20 sanaa

Pamin puminoista löysin aikoinaan tällaisen, ja tein tämän tänne ajastuksella pompsahtamaan sillä aikaa, kun olemme reissun päällä. Tämä vähän sopii reissun teemaankin, kun tässä palataan lapsuuteen ja nuoruuteen... (no, ei taaskaan se ajastus toiminut...)

Tässä on lueteltu 20 sanaa. Kirjoita jokaisen kohdalla, mitä lapsuuden/nuoruuden tapahtumia, asioita tai tunnelmia tulee kyseisestä sanasta mieleen.

Mikäli vanhat merkit pitävät paikkansa, niin minä en sitten kerro mitään lyhyesti. Joten jos aiot lukea nämä yhdellä istumalla, niin käy ihmeessä tässä vaiheessa vessassa ja hae itsellesi syötävää, juotavaa ja mukava käsityö koneen viereen. ;)

1. Kampa

Minullahan oli pitkät hiukset lapsena (kuten nykyäänkin, vaikka välillä ovat olleet lyhyemmät). Tyypilliset suomalaiset piikkisuorat hiukset, joihin olisin niin kovasti toivonut kiharoita. Joten tapanani oli saunan jälkeen alkaa "kihartaa" märkiä hiuksia kieputtamalla niitä kamman tai harjan ympärille. Lopputulos oli aina se, että äiti sai saksien kanssa irroittaa kamman hiuksistani... ;)

2. Lintu

Joskus mökillä olimme joko tavallista tai epätavallista viikonloppua viettämässä, olisiko silloin ollut peräti mökki vielä rakenteilla tai siellä ei ainakaan ollut jääkaappia, koska äiti oli laittanut viikonlopun eväät ulos terassille. Oisko peräti sitten juhannus ollut kyseessä. Joka tapauksessa aamulla herätessämme meidän koko viikonlopun ruokavarasto oli pitkin terassia ja puoliksi syötynä, sillä varikset olivat käyneet yöllä ruokien kimppuun. Mieleen on erityisesti jäänyt äidin leipoma kahvikakku, josta ei enää ollut syötäväksi ihmisille. Onneksi isän sukulaisia asui mökin lähellä, sellainen muistikuva olisi, että saimme heiltä ruokaa, että pärjäsimme viikonlopun yli.

3. Meri

Vaikka lapsuudenkotini sijaitsee virallisesti merenrantapitäjässä, meiltä oli merelle 30 km matkaa. Emme siis useinkaan käyneet merellä, kyllä jäi minulla Kalajoen hiekoilla tassutteleminen lapsena vähille! Sellainen muistikuva minulla on, että olisin joskus leikkinyt merenrantahietikolla ja "pyydystänyt" pieniä kaloja jonnekin kivistä tekemääni ansaan vesirajassa, mutta oliko se sitten Kalajoella vai muualla, niin sitä en muista. Vähän isompana lapsena tai oikeastaan varhaisnuorena/nuorena olin seurakunnan lastenleireillä ensin leiriläisenä sittemmin isosena, ja seurakunnan leirikeskus oli meren rannalla. Siellä tuli yleensä sitten talviturkit heitettyä meressä. Muuten kävimme lapsena uimassa järvessä, jonne oli vain 15 km matkaa, siellä käytiin ehkä kerran tai pari kesässä, että ei paljon veteen minua lapsena päästetty.

4. Kitara

Meillä oli kotona kitara, joka oli nähtävästi ostettu veljelleni, mutta hän ei sillä soittanut, joten se roikkui meillä aina seinällä. Eräänä kesänä päätin opetella sillä soittamaan, muistaakseni olin silloin ehkä 10-11-vuotias. Löysin jostain kotoa kitaransoitto-oppaan, johon kuului myös vinyylilevy, eikä se ollut edes sellainen iso LP-levy, vaan paljon pienempi, eli sitä piti soittaa sellaisella pienemmällä levysoittimella, mutta sellainenkin löytyi meiltä jostain autotallista. :) Ja eikun kitara käteen, opaskirja nuottitelineelle ja levy pyörimään. Sen kesän jälkeen olen osannut kitaraa soittaa, ja vaikka olen myöhemmin käynyt ihan kitaratunneillakin, niin en ole paljon niillä mitään uutta oppinut, kyllä ne tarpeellisimmat taidot on ihan itse opeteltu. :)

5. Kello

Sain digitaalisen kellon joululahjaksi, kun olin ehkä eka-tokaluokalla. Minusta oli jännää, kun se piippasi aina tasa- ja puolentunnin merkiksi. :) Joulun jälkeen menin eka päivää kouluun, ja minusta oli jännää odottaa kellon piippaamista, että huomaavatkohan muutkin, että minulla on uusi kello. :) Ensimmäisellä tunnilla opettaja kyseli, mitä saimme joululahjoiksi, ja kerroin kaikki muut lahjani, mutta sanoin että "yksi lahja on yllätys, huomaatte sen sitten tasan yhdeksältä". ;) No, eihän silloin tasan yhdeksältä se minun kellon piippaamiseni kuulunut mihinkään, kun luokassa oli muutakin ääntä, ja olin pettynyt. :( Se siis ei ollut todellakaan mikään merkkisoitto, vaan sellainen hiljainen "pip". Joten ei ihme etei kuulunut. ;)

6. Oksentaminen

Minulla ei ole koskaan ollut mikään voimakas oksennusrefleksi. Voin ihan sormilla laskea ne kerrat, jolloin olen elämäni aikana oksentanut, ja niistäkään ei kovin montaa ollut lapsena. Yksi kerta on jäänyt erityisen hyvin mieleen. Olin silloin kuudennella luokalla, ja meille oli tullut kouluun eräs erittäin vanhakantainen opettaja, hän itse asiassa vaihtoi meidän kouluumme vain kahta vuotta ennen eläkkeellejääntiään, kun oli siihen asti tehnyt elämänuransa yhdessä ja samassa koulussa. No, joka tapauksessa hänellä oli erittäin tiukka kuri, käsityötunneilla ei saanut esimerkiksi puhua ollenkaan. Hän piti 3-6 luokkien tytöille sekä liikuntaa että käsitöitä yhteisesti, ja meillä oli torstaisin putkeen ensin tyttöjen liikunta ja sitten kaksi tuntia käsitöitä, välissä oli välipala, jolloin syötiin omia eväitä (koulu ei tarjonnut välipalaa). No, liikuntatunnilla oli korkeushyppyä ja jo silloin tunsin oloni väsyneeksi, en tahtonut jaksaa muuta kuin pötkötellä patjalla. Opettaja huusi minulle, että Mari ylös, vaikka olin jo omat hyppyni hypännyt eikä minulla ollut muuta tekemistä kuin odotella, että muut tytöt saavat hypättyä. Ja väsytti niin kovasti... Välipalan aikaan en saanut eväitäni syötyä, ei vain maistunut. Sitten käsityötunnilla nukutti samalla lailla, ja opettaja passitti minut kesken tunnin ulos kiertämään urheilukentän ympäri, että virkistyn. Olin vain entistä väsyneempi, mutta sain vaivoin tehtyä silloin käsityöni valmiiksi (muistan vielä, että kirjoimme leivinliinaa ketjupistoilla). Ja koska käsityöni oli valmis ja minua väsytti edelleen, opettaja käski minut uudelleen ulos. Sieltä takaisin tultuani ehdin juuri astua luokkaan, kun aloin oksentaa, ja sitähän lensi sitten toisten vaatteille ja avoinaisten reppujen sisälle ja joka paikkaan. Opettaja kyllä sitten pyyteli kovasti anteeksi, kun ei ollut ymmärtänyt, että olisin sairas, hän vain luuli että pelleilen! Ei ollut vissiin opettaja nähnyt yli 40 vuotisen uransa aikana kertaakaan sairasta oppilasta... :(

7. Mummo

Minun isänäitini kuoli, kun olin vuoden ikäinen, eli en muista hänestä mitään. Äidinäitini dementoitui ja makasi sairaalassa kaiken sen ajan mitä hänestä muistan. Siellä kävimme häntä katsomassa ainakin äitienpäivänä ja jouluna, varmaan useamminkin. Ne eivät olleet mitään kivoja reissuja, minusta tuntuivat ainakin ihan oudoilta, kun mummu vaan makasi sängyssä, ei osannut puhua eikä tainnut tunteakaan ketään. Vaikka varmasti vieläkin osaisin kulkea siinä sairaalassa sille osastolle ja siihen huoneeseen, missä mummu oli, niin usein siellä kävimme. Mummu kuoli, kun olin 9-vuotias, mutta ei minulla hänestä ole mitään läheisiä muistoja. Sen sijaan mummupuoleni eli sisarusteni isän äiti oli minulle paljon läheisempi, koska asui samalla paikkakunnalla, ja kävimme hänen luonaan useammin vierailulla. Kutsuin itsekin häntä mummuksi, ja kyllä hänellä oli minun valokuvani hyllyssä samassa rivissä mitä oikeiden lastenlastensakin kuvat. :) Ainoa pettymys oli vain, kun tuon mummun syntymäpäivillä otettiin aina kuvat mummusta ja hänen lastenlapsistaan, enkä minä saanut mennä siihen kuvaan, kun en siihen kuulunut. :(

8. Kirja

Opin lukemaan jo 3-vuotiaana, joten kirjoja on tullut kahlattua siitä asti. En edes muista, että minulle olisi koskaan luettu satuja, itse minä ne aina olen lukenut. :) Paitsi kerran kun olin sairas joskus 6-vuotiaana, silloin äiti luki minulle jotain Nalle Puh -kirjaa, mutta muuten sain lukea kaiken itse. En muista mitään erityistä lempikirjaa. Aapinen meillä oli, siitähän minä lukemaan opinkin, ja sitten muutamia lastenkirjoja oli kotona lisäksi, ne luin ihan puhki. Samoin kuin Suuri Toivelaulukirjat 1-3 lauloin puhki nekin, ja niitä jouduttiin moneen kertaan teippailemaan. Äidin Kauneimmat käsityöt -kirjasarjakin tuli minulle tutuksi jo ennen kouluikää. ;) Ja muitakin kodin tietokirjoja saatoin selailla ja lueskella ihan pienenä. Kirjastosta tietysti aloin jossain vaiheessa lainata kirjoja; erityisenä kipinänä oli, kun 3. luokalla meillä oli luokan seinällä lukupuu, jonne sai aina lisätä yhden lehden, kun oli lukenut kokonaan yhden kirjan, siihen lehteen sitten kirjoitettiin oma nimi ja luetun kirjan nimi. Minä tietysti kilpailuhenkisenä halusin pärjätä yhtä hyvin ja paremminkin kuin kaverit, joten innostuin silloin todella paljon lukemisesta. Vihreät Varikset, Neiti Etsivät, Viisikot, Tiinat, Lotat, Annat... Kirjastossa tuli käytyä ainakin kahdesti viikossa.

9. Pipo

Minä aloitin koulutaipaleeni pipo päässä, siis elokuussa pyöräilin ensimmäisenä koulupäivänäni paksu pipo päässä kouluun. :) Kummitätini teki minulle usein joululahjaksi neulekoneella uuden pipon. Ensimmäisen hänen tekemänsä pipon sain jo alle kouluikäisenä, siinä luki MARI. :) Samaan settiin kuului väritykseltään yhteensopivat kaulaliina ja säärystimet. Seuraava hänen tekemänsä pipo-kaulahuivisetti oli violetti, sitä seuraava sitten siihen aikaan muodissa ollut isotupsupipo, jossa oli muuten vieläkin isompi tupsu mitä muilla kavereilla. :D Siihen settiin kuului myös kauluri, jota käytän edelleen aina silloin, kun minulla on kurkku kipeä. :)

10. Matematiikka

Veljeni opetti minulle allekkainlaskua jo silloin, kun olin 5-vuotias. Nähtävästi osasin siis tavallisen päässälaskun jo aiemmin, koska allekkainlaskukin sujui tuossa iässä. Koulussa ei ollut kauheasti sitten tekemistä pariin vuoteen matikan tunneilla, koska kaikki asiat olivat jo tuttuja. Kolmannella luokalla minulla olikin sitten edessä vaikeuksia, kun olin kaksi vuotta tottunut siihen, ettei minun tarvitse tehdä koulussa mitään. Kolmannen luokan ensimmäisestä matikankokeesta sain 8-, joka oli varmasti huonoin numero, mitä olen koskaan kokeesta saanut... veljeni suuttui, kun hän oli opettanut minut laskemaan, ja kehtasin saada niin huonon numeron kokeesta! Seuraavasta kokeesta tuli 10+, enkä ole sen jälkeen suostunut "huonoja" numeroita matikan kokeista kotiin kantamaan. ;) Ei matikka ole koskaan ollut minulle vaikeaa, loppujen lopuksi ajattelutapani on hyvinkin matemaattinen, se on kaiketi ollut sitä aina. :)

11. Metsä

Minulla ei liity metsään oikeastaan mitään kovin läheisiä muistoja. Olihan sitä metsää ympärillä ja lähellä, mutten koskaan tykännyt siellä olla, kun siellä oli niin paljon hyttysiä. Kouluiässä leikimme ystäväni kodin viereisessä metsässä, siellä oli ison kiven (?) päällä mökki, jossa viihdyimme ja pidimme siellä muille kavereille kerhoakin. :) Siihen paikkaan liittyy oikeastaan läheisimmät muistot metsästä mitä minulla on.

12. Ukkonen

En ole koskaan pelännyt ukkosta. Vaikka meillä oli kyllä kotona aika pahojakin tilanteita silloin, kun veljilläni oli lälläriantenni (siis LA-puhelinantenni) kotimme katolla, ja sehän toimi suoraan ukkosenjohdattimena! Ukkoskuurolla meillä kyllä räjähteli ja paukkui, kerrankin olimme juuri syömässä, kun isän pään takana oleva metallinen ikkunankahva iski tulta ja kipinää! Minun huoneessani oli talon ainoa puhelinpistoke ja myös puhelin, ja monet kerrat saatoin olla ukkosilmalla leikkimässä lattialla, kun puhelimesta yllättäen sinkosi salama minua kohti. Mutta ei se minua pelottanut. Menihän siinä puhelimia välillä rikki salaman vuoksi.

13. Hiukset

Taisin jo mainitakin, että minulla oli pitkät hiukset. 5-vuotiaana ne kyllä leikattiin hetkellisesti vähän lyhyemmäksi eli polkkatukaksi, koska äiti halusi kasvattaa minulle pitkän otsatukan, ja jossain vaiheessa muu tukka leikattiin saman mittaiseksi kuin kasvatettu otsatukka. Haaveilin myös kiharista hiuksista, mutta arvelin, etten saa koskaan lupaa kiharoihin. Yllätykseni olikin suuri, kun loppukesällä juuri ennen yläasteelle menoa sanoin äidille, että haluaisin permanentin, ja äiti sanoi siihen samantien, että no mene tuohon naapuriin kampaajalle ja varaa aika. Niin tein, ja kiharat sain, ihan hirveän afropehkon, kun kampaaja ei halusi välttämättä tehdä kaikkein pienimmillä rullilla... ;) Toisen permanentin otin 8. luokan keväällä hiukan ennen rippijuhliani; silloin kaverini oli käynyt samalla kampaajalla (siis eihän niitä ollut meidän kylällä kuin yksi) ja hänellä oli mielestäni ihan liian säkkärät hiukset. Sanoin kampaajalle, että haluan kiharat, mutta en niin säkkärää kuin kaverillani vaan loivemmat. No, kampaajalta tullessani minulla oli vielä säkkärämpi pää kuin kaverillani. ;) Koulussakin pojat takanani valittivat, etteivät näe taululle, kun mun tukka peittää näkyvyyden. ;) Toisaalta tällä kampaajalla oli myös tapana jostain syystä jättää muutama suortuva kokonaan kiharoitta, unohti vissiin laittaa niihin ainetta... ;)

14. Veli

Minulla on kolme veljeä, minua 16, 12 ja 11 vuotta vanhempia. Vanhimmasta veljestä muistan lapsuudesta vain hänen käyntinsä kotona viikonloppuisin, sillä hän oli jo muuttanut pois kotoa opiskelemaan, kun synnyin. Minua kiinnosti kovasti aina myös, kenen kanssa hän seurustelee, vaikkei hän kotiin tuonutkaan vasta kuin nykyisen vaimonsa. Minä sitten häiritsin nuoren parin viikonlopunviettoa parhaiden kykyjeni mukaan, vaikka kälyni on kyllä myöhemmin minulle sanonut, että hänestä oli mukavaa, kun pidin hänelle seuraa. Veljeni nimittäin yleensä vain haki tyttökaverinsa meille, mutta itse värkkäsi toisessa huoneessa aina jotain virtapiirejä, tai mitä ne insinööriopiskelijat yleensä oikein tekevätkään. ;) Joten jos minä en olisi käynyt "häiritsemässä", niin tyttökaveri olisi joutunut yksikseen istumaan veljeni huoneessa. Minun ansiostani hänelle ei kuitenkaan käynyt aika pitkäksi, sillä hän sai piirtää minulle paperinukkeja, ommella Barbien vaatteita, opettaa minua meikkaamaan ja seurata kaikenlaisia esityksiäni. :) Kun he menivät naimisiin ja saivat lapsia, heistä tuli minulle vieläkin läheisempiä, sillä minä 11-vuotiaana tätinä olin erittäin avulias lapsenhoitaja. :) Olen nykyään myös kahden heidän lapsensa kummi, ja veljenvaimo on minulle kuin toinen sisko, jopa läheisempi kuin siskoni. Keskimmäinen veljeni oli puolestaan se, joka opetti minulle matematiikkaa. Hänen kanssaan olimme aina tappelemassa, hän sanoi minua apinaksi ja minä sanoin häntä siaksi. :D Ehkä tappelimme siksi niin paljon, että jossain vaiheessa olimme ainoat vielä kotona asuvat lapset. Tai velihän asui nelikymppiseksi saakka kotona, ja muutti sen jälkeen naapuritaloon. ;) Kyllä hän koetti jossain vaiheessa noin 25-vuotiaana asua vuoden verran niin ikään naapurissa olevassa rivitalossa. Minä olin silloin joku 13-vuotias, ja olin ihan varma, että veljen huushollinpidosta ei tule yhtään mitään. Joten ystävällisesti joka lauantaiaamu nappasin imurin ja mopin kainaloon ja kävelin veljen asuntoon siivoamaan. Ja veljeni oli tietysti innoissaan siivouspalvelusta, kun oli itse ensin viettänyt perjantai-iltana pikkutunneille aikaansa ravintolassa. ;) Toki minä laskutin veljeltäni aina tämän siivouspalveluni, jota hän ei ollut edes minulta pyytänyt. :D Oikeastaan tämä siivousapuni alkoi jo vuosia aiemmin, jolloin asuimme siis molemmat kotona. Teimme nimittäin silloin ruutupaperinpalalle virallisen Siivoussopimuksen, jossa sovimme, että minä siivoan lauantaisin veljeni huoneen, ja hän maksaa siitä minulle palkkaa 10 markkaa kuukaudessa. Se oli oikein hyvä tienesti. :) Sitten myöhemmin, kun siivottavana oli kokonainen yksiö, taisin nostaa maksun 20 markkaan kuukaudessa. ;) Nuorimmainen veljeni oli puolestaan kaikkein eniten minun leikkikaverini, hän kun oli ja on edelleen kaikkein lapsenmielisin. :) Hän taisi olla myös syyllinen siihen, että opin niin varhain lukemaan, ainakin hän osti minulle 1-vuotislahjaksi (?) muoviset kirjaimet, joilla sain opetella lukemaan ja kirjoittamaan. Hän osti muuten myös esikoispojalleni samanlaiset kirjaimet 1-vuotislahjaksi. :) Kaikki veljeni ovat kyllä pitäneet minusta aina hyvää huolta, mutta nuorin veljistäni on ehkä huolehtinut minusta kaikkein eniten. Olen myös hänen vanhimman tyttärensä kummi.

15. Ikkuna

Minusta on olemassa kuva, jossa olen vanhempien makuuhuoneen (jossa nukuin itsekin kouluunmenoon saakka) ikkunassa, kuva on siis otettu ulkoa ja minä katselen sisältä ulos, ja laulan pitäen lampun johtoa mikrofoninani. :) Soitin usein Atsipoppaa-kasettia ja lauloin mukana, varsinkin Minttu sekä Villeä, ja tuo ikkunakuva on siitä muistona. Minulla vaihtui ikkuna kotona useinkin, sillä asuin alakerrassa ainakin kolmessa eri huoneessa ennen kuin sitten yläasteella ollessani meille rakennettiin yläkerta ja muutin sinne. Sieltä olikin sitten minun huoneeni ikkunasta hyvät näköalat, näkyi aina kuka meni meidän ohi kylälle tai tuli kylältä takaisin. :) Toisaalta tieltä sitten näkyi hyvin myös minun ikkunaani, ja muistan kerran, kun jonain pimeänä iltana olin unohtanut laittaa rullaverhon kiinni ennen kuin aloin treenaamaan viululäksyjä. Jossain vaiheessa soittoni aikana hoksasin, että tieltä kuuluu mopon ääniä, minkä jälkeen vetaisin nopeasti rullaverhon kiinni. Mutta seuraavana päivänä linja-autossa (koulubussi yläasteelle) pojat alkoivat kiusata, kun olivat nähneet minut ikkunan takana huoneessani soittamassa viulua. Taisi olla just se kerta, kun yksi pojista tarttui vielä linja-auton mikrofoniinkin heti sen jälkeen, kun olin noussut pysäkillä pois, ja kaverini kertoi myöhemmin, että poika oli kuuluttanut mikrofoniin kaikille, että "katsokaa ikkunasta, tuolla menee se kuuluisa viulunsoittaja..." Minä tietysti juuri sillä hetkellä huiskutin linja-autossa istuvalle kaverilleni ja ihmettelin, miksi kaikki autossa istuvat tuijottavat ikkunasta minua hymyillen... ;)

16. Kalenteri

Kotona oli sellainen jokavuotinen kalenteri, eli siinä oli pahvikorteille kirjoitettu numerot, viikonpäivät ja kuukaudet, ja sitten joka päivä vain käännettiin korttia, että tuli oikea päivämäärä näkyviin. Tosi näppärä kyllä, ei tarvinnut joka vuosi ostaa uutta! :) Oli meillä sitten vuosikalentereitakin, sillä äiti osti aina "taidetta ilman käsiä" -kalenterin, ja kun kalenteri vanheni tai siitä repäistiin kuukausilehti irti, sain sen lehden itselleni, ja leikkasin siitä sitten vain sen kalenteriosan pois. Näitä kalenterin taidekuvia käytimme muun muassa onnittelukortteina. :)

17. Puuro

En muista, söinkö lapsena aamupuuroa vai en, vaikka todennäköisesti söin, sillä äiti oli perhepäivähoitaja ja kaiketi hän puurot lapsille aamuisin keitti. Voisilmän kanssa muistelisin kaurapuuroa kotona syöneeni. Sen sijaan koulussa oli useinkin ruokana kaurapuuroa, ja siihen keittäjä ripotteli päälle sokeria. En voinut sietää sokeria puurossa, enkä siedä nykyäänkään! Siksi koulussa jäi puuro syömättä, vaikka varmasti olisin sen syönyt, jos siitä olisi jätetty se sokeri pois. Nykyisin syön kyllä puuroa joka aamu, mutten laita siihen suolaa enkä sokeria, enkä kyllä voitakaan. Ihan vain kaurahiutaleita ja vettä ja 3 minuuttia mikrossa. :)

18. Nenäliina

Tästä tulee mieleen vain mainosten laulut: "Nessu nenän ystävä on hellän pehmeä" ja "Nessu hellii, hoivaa, huolehtii, se hetket huikeat ymmärtää. Nessu - ystävä lähelläsi." Jommassa kummassa noista mainoksista oli sellainen valkoinen kissanpentu, jonka nenää pyyhittiin, ja kissa oli ihan samanlainen kuin meidän Misu. :) Minulla on kuva, jossa yritän pyyhkiä Misun nenää niin kuin mainoksessa, mutta ei se kuva oikein onnistunut, Misu ei siitä puuhasta tykännyt. :)

19. Kynsilakka

Vanhimman veljeni tyttöystävä, nykyinen kälyni, oli töissä äitinsä kosmetiikkaliikkeessä. Kun veljeni oli eräänä lauantaina menossa hakemassa tyttöystäväänsä meille, hän otti minut mukaansa, tai itseasiassa hänen taisi olla pakko ottaa minut mukaan, koska hän varmaan oli minun lapsenvahtinani tai jotain. No, minähän olin ihan paratiisissa, kun pääsin kosmetiikkaliikkeeseen! En ollut siihen mennessä ikinä saanut kokeilla mitään meikkejä. Ikää minulla oli ehkä 7-8 v. Siellä liikkeessä sitten aloin tutkia kynsilakkojen väripalettia ja "sovittaa" niitä erivärisiä kynsiä itselleni. Veljen tyttökaveri kysyi, haluaisinko minä itselleni yhden kynsilakkapullon, ja kyllähän minä halusin, mutta kun ei ollut rahaa. Mutta minäpä sainkin sen ilmaiseksi! :) Kotona sitten veljen tyttökaveri lakkasi kynteni, äitini kauhistukseksi tietenkin. ;)

20. Taulu

Olihan meillä kotona tauluja, mutta jostain syystä mieleeni tulee ensimmäisenä vain se taulu, joka on nykyään meillä makkarin seinällä. Isänäiti oli joskus ollut töissä jossain kahvilassa tai majatalotyyppisessä paikassa, ja sinne oli sitten pysähtynyt joku maalari, joka oli maksuksi maalannut mummulleni maisemataulun. Se ei ole mikään erikoinen maalaus, ei edes kovin hyvin tehty. Isän vanhempien kuoltua taulu tuli meille, ja myöhemmin sitten isäni antoi sen minulle.

Siinäpä näitä muistoja. Saa nähdä, milloin palaan seuraavan kerran linjoille... :)