Heipä vaan!

Mukavaa, kun olet tullut pistäytymään blogissani. Vielä mukavampaa on, jos jätät käydessäsi itsestäsi puumerkin. Toivottavasti viihdyt - tervetuloa myös uudestaan! :)

sunnuntaina, heinäkuuta 05, 2009

Ristipistelyä

Tänä viikonloppuna oli tosiaankin Oupsin jo vahvaksi perinteeksi muodostunut ristipistoviikonloppu Kalajoella. Itse en uskaltautunut siihen seuraan yöksi ja hädin tuskin tohdin käydä päiväseltään. ;) Joten eilen lauantaina siellä koko päivän istuin pistelemässä. Pojat olivat pärjänneet mummun kanssa ihan hyvin, mutta kyllä heillä oli minua ikävä illalla, ja minulla heitä. Tänään sitten jo kaipasinkin eilisen vastapainoksi paljon ulkoilua ja liikuntaa ja lasten kanssa oloa, ja sitä olen kyllä tänään saanutkin. Ja mukavaa seuraa on ollut tänäänkin, kiva kiva! :) Niin ja siis oli mulla eilenkin kivaa ristipistelemässä. :)

Eilen taisin siellä ristipistoleirillä viivähtää noin aamukymmenestä iltapuolikahdeksaan, ja esittelenpä nyt päivän tuotokset. Jee, kuvansiirto onnistuu tällä äidin koneella, tässä on niin monta usb-porttia, että saan sekä kameran että oman muistitikkuni tähän yhtä aikaa. :)


Ensinnäkin aloittelin eilen näistä joulukalenterin luukuista. Tuon oikealla puolella olevan lampaan pistelin valmiiksi, kun siitähän puuttuivat vain jälkipistot. Ja sitten vasemmalla puolella olevan kuninkaan pistelin alusta loppuun risti-, jälki- ja solmupistoineen. Seitsemän luukkua tästä on nyt valmiina. Pitääkin muistaa viedä nämä muuten Ristipistoilijoitten Joulu-SALiin...


Ja sitten ajattelin tehdä tätä itse seinälle tulevaa osuutta joulukalenterista. Tähänhän olin saanut jonkin verran noita ruutuja tehtyä ja muutaman numeron, olisiko ollut 1,2,3 ja 8 valmiina, mutta nyt siis numeroita on valmiina enemmänkin eilisen ansiosta. Näyttää jo siltä, kuin tästä jotain vielä tulisikin. :)

Ennen reissuunlähtöä sain muuten kotona jotain valmiiksi virkaten, mutta näytän siitä kuvat myöhemmin. Pitäisi vain muistaa päivittää sen työn langankulutus ennen kuin unohtuu... Hirveästi en ole ehtinyt täällä käsitöitä tehdä, kotona ehtii enemmänkin. Eikä koneellakaan jouda istua samalla lailla, koska kone on äidin huoneessa, joten yösurffailu on sen myötä poissuljettu. ;) Mutta olen kyllä koittanut nyt nukkua univelkoja pois, vaikka toissayönä heräsinkin vähän ennen neljää siihen, että kylältä kantautui laulua. Oli vissiin kotiseutupäivien telttakaraoke venähtänyt aamun tunneille asti, vaikka kyllä se sitten neljän jälkeen taukosi. Eipä ole kaupungissa tarvinnut koskaan öisin herätä ulkoa kantautuviin ääniin, täällä maalla se on ihan toista, kaiken maailman karaokeja keskellä yötä pitääkin järjestää. ;)

Kaikenlaista ohjelmaa on kyllä luvassa, vaikka ajattelin, että kerrankin oltaisiin täällä niin kauan, ettei tarvitse hoppua pitää kyläilyitten yms. kanssa, mutta tämä taitaa mennä kohta jo maakuntamatkailuksi. Nimittäin tuli tuossa tiistai-illaksi kutsu Kokkolaan. ;) Mutta siitä sitten vähän enemmän myöhemmin... :)

Mukavaa tulevaa viikkoa! :)

6 kommenttia:

  1. Mukavaa viikkoa sinnekin lomalaisille! :)

    VastaaPoista
  2. Oih,olen ennenkin sanonut,että sun kalenterista tulee valtavan ihana!! Hyvää ja mukavaa loman jatkoa sinne!

    VastaaPoista
  3. Hei! Taitavaa salapoliisin työtä olet tehnyt, ihan oikeassa olet. Jouluvaihdossa oltiin pareja kauan aikaa sitten :)

    Elämä on heitellyt sinne ja tänne, niin oikeassa kuin blogielämässäkin. Vaihdoithan sinäkin blogia ja sen nimeä taannoin, mutta olen seurannut perässä :) Kuulumisiasi olen lueskellut mutta toivottoman laiska kommentoija minusta on tullut. Elämä on opiskelujen ja töiden myötä kääntynyt päälaelleen; kodin, työpaikan, koulun ja kahden päiväkodin välin kulkemiseksi verrattuna rauhalliseen mammalomaan kotosalla silloin ennen... Neulomaan ja tietokoneelle ei joka päivä ehdi ja blogissakin on ollut hiljaista kun käsityöt eivät kovin vauhdikkaasti etene. Mutta vielä joskus tulee hetkiä kun niillekin on enemmän aikaa :) Mukavaa syksyn odotusta (muistelen että syksy on sinulle kesää mieluisampi) :)

    VastaaPoista
  4. Lomalla on kyllä niin kiire, niin kiire, että! Tai sit ei, mut kuitenkaan ei tunnu mitään ehtivän tehä, mitä on aina lomalla halunnu tehä. Ulkonakaan ei tarkene neuloa.
    Kokkolasta tulee aina ensin mieleen se yks kotieläinpihatyyppinen "nähtävyys", missä sai pitää kissanpentujakin sylissä. Lapset tykkäs ihan hirveesti pienimmästä isoimpaan.

    VastaaPoista
  5. Oli kiva nähdä Kalajoella. :) Pitkään olen sun blogia lukenut niin nyt sai blogi kasvot. Ja kiva että tykkäsit siitä mansikkakakusta. ;) Noi kalenterikuvat on kyllä sieviä ja näyttäävät livenä vieläkin hienommilta.

    VastaaPoista
  6. Niin, olet kyllä oikeassa, priorisointi on tärkeää ja pitää katsoa mihin satsaa ;)
    Mäkin toivoin että olisin ollut työtön, jolloin olisin saanut paljon enemmän rahaa. Hoitovapaalla summa on jotain 316e/kk, jolla ei paljon mitään turhaa osteta, eikä edes ehkä ruokaa :O
    Mutta tiedän, elämä on täynnä valintoja enkä kadu valintaani silti. Materia menee kauas taakse kun lapsista on kyse :)

    VastaaPoista

Haluatko piristää päivääni? :) Sen voit tehdä helposti jättämällä itsestäsi puumerkin kommentteihin! Kiva kun löysit blogiini - tervetuloa toistekin! :)

Jos kommentointi ei onnistu (vaatii rekisteröitymisen), voit laittaa viestisi sähköpostitse:
marska_77@yahoo.com

Kiitos! :)

Hei hei!

Kiva kun kävit, tulehan toistekin! :)