Heipä vaan!

Mukavaa, kun olet tullut pistäytymään blogissani. Vielä mukavampaa on, jos jätät käydessäsi itsestäsi puumerkin. Toivottavasti viihdyt - tervetuloa myös uudestaan! :)

sunnuntaina, helmikuuta 15, 2009

Yskivänpäivää...

No niin, jos kerran eilinen oli ystävänpäivä, niin tänään on sitten yskivänpäivä... Vähän kyllä on ollut muutaman päivän ajan merkkejä siitä, että tällainenkin päivä on tuloillaan. Torstai-iltana töistä lähtiessäni alkoi päätä jomottaa ja sitä jatkui perjantain puolellakin, eikä särkylääkkeet tahtoneet auttaa. Ajattelin, että migreeniä se vain on, ja se menikin ohi. No, perjantai-iltana sitten tuli astmakohtaus, ja silloinkin siis astman piikkiin sen laitoin. Eilen ahdisti henkeä myös, mutta meni aina avaavilla lääkkeillä ohi. Päänsärkyä oli eilenkin, ja sen syyksi aloin sitten jo epäillä migreenin sijaan purentaa; minähän saan ensi torstaina onneksi taas purentakiskon suuhuni, joten sitä odotellessa pitänee vain kestää näitä pääkipuja.

Mutta tänään on ollut sitten ihan veto pois. Huom! Edellinen kirjoitus oli ajastettu, eli en todellakaan ollut aamuyhdeksältä siinä kunnossa, että olisin tänne hymiöitten kanssa jaksanut mitään kirjoitella. Aamulla yskiskelin herättyäni vähän vertakin (todennäköisesti vain nappasi suun limakalvoilta sitä matkaan), lämpö on noussut, eikä tahdo se äskettäin valmistunut neuletakki ja kaulaliina riittää lämmittämään. Yskä on aika karsea, niin kuin nyt tahtoo olla, jos astmaatikolle tulee joku virustauti. Siis mitään muuta oireita ei ole kuin se yskä, lämmönnousu, päänsärky ja kamala väsymys. Sanoinkin tuossa äsken, että nyt on tosi kyseessä, kun ei meikäläisellä pysy enää neule kädessä, juu ei siis puhettakaan, että jaksaisin tehdä mitään, kun ei pysty olemaan kuin makuullaan. Nappasin kuitenkin nyt isännän pikkuläppärin (avattuna A4-arkin kokoinen) lainaan, kun omassa koneessani ei ole langatonta yhteyttä, ja oon tällä koittanut vähän surffata blogeissa samalla kun pötköttelen sängyssä. Ensimmäistä kertaa eläissäni kuulemma muuten käytän Linuxia, enpäs olisi sitäkään huomannut, jollei mies olisi kertonut. :) (no niin, tulihan se hymiö sieltä)

On minulla ollut tässä perjantaista lähtien uusi neulekin tekeillä. Mambosta teen viittaa, ja oli tarkoitus tänään laittaa vähän alusta kuvaa, mutta enpä jaksa alkaa siihen hommaan, enkä lainakoneella varsinkaan. Nopeasti kuitenkin tuo Mambo taas kuluu; neuleella on korkeutta n. 15 cm ja noin 2,5 kerää on jo mennyt... On sillä toki leveyttäkin, aloitussilmukkamäärä oli 227 s, nyt on vähän kavenneltu pois. Pitää kokeilla, jaksaisiko sitä makuullaan tehdä yhtään, kun pääkivusta lähti pahin terä jo pois. Vai pitäisikö vaan uskoa, että elimistö on tuumannut, että taas menee liian lujaa, niin pitää pakottaa välillä lepoon. ;) Niin minä ainakin sairasteluista oon huomannut, että taudit iskevät aina silloin, kun alkaa olla elämässä tahti turhan kiivasta. Ja mikäpäs siinä, elämäänhän ne nämä sairastelutkin kuuluvat, ja olenkin kovasti ihmetellyt, kun muu perhe sairasti yskätaudin tammikuussa, että näinkös minä pääsin helpolla. Mutta oottakaas vaan, kyllä täältä sängynpohjalta taas ponnistetaan entistä ehompana ylös! :)

Levollista sunnuntaipäivää - ja toivottavasti olette pysyneet terveinä! :)

10 kommenttia:

  1. Kuulostaa aivan influenssalta... onneksi siltä on säästytty, mitä nyt yskä jatkunut jo pari viikkoa ja ääni välillä hukassa. Ei kuumetta joten lääkäriin on turha mennä. Lepoa ja lämmintä juotavaa ja pikaista paranemista!

    VastaaPoista
  2. No voihan harmitus. Mutta toivotaan pikaista paranemista!
    Minä tietysti saan jonkun pöpön viikon päästä, kun hiihtoloma alkaa...

    VastaaPoista
  3. Onneksi sinulla on lämmin takki päälle pantavaksi, kun oikein viluttaa! Sopivasti ehti valmistua! ;D Maltahan lepäillä ja parannella itsesi kuntoon. ;)

    VastaaPoista
  4. PäiviS:lle tiedoksi, että tämä ei voi olla influenssaa, kun kuulun riskiryhmään, jonka on otettava rokote joka vuosi. Ihan siis tavallista virusta on, ja nyt on olo jo parempi mitä pari tuntia sitten.

    VastaaPoista
  5. Pikaista paranemista! Minä kuulun niihin jotka eivät sairastu kiireen keskellä, vaan vasta sen jälkeen kun voi ottaa vähän rennommin. Eli olen kipeänä puolentoista kuukauden päästä =)

    VastaaPoista
  6. Hupsista! Oletpas sinä ehtinyt. Mieletön vauhti noiden isojen neuleiden kanssa! Kaunis uusi neuletakki. Koetahan parantua pian.

    VastaaPoista
  7. Kohtalotoverilta terkut: kotipäivä tuli huomisestakin.

    VastaaPoista
  8. pikaista paranemista! Meillä mies tuntuu kovasti räkäiseltä, saas nähdä kaataako tauti petiin koko perheen.

    VastaaPoista
  9. Get well soon! Tiedän tuon astmajutun...itsekin kun kyseisestä sairaudesta kärsin. Ei kivaa, ei...mutta kyllä tässä pärjätään.

    VastaaPoista

Haluatko piristää päivääni? :) Sen voit tehdä helposti jättämällä itsestäsi puumerkin kommentteihin! Kiva kun löysit blogiini - tervetuloa toistekin! :)

Jos kommentointi ei onnistu (vaatii rekisteröitymisen), voit laittaa viestisi sähköpostitse:
marska_77@yahoo.com

Kiitos! :)

Hei hei!

Kiva kun kävit, tulehan toistekin! :)