Jokaisessa meissä asuu pieni teatterikriitikko... ;)

Hih, kiitoksia vain edellisen postauksen kommenteista! :) On se kiva välillä laittautua, jos vain löytyy hyvä syy. ;) Ennen vanhaan riittävän hyvä syy oli se, että piti käydä lähikaupassa hakemassa maitoa - nykyään pitää olla hivenen painavammat syyt... ;) Tosin esikoinen ei huomannut minussa tänään mitään eroa normaaliin verrattuna ja lopulta jouduin kysymään, että huomaatko, mitä erilaista äidissä on. Poika mietti ja mietti, sitten oivalsi, että "sinulla ei ole silmälaseja!" Joo, no mitä muuta? Taas pitkä tuijotus ja miettiminen. "Sinulla on korvakorut." Joo, muuta? Lopulta piti auttaa, että katsopas, kun äidillä on hame. Ja sitten poika vielä hoksasi, että joo ja sinulla on huulipunaa. :) Kun vielä käänsin selkäni hänelle, hän huomasi, että on minulla joku erilainen tukkalaitekin. Selitin pojalle, että äiti on tänään menossa teatteriin katsomaan esitystä, johon poika tuumasi: "Joo ja sinun pitää olla siksi tuon näköinen, että ne siellä tuntevat sinut." :D Juu, niin varmaan... ;)

Nyt ajattelinkin sitten kunnostautua oikein teatterikriitikkona. :) Kävin siis katsomassa West Side Storyn, joka sattuu olemaan lempparimusikaalini, ja sen elokuvatoteutus on myös ehdoton lempparielokuvani. Joskin sain tässä hiljattain vasta tiedostettua, että elokuvassa pääosia esittävät Natalie Wood ja Richard Beymer eivät itse laula, vaan äänenä toimii joku muu... Tosin se lienee musikaalielokuvissa tavallista; eihän Audrey Hepburnkaan laula itse My Fair Ladyssa, vaan äänenä on Marni Nixon, eli sama joka on myös West Side Storyssa Marian äänen takana. Kaikkea uutta sitä oppii, kun vain jaksaa googlettaa. :) Mutta joka tapauksessa pidän ihan suunnattomasti West Side Storysta; elokuvan olen nähnyt varmasti toistakymmentä kertaa, ja kerran olen käynyt katsomassa sen näyttämöllä, silloin toteuttajana oli erään pikkukaupungin lukiolaiset, ja tykkäsin siitä toteutuksesta kovasti. Ja olkoon toteutus millainen hyvänsä, niin mielettömän ihana musiikki ja hyvä tarina uppoaa aina. :)

Oulussakin oli toteuttajina pääasiassa nuoria, oululaisten eri oppilaitosten oppilaita, mutta kuitenkin käytettävissä oli kaupunginteatterin koneisto. Tuonnehan oli viime keväänä ihan avoin koelaulukin, ja silloin kovasti itsekin mietin koelauluun osallistumista, olenhan kuitenkin hiljaa mielessäni haaveillut, että pääsisin joskus West Side Storya esittämään... ;) Ja joitakin noita lauluja olen aikanaan ohjelmistoon laulanutkin laulutunneilla. Mutta jotenkin vain tässä elämäntilanteessa ei moinen tullut kuuloonkaan, joten se jäi edelleen haaveeksi. Enkä minä olisi päärooliin kuitenkaan päässyt, kun olen eri äänialaa. ;) Entinen opiskelukaverini ja nykyinen kolleganihan tuolla esittää naispääosaa, tosin kun tuo pyörii pääroolien osalta kaksoismiehityksellä, niin juuri tänään hän ei sattunut lavalla olemaan, vaan siellä oli toinen nuori nainen Marian roolissa. Todella kaunisääninen oli tämäkin Marian esittäjä, samoin kuin Tonyn esittäjä - tykkäsin molempien suorituksista kovasti, ja ylipäätään kaikki nimirooleissa olevat suoriutuivat tehtävistään hienosti. :) Oululaistoteutus oli myös hyvin oululaisten näköinen, eli repliikeissä vilahteli välillä oulun murretta, ja muutenkin repliikkejä oli muokattu helposti tämän seudun ja tämän päivän nuorten suuhun sopiviksi. Tanssiosuudet ja koreografiat yms. oli myös hienosti tehty, eli siinä mielessä tykkäsin kyllä toteutuksesta.

Mutta joo, kyllähän sitä omaa lempparimusikaaliaan katselee ja kuuntelee vähän kriittisin silmin ja korvin. Erityisen paljon häiritsi se, että osa kappaleista laulettiin englanniksi! Kun kuitenkin esitys oli suomenkielinen ja suurin osa lauluista myös suomenkielisiä, niin ne englanninkieliset särähtivät korvaan tosi pahasti! Olen kyllä ehdottomasti sitä mieltä, että jos vain mahdollista, niin laulut pitäisi aina esittää alkuperäiskielellä, ja konserttitilanteissahan se onkin mahdollista, kun tekstien käännökset voidaan painaa käsiohjelmaan - on kuitenkin ihan hyvä, että kuulija tietää, mistä laulut kertovat - ja joskus olen ollut kuuntelemassa oopperaa alkuperäiskielellä, mutta silloin on ollut tekstityskone käytössä näyttämöllä. Mutta muuten kyllä näyttämöllä pitäisi aina olla esityskielenä suomi, ainakin jos puheosuudet ovat suomenkielisiä. Tai jokin yhtenäinen linja pitäisi olla, eli jos laulut on pakko esittää eri kielellä mitä puheosuudet, niin sitten reilusti kaikki laulut englanniksi tai mikä se alkuperäiskieli sitten lieneekään. Tämä oli vähän sellainen sillisalaatti, ja ihmettelen kyllä moista ratkaisua... kun kuitenkin yleisössä oli varmasti paljon sellaisia, jotka eivät englantia ymmärrä. Toinen miinus menee äänentoistolle, sillä vaikka kaikilla esiintyjillä oli omat mikrofonit, niin välillä repliikit jäivät ihan puuroksi, eikä laulunsanoistakaan saanut selvää, jos orkesteri soitti voimakkaasti, tai oli jotain äänitehosteita samaan aikaan. Eli siinä mielessä "ihan sama", millä kielellä lauloivat, kun ei sanoja kuitenkaan erottanut. En tiedä, olinko liian lähellä orkesterimonttua (4. rivillä), mutta kyllä repliikeistä ja laulunsanoista pitäisi aina saada selvää, istui teatterissa sitten missä kohdassa tahansa. Esimerkiksi omasta suosikkikappaleestani/-kohtauksesta jäi kokonaan piiloon tämän teoksen musiikilliset ja sävellystekniset helmet, kun niitä ei vain erottanut, valitettavasti. :(

Mutta se oli sellainen toteutus, kaikin tavoin itse näyttelijät suoriutuivat siis loistavasti, mutta se mikä häiritsi, oli ihan teknistä juttua.


Tässä oma lempparikohtani elokuvasta - just tämä kohta jäi siis vähän puuroksi teatterissa tänään... Toisen lempparibiisini linkitinkin edellisen postaukseni loppuun, sekin laulettiin teatterissa tänään englanniksi.

Nyt loppuu teatterikriitikon leikkiminen ja palaan käsitöitteni pariin. :) Kyllä minä teatterissa väliajalla vähän neuloinkin... Huomenna taidan laittaa sitten kuvia Samos-neuleestani. :)

Mukavaa sunnuntai-illan jatkoa! :)