Heipä vaan!

Mukavaa, kun olet tullut pistäytymään blogissani. Vielä mukavampaa on, jos jätät käydessäsi itsestäsi puumerkin. Toivottavasti viihdyt - tervetuloa myös uudestaan! :)

perjantaina, huhtikuuta 17, 2009

Tekemisen tuskaa ;)

Ei ei ei, en minä ole sentään taas mennyt ompelemaan, vaikka otsikko voisi jo siihen viitatakin. ;) Vaan välillä neulominenkin voi olla tuskallista. Toissapäivänä kun sain sen tunikan valmiiksi - KIITOS muuten ihanista kommenteista sitä koskien! :) - ajattelin, että jos laittaisin uuden isomman työn tekeille, elikkästä puseron. Malli ja riittävästi marinoituneet langatkin olivat jo tiedossa, joten ei kun tekemään. Lankana on Samos, ja tiedän että minun pitäisi siitä neuloessa ottaa reilusti pienemmät puikot käteeni. Sen verran monta Samos-neuletta olen tehnyt, ja päällänikin lörpöttää juuri nyt yksi Samos-tekele, että tiedän neuleista tulevan ajan myötä liian lörppöjä, jos käytän suositeltuja puikkoja. Siis vaikka neuloessa ja neuleen valmistuessa neule olisikin ihan sopiva, niin jossain vaiheessa käyttäessä ja etenkin pesun jälkeen Samos-kuteet alkavat venähtää suuntaan jos toiseenkin. Mutta jos teen pienemmillä puikoilla, niin sitten pysyy Samoskin kuosissaan.

Mutta niin, mikäs se olikaan se sopiva puikkokoko Samosille...? Vähän riippuu tietysti siitäkin, millaista mallineuletta tekee. Ja nyt sitten rastia peräseinään: minä tein mukamas jonkinlaista mallitilkkua! :D Tosin purin tietysti sitten tilkkuyritelmät, ja käytin sen langan varsinaiseen neuleeseen. Ja aika monta kertaa sitä tilkkuakin sai yrittää, sillä vaikka kuinka pienensin puikkokokoa, niin aina vaan se tiheys oli sama mitä paksummillakin puikoilla. Omituista... No, sitten ajattelin vaan, että otetaan nyt vaikka kolmosen puikot (suosituskoko 5 mm), ja aletaan jo tekemään sitä puseroa, kait siitä hyvä tulee. Muutaman kerroksen tehtyäni katsoin, että kappale on niin leveä, ettei mahdu kokonaan edes 60 cm pyöröille levittämään, eli se sitten kahdella kerrottuna, niin puseron ympärysmitta olisi ainakin 120 cm... No, entäpä jos tekisinkin kokoa pienemmän ohjeen mukaan? :) Ei kun uudet silmukat puikoille, ja johan alkoi näyttääkin sopivalta. Mutta kun olin neulonut toistakymmentä kerrosta, niin sitten se neule jotenkin "kutistui" (hmmm... olisi varmaan pitänyt tehdä sitä mallitilkkua vähän reilummin, että olisi tämänkin ilmiön voinut todeta... ;) ), ja eihän se kappale ollut enää kuin jotain 40 cm leveä. Ja eikun vielä uudestaan aloittamaan sillä alkuperäisellä silmukkamäärällä. Mutta sitten loppui into tehdä, joten siinä on nyt ehkä pari kerrosta vasta neulottuna, ja tulevaisuus näyttää, miten sillekin sitten käy. :) No, tämmöistähän se neuleen aloittaminen aina vähän on. Mutta vakuutan, että kunhan tuota saan tehtyä, niin siitä tulee hieno! ;)

Silloin samana iltana eli keskiviikkona päätin sitten sen puseronalun syrjäänlaittamisen jälkeen edistää vähän sukkaa, jossa oli kantalappu melkein valmiina. Sitten yhtäkkiä tajusin, että olin tehnyt kantalappua väärällä silmukkamäärällä. Tuossa sukassa on silmukoita 50 s kerroksella, josta pitsineuleessa on 23 s, jotka neulotaan 2. ja 3. puikoilla, ja sitten joustinta neulotaan 27 silmukalla 1. ja 4. puikoilla. Mutta kun kantalappuun laitetaan puolet koko silmukkamäärästä eli 25 s, niin kantalapun ajaksi pitää siirtää tietysti yksi silmukka sekä 1. että 4. puikoilta sivuun odottamaan. Minä olin vain porskuttanut niillä 27 silmukalla, eikä se nyt olisi ollut niin kauhea asia, mutta oli se kuitenkin. ;) Joten kantalappukin meni sinä iltana purkuun. Oli sellainen purkausten ilta koko keskiviikko. :)

Mutta hyvin menee sikäli, että nyt on kantalappu tehty 25 silmukalla valmiiksi, ja sukanteräkin on jo ainakin yli puolen välin. Ehkä kohta on ensimmäinen sukka valmiina, ja hyvin tuntuu istuvan tuo kantapää, eli purkaminen kannatti. :)

Ja sitten olen saanut tehtyä ristipistojakin, en kyllä käsitä että missä välissä, kun tätä puuhaa on riittänyt muutenkin, mutta nyt on hys-hys-ristipistotyö jo viimeistelyvaiheessa, eli valmistuu ihan ajallaan. :) Siitä olen oikein tyytyväinen, vaikka on sekin ollut välillä tekemisen tuskaa, sellaista pientä näperrystä. :)

Noista tekeillä olevista laittelen varmasti jossain vaiheessa vielä kuvaakin, viimeistään sitten valmiina. ;) Paitsi siitä hys-hyssistä nyt en tietenkään laita kuvaa edes valmiina, ennen kuin sitten joskus, kun se lakkaa olemasta hys-hys. :)

Sitä ennen piristän teitä näillä kuvilla:



Taisin mainita jokin aika sitten, miten meidän talossa ei nähdä kukkia, ei leikko- eikä ruukkusellaisia. No, eilen kuitenkin näin lempikukkiani gerberoita tarjouksessa Lidlissä (naapuripitäjän Lidl on ihan työpaikkaani vastapäätä, ja kun illalla töitten jälkeen on aina reilusti aikaa ennen bussintuloa, niin tulee käytyä Lidlissä kurkkimassa tarjouksia...), joten päädyin hankkimaan kotiimme yhden tällaisen pikkugerberan. :) Kovasti ne gerberat kyllä voihkivat minut nähdessään, että pliis, älä vaan osta minua, älä älä älä älä... Kukat tietävät, että meille joutaessaan on sama kuin saisi nopean kuolemantuomion. ;) Saa nähdä miten kauan tämä yksilö jaksaa sinnitellä.



Mutta on tämä ihana kukkanen. :) Ihan sopii meidän keittiön väreihin, ja on jotenkin söpönen, kun on sellainen minikokoinen. Kukkien halkaisija on ehkä 5 cm, eli huomattavasti pienempiä nuo kukkaset mitä leikkokukka-gerberassa. On meillä ollut vissiin joskus sellainen ruukkugerberakin, missä on ollut isot kukat, mutta minigerberat ovat vieläkin ihanampia, jos vain mahdollista. :)



Hän vähän räpsi kuvia tästä, kun ei osannut päättää, millaisella taustalla otettaisiin... ;) Ihan näitä kuitenkin on vain yksi kappale, eli en alkanut vielä mitään kukkatarhaa kotiini perustamaan. :D Vaikka pahalta näyttää, kun olen kahden viikon sisään ostanut jo kahdesti kukkia - toivottavasti en sentään yritä mitään parvekekukkia hankkia kesäksi, vaikka ennusmerkit viittaavat kovasti siihen... Joskus olen sortunut parveke- tai terassikukkia laittamaan, ihan siis sellaisia valmiita taimia istutellut, mutta eihän ne ole kestäneet edes juhannukseen saakka, jos kesäkuun alussa olen laittanut. ;) Toisilla kasvaa viherpeukalo keskellä kämmentä, ja sitten on vielä tällaisia kaikkein surkeimpia tapauksia, joilta puuttuu viherpeukalo kokonaan. :D

Näiden ihanan aurinkoisten gerberoiden myötä aurinkoista ja ihanaa viikonloppua! :)

3 kommenttia:

  1. Aurinkoista viikonloppua sinullekin ihanaa gerberaasi ihaillen! ;)

    VastaaPoista
  2. Hyvää viikonloppua sinulle gerberan kera. :)

    VastaaPoista
  3. Joskus se on tosiaan vaa yhtä purkamista neulomisten suhteen, mutta onneks aika harvon kuitenki.
    Vai lörähtää samos, voi ei. Mä tein pojan samospuseron 5mm puikoilla. Aika kurja jos pusero mennee nopiasti pilalle. En oo teheny aikasemmin ku yhen vauvan puseron samoksesta ja se on pysyny hyvänä vähäsen käytön vuoksi.

    VastaaPoista

Haluatko piristää päivääni? :) Sen voit tehdä helposti jättämällä itsestäsi puumerkin kommentteihin! Kiva kun löysit blogiini - tervetuloa toistekin! :)

Jos kommentointi ei onnistu (vaatii rekisteröitymisen), voit laittaa viestisi sähköpostitse:
marska_77@yahoo.com

Kiitos! :)

Hei hei!

Kiva kun kävit, tulehan toistekin! :)