Heipä vaan!

Mukavaa, kun olet tullut pistäytymään blogissani. Vielä mukavampaa on, jos jätät käydessäsi itsestäsi puumerkin. Toivottavasti viihdyt - tervetuloa myös uudestaan! :)

lauantaina, marraskuuta 29, 2014

Pöksyt Pökkyrät

Pakkasia odotellessa kudoin itselleni toisetkin villahousut. Neutraalilla värilinjalla jatketaan, jotta näistäkin saataisiin mahdollisimman monikäyttöiset.

Mermaid-villahousut
Tehty ajalla: 17.-29.11.2014
Lanka: Drops Karima vaalea beite (71)
Langankulutus: 408 g
Puikot: 3 mm ja 4 mm pyöröt ja sukkapuikot
Koko: XS/S
Muuta: Ei niin kivat kuin edelliset pöksyt, mutta kivat kummiskin. :) 


Kuvia on otettu jälleen sekä salamalla (vaaleampi värimaailma, mutta kuviot eivät erotu kunnolla) että ilman salamaa (sameammat värit, mutta kuviosta saa selvää, kuten tässä kuvassa). Näiden pöksyjen jujuhan on tuossa sivussa kulkevassa palmikossa, joten siksi sitä oli syytä kuvata niin, että kuvio tulee teidänkin nähtäväksenne.


Koska ohje oli Dropsilta, kuten edellisten villahousujenikin, näiden tekokin edistyi kutakuinkin samaan tapaan: neulominen aloitettiin vyötäröltä alaspäin, kaiken aikaan neulottiin pyörönä eikä saumoja tullut kuin haaruksiin, ja sekin ommeltiin työn edetessä ennen kuin pystyi jatkamaan lahkeisiin. Mallissa on muutenkin paljon samaa aiempien pöksyjen kanssa, molemmat ovat muuten sileää neuletta, mutta sivussa kulkee jokin "juttu": näissä palmikkokuvio ja toisissa housuissa joustinneuletta.


Vaikka näissä housuissa tuo palmikkokuvio onkin kauniimpi kuin toisten housujen joustin, tykkään silti niistä toisista enemmän. Niissä on enemmän karismaa, vaikka nämä pöksyt ovatkin Karismasta neulottu ja ne toiset vain Alpacasta ja Fabelista. ;) Ehkä se kahden erivärisen langan yhdistelmä tekee niistä toisista mielenkiintoisemmat, ja ne tuntuvat pehmeämmiltä. Mutta kyllä nämäkin ovat kivat! Aika näyttää, kummat pöksyt tulevat suosikeikseni, vai käytänkö molempia tasapuolisesti.


Olipa kerran tyttö,
jonka vaatteet olivat illalla huiskin haiskin
ja aamulla sikin sokin.  
Kun Nukku-Matti kulki niiden ohitse,
hän huokasi ja sanoi:  
Siinä ne taas ovat,
Mekko Mykkyrä,  
Paita Pakkura,
Pöksyt Pökkyrät,
Liivi Lituskat,
Kengät Kolin-Kolin
  ja Myssy Missä-Milloinkin.

(Lastenruno)


Pöksyt Pökkyrät ovat valmiina talveen nyt, kun eletään viimeisiä virallisia syyspäiviä. Sydämessä syksy pysyy kuitenkin ikuisesti. :) Nautinnollista marraskuun viimeistä viikonloppua kaikille! ♥

24 kommenttia:

  1. Oletpa nopea, iso työ niin lyhyessä ajassa! Kuvio on hyvin kaunis.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Itse asiassa näissä meni pari päivää kauemmin kuin edellisissä villahousuissa, palmikkokuviot hidastivat. Minullahan ei ole muuta kuin aikaa kutoa, vaikka nyt on taas ollut toinen käsi niin jäykkänä, ettei ole saanut puikoista kunnolla otetta. Pikkuhiljaa olen näitäkin kudoskellut aina jonkun muun tekemisen ohella.

      Poista
  2. Onpa hienot pöksyt, palmikon ystävänä tykkään kovastikin. Ja yksivärisenä varmasti monikäyttöiset :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Toivottavasti tulee pakkasia, että tulee paljon käyttöä!

      Poista
  3. Voi ihanat nämäkin. Nopsaan olet kyllä neulonut, ja kun käsikin vielä reistailee. Kuinkahan pian nää ois valmistuneet jos kätesi olisi entisessä vedossa.
    Toivotaan niitä pakkasia että olis käyttöä kunnon villahousuille. Siis oikea talvi sais jo tulla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Jos käsi olisi kunnossa, niin minähän olisin työkykyinen ja tälläkin hetkellä jo lähdössä töihin sen sijaan, että kutoisin kaikessa rauhassa kotona. Eli hitaammin varmasti valmistuisi, jos olisin terveenä. Nämä on tosiaan niin helppo tehdä, ja lanka on paksua, joten siinä se nopeuden suurin syy. Pakkasia kyllä odotellaan, vaikka aion kyllä tänään laittaa ensi kertaa ne toiset paksut villahousuni jalkaan, kun olen muuten hame päällä liikenteessä ilman toppahousuja. :)

      Poista
  4. On kyllä kivan näköiset housut. Olis kiva nähdä vaikka asukuvia siitä, miten toimivat hameen kanssa. Arvelisin, että ihan hyvin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Nää oli nyt sellaisia kotiasukuvia. :) Mää kuljen täällä kotona ihan vaan villahousuissa ilman hametta, koska ulos lähtiessä kuitenkin vedän vaan toppahousut siihen päälle. Tänään kokeilin niitä toisia villahousuja hameen kanssa, mutta lopulta päädyin sellaiseen ratkaisuun, että pidin villahousuja vain ulkona hameen kanssa (ei ollut toppahousuja päällä), mutta kun oltiin sisällä pidempään yhdessä tapahtumassa, niin otin villahousut pois ja jätin takin ja muiden ulkovaatteiden kanssa naulakkoon. Sisävaatteiksi jäi hameen seuraksi sukkahousut ja villasukat. Mutta ulkovaatetuskin oli sitten ihan siistin näköinen, kun pyhätakin alta vilkkui hame ja villahousut. Riippuu tietysti hameesta: mulla oli nyt virkattu villahame, ja varmaan farkkuhameenkin kanssa olisi ok, mutta jonkun kesämekon tai juhlavan kotelomekon kanssa en ehkä sitten villahousuja laittaisi. ;)

      Poista
  5. Todella kauniita villapökiä ovat kummatkin :) Saa nährä, että tarvitaanko niitä tänä talvena.

    Täytyypä alkaa päivittää omaa blogia ja kuvata kesällä tekemäni parit villapökät.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Kyllä minä ainakin jo tänään käytin niitä aiemmin tekemiäni villahousuja hameen kanssa, ei siis välihousuina vaan päällyshousuina (jotka tosin riisuin sisällä ja jätin hameen kanssa pelkät sukkahousut). Villahousut on just sopivat tällaisilla nollan molemmin puolin kieppuvilla keleillä ihan sellaisenaan, ja kylmemmillä ne voi laittaa sitten toppahousujen alle. Minulla on nytkin villahousut täällä sisällä! :) Mutta ei sitten tietenkään muita housuja tai hameita enää.

      Kesä onkin hyvää aikaa kutoa villahousuja, on sitten talveksi valmiina! Minulla jäi villahousujen teko nyt vähän viime tinkaan, mutta eiköhän noita vielä ehdi käyttää. ;)

      Poista
  6. Palmikkokuvio on villahousuissasi kaunis - suorastaan juhlava. Itsekin, Sinun laillasi, pidän kuitenkin aiemmin tekemistäsi villahousuistasi enemmän. Niissä kahden erivärisen langan nerokas yhdistelmä ja yksinkertainen joustinneule miellyttää kovasti silmää.
    Minä en ole vielä aloittanut villahousujen tikuttelua, vaikka se kovasti kutkuttelisi. En ole ostanut niihin edes lankoja, kun en ole saanut päätetyksi, mistä väreistä ne tekisin. Tekisi mieli tehdä useammat (siis useamman väriset), mutta en ole toistaiseksi sallinut itselleni uusien villahousulankojen ostoa. Useamman värisiin villahousuihin kun tarvittaisiin aika iso kasa lankaa... Toisaalta lankakasa on mahdollisuus muuttaa pöksyiksi, joten jonakin päivänä annan itselleni luvan... ;-)
    Sari

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Olisi toki ihanaa omistaa villahousuja joka väreissä ja eri paksuisia, ja vielä muutamia raidallisia ja kuviollisia... Mutta joku raja niidenkin kanssa täytyy pitää, kuten elämässä yleensäkin. ;) (sen sijaan sorruin tässä syksyllä ostamaan Lidlistä läjän eri värisiä paksuja sukkahousuja, tämä siis ennen kuin päätin olla ostamatta vaatteita ainakaan vuoteen...)

      Poista
  7. Noin minäkin ajattelen: Kaikkea ei voi saada, vaikka haluaisikin. Mieliteot tulevat ja onneksi vähän ajan odottelun jälkeen usein myös menevät. Jos ne jäävät, ehtii harkita, ovatko vaatteet (esimerkiksi useammat eriväriset villahousut...) tai tavarat tosiaan tarpeellisia.
    Tarvitsisin kyllä villahousuja, ja mieleinen malli olisi juurikin Dropsin ohje, jolla teit aiemmat villahoususi Alpacasta ja Fabelista. Fabelin väreistä minua kiinnostaisivat erityisesti ruskea (300), sinapinkeltainen (111) ja ruosteenpunainen (110). En vain ole osannut vielä valita alpakasta paria kyseisille väreille. Alpacan väreistä minua kiehtovat kellanvihreä (7233) ja tumma oliivi (7238), mutta niille ei taida löytyä Fabelista väriparia. Josko noista väreistä tekisi vaikka tunikan? Vaan onko sille todellista tarvetta...? Jään miettimään. ;-)
    Sari


    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri niin: jos jokin mieliteko on vielä muutaman viikonkin jälkeen pinnalla, silloin se ehkä on oikeasti tärkeä. Noita lankoja kannattaa mennä hypistelemään hyllyjen ääreen ja katsoa, mitkä sointuvat toisiinsa. Fabelin ruskea voisi sopia kummankin Alpacan värin kanssa yhteen, ehkä se kannattaisi ottaa toiseksi väriksi? Punertavan värin jos yhdistää vihreän kanssa, niin lopputulos ei välttämättä ole onnistunut, koska kyse on vastaväreistä. Selkeästi erillään vastavärit toimivat (esim. punainen paita ja vihreät housut), mutta sekoituksena voi tulla jotain, mikä näyttää kauempaa katsottuna rumanruskealta. ;) Toisaalta siinä alkuperäisessä mallissa oli käytetty jotain Fabelin raitalankaa ja mikä lie Alpaca oli yksivärisenä mukana, ja hyvältä näytti sekin!

      Poista
    2. Olet oikeassa: lankoja olisi järkevä mennä katselemaan hyllyjen äärelle. Siten tosiaan näkisi parhaiten, mitkä värit sointuvat toisiinsa. Täällä meilläpäin ei vain ole liikettä, jossa olisi riittävän kattava Dropsin lankavalikoima, jotta niin voisi tehdä. Kätevintä onkin tilata kyseiset langat nettikaupasta. Siinä on vain riskinä saada epämieluisaa sävyä... Olen ajatellut, että niinkin voisin tehdä, että tilaisin ensin vain kerän kutakin väriä, jotta voisin vertailla, mistä tulee kaunein yhdistelmä (ja tehdä sitten "jämäkeristä" jotain muuta).
      Ilmaisin itseäni tuossa edellä epäselvästi. Tarkoituksenani oli kirjoittaa, että tahtoisin villahousut, jotka olisivat selkeästi ruskean, sinapinkeltaisen tai ruosteenpunaisen väriset (En siis yhdistäisi kaikkia värejä samoihin housuihin.). Sitä en vain tiedä, mitkä Alpaca-langan väreistä sopisivat noihin Fabelin väreihin. Yhdistäisin siis ruskeaa Fabelia ja ruskeaa Alpacaa tai sinapinkeltaista Fabelia ja sinapinväristä Alpacaa jne. Alkuperäisessä mallissa oli yhdistetty raitalankaa ja yksiväristä lankaa, mutta itse en erityisemmin pitänyt niiden hieman "sekamelskamaisesta" yhdistelmästä.
      Nuo Alpacan kellanvihreä ja tumma oliivi olisivat kivat langat, jos niille löytyisi sopiva väripari Fabelista (en siis yhdistäisi myöskään kellanvihreää ja tummaa oliivia keskenään). Pelkästä Alpacasta voisi tehdä kuitenkin vaikka tunikan...
      Sari

      Poista
    3. Ok. Varmasti kaunein lopputulos tuleekin, kun yhdistää kahta toisiaan lähellä olevaa väriä. Katsoin noita lankoja netistä, ja ainakin se Fabelin sinapinkeltainen ja Alpacan kellanvihreä näyttivät olevan sävyiltään lähellä toisiaan. Mutta enpä nyt muista, olenko kumpaakaan livenä koskaan nähnyt, ja jos olen nähnytkin, niin en ole sen kummemmin ajatellut, koska ne eivät ole ihan minun värejäni. Varmaan kannattaa siis tilata "koe-erät" kaikkia mieluisia värejä, ja voihan ne ylimääräiset sitten kenties palauttaakin ja vaihtaa niihin mieluisiin väreihin, joista aikoo jotain tehdäkin. Ei Oulustakaan löydy kaikkia Dropsin lankoja ja värejä, mutta tällaiset neutraalit on helpompi tilatan netistäkin.

      Poista
  8. Hei, uusi lukija täällä,, mistä ostat noita lankoja. Minulla ei ole tulostinta, saako ohjeita ostaa paperisena jostai. Asun Helsingissä. Kiitos

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, kun löysit tänne! Dropsin ohjeita ei taida olla muuta kuin netissä, ja sieltä ne pitää itse tulostaa. Joskus voi esim. Kauneimmat käsityöt -lehdessä olla Dropsin ohjeita, mutta vain satunnaisesti joitakin. Käsityöliikkeistä voi tietysti kysellä, josko heillä olisi noita ohjeita myynnissä tai jaossa. Joissakin Dropsin lankoja myyvissä liikkeissä saattaa olla myös palvelu, että tulostavat asiakkaan pyytämän ohjeen samalla, kun tämä ostaa lankoja, mutta ei sekään ole itsestäänselvyys. Kirjastoissahan on mahdollisuus käyttää nettiä ja tulostaa, eikä se maksa paljoa, yleensä ihan joku 20 senttiä per arkki.

      Helsingin lankakaupoista minulla ei ole hajuakaan, mitä siellä myydään. Jos nimenomaan Dropsin lankoja haluat, niin heidän nettisivuillaanhan on lueteltu kaikki Suomesta löytyvät jälleenmyyjät, monilla heistä on myös nettikauppa, josta voi tilata. Itse olen ostanut Dropsin lankoja mm. Kippovalimo Böökistä sekä Tapion kaupasta (molemmilla nettimyymälä).

      Poista
    2. Hei taas ja kiitos kattavasta vastauksestasi. Minä olekin nyt innostunut kutomaan monien vuosien jälkeen, ja jälkeä onkin syntnyt mm koirille pipot ( 2 keskikokoista villakoiraa),itselle villatakki , pipo ja kaulaliina. Ystäville ja suvulle sukkia jne..
      tuota Dropsin lankaa saa näköjään täältä Korkeavuorenkadulla olevasta liikkeestä, joka ei ole kaukana kodista.

      Citymarket on tosin tuossa vieressä ja sieltä haen 7 veljestä, nyt on Nalle-lanka tarjouksessa vielä 2 päivää,,
      nyt sitten pohtimaan mitä seuraavaksi, , nuo villahousut kyllä houkuttelevat, , mikä malli ja lanka? Jompikumpi noistaNovitan langoista olisi kyllä kätevintä kun ovat niinhelposti saatavilla,,
      Pakkasta ei täällä niin kovin paljon ole, joten ohuemmatkin varmasti ovat tarpeeksi lämpimät
      Suurkiitos sinulle kivasta blogista ja kaikkea hyvää Uudelle Vuodelle 2015. Terveisin Ulla.

      Poista
    3. Kiva, jos vastauksestani oli sinulle apua! Tämä Karisma on vahvuudeltaan jotain 7 veljeksen ja Nallen väliltä, mutta ehkä kuitenkin lähempänä 7 veljestä, jos haluat Novitan langalla tämän mallin tehdä.

      Poista
  9. Voi miten kauniit villpökät! Ei nuo edellisetkään rumat ole, mutta tuo palmikko tekee näistä mielestäni tosi hienot. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Makunsa kullakin, itse tykkään niistä toisista pikkuisen enemmän, ehkä niissä on värisävy mieluisampi.

      Poista

Haluatko piristää päivääni? :) Sen voit tehdä helposti jättämällä itsestäsi puumerkin kommentteihin! Kiva kun löysit blogiini - tervetuloa toistekin! :)

Jos kommentointi ei onnistu (vaatii rekisteröitymisen), voit laittaa viestisi sähköpostitse:
marska_77@yahoo.com

Kiitos! :)

Hei hei!

Kiva kun kävit, tulehan toistekin! :)