohjeen olen kansiooni tallentanut. Mukavaa loppuviikkoa sinulle!

    VastaaPoista
  6. Minä olen tehnyt useammakin Minttumaarin, mutta en yhtään Woolista, joten en osaa auttaa.

    Kiva kun olet jaksanut kylässäkin ollessasi jättää kommenttia blogiin. On tuntunut hyvältä.

    VastaaPoista
  7. Mulla ei taida olla ohjeen langasta tehtyjä Minttumaareja yhtään (muista langoista ja muun kokoisilla puikoilla tehtyjä näyttää olevan aika monta, omia ja lahjaksi annettuja) ja usein minäkin teen lisätoistoja sitä keskiosan kuviota, koska tykkään enemmän reilun kokoisista huiveista, mutta samaa varoittelen, että ne viimeiset kerrokset imaisevat usein ihan yllättävän paljon lankaa, joten kannatta olla varovainen, ettei sitten joudu langanostoon tai purkuhommiin. Minttumaarissakin on aika leveä reunus kuitenkin.

    VastaaPoista

Haluatko piristää päivääni? :) Sen voit tehdä helposti jättämällä itsestäsi puumerkin kommentteihin! Kiva kun löysit blogiini - tervetuloa toistekin! :)

Jos kommentointi ei onnistu (vaatii rekisteröitymisen), voit laittaa viestisi sähköpostitse:
marska_77@yahoo.com

Kiitos! :)

Hei hei!

Kiva kun kävit, tulehan toistekin! :)