Rautio sightseeing

Tervetuloa opastetulle kiertoajelulle Rautioon! :) Tällä kierroksella emme kerro teille mitään tylsiä faktoja, ne voitte käydä ihan itse lukemassa vaikkapa Wikipediasta tai Raution kylän kotisivuilta. Tämän opastetun kierroksen aikana voimme keskittyä täysin kaikkeen epäolennaiseen. :) Tarkoituksenamme oli järjestää teille hieman laajakatseisempikin kierros tässä kulttuurin ja sivistyksen tyyssijassa, mutta koska oppaamme päivittäiset iltapäivälenkit näyttävät aina vaan kiertävän samoja polkuja, ei kameran linssiin kertakaikkiaan ole tarttunut kuin muutama nähtävyys. Koittakaa nauttia kuitenkin tästä typistetystäkin kierroksesta! :)

Ensin muutama ihan "pakollinen nähtävyys":


Syystä, jota tiedä en, tämä tuulimylly mahtaa olla jonkinlainen Raution symboli. Ainakin se painetaan kaikkiin mahdollisiin Rautio-paitoihin, -mukeihin, -avaimenperiin ja -taskulamppuihin, joten tämä on varmasti jokin kovinkin tärkeä kapistus. Aiemmin se kökötti toisessa paikassa, mutta nyt se näkyy olevan Raution nuorisoseuran pihalla, josta siis kuvankin nappasin.


Nuorisoseuran pihalle oli ilmestynyt myös pari tällaista patsasta. Minusta nämä ovat varsin hauskannäköisiä, joten kuva oli saatava. Ja näiden patsaiden rinnuksissa on Raution vaakuna, joka esittää alasinta. Köyttähän nuo patsaat näyttävät tuossa vetävän.

Okei, se nähtävyyksistä. Nyt sitten jotain hiukan muuta:


Tämä perävaunu on yksi jäänne Raution muinaishistoriasta, onhan se valmistettu Rautiossa. Näitä vielä silloin tällöin voi bongailla Suomen maanteiltä, vaikka niiden valmistaminen loppuikin jo laman myötä v. -93. Suurin todennäköisyys näiden kärryjen bongaamiseen on kuitenkin Rautiossa. Tämä kärry löytyi urheilukentän laitamilta kunnan, ei kun siis kaupungin, työkaluvaraston vierestä, joten tämä lienee kunnan, ei kun siis kaupungin, omistama yksilö. Veljelläni näitä on oikea kokoelma, hän on kuulemma ihan toiselta puolelta Suomeakin näitä itselleen ostanut, eli hän ei varmaankaan saanut vielä peräkärryistä tarpeekseen silloin, kun niitä kasasi parikymppisenä miehenalkuna. Minulla oli tarkoitus ottaa kuva itse perävaunutehtaastakin, mutta niissä tiloissa sijaitsee nykyään perunapakkaamo, ja se koko tehtaan miljöö on niin muuttunut, etten halunnutkaan ottaa itselleni sellaista kuvaa muistoksi, vaan mieluummin säilytän mielessäni ne kuvat, mitkä minulla lapsuudesta ovat. Niin, kun eilen kirjoittelin, että juureni ovat mansikkapellolla, niin se toinen juurenhaara on perävaunutehtaalla. :) Siellä minulla oli jo alle kouluikäisenä oma pieni pöytä kahvihuoneen pukukopin nurkassa, jossa piirtelin ja lueskelin kirjaa. Välillä juoksin hallin poikki koittaen kovasti väistellä hitsauslaitteesta tai kulmahiomakoneesta sinkoilevia kipinöitä. Äidin kanssa pesin peltejä silloin alkuaikoina, kun peräkärryt vielä maalattiin; myöhemmin niitä alettiin kuumasinkitsemään, jolloin peltien pesu ei enää ollut tarpeen. En minä saanut koskaan pestä niitä peltejä pesuaineella, mutta sitten kun tavallisella vedellä pyyhittiin, niin siinä sain olla apuna. :) Eräänä kesänä muistan pesseeni tehdashallin ikkunoita, vaikka se taisi olla melkoisen turhaa työtä, kun sitä metallipölyä kuitenkin tuli koko ajan. Toimistossa häiritsin äitiä, näpyttelin omia juttujani kirjoituskoneella, tuhlasin laskukoneen nauhaa omiin laskelmiini, otin kopioita faksilla... ja taisin muutaman kerran siivotakin toimistohuoneen. :) Kaikkein hauskinta oli matkustaa vanhempien kanssa messuille ja maatalousnäyttelyihin esittelemään kärryjä, kun sain sitten kierrellä omia aikojani näyttelyitä ja bongailla missejä ja muita julkkiksia. :) Aika mielenkiintoista on kyllä, miten mansikkapelloilta minulla on vain katkeria muistoja, mutta tehtaalta on vain kivoja muistoja. Ehkäpä se johtuu siitä, että pellolle oli pakko mennä, kun taas tehtaalta olisin mieluusti saanut pysyä pois jaloista. ;) Mutta siellä oli kiva käydä, ja varsinkin siivoaminen siellä oli aina niin mukavaa, kun siellä oli aina kauhean likaista. Siivoushullu jo pienestä pitäen... ;)

Jänniä kyllä nuo lapsuusmuistot. Eilen illallakaan en tahtonut saada unta, kun mietin muistojani, että miten voi olla mahdollista se, kun muistoissani olin aina mansikkapellolla, toisaalta olin aina tehtaalla, mutta silti minut pakotettiin kaikki vapaa-aikani treenaamaan viululäksyjä, hoidin kyllä koulunikin loistavasti, ja kuitenkin vielä muistoihin mahtuu toilailuja ystävän kanssa ja juoksemista kaikenlaisissa harrastuksissa. Että missähän mahtaa yksi muisto alkaa ja toinen loppua, yhtenä puurona ovat kaikki päässäni. ;) Ehkäpä minä vain olin niin kovin kerkeäväinen lapsi ja nuori... ;) Yllättävän pitkä aika on ollut ne ensimmäiset 16 vuotta, mitkä täällä asuin, seuraavassa 16 vuodessa en ole saanut läheskään niin paljon aikaiseksi. :D

Mutta siinäpä taas valotusta minun taustoistani. Teräksestä valmistettu, mansikalla syötetty. ;)


Ja tässä kirkossa on tullut myöskin aikaa vietettyä. Tai vielä enemmän ehkä kirkon vieressä olevassa seurakuntatalossa, josta en nyt sitten ole näemmä ymmärtänyt kuvaa ottaa. Eipä tässä kylässä paljon muita harrastusmahdollisuuksia ollut kuin seurakunnan tarjoamat, tai ainakin sitten seurakunta tarjosi tilat esimerkiksi partiolle, joten kyllä tämänkin kirkon liepeillä on tullut pyörittyä. Meidän pojat eivät olleet ennen tätä kesää koskaan käyneet Raution kirkon sisällä, sillä kirkko ei tietääkseni ole auki kesäisin, vaikka monet kirkot ovat. Emmekä ole viitsineet mihinkään tilaisuuteen lasten kanssa mennä, koska lasten kanssa kirkossa istuminen on aina sellaista häsläämistä, ja pienessä kirkossa vähäisen väkimäärän keskellä se lasten häslääminen vain korostuu. Vaikka pitäisi muistaa "Sallikaa lasten tulla minun tyköni". No, tässä viikko sitten täällä oli kuitenkin erään herätysliikkeen kesäseurat kirkossa, ja sunnuntaina sitten osuimme kirkon liepeille juuri sopivasti jumalanpalveluksen ja seurojen välissä, jolloin seuraväki oli nähtävästi ruokailemassa ja kirkko auki, mutta tyhjillään. Joten sitten pojat pääsivät katsomaan, miltä "mummun kirkko" näyttää sisältä päin. Minun askeleeni tietysti luonnostaan johtivat portaita pitkin parvelle, siellä kait minä olen useammin istunut kuin alhaalla penkissä. :)


Raution kirkon urut on kuulemma remontoitu sen jälkeen, kun minä olen niillä viimeksi soittanut, mutta en ehtinyt poikien kanssa parvella ollessani kauheasti tutkia, mitä uutta niihin oli tullut. Pojat saivat vähän kokeilla, miltä urut kuulostavat. Näillä uruilla minäkin olen ensimmäisen jumalanpalvelukseni soittanut silloin, kun kanttorintöitä aloittelin. Siinä ensimmäisessä jumiksessani taisi olla vain 10 ihmistä läsnä, jos meidät työntekijätkin (pappi, kanttori, suntio) laskettiin mukaan, ja kirkkoväen joukossa oli äitini ja pari entistä opettajaani, eli tutulle väelle sain sen ensimmäisen ja hurjan jännittävän jumalanpalveluksen soittaa. Nyt kyllä tekisi mieleni päästä taas urkujen ääreen, sillä viimeisimmästä kanttorikeikastani on jo kohta kolme vuotta aikaa. Hirvittää, että osaankohan enää urkujakaan soittaa, vaikka ei kait se ole sen kummempi taito kuin pyörällä ajo, sen kun on kerran oppinut, niin sen osaa aina. Toivottavasti. ;)


Kellotapuliin minulla ei liity oikeastaan mitään kummoisempia muistoja, paitsi yksi muisto rippikoulusta, kun pojat nappasivat sakastista tapulin avaimen, juoksivat tapuliin, ehtivät avata luukutkin ja sitten yksi poika ihmetteli, että mikäs naru se tämä on, ja siinä vaiheessa kellot jo kumisivatkin... ;) Nykyään nuokin kellot toimivat sähköllä.


Tapuliukostakin piti saada kuva. :)

Kirkkomaalta siirrymmekin sitten muutaman askeleen kohti kylän keskustaa. ;)


Ja siinä on rautiolaisten suuri ylpeys, Kulttuurin liekki. Tämän on siis Raution kylä ihan oikeasti jostain ansiosta saanut 60-luvulla, jolloin Rautio oli vielä oma kunta. Joku valtakunnallinen kilpailu siihen liittyi, ja Rautio valittiin joksikin kulttuurin kehdoksi. Tai jotain sinnepäin. :) No joka tapauksessa tämä kulttuurin liekin patsas kökötti Raution kirjaston sisällä parikymmentä vuotta, ennen kuin v. -88 sille pykättiin tuollainen vitriini monitoimitalon pihamaalle, ja siihen viimein sytytettiin se liekki. Sen piti olla ikuinen elävä tuli, ja siihen oli mukamas luvattu öljytkin ikuisesti, mutta pari vuotta siinä taisi kestää se öljyntoimitus, ja sen jälkeen aito liekki muuttui sähkökynttilöiksi. Mutta se liekin sytyttämistilaisuushan olikin varsin merkittävä juttu meikäläisen muusikon uralla. :) Se sytytettiin Raution kotiseutupäivien aikana, ja sen jälkeen oli juhlatilaisuus seurakuntakodilla, ja minuthan sinne pyydettiin viuluni kanssa esiintymään. Musiikkinumeroina oli Merikannon "Miss' soutaen tuulessa" ja Mårtensonin "Myrskyluodon Maija". Jonkinlaisen kulttuuristipendinkin silloin sain siinä tilaisuudessa, kun olin yksi ansioituneista rautiolaisista kulttuurinharrastajista (ikää silloin 10 v). No joo, mutta siitä alkoikin varsinainen keikkaputki, ei ole muusikon urallani moista rumbaa sen koommin ollutkaan. ;) Joka ainoa kesä siitä eteenpäin esiinnyin Rautio-päivien pääjuhlassa, kunnes v. -94 soitin Kuulan "Sanattoman laulun", ja rautiolaiset menivät niin sanattomaksi, etteivät sen jälkeen enää pyytäneet minua esiintymään. ;) Ja eihän ne keikat rajoittuneet ainoastaan kotiseutupäiviin, vaan mikä ikinä olikaan sitten kissanristiäisten nimi tällä kylällä, niin aina siellä minä heiluin viuluni kanssa. Aina piti se tuhannen kuuma kansallispuku vetää niskaan, vaikka oli minkälainen heinäkuun helle tahansa. Siinä kansallispuvussa oli vielä hirveän paksut sukkahousutkin, jotka eivät kunnolla pysyneet jalassa, vaan niitä piti aina välillä nostella, ja sitten kun kotiseutujuhlasta kävelin viulu kädessä kotiin, niin kotitielle käännyttäessä ne sukkahousut valuivat jo nilkoissa. ;) Yritin monesti ehdottaa äidille, että jos saisin laittaa ihan tavalliset sopivamman kokoiset ja ohkaisemmat valkoiset sukkahousut sinne kansallispuvun pitkän hameen alle, mutta eihän se käynyt, kun niiden piti olla ne ihan oikeat siihen pukuun kuuluvat sukkahousut. Ja kun kuitenkin joku kommenteissa asiaa kysyy, niin minun kansallispukuni on Hämeen puku, vaikkei minulla ole sukua Hämeessä päinkään. Mummuni eli isänäitini vanha puku se on, ja se on minulla tallessa, en vain tiedä, sopiiko se minulle enää, kun en muista, oliko minulla anoreksia vai ahmimishäiriö päällä silloin, kun viimeksi olen sitä käyttänyt (äiti aina kavensi tai levensi pukua tarpeen mukaan...).

Oletteko jo nukahtaneet tällä opastetulla kierroksellamme? Mitä, ettekö vielä? No, sitten pitää hiukan vielä jatkaa... ;)


Tässäpä vielä kuva Pappilanpuistosta. Sieltä minulla ei olekaan mitään kummoisia muistoja, sillä koko puisto taittiin rakentaa vasta joskus minun ollessani teini-ikäinen. Vaikka ehdittiinhän me silloinkin monet kerrat käydä Pappilanpuistossa syömässä jäätelöä. Enkä nyt tarkoita mitään eskimoa tai jäätelötuuttia, vaan haimme Osuuskaupasta Viennetta-jäätelökakkua, joka sitten syötiin kaverin kanssa puoliksi Pappilanpuiston penkillä. ;)

Jäätelöön liittyy kyllä vielä toinenkin muisto, silloin olin kyllä jo lukioikäinen ja Rautiosta poismuuttanut, mutta kesät kävin silloin vielä kotona asumassa. Rautiossa oli silloin vielä kaksi kauppaa, ja toisen kaupan pihalla oli jäätelökioski, jossa yksi kaverini oli kesän töissä. Ja mehän kävimme häntä sitten tyttöporukalla aina moikkaamassa ja syömässä jäätelöä. Mutta emme me tainneet kertaakaan sitä jäätelöä ostaa, sillä aina sieltä löytyi tiskin alta "purkinpohjia", joista ei saanut enää kokonaista palloa pyöritettyä. Ja kun eihän nyt jäätelömyyjä yksin jaksa kaikkia purkinpohjia rapata, niin me kaverit saimme ne rapattavaksemme - ja sitä vartenhan meillä oli aina takintaskussa omat lusikat koko kesän ajan matkassa. ;) Ei ihme, että sen kesän jälkeen pian se kauppa lakkautti toimintansa... ;)

Kyllä on ollut meikäläisellä hurja nuoruus! Rankinta, mitä perjantai-iltaisin saattoi tehdä, oli jäätelökiskan purkinpohjien rappaaminen... tai sitten istuttiin seurakuntatalolla partiokololla pelaamassa pullonpyöritystä, limsapullolla sekin. ;) Onneksi on tämä elämä niistä ajoista jo vähän rauhoittunut, ei sitä noin rankkaa elämää enää näin vanhempana jaksaisi. ;)

Kiitos että viihdyitte kiertoajelullamme! :) Tervetuloa uudestaankin! :)

(ps. Kyllä minä joka päivä teen käsitöitä edelleen, ja lupaan palata käsityöaiheisiin viimeistään sitten, kun kotiudumme eli reilun viikon päästä...)