Mainio maanantai

No jaa, eipäs sitä otsikkonikkaria ole näemmä täällä Bloggerin puolellakaan töissä... ;) Eikös ois sellainen kiva toiminto, että joku generaattori skannaisi nämä postaukset ja muotoilisi tekstin pohjalta aina sopivan otsikon. Ei tarvitsisi itse miettiä, että mitä sitä aikookaan kirjoitella. ;) Kun osaahan nuo mainosbanneritkin skannata tekstiä ja tarjota sen perusteella muka mielenkiintoisia mainoksia... hmm, siinä jollekin insinöörille kehittelemistä! :)

Oikeastaan mulla ei ollut edes asiaa, eikä ole kuvaakaan tähän hätään. Mutta siis kiitos uuden liinan saamista kehuista! :) Kyllä minäkin tykkään ja nyt varon ihan hirveästi. Aamulla siihen jo roiskahti esikoiselta maitoa, että ei kait se kauaa hyvänä pysy. Siis olihan siinä poppanaliinassakin jo vaikka mitä sotkua, sitä mustikkasoppaakin, joka melkein lähti pesussa pois, muttei aivan. Mutta sittenhän saan tehdä uuden liinan, kun vanha on käyttökelvoton. :D Miehenikin eilen illalla muuten sanoi, että oli siitä pöydän ohi mennessään katsonut, että onpas siinä hieno liina. :) Että kiva, kun muutkin tykkää kuin minä. :)

Niin ja kiitos Kirsille ja Leenuliinille saamistani virtuaalisista halauksista! :) Ne lämmittivät mieltäni todella kovasti! :) En kuitenkaan jatka tuota halailua nyt eteenpäin, olen vähän arka halailemaan muutenkin... miestäni ja lapsiani kyllä halailen, mutta muiden suhteen olen vähän varauksellinen. ;) Virtuaalihaleja voin kyllä aina lähettää, joten lähetän nyt ihan sellaiset pikkuiset ja varovaiset virtuaalihalit kaikille, jotka tämän tekstin lukevat. Kiitos, kun olette olemassa! :)

Tänä päivänä en ole ehtinyt paljon käsitöitä ajatellakaan. Aamulla käytin kuopusta neuvolassa, sieltä ajelin kaupungille hakemaan 1-vuotiskuvien koevedokset, ja niitä on tässä nyt sitten ihasteltu ja ihmetelty, miten 40 kuvasta vain yhdessä voi olla totinen ilme. ;) Valitsepa niistä sitten neljä parasta, kun enempään ei budjetti riitä! No, saatiin tuossa just miehen kanssa päätettyä viimein ne kuvat, mitkä otetaan, ja se ainoa totinen kuva on kyllä siinä joukossa. Eihän sitä sentään aina voi hymyillä. :) Tänään on myös tehty kotona vähän oikeita töitäkin, eli suunnittelin torstain tunnit. Selvästi oli havaittavissa sellainen seikka, etten ole tehnyt töitä sen jälkeen, kun tähän asuntoon muutettiin. Kun kyllä muuttaessa laitoin töissä tarvittavat jutut (soittimet, cd-levyt, muu rekvisiitta) samaan kaappiin kaikki, mutta jotenkin kummassa siihenkin kaappiin oli eksynyt yllätys-yllätys LANKAA ;) , joten tuntien suunnittelu alkoi sillä, että piti siivota se kaappi siihen malliin, että pääsen niitten lankapinojen keskeltä kaivamaan työtavaroitakin vähän esille. Eiköhän se tästä ala sitten sujua, vaikka vähän taas jännittää lähteä yli vuoden tauon jälkeen töihin. Eikun kävinhän mää heittämässä yhden tunnin mittaisen työkeikan tuossa lokakuussa, että on ne langat sinne kaappiin ilmestyneet sitten sen jälkeen... ;)

Meinasi tänään käydä köpelösti bussissa, oltiin vaunujen kanssa sellaisessa korkealattiaisessa bussissa, missä on muutama porras siinä oven edessä, ja kun olin siinä vähän ajatuksissani, niin yhtäkkiä sitten kun bussi kääntyi risteyksessä, niin vaunut viuh-vaan luistelivat alas niihin rappusiin! Jarrut oli päällä tietysti vaunuissa, eli renkaat eivät pyörineet, vaan ne vain siitä luistivat. Voi että säikähdin, ja niin säikähti meidän kuopuskin, joka heräsi siihen rytinään ja törmäykseen. Onneksi selvittiin säikähdyksellä, pojalle ei käynyt kuinkaan! Kyllä tuli ihan pikkuisen huono äiti -fiilis, kun en tajunnut olla siinä tilanteessa ihan skarppina moisen varalta. :( No, äiditkin ovat tietysti vaan ihmisiä...

Juu, kaikenlaistahan sitä tekevälle sattuu. :) Mutta eipä sitä passaa jättää asioita tekemättä ja elämää elämättä sen varalta, ettei vaan koskaan pääsisi mitään sattumaan. Eihän sitä uskaltaisi mitään tehdä, jos aina vaan ajattelisi, että saattaa tulla vahinko. Heh, äskenkin tässä pidin näpyttelytaukoa ja vähän päättelin langanpäitä työn alla olevasta neuleesta (minulla on tapana päätellä langanpäät heti, kun niitä tulee työn aikana esim. uutta kerää aloittaessani, niin ei ole sitten lopuksi niin paljon pääteltävää), niin eiköhän minun Chibini luiskahtaneet kädestä ja neulat lentelivät lattialle. Mies alkoi heti kysellä, että miten ne nyt noin tipahtivat, johon minä vastasin, että no miten se liina tipahti kädestä parvekkeella. Löysä ote jollakin sormissa, kenties? :)

Minäpäs jatkan tässä langanpään päättelyä ja neulomista, niin saadaan tänne joskus niitä kuviakin... Hyvää tätä viikkoa! :)