Heipä vaan!

Mukavaa, kun olet tullut pistäytymään blogissani. Vielä mukavampaa on, jos jätät käydessäsi itsestäsi puumerkin. Toivottavasti viihdyt - tervetuloa myös uudestaan! :)

sunnuntaina, tammikuuta 18, 2009

Hunajaa ja enkeleitä

Ajattelin vähän vilautella, missä vaiheessa täällä on käsityöt meneillään, ainakin näiden osalta, joita olen nyt tässä viikonloppuna työstänyt eteenpäin:


Ensimmäinen hunajakennokuvioinen sukka tuli valmiiksi äskettäin. Toiseenkin ehdin jo luoda silmukat puikoille, eli ei tämä sukka parittomaksi jää. :) Pari päivää sitten arvuuttelin, että mistähän olen idean sukkaan varastanut. ;) Kukaan ei veikannut mitään, tai sitten vastaus oli niin itsestäänselvä. Laitanpa kuitenkin tähän kuvaan lisävinkkiä, eli eräälle neuleelle nämä sukat ovat tulossa "kaveriksi". :) Yritin ottaa tämän kuvan ilman salamaa, mutta vieläkin tuo kuva sinertää liikaa; lanka on joka tapauksessa sitä violettia 7 veljestä, jota on ollut jo ainakin puolitoista vuotta myynnissä ja näkyy olevan vieläkin Novitan lankakartassa.


Tätä Couleur d'Etoilen talvista enkelikuvaa olen saanut vähän pisteltyä eteenpäin aina silloin tällöin. Pikku hiljaa alan tottua yhden yli pistelyyn, mutta valkoinen lanka ja pellavanvärinen kangas ei ole paras yhdistelmä. Huomasin tuota punaista sydäntä pistellessäni, että oli paljon helpompaa, ja sydämestä tuli siistimpikin mitä noista valkoisista osuuksista. Tässä riittää kyllä vielä hommaa, ja sitten olisi vielä kaikki muut vuodenajat jäljellä...

Hyvää sunnuntai-iltaa ja tulevaa uutta viikkoa! :)

10 kommenttia:

  1. Oi että, tuo enkelityö on herkkä. Silmä lepää, ah. Ja sukat on hienot kans, tai siis sukka.. Meitsi meinaa aloittaa minttumaarin.

    VastaaPoista
  2. Kauniit sukat ja neule siinä alla myös.
    Myös tuo alemman postauksen pusero on mieleeni.

    VastaaPoista
  3. Voi, kuinka kaunis enkeli sinulla on tulossa!

    VastaaPoista
  4. Mä olen ihan vakuuttunut että valkoinen DMC käyttäytyy ihan eri tavalla pistellessä kuin muut värit. Sillä on tosi hankala saada yhtä siistin näköistä kuin muilla. Juu ja tällä väitteellä ei varmaan ole mitään tieteellistä pohjaa !! :-D
    Kivat sukat ja nätti tuo enkelityö !

    VastaaPoista
  5. Joo taisi olla niin itsestään selvä juttu mille neuleelle kaveriksi sukkia neulot. Jos ei kerran kukaan kommentoinut. Minä luulin kommentoineeni, mutta taisi tulla sellainen lapsiperheen härdelli juuri sillä blogikierroksella ;-).

    Näyttävät kyllä hyviltä, siis sukka ja tuo neuletakki.

    VastaaPoista
  6. Tuo enkeli näyttää tosi kauniilta! Yhden yli pistely on ihan mukavaa välillä :) Valkoisella DMC:llä on tosissaan joku oma elämä... :)

    VastaaPoista
  7. Ihanat sukat :) Minusta on tullut sukkamaanikko, toivon että saisin pian sen loputtoman puseron neulottua valmiiksi niin pääsisin lisää neulomaan sukkia :)
    Ristipisto enkeli on myös ihana!

    VastaaPoista
  8. Ihana sukka ja enkeli on ihku.

    VastaaPoista
  9. paljon nättiä on tulossa. neuleet näyttää kivalta ja enkeli on kaunis. violetti/lila tai mikä-se-nyt-ikinä-onkaan on minusta aivan mahdoton väri kuvattavaksi. minä en ikinä saa kuviin sitä oikeaa väriä - en talvella enkä kesällä.

    VastaaPoista

Haluatko piristää päivääni? :) Sen voit tehdä helposti jättämällä itsestäsi puumerkin kommentteihin! Kiva kun löysit blogiini - tervetuloa toistekin! :)

Jos kommentointi ei onnistu (vaatii rekisteröitymisen), voit laittaa viestisi sähköpostitse:
marska_77@yahoo.com

Kiitos! :)

Hei hei!

Kiva kun kävit, tulehan toistekin! :)