Heipä vaan!

Mukavaa, kun olet tullut pistäytymään blogissani. Vielä mukavampaa on, jos jätät käydessäsi itsestäsi puumerkin. Toivottavasti viihdyt - tervetuloa myös uudestaan! :)

maanantaina, joulukuuta 26, 2016

Lohtulangasta lohtuhuiviksi

Hiljattain esittelin lankaa, jota olin värjäillyt aikomukseni neuloa siitä huivi. Lohtulangaksikin tätä ihanan keltaista liukuvärjäämääni lankaa nimitin, koska halusin sen tuovan minulle hiukan piristystä elämään. Huivineule päätyi samantien puikoille, koska halusin nähdä, kuinka väriliu'ut lähtevät huiviin asettumaan.

Mutta kuten aika monissa huiviprojekteissa näkyy monelle käyvän, kävi minullekin niin, että kun jäljellä oli enää päättelykerros sekä 1/4 edeltävää kerrosta, lanka loppui kesken. Ostin siis vielä yhden kerän Dropsin Alpacaa lisää...


... pistin sen värjäytymään kattilaan...


Ja onnistuin saamaan täsmälleen samaa sävyä kuin edellisen liukuvärjäyksen tummin sävy oli! :)


Niin pääsin jatkamaan huivini valmiiksi!


Värjäsin tuon lisälangan jouluaatonaattona, ja lanka oli kuivunut aattoaamuna. Pikaisesti sen kerin, jotta pääsin jatkamaan huivin loppuun. Hoksasin nimittäin, että minulla ei ole tilaa pingottaa huivia sitten, kun lapset tulevat luokseni joulupäivänä ja ovat uuteen vuoteen saakka. Huivi piti siis saada aattoiltana vielä pingottumaan! :)

Kuvassa näkyy myös osa joululahjaani. :) En ole saanut kymmeneen vuoteen ainoatakaan joululahjaa, mutta nyt minulle oli pieni paketti, johon oli koottu kaikenlaista pientä ja tarpeellista. Osa oli syötävää, mutta löytyihän sieltä myös tuollainen neulatyyny, joka näkyy kuvassa. :) Puikkostopparitkin sain. :) Voitteko uskoa, että tällainen lahja on miehen hankkima ja kokoama? :) Ajatuksella, juuri minulle, selvästikin tuntien ja tietäen, mistä saattaisin pitää. Mitään en ollut toivonut enkä mitään odottanut! :)

Joulupäivänä oli edeltävän päivän ja yön lumimyräkkä sen verran laantunut, että pääsin kuvaamaan huivini.

Kenno-huivi
 Tehty ajalla: 15.-24.12.2016
Malli: Kenno, suunnittelija Marika Lepistö
Lanka: Drops Alpaca happovärjätty keltainen, pohja valkoinen (1101)
Langankulutus: 149 g
Puikot: 4 mm
Koko: Leveys 182 cm, korkeus 88 cm
Muuta: ♥


Tein perusohjeeseen nähden viisi kaaviontoistoa enemmän. Se ei kuitenkaan ollut syynä langanloppumiseen, sillä jos olisin aloittanut reunakuvion ohjeenmukaisesti, tuota tumminta keltaista ei olisi tullut huiviin käytännössä lainkaan, ja sitä minä siihen juuri halusin. Reunuksen taas saattoi aloittaa vain viiden kaaviotoiston eli 20 kerroksen välein. Mutta ei minua haittaa, vaikka jouduin ostamaan uuden langan, sillä nyt voin neuloa vaikka kämmekkäät huivin pariksi.


Näissä kuvissa näkyy huivin väri parhaiten, vaikka muoto ei näykään. 


Tämä on siis todellakin hyvin voimakas keltainen, pistää suorastaan silmään! :) Ja tässä viimeisessä kuvassa väri toistuu eniten oikein:


Niin on minun väriseni! ♥ Tähän aikaan vuodesta suorastaan janoan keltaista ympärilleni! Jos katsoitte neulepodcast-videoni edellisestä postauksesta, niin huomasitte minun hankkineen keltaisia ruusujakin keltaisen pöytäliinan peittämälle pöydälleni, ja keltainen kynttiläkin siinä palaa. Keltaista, keltaista, keltaista! ♥

14 kommenttia:

  1. Ihana huivi! Mukavaa loppuvuotta :)

    VastaaPoista
  2. Keltainen on kiva väri ja huivisi on ihana.

    VastaaPoista
  3. Aivan ihana huivi, keltainen on iloinen ja piristävä väri! Olen jonkun verran kokeillut villalankojen värjämistä, mutta en ole tajunnut, että alpakkaakin voi yhtä hyvin värjätä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Samanlainen eläinkuituhan se on. Eläinkuidut värjäytyvät hyvin happoväreillä (joita ovat myös Kool Aidit) ja kasviväreillä, sitten taas kasvikuidut (eli esim. puuvilla, bambu, hamppu jne.) värjäytyvät reaktiiviväreillä. Eli ihan kaikenlaista lankaa voi värjätä!

      Poista
  4. Ihana väri ja kaunis lopputulos!

    VastaaPoista
  5. Hei Mari, pitkästä aikaa! Löysin taas blogimaailman., johan tässä tuli kolme vuotta muualla hathailtua! Ihana huivi, yritän myös lukea tässä vanhempia päivityksiä, sitä mukaa kun ennätän. Itsekin tein päivityksen pitkästä aikaa. Oikein ihanaa uutta vuotta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervetuloa takaisin ja kiitos kommentista! :) Mun päivitysten lukemisessa ei kauaa mene, täällä on tahti harventunut elämäntilanteen yms. vuoksi. Hyvää tulevaa vuotta! :)

      Poista
  6. Tosi kaunis lohtuhuivi. Tuo väri on niin onnistunut. ja Blogisi ilmekin.

    VastaaPoista

Haluatko piristää päivääni? :) Sen voit tehdä helposti jättämällä itsestäsi puumerkin kommentteihin! Kiva kun löysit blogiini - tervetuloa toistekin! :)

Jos kommentointi ei onnistu (vaatii rekisteröitymisen), voit laittaa viestisi sähköpostitse:
marska_77@yahoo.com

Kiitos! :)

Hei hei!

Kiva kun kävit, tulehan toistekin! :)