Heipä vaan!

Mukavaa, kun olet tullut pistäytymään blogissani. Vielä mukavampaa on, jos jätät käydessäsi itsestäsi puumerkin. Toivottavasti viihdyt - tervetuloa myös uudestaan! :)

perjantaina, tammikuuta 01, 2016

2016

Hyvää alkanutta vuotta 2016!


 Perinteisesti olen vuoden ensimmäisenä päivänä kirjoittanut blogiini ajatuksia ja toiveitani tulevalle vuodelle, tietysti käsitöitä painottaen. Nyt en tiedä, mitä osaisin tältä vuodelta toivoa. Sain viime vuonna kaiken. Sain terveyteni takaisin. Sain paljon muutakin. Alkava vuosi ei voi mitenkään enää olla edellisvuotta parempi. Toivon vain, että se on ihan tavallinen, onnellinen vuosi. :) Eikä haittaa, vaikkei tänä vuonna menisi ihan niin lujaa kuin viime vuonna. Voisin olla valmis hetkeksi rauhoittumaan.

Blogini täyttää muutaman päivän kuluttua 10 vuotta. Niistä kolme vuotta vierähti vanhassa (jo poistetussa) blogissa ja viimeiset 7 vuotta Heivatuissa Kudelmissa. Bloggaaminen on ollut tärkeä osa elämääni näinä vuosina, mutta nyt tuntuu, että sen merkitys on vähenemässä. En kuitenkaan tee mitään päätöstä blogin lopettamisesta, en koe siihen tarvetta. Blogiin ilmestynee jatkossa käsitöitä sitä mukaa, kun niitä valmistuu, mutta muutoin en ole enää aikoihin kokenut halua jakaa ajatuksiani täällä. Jatkossa Heivatut Kudelmat tulee olemaan entistäkin vahvemmin vain käsityöblogi. Mutta eikös se ole hyväkin asia, että blogin aihe on rajattu? :)


Tulevan vuoden käsityöt ovat minulle yhä täysi arvoitus. Kesken on yksi sukkapari ja yksi ristipistotyö. Niillä aloitetaan ainakin tämä tammikuu.

Lankavarasto on huvennut vähiin, jäljellä on vajaa 2,5 kiloa lankaa. Tarkoitukseni on ainakin näin alkuvuodesta kuluttaa olemassaolevat langat mahdollisimman loppuun, ennen kuin lähden ostamaan uutta. Mitä sitten teen niistä uusista langoista, se jää nähtäväksi. Haluaisin keskittyä tänä vuonna ennen kaikkea hyväntekeväisyyskäsitöihin. Asetetaan se tavoitteeksi tälle vuodelle.

Ristipistovarastoni ei ole hupenemassa päinkään. Mutta en jaksa enää laatia yksityiskohtaisia suunnitelmia, mitä milloinkin pistelen, eivät ne suunnitelmat ole koskaan toteutuneet siinä järjestyksessä kuin olen ajatellut. Uusi vuosi tuo tullessaan myös muutoksia työrintamalla, ja monenlaiset muutkin harrastukset ja menot pitävät minut kiireisenä. Jääkö enää edes aikaa ja intoa tehdä ristipistoja päivittäin? Haluaisin kyllä jatkaa, mutta en oman jaksamiseni ja yöunieni kustannuksella. Lupaan olla ottamatta ristipistoista paineita! :)


Nämä ihanat talviset pakkasmaisemat on kuvattu viime vuoden loppupuolella. Toivottavasti saadaan tammikuussa paljon lisää lunta ja pakkasta! ♥

Onnellista tätä vuotta sinulle!

 

20 kommenttia:

  1. Hyvää ja onnellista uutta vuotta sinulle myös! Oot napannut kauniita kuvia. "Vesitornikuvassa" taitaa olla ikuistettuna myös päivän sininen hetki.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Itseasiassa vesitornikuvan otin joskus puoli yhden aikoihin, ei vielä sininen hetki.

      Poista
  2. Hyvää uutta vuotta sinulle ja perheellesi!!

    VastaaPoista
  3. Oikein hyvää, tavallista, onnellista uutta vuotta sinulle töihin, kotiin ja harrastuksiisi.

    VastaaPoista
  4. Hyvää alkanutta vuotta Sinulle!

    VastaaPoista
  5. Hyvän Jumalan siunausta vuoteesi 2016.

    VastaaPoista
  6. Hyvää uutta vuotta 2016 sinulle!

    VastaaPoista
  7. Hyvää vuotta 2016 sinulle ja perheellesi. Olkoon se toiveesi mukainen:)

    VastaaPoista
  8. Hyvää uutta vuotta Mari! Blogin kirjoittamisen pitää olla mukavaa ja kannustan siihen, että teet sen kanssa juuri niin kuin itse tahdot. 10 vuotta on piitkä ikä, wow. Terveytesi takaisin saaminen on ilahduttanut minua joka kerta, kun olen täällä käynyt, vaikken aina puumerkkiä olekaan jättänyt. Kaikkea hyvää!

    VastaaPoista
  9. On kyllä ihana uutinen, että olet saanut terveytesi takasin. Mulla käynyt vähän samalla tavalla, että blogi ei ole enää niin tärkeä , mutta toisaata kumminkin harrastus, joten en halua lopettaa. Tutunnäköinen vesitorni ..mietin vaan että mistähän kohdasta tää on kuvattu? Hyvää Uutta Vuotta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tarkoitin, että "ihan kiva harrastus, kun on tätä aikaakin."

      Poista
    2. Kiitos samoin hyvää uutta vuotta! Vesitorni on tuolla lähellä Lämsänjärveä. :)

      Poista
    3. No niinpä onkin..ilamkos mulla oli vaikeuksia hahmottaa. Näytti ihan samalta kuin Puolivälinkankaan vesitorni. :)

      Poista

Haluatko piristää päivääni? :) Sen voit tehdä helposti jättämällä itsestäsi puumerkin kommentteihin! Kiva kun löysit blogiini - tervetuloa toistekin! :)

Jos kommentointi ei onnistu (vaatii rekisteröitymisen), voit laittaa viestisi sähköpostitse:
marska_77@yahoo.com

Kiitos! :)

Hei hei!

Kiva kun kävit, tulehan toistekin! :)