Heipä vaan!

Mukavaa, kun olet tullut pistäytymään blogissani. Vielä mukavampaa on, jos jätät käydessäsi itsestäsi puumerkin. Toivottavasti viihdyt - tervetuloa myös uudestaan! :)

lauantaina, helmikuuta 28, 2015

Helmikuun raporttia ja maaliskuun suunnitelmia

Helmikuun käsityöraportin osuus jää tällä kertaa varsin lyhyeksi. Käsitöitä olen kyllä tehnyt, mutta valmiiden määrä ei päätä huimaa. Mietin ensin, että olenko käyttänyt aikani käsitöiden sijaan lukemiseen - vaikka yleensähän teen molempia yhtä aikaa - mutta sain kuukaudessa luettua vain kahdeksan kirjaa (tammikuussa luin kymmenen), niin ei voi sitäkään syyttää. ;) Mutta tämähän on vain positiivinen ilmiö: tässä kuussa on selvästikin ollut niin paljon tärkeitä asioita, ettei ole jäänyt aikaa jouten oloon (eli käsitöille), joten iloitaan siitä! :) Olen kyllä muuten aktivoitunut monellakin tapaa helmikuun aikana, nauttinut suunnattomasti takaisin saamastani terveydestä ja käyttänyt tilaisuutta hyväkseni käväistä vähän useamminkin liikkeellä ilman valtaisaa uupumista. Tätä menoa kun toipuminen etenee, niin juoksen vielä ennen syksyä maratonin! ;)



Helmikuussa valmistuivat:

  • 6.2. Couleur d'Etoile: Il était une bergère (ristipistellen)
  • 16.2. Couleur d'Etoile: Cet Amour là (ristipistellen)

Lyhyestä virsi kaunis, sanoo sananlasku, vaikka itse kyllä veisaan mieluusti vähän pidempiäkin virsiä. ;) Kuten tuosta listasta voi päätellä, langankulutus jäi tässä kuussa tasan nollaan! (ristipistolankoja ei lasketa) Nyt olen todistanut sen, mitä olen aina väittänytkin, että minulle ei kertakaikkiaan sovi useamman kuin yhden neule- tai virkkuutyön tekeminen kerralla. Jos minulla on kesken kaksi (tai enemmän) neule-/virkkuutyötä, minun ei tule tehtyä niistä oikein kumpaakaan. Nyt minulla on kuitenkin ollut ihan käytännön syistä kaksi käsityötä (+ ristipistotyö  kolmantena) tekeillä: virkkuutyö on sen verran isokokoinen, että teen sitä ainoastaan kotona, joten minulla on ollut "reissukäsityönä" myös sukankudin. Koska noita kodin ulkopuolisia tilanteita on kuitenkin ollut aika niukalti, ainakin sellaisia missä voi käsityötä tehdä, niin eihän se sukankudin ole vauhdilla päässyt edistymään, joinakin viikkoina olen ehtinyt tehdä sitä vain kerran viikossa lapsen soittotunnin ajan. Kotona olen tehnyt vain virkkuutyötä, mutta koska se on iso ja kasvaa edelleen, niin eihän sellainen hetkessä valmistu. Aika usein arkipäivisin tulee neulottua tai virkattua vain kuntopyöräillessä eli puoli tuntia päivässä, siinä ajassa virkkuu ehtii edistyä kaksi kerrosta. Veikkaisinpa kyllä, että jos olisin tehnyt vain yhtä käsityötä kerrallaan, olisin tässäkin kuussa tekaissut paitsi nuo molemmat käsityöni valmiiksi, myös pari muutakin niiden lisäksi. ;)

Lankaostoksistakaan ei kannata mainita, koska niitä ei ole, eikä tänä vuonna tule. :) Lankavarasto ei ole vähentynyt, muttei toisaalta lisääntynytkään. Mutta odottakaapa, kun töräytän nuo nyt tekeillä olevat valmiiksi... ;)

Ristipistorintamalle kuuluu onneksi hyvää, koska jokailtaisesta ristipisto- ja äänikirjasessiostani sentään pidän kiinni, vaikka olisi minkälainen olo. :) Kaksi ristipistotyötä valmistui tässäkin kuussa. Couleur d'Etoilen malleilla jatketaan edelleen, eiköhän maaliskuussakin yksi pistelytyö valmistu. Sen verran iso on tekeillä oleva pistelyni, ainakin noihin aiempiin verrattuna, että tuskin päästään maaliskuussa kahteen valmiiseen ristipistotyöhön, mutta sehän jää nähtäväksi.

Neule- ja virkkuuosastolla ei tarvitse paljon miettiä, mitä maaliskuussa tekisi. Tavoitteena on saada ainakin se kuukauden verran nitkutettu sukkapari valmiiksi, eikä siitä virkkuutyöstäkään nyt enää niin mahdottomasti puutu, etteikö sekin valmistuisi maaliskuun aikana. Tiedossa on myös jälleen ainakin pimeässä neulontaa sekä toinen tilanne, jossa pitäisi selviytyä puisilla työkaluilla. Näihin erikoistilanteisiin taidankin ottaa hyväntekeväisyysneuleita/-virkkuita tekeille, vaikka se sitten tarkoittaisi sitä, että on taas useampi kuin yksi käsityö työn alla... Nuo nykyiset käsityöt vaan eivät sovellu oikein kumpaankaan tarkoitukseen, mutta eiköhän niistä nyt edes jompi kumpi valmistu ennen kuin tarvitsee aloittaa uutta.


Hyväntekeväisyysneuleita on tarkoitus muutenkin tehdä maaliskuussa mahdollisimman paljon. Kiitos kaikille, jotka olette jo osallistuneet tai ilmoittautuneet osallistuvanne PHHT-haasteeseen! :) Lisää tietoa haasteesta löydät edeltävästä postauksestani. Lyhyesti kuitenkin säännöt:

1. Tee paastonaikana 18.2.-4.4.2015 jotain hyväntekeväisyyteen: käsityö- tai muu lahjoitus, auttamista tms.
2. Kun olet saanut hyvän tekosi tehtyä, kerro siitä PHHT-postauksen kommenteissa tai postauksesta löytyvään sähköpostiosoitteeseen. Foto ois kiva. ;)
3. Kaikki osallistujat ovat mukana pääsiäisen jälkeen tapahtuvassa arvonnassa.

Muistutan vielä, että vaikka olisitkin "ennakkoilmoittautunut" kommenteissa, niin virallisesti olet mukana vasta saatuasi hyvän työsi valmiiksi - kerrothan siitäkin minulle, koska en välttämättä hoksaa bongata tietoa kaikkien blogeista! Ja jos saan käyttää sinun kuvaasi käsityöstä tms. myöhemmin blogiini tulevassa koosteessa, niin kerrothan siitäkin samalla, niin minun ei tarvitse kysellä kuvalupia erikseen. Kiitos! :)


Helmikuussa on saatu nauttia talvesta täysin rinnoin, ja talveahan jatkuu onneksi vielä pitkään! :) Itse en vielä tänä talvena ole uskaltautunut luistimille (vielä kuukausi sittenhän kävelin kävelykepin kanssa!), mutta ehkä ensi talvena sitten... Lapsilla kyllä luistelu sujuu senkin edestä melkoisella vauhdilla. Eskarilaiset ovat hiihtäneet tällä ja viime viikolla, koululaiset aloittavat hiihdon liikuntatunneilla vasta loman jälkeen eli maaliskuun toisella viikolla. Kävimme kuitenkin tällä viikolla eräänä iltana testaamassa koulun latua - ja kylläpä suksi luisti mahtavasti! :) Täytyneekin ottaa ilo irti huippuhyvistä hiihtokeleistä ja hiihdellä koululaisten lomaviikon aikanakin, ja tietysti harrastaa muitakin talviliikuntalajeja, kuten tuota luistelua ja pyöräilyä, unohtamatta viikottaista uintia ja kuntosaliakaan. :)

Vaikka ulkoilusäät ovat parhaimmillaan, niin kotonakin on hyvä jumpata päivittäin. Törmäsinkin tällä viikolla uuteen vatsalihastreeniin, joka sopii mitä parhaiten kaikille neulojille ja muillekin villasukkasillaan hipsutteleville: Karita Tykän Villasukkatreeni! :) Tuossa treenissä idea on jalkojen liu'uttamisessa, ja siihenhän villasukat käyvät varsin mainiosti. Testasin treeniä itsekin - suosittelen lämpimästi! :)

Tällä viikolla olen tehnyt toisenkin löydön, tai oikeastaan se oli isännän löytö. Huvittavinta on, että olin juuri itse silloin kuntosalilla, kun mies oli törmännyt tähän biisiin. Ja kun palasin kotiin hehkuttaen, miten mahtavaa on huomata taas viikon aikana tapahtuneen aivan huimaa kehitystä lihasvoimien lisääntymisessä (huom! lähtötaso oli se, etten jaksanut jossain vaiheessa edes täysinäistä maitopurkkia nostaa toisella kädellä, niin joku 10 kg tuntuu siihen nähden jo oikeasti hurjalta), ja samalla esitellen elämäni ensimmäistä kuntosalitapaturmaani (sain peukaloon haavan vaihtaessani ylätaljaan tankoa), niin isäntä laittoi soimaan tämän:


Mari jumppaa ja toivottelee kaikille aivan mahtavaa maaliskuuta, taivaallista talven jatkoa ja hilpeää hiihtolomaviikkoa! :)

4 kommenttia:

  1. Kauniit pistelyt on valmistunut. Kiva lukea, että kunto kohenee kohisten.
    Mukavaa maaliskuuta Sinulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) On kyllä ollut tosi mahtavaa, kun joulukuun puolivälissä tekemäni ruokavaliomuutoksen ansiosta tapahtui jokin käänne, jonka ansiosta pystyn nyt liikkumaan paremmin uupumatta ja kipeytymättä. Voi siis oikeasti kohentaa kuntoa, kun tähän asti sairauteni aikana liikunta on ollut lähinnä ylläpitävää tyyliin "kunhan edes vähän saisi itseään liikutettua". Kehitys on ollut sen jälkeen ihan huimaa, vaikken vielä toki ole ns. terveen tasolla (verrattuna siis aikaan ennen sairastumista), toisaalta en ole koskaan ennen edes käynyt kuntosalilla, joten sitä ei voi käyttää minään mittarina, mutta kävelymatkojen pituus ja vauhti toimii aika hyvänä vertailukohtana. :) Toivottavasti tulisi pian eteen tilanne, jossa joutuu juoksemaan bussin kiinni, siinä pääsisi sitten testaamaan, onko minusta vielä juoksemaan (en ala kyllä ihan huvikseni tuolla hölkyttelemään... ;) ).

      Poista
  2. Ihana kuulla, että kuntosi kasvaa, ja pystyt liikuttamaan itseäsi ilman kipua yhä enemmän. Liikunnan iloa Sinulle! Ihana mies Sinulla: ollessasi kuntosalilla hän löytää laulun "Mari jumppaa"... <3
    Käsitöidenkin riemua toivottelen maaliskuuhusi. Sinulla on ihania töitä tehtyinä ja suunnitteilla! Nautinnollisia hetkiä niiden parissa.
    Sari

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Se "Mari jumppaa" -biisi oli ihan sattumaa, miehelläni on tapana kuunnella esim. jonkun artistin/yhtyeen koko tuotanto läpi ja arvostella johonkin nettipalveluun heidän levynsä, ja juuri tuolloin sattui olemaan Ne Luumäet vuorossa. ;)

      Poista

Haluatko piristää päivääni? :) Sen voit tehdä helposti jättämällä itsestäsi puumerkin kommentteihin! Kiva kun löysit blogiini - tervetuloa toistekin! :)

Jos kommentointi ei onnistu (vaatii rekisteröitymisen), voit laittaa viestisi sähköpostitse:
marska_77@yahoo.com

Kiitos! :)

Hei hei!

Kiva kun kävit, tulehan toistekin! :)