Heipä vaan!

Mukavaa, kun olet tullut pistäytymään blogissani. Vielä mukavampaa on, jos jätät käydessäsi itsestäsi puumerkin. Toivottavasti viihdyt - tervetuloa myös uudestaan! :)

lauantaina, tammikuuta 10, 2009

Novita tuli!

Voi ihanaa, uusin Novita on täällä! :) Ihanan keväinen on tuo kansikin, ja sisällössäkään ei ollut valittamista. ;)


En meinannut päästä edes selailemaan ohjeita, kun oli niin paljon muuta luettavaa lehden alussa. Tietysti lankauutuudet ja uudet värit kiinnostavat. Vaikkakin aion itse olla ostamatta lankaa tänä vuonna, jollei ihan pakko ole, mutta saahan sitä silti niitä lankoja tutkiskella. Uutuuslanka Luxus Cottonissa näytti olevan mielenkiintoinen pinkin sävy (584), samoin Huopasen turkoosi (349) vaikuttaa mieluisalta, jotkut vihreät pitää myös tsekata. Lopultahan se selviää vasta lankahyllyjen ääressä, onko joku väri mieluinen, kun näkee sen livenä, ja ennen kaikkea jos meinaan siitä itselleni jotain tehdä, niin ainahan minulla on "värikartta" laukussa, että saan sitä verrata lankoihin (tai valmisvaatteisiin, jos sellaisia olen ostamassa). Se on nimittäin monesti niin pienestä kiinni, onko värisävy just oikea. Aika kylmiä sävyjä näytti olevan tällä kertaa Novitan värikartassa, joten jospa tässä ei tarvitsisi ostaa lankaa. ;) Yleensä kuitenkin kevään värikartasta löytyy minulle enemmän vaihtoehtoja kuin syksyn värikartasta, että saattaa tuolta nytkin joku passeli löytyä.

Kuva: Novita

Ideatasolla tykkäsin Hahtuvaisesta toteutetuista jutuista. En välttämättä juuri tuollaisena niitä tekisi, mutta ehkä niiden tarkoituksena onkin toimia lähinnä inspiraationa. Neulahuovuttamalla koristellut ekokassit olivat tietysti tällaisen kangaskassien ystävän mieleen; ehkäpä tuunailenkin pari tylsää valkoista kangaskassia mieleisekseni, jos sille päälle satun. :) Hauskin idea oli verhojen koristeleminen neulahuovuttamalla. Jos satun joskus kyllästymään meidän olkkarin ihaniin oransseihin yksivärisiin valoverhoihin, niin siihen vain äkkiä Hahtuvaista päälle. ;) Myös sukkien koristeleminen neulahuovutuksella oli taidokkaasti ja houkuttelevasti toteutettu Novitaan.

Kuva: Novita

Pienet ja nopeasti valmistuvat käsityöt ovat tietysti aina viehättäviä ja niihin on kiva saada ohjeita ja ideoita. Olen suunnitellut tekeväni jotain keittiön piristettä Huopasesta, ja nämä pannulaput varmaankin päässevät kokeiluun. Ohje muistuttaa parin vuoden takaista pannulapun ohjetta, mutta tämä näyttää oikeastaan vielä kivemmalta. :) Voi olla, että jotain muutakin keittiöjuttua tulee tehtyä, katsotaan... Vähän kyllä tätä haavetta latistaa se, että arvatkaas mihin liinaan sointuvat Huopas-langat olen ehtinyt ostaa... :( No, on meillä toki muutakin samaa väriä keittiössä, että ehkä kuitenkin voin nämä haaveeni toteuttaa. Tästä lehdestä ja edeltävästä Novita Talvi -lehdestä ajattelin keittiönpiristysideoita napsia. :)

Mieluisia sukkienkin ohjeita oli lehdessä oikein kaksin kappalein. Aika perusmallia, mutta ei haittaa. Niitäkin tarvitaan, ja kuitenkin noissa on taas jotain ideaa, ainakin muistuttamassa siitä, että ei kaikissa sukissa tarvi olla pitsiä tai palmikoita. ;) Niin ja tietysti parasta noissa sukkamalleissa on pitkät varret! Minä kun tykkään tosi pitkistä varsista, ja olihan lehdessä yksi ohje myös ihan polven ylikin ulottuville villasukille - JES! :)

Kuva: Novita

Kuva: Novita

Vähän isompia neuleita löytyi myös mieluisen oloisia ainakin hihatin ja pikkuponcho. Hihatinta en ole koskaan tehnyt, nyt löysin siihen kyllä kivan mallin. Sama kuvio näkyy olevan tuossa ponchossa. Ihana huivinmalli löytyi myös, mutta en todellakaan tekisi sitä mohairista, jostain muusta ehkä. Kuvio on kuitenkin kaunis!

Kuva: Novita

Lasten neuleet ovat aina niin ihastuttavia. En oikeastaan niitä osaa edes pistää paremmuusjärjestykseen, kaikki vauvanneuleet ainakin olivat tässä lehdessä niin suloisia! Tossut saatan tämän kevään aikana tekaistakin... ;) Ja tuli heti mieleen ainakin yksi pieni maalaispoika, joka saattaisi tykätä tästä traktoripaidasta. :) Mutta ihastuin kyllä ihan täysin tuohon kuvassa olevaan neuleeseen! Mää haluaisin tuollaisen itselleni! Ihan noilla kuvioilla ja noilla väreillä. :) Siis miksi ei näitä lastenneuleita voi tehdä aikuisten koossa, kysynpähän vain? :) Oih ja voih, ihan mun lempivärejäni! :)

Mutta niin, kyllähän ne aikuisten neuleet kuitenkin olivat taas tämänkin lehden suosikkejani, erityisesti nämä:

Kuva: Novita

Tämä ihana neule on ihan mun värinenkin. Hmm... Luxus Cottonia, olisikohan siihen varaa. Ai niin, enhän mä osta lankaa. ;)

Kuva: Novita

Ihana pikkutoppi Tennesseestä. Niin kesäinen, kaunis. :)

Kuva: Novita

Sitten ihan suorastaan ei pakkopaitoja vaan pakko saada -paitoja Samoksesta. Tämä palmikkotakki on ihan mielettömän ihana!

Kuva: Novita

Sama ihana linja jatkuu tässä paidassa...

Kuva: Novita

... ja samaa mallia pidemmällä helmalla ja lyhyemmillä hihoilla. :) Kumman tekisin vai molemmat? ;) Mulla on varmaan tullut taas joku uusi Samos-kausi, kun olen ollut vähän pidempään (pari vuottako peräti?) tekemättä mitään Samoksesta. Nyt on tekeillä yksi Samos-neule, ja lisää himoitsen. Tässäkö seuraavat?

Vielä noista aikuisten naisten neuleista haluan mainita "ihan kivoina", muttei niin kivoina, että kuvan tähän linkittäisin ;) pari jakkua: koukuttuna puuvillajakku ja villaisena pitsineulejakku. Kivannäköisiä, saatan jopa toteuttaakin, jos tulee tekemisen puute. ;) (hah!)

Jos nyt hakemalla pitää hakea jotain negatiivista, niin minä ja kukkaroni emme oikein perusta noista luxus-langoista, joten ohjeita olisin kaivannut enemmän ihan "tavallisille" langoille. Tosin luxus-langoillekin oli annettu monessa ohjeessa joku "tavallisempi" vaihtoehto, ja siitä pointsit Novitalle! Tuota mohairhommaa en ymmärrä ollenkaan, miksi niitä mohairneuleita pitää joka lehteen tunkea. Mun puolesta voisivat lopettaa vaikka koko mohairlankojen tuotannon maailmasta. ;) Pari sellaista mallia oli, jotka vaikuttivat ihan kivoilta, ja Rose Mohairissa näyttäisi olevan kiva uusi pinkkikin värikartassa, mutta en jaksa alkaa miettiä toiseen lankaan vaihtamista, niin jää kaikki mohairohjeet heti vilkaisematta. Mutta olihan tässä lehdessä jo niin paljon taas kaikkea muuta, kun en ole edellisistäkään lehdistä ehtinyt kaikkia haluamiani juttuja tehdä. Taidan edelleen olla menossa jossain kolmen vuoden takaisissa malleissa... ;) Uudemmissa malleissa ei ole mitään vikaa, mutta pitää yrittää tehdä ensin niitä, jotka ovat olleet pitempään to do -listalla. :)

Hyvää viikonloppua!

8 kommenttia:

  1. Tarkkaan olet lehteä tutkaillut. :)

    Minä ostin Teddyä tarjouksesta...lankakauppias kertoi, että tässä lehdessä on ohjeita tolle langalle. Eihän siinä ollut yhtään ohjetta kyseiselle. Siitä pieni pettymys. :(

    VastaaPoista
  2. Mie aion kans testailla noita huovutettuja patalappuja, ehkä tablettiakin. Seiskaveikan uudet jättiraitavärit on ihania, ja minun kun piti entisiä varastoja käytellä.... No jos noitten kohdalla tekis poikkeuksen? :)

    VastaaPoista
  3. Tuo pikkuponcho kiinnosti minua kovasti, jos vaikka saisin sen neulottua. Huovutukset olivat myös mukavia.

    VastaaPoista
  4. Moi! Kiitoksia kaikista onnitteluista. ;) Voi, surku sinun liinaasi ja kaikkia muitakin esteitä mitä perjantai ja 9. sinun tiellesi asetti! Ihania melleja tosiaan tuossa novita lehdessä! Harmi vaan kun sitä on niin kanttura. Tuo pieni ponchokin olisi ihana, mutta ei varmasti minun päälläni. =D Pitää vain tyytyä ihailemaan. Monet käsityölehdet ovatkin minulle vain kuvakirjoja. ;) kun ei ole taitoa suurentaa niitä malleja, just ja just osaan nitkutella jotain mallin mukaista. Enkä aina niinkään. =) Oikein ihanaa viikonloppua! =)

    VastaaPoista
  5. Juu, voin vahvistaa, että eräs maalaispoika takuulla tykkäisi traktoripaidasta:) Harmi, kunä äiti ei ikinä saisi tuollaista paitaa aikaiseksi. Yritin muuten tänään viedä sitä Kallen kastetaulua kehystettäväksi, mutta eihän se liike ollutkaan lauantaisin auki. Uusi yritys tuonnemmpana. Tosi ikävä juttu sen liinan kanssa. Mystistä!!

    VastaaPoista
  6. Ihmeellinen katoaminen liinasi osalta, mutta uskotaan, että se löytyy:)
    Ihania ohjeita näköjään uudessa Novita-lehdessä. Pitää hankkia.

    VastaaPoista
  7. Kiitos taas piristävästä lehtikatsauksestasi!
    Liinasta sanoisin, että jos meni "vieraille", meni tarpeeseen....
    Toivotaan, että omatunto soimaa
    mahdollista käyttäjää...
    Tee sinä jotain niistä sävylangoista itselle piristykseksi ja mene eteenpäin tuulta päin.
    Hyvää talvenjatkoa!

    VastaaPoista
  8. mäkin tiiän yhen pojan joka tykkäis siitä traktorineuleesta. :) mutkun mulla on tekemättä sille vielä se kaarrokepuserokin..no, ehkä joskus. :)

    oon samaa mieltä myös mohaireista, en kaipais vaikka ne lopetettais. vaikka ei niitä varmaankaan lopeteta kun oat kai niin suosittuja. en kyllä ymmärrä miks..

    uus värikartta näyttää musta aika vaisulta, niinku kevään värit yleensäki.. :(

    VastaaPoista

Haluatko piristää päivääni? :) Sen voit tehdä helposti jättämällä itsestäsi puumerkin kommentteihin! Kiva kun löysit blogiini - tervetuloa toistekin! :)

Jos kommentointi ei onnistu (vaatii rekisteröitymisen), voit laittaa viestisi sähköpostitse:
marska_77@yahoo.com

Kiitos! :)

Hei hei!

Kiva kun kävit, tulehan toistekin! :)