Sitä sun tätä

Olen taas ollut koko päivän menossa, joten pieni hengähdyshetki tässä koneen ääressä on paikallaan. Ajattelin sitten vähän kirjoitella kaikenlaista ei-niin-hirveän-tärkeää, kun tässä vielä odottelen, että joku kutoisi tuon nutun valmiiksi. Oikeastaan siitä ei enää montaa silmukkaa puutukaan...

Lauantaina surffasin siellä sun täällä, päätyen Mirabilian sivuille. En yleensä ole noihin Mirabilian juttuihin ihastunut, mutta tämä viulua soittava enkeli kolahti. Tykkään ensinnäkin siitä, että tässä enkeli ei ole niin värikäs, mitä yleensä Mirabilian enkelimalleissa - minusta enkelillä pitää olla valkoinen puku tai sitten ei mitään vaatteita :) - ja sitten tietysti tuo viulu oli viimeinen niitti siihen, että klikkasin "Download" ja kohta se malli olikin printattuna pöydälläni. Tuohan on siis ilmaismalli, vink-vink. :)

No, sitten siinä taas mietiskelin, että moneskohan viuluaiheinen ristipistomalli tuo mahtaa minulla olla... ;) Tykkään toki muutenkin musiikkiaiheisista ristipistomalleista, mutta viulu on minusta erityisen kaunis soitin ihan jo pelkästään katsella, ja hyvän soittajan käsissä sitä on myös ilo kuunnella. :) Tietysti itsellänikin on pitkäaikainen ex-suhde viulun kanssa, ja kun tuota Mirabilian viulistienkeliä katselin, niin alkoi vanha suola janottaa ex-suhteeseen, ja kun olin yksin kotona (no, kuopus oli parvekkeella nukkumassa, mutta hän ei nähnyt eikä etenkään kuullut mitään ;) ), niin kaivoin entisen heilani kaapista ulos. :) Voisihan sitä suhdetta tietysti useamminkin viritellä, mutta lapset eivät tahdo antaa soittorauhaa, niin siksi se on jäänyt viime vuosina.

Viulukotelosta löytyi myös jotain käsitöihin liittyvää:


Tämä ei ole minun tekosiani, vaan ymmärtääkseni siskoni on tehnyt tämän joskus muinoin koulussa. Siskoni on minua 17 vuotta vanhempi, joten tämä on valmistunut jo paljon ennen minun syntymääni. Ajattelin vain, kun Blogistaniaan on iskenyt tiskirättivillitys, että onkohan tämäkin joksikin tiskirätiksi aikanaan tehty? Siskolta tietysti voisi kysyä, mutta kun emme juurikaan pidä yhteyttä, niin en nyt viitsi tehdä "rätistä asiaa" (vrt. tikusta asiaa). Niin ja miksi tuo sitten onkaan päätynyt viulukotelooni? Siellähän se on ollut kaiketi iät ja ajat, eli kun silloin aktiivisina viulunsoittovuosinani soitin ainakin sen pari tuntia päivässä, niin viuluun jäi kamalasti hartsinpölyä (jousen jouhiin pitää laittaa hartsia, että sillä ylipäätään voi soittaa), ja minä tietysti halusin pitää viuluni siistin näköisenä (siivoushullu jo pienestä pitäen ;) ), niin äitini sitten kaivoi tuon puuvillarätin jostakin ja antoi sen minulle viulunpuhdistusta varten. Ei tuota ole koskaan edes pesty, eli sillä on ainakin 20 vuotta pyyhitty hartsinpölyjä viulustani. :) Tai siis viuluistani, koska niitä on ollut tietysti minulla useampiakin, tämä nykyinen kun hankittiin muistaakseni 15 vuotta sitten. Kotelo on kyllä ollut sama jo varmaan sen 20 vuotta, ja siellä tuo rätti on asustellut. :)

Tänään muuten katselin yhtä virkkauslehteä Akateemisessa Kirjakaupassa, ja melkein ostin. Olisikohan se ollut joku saksankielinen lehti, Eva tai jotain sinne päin. Siinä olisi ollut musiikkiaiheisia virkkausmalleja, ja melkein niiden takia olin lehden ostamassa, mutta sitten ajattelin, että tuleekohan sitä kuitenkaan oikeasti koskaan virkattua jotain nuottiavainverhoa tai nuottityynyä, etenkään kun en ole mikään ruutuvirkkauksen ylin ystävä. Joten lehti jäi sinne ainakin toistaiseksi. :)

Sitten se ristipistelty kirjekuori on jätetty tänään Itellan haltuun. :) Nyt ymmärrän, miksi ne muut naiset ovat niin ihastuneet kirjekuoriin - se postittaminen ja postivirkailijan ilmeen näkeminen on vähintäänkin yhtä hauskaa kuin itse pisteleminen, ja minun tapauksessani, kun oli niitä kaikenlaisia sattumuksia kuoren tekovaiheessa, niin voisi jopa väittää, että Postissa asioiminen oli hauskempaa kuin se kuoren tekeminen. :) Tiskillä ojensin kuoren ja sanoin, että tämä lähtee liikenteeseen ihan tällaisenaan ja saisiko siihen käsinleimattuna sen leiman. Virkailija pyöritteli sitä kuorta käsissään, kysyi, että "eikö ihan oikeasti laiteta mitään suojaksi?", ja "pysyyköhän tämä postimerkki nyt tässä?", ja "voi että sentään!" ;) Sitten hän otti sen leimasimen, ja melkein kuin pyhää toimitusta olisi suorittanut, kun laittoi sen leiman siihen kuoren päälle; en kyllä ole nähnyt ehtoollisleipääkään siunattavan niin suurella hartaudella, millä sen kuoren leimaaminen suoritettiin. ;) Sitten virkailija vielä näytti sitä kuorta, että "näin nätisti tuli tämä leima tähän". :) Sanoin vain, että "hyvä, kiitos!" ja lähdin hymyillen pois. :) Kyllä on hulluilla halvat huvit. :)

Ja uusin Ullahan se ilmestyi tänään! Tällä kertaa en kauheasti syttynyt tuolle leikki-teemalle, vaikka leikin sekä työkseni että vapaa-aikanani, mutta Ristinolla-säärystimistä kyllä tykkäsin. :) Tosin kun en säärystimiä käytä, niin tekisin ehkä tuolla mallilla sukanvarret, mutta varmaan siihen tarkoitukseen tuo pääsee joskus puikoille. :)

Jospa siinä oli kaikki ei-niin-tarpeelliset turinat tällä erää. Jos tuo kuopus tuosta antaa rauhan neuloa, niin ehkä se nuttukin tänään vielä valmistuu...

Mukavaa alkanutta uutta viikkoa! :)