Heipä vaan!

Mukavaa, kun olet tullut pistäytymään blogissani. Vielä mukavampaa on, jos jätät käydessäsi itsestäsi puumerkin. Toivottavasti viihdyt - tervetuloa myös uudestaan! :)

perjantaina, heinäkuuta 31, 2015

Heinäkuun raporttia ja elokuun suunnitelmia

En ikinä olisi uskonut, että voisin joskus sanoa pitäneeni heinäkuusta tai kesästä ylipäätään, mutta tämä kesä oli ainakin säiden puolesta paras kesä ikinä! :) Mahtavaa ulkoilla ja liikkua, kun ei ole ollut liian kuuma! :) Toisin kuin vuosi sitten, jolloin ihan pakollisilla asiointireissuillakin tuuperruin monta kertaa tien varteen. Tänä kesänä Oulussa oli ainoastaan pari päivää, jolloin lämpö kipusi yli 20 asteen (+21), ja niistäkin toisena päivänä lähdimme jo heti aamusta mummolaan, jossa onneksi olikin sitten viileämpää ja sateista. Toisena kuumana päivänä alkoi tulla vähän heikko olo asioilla käydessä, mutta onneksi pyöräillessä kävi sen verran ilmavirta ja taisi vähän tuullakin, että selvisin 21 asteen kuumuudesta hengissä kotiin, ja samana iltana päästiinkin nauttimaan jo sateen ropinasta. Ilmeisesti kolmaskin liki 20-asteinen päivä on ollut, mutta se oli juuri silloin, kun en kotitöiltäni ehtinyt koko päivänä ulos, ja kuopus sanoi, että "ei kannatakaan mennä, siellä on hirveä helle!" :D Eli hyvä, etten mennyt. :) Muuten on ollutkin sopivat kelit siinä noin 10-15 asteen tuntumassa, ihanaa! :) Ja sadettakin on aina välillä saatu, vaikka minun puolestani olisi saanut sataa vaikka vähän enemmänkin. Terveydelleni ja ennen kaikkea sen kohenemiselle nämä säät ovat olleet suotuisat, sillä tämä oli ensimmäinen kesä naismuistiin, jolloin olen saanut yöni nukuttua hyvin, ja kun päivisin on voinut liikkua, niin kuntohan on kasvanut edelleen kohisten! :) Jos olisi ollut lämpimämpää, niin olisi saattanut tulla terveydentilassa reilusti takapakkia, enkä ehkä pääsisikään maanantaina palaamaan töihin. Hyvä siis näin! :)

Mikään kesäfani minusta ei edelleenkään ole tullut, joten ajatukseni olivat menneenäkin kesänä alkavassa syksyssä. Ensimmäiset syksyn merkit havaitsin jo heinäkuun alkupuolella, kun näin valtavan suuria sieniä lenkkipolkuni varrella. Sienihavaintojeni jälkeen huomasin syksyn merkit myös käsityörintamalla, sillä pitkästä aikaa aloin tuntea taas kiinnostusta lankojani kohtaan ja suunnitella syksyn käsitöitä. :) Ensin täytyi kuitenkin tehdä kesäkäsityöt pois alta.



Heinäkuussa valmistuivat:

  • 1.7. Sukat (neuloen), langankulutus 79 g
  • 14.7. Les 4 Saisons (ristipistellen)
  • 27.7. Isoäidinneliöpeitto (virkaten), langankulutus 1212 g
  • 28.7. Kännykkäpussit 2 kpl (virkaten), langankulutus 29 g

Lankaa kului heinäkuussa 1320 grammaa, ja sillähän päästään tämän vuoden kuukausilukemissa kakkossijalle! :) Vaikka käsitöiden lukumäärä ei päätä huimaa, niin kummasti tuo yksi isompi valmistunut tuossa noita langankulutuslukemia kasvattaa. Lankavarastokin on pienentynyt nyt jo reilusti alle viiteen kiloon, joten hyvältä näyttää senkin puolesta. Luonnollisestikaan uutta lankaa ei ole tässäkään kuussa ostettu, kuten ei muutakaan käsityömateriaalia, ostolakko on jatkunut nyt jo kohta 10 kuukautta! :)

Ristipistoillut olen tässäkin kuussa joka ilta yhden äänikirjallisen verran. Yhden valmiin ristipistotyön sain jälleen esitellä. Nyt kuitenkin luulen, että elokuussa ei nähdä yhtään valmista ristipistotyötä, eikä välttämättä vielä syyskuussakaan. Tekeillä oleva pistely on nimittäin sen verran pitempikestoinen, että siinä varmasti vierähtää useita viikkoja. Taidan siis tyytyä vilauttelemaan täällä vain pieniä väliaikapäivityksiä ristipistojen osalta. Toisaalta voi myös käydä niin, etten enää pistele ihan joka ilta, sillä kun aamuherätykset aikaistuvat, se tarkoittaa myös aikaisempaa nukkumaanmenoa, enkä ole vielä keksinyt, mihin aikaan päivästä voisin pistely- ja äänikirjatuokioni siirtää (nyt olen pistellyt iltaisin ennen nukkumaanmenoa). Annetaan uuden päivärytmin rauhassa asettua, eiköhän sille pistelyllekin löydy sitten sopiva rako vaikka edes muutamana päivänä viikossa, jos ei ihan joka päivä.

Neule- ja virkkauspuolella on vaikka kuinka paljon suunnitelmia syksyksi. Sukkia olisi tarkoitus neuloa niin itselle kuin lahjaksikin. Osa suunnitelmista on sen verran vaativampia, että ne saattavat jäädä ihan vain kotikäsitöiksi, joten luultavasti pitänee harkita myös helpompien reissuneuleiden neulomista siinä rinnalla. Vaikken osaakaan pitää useampaa kuin yhtä käsityötä samanaikaisesti kesken, mutta ehkä täytyy yrittää. Onneksi tuo to do -lista on sen verran pitkä, että siitä varmasti löytyy puuhaa niin kotiin kuin palavereihinkin.

Pietaryrtti on aina alkavan syksyn merkki. :)


Saa nähdä, kuinka tämä alkava syksy vaikuttaa käsitöiden määrään, sillä minä palaan tosiaankin liki kolmen vuoden sairausloman jälkeen takaisin töihin! :) Kyllä tätä on odotettukin, joten siksikin tämä syksyn alku tuntuu kaikella tavalla muutenkin uuden alulta - vaikka vanhaan työhöni palaankin. Käsityöaika voi siis jäädä jatkossa vähiin, sillä en aio enää harrastaa bussineulomista tai -virkkaamista työmatkoilla, kuten aiemmin tein: suunnitelmissani on kulkea tästä eteenpäin reilut 12 kilometrin työmatkani pyörällä! :) En ole bussilla kulkenut enää moneen kuukauteen, enkä aio kulkeakaan kuin terveydentilan tai muun pakottavan syyn vuoksi. Miettinyt olen myös, pitäisikö laittaa toiseen pyörääni pysyvästi nastarenkaat, jolloin se pyörä olisi talvipyörä ja toinen kesäpyörä. Toisaalta olen kyllä monta talvea pyöräillyt ilman nastojakin kaatumatta, joten liekö nuo sitten niin tarpeellisia, etenkään kun en oikein toisesta pyörästäni tykkää, joten olisi vaikea päättää, kumman ottaa talvi- ja kumman kesäkäyttöön. Kesän aikana ajatukseni ovat siis syksyn lisäksi olleet myös talvessa, sillä talvipyöräilyn lisäksi olen haaveillut avantouintiharrastuksen aloittamisesta. :) Tulisipa lunta pian! Mutta ei liian pian, sillä onhan syksy kuitenkin vuodenajoista paras! ♥♥♥

Eloisaa, elämänmyönteistä ja elinvoimaista elokuuta - sekä tietysti sydämellisen sykähdyttävää syksyä kaikille! :)

12 kommenttia:

  1. Onnittelut töihinpaluun johdosta! Itsekin odotan innolla työelämään pääsyä, kunhan syksyllä valmistun. :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Varsinkin jos onnistuu löytää mieluisan työn ja työyhteisössä on lämmin ilmapiiri, niin kyllä se työ antaa paljon enemmän energiaa ja voimia kuin kuluttaa sitä. Toivottavasti myös sinä löydät itsellesi sellaisen työpaikan, jonne on joka päivä ilo mennä. :)

      Poista
  2. Mahtavalta kuulostaa, kivoja työpäiviä sinne :) Olen ajatellut tuota, että eihän työ saisi olla mikään pakollinen paha, jossa kärvistellään lomaa odotellessa. Aina ei kaikki tietenkään mene niinkuin haluaisi, mutta sitä iloisempi saa olla, jos työ tuottaa (myös) iloa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Minulle loma-ajat ovat yleensä niitä, jotka kärvistellään työn alkua odotellessa... ;) Toki loma ja vapaa-aika ovat tarpeellisia, mutta elämä pitäisi osata järjestää niin, että sitä lepoa ja mielekästä tekemistä on myös loma-aikojen ulkopuolella - myös työpäivinä, ettei taas pelkästään viikonloppuihin pakkaudu liian suuria odotuksia. Esimerkiksi työmatkat voi järjestää halutessaan mielekkäiksi, eli jos haluaa panostaa liikkumiseen, niin kulkee työmatkat pyörällä, tai jos arvostaa enemmän vaikkapa käsitöitä tai lukemista, niin tekee käsitöitä tai lukee bussissa matkalla töihin. Tai ottaa käsityöt palavereihin mukaan, ja ruokatauollakin ehtii lukea kirjaa. Toisaalta, jos on tehnyt rakkaimmasta harrastuksestaan työn, kuten minä, niin jo pelkästään se tuottaa iloa enemmän kuin yksikään vapaa-ajan harrastus. :)

      Poista
  3. kaikkea hyvää siun työhön paluseen.

    VastaaPoista
  4. Oikein hyvää työhönpaluuta; on ilo lukea siitä kuinka joku pitää työstään. Yleensä valitettavasti kuulee ja lukee niitä toisenlaisia tarinoita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Olen ollut koko päivän ihan yhtä hymyä! :) Paitsi pikkuisen meinasi alkaa itkettää, kun ensimmäinen työkaveri tuli aamulla halaamaan, mutta kun niitä haleja tuli niin monta päivän aikana, niin ei auttanut alkaa jokaisen kohdalla kyynelehtimään. :)

      Poista
  5. Ihana kuulla että olet toipunut niin että pääset töihin. Minäkin pyöräilin viime talvena aika paljon mutta kyllä nastat oli ainakin omalla kohdalla tarpeen. etenkin kun viime talvena oli niin pajon pääkallokelejä! Pajon kivaa käsityötä oot tehnyt. Olen kesän aikana tosi laiska kiertelemään blogeissa,,mutta eiköhän sitä taas innostu siitäkin syksyn tullen. Työniloa Sinulle!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Minäkin pyöräilin viime talvena lähes päivittäin, enkä kyllä muista ainoatakaan pääkallokeliä. Ihan hyvin pysyin pystyssä ilman nastojakin. Samoin mieheni kävi päivittäin töissä pyörällä, ei ole nastoja hänelläkään. Ilmeisesti ne pääkallokelit ovat sitten osuneet vain sinun pyöräilyreiteillesi. :)

      Poista
    2. Kyllä tiet Oulussa oli välillä tiet kuin lustiradat. Hankin piikkikengätkin ensi kertaa elämässä ja kyllä niille oli käyttöä oli. Nastarenkainen vaihto on minusta järkevää ihan siinä kuin kypärän käyttökin. Itse en osaa renkaista vaihtaa mutta se ei oo mulla mikään ongelmas kun oma poika vaihtaa puolessa tunnissa täällä käydessään.

      Poista
    3. Olemme ilmeisesti kokeneet viime talven eri tavalla. :) Minä kun muistan, että koko talven oli aivan loistavat kelit, ei tarvinnut kertaakaan pelätä kaatumista pyöräillessä eikä kävellessä. Ja ainahan talvi kesähelteet voittaa, oli talvikeli millainen tahansa. ;)

      Poista

Haluatko piristää päivääni? :) Sen voit tehdä helposti jättämällä itsestäsi puumerkin kommentteihin! Kiva kun löysit blogiini - tervetuloa toistekin! :)

Jos kommentointi ei onnistu (vaatii rekisteröitymisen), voit laittaa viestisi sähköpostitse:
marska_77@yahoo.com

Kiitos! :)

Hei hei!

Kiva kun kävit, tulehan toistekin! :)