Heipä vaan!

Mukavaa, kun olet tullut pistäytymään blogissani. Vielä mukavampaa on, jos jätät käydessäsi itsestäsi puumerkin. Toivottavasti viihdyt - tervetuloa myös uudestaan! :)

maanantaina, syyskuuta 29, 2014

Kevätpuro

Jälleen on yksi ihastuttava ristipistotaulu valmiina! :)

Ensin kuitenkin viimeinen "edistyskuva", eli jälkipistojen vaikutus työn ilmeeseen:


Aika paljon nuo jälkipistot vaikuttavat tälläkin kertaa, ja nyt ovat väritkin lähempänä oikeaa tuossa jälkimmäisessä kuvassa, eli tuollaiset vähän vahvemmat ja kirkkaammat värit ovat todellisuudessa.

Myönnän kyllä nyt vähän pistäneeni tähän ylimääräistä vauhtia, sillä pistelin tätä eilen illalla peräti kahden äänikirja-cd:llisen verran. Syynä moiseen oli ensinnäkin se, että pääsin aloittamaan pistelyn tavallista aiemmin, joten minulla oli toinenkin tunteroinen aikaa ennen nukkumaanmenoa. Toisekseen minulla oli äänikirjaa enää yksi levy jäljellä, joten ajattelin kuunnella kirjan samantien loppuun, jotta pääsen palauttamaan sen tänään, kun olin muutenkin menossa kirjastoon. Ja kolmanneksi halusin saada tämän pistelyn tämän kuun puolella valmiiksi ja ehtiä vielä esitellä sen blogissakin. Valmistui siis tavallaan päivän etuajassa, mistä olenkin erittäin onnellinen. :)

Kevätpuro
Tehty ajalla: 28.8.-29.9.2014
Malli: Permin / Ateljé Margaretha: Kevätpuro 1489 (pelkkä malli; alunperin myyty pakkauksena)
Kangas: 14 ct ecru aida
Langat: DMC Blanc, 775, 503, 3815, 500, 3740, 613, 611, 938, 310, 975, 472, 471, 470, 989, 367, 319, 3013, 3045, 829
Pistot: Risti- ja jälkipistoja
Koko: 96x136 pistoa, n. 18x24 cm
Viimeistely: Taulu 24x30 cm
Muuta: Yllätti positiivisesti!

Kehystyksen jätin vielä tälle päivälle, siksi siis valmistumispäivämäärä on tänään. Viimeistelemätön ristipistotyöhän ei ole suinkaan valmis, vaikka kaikki pistot olisi tehtyinä! :)

Tämä työ yllätti minut positiivisesti, sillä minulla ei ollut juurikaan käsitystä, millainen tästä pitäisi oikeasti tulla. Olen ostanut tai saanut tämän mallin käytettynä, ja ainakin mallikuvassa oli melkoisen haalistunut kuva valmiista työstä:


Tuosta kuvasta ei paljon auttanut vinkkiä katsoa, jos oli jotain epäselviä kohtia (esimerkiksi hieman kulumaa ruutupiirroksen taitoskohdista). Olenkin iloinen, että valmiissa työssä on paljon kauniimmat ja selkeämmät värit kuin tässä mallin valokuvassa! :)

Tämän parissa kului joitakin päiviä enemmän kuin muissa saman sarjan aiemmissa pistelyissä, mikä saattoi johtua osittain kyllä äänikirjan levyjen pituudesta (lyhyydestä) sekä siitä, etten ole jaksanut pistellä kerralla yhtään enempää kuin sen, minkä ajan levy on kestänyt. Joskushan minun tulee pisteltyä vielä kesken oleva lanka tai värialue loppuun, vaikka cd olisikin lakannut jo pyörimästä. Mutta vaikka tämän tekeminen otti oman aikansa, en missään nimessä edelleenkään kutsuisi tätä suuritöiseksi, joten älköön kukaan väittäkö sellaista myöskään kommenteissa! ;) (joku sinnikäs kuitenkin väittää... *huokaus*) Minusta suuritöiseksi käsityöksi voisi kutsua esim. kansallispukua, jonka kankaan on itse kutonut kangaspuissa omista lampaistaan keritsemistään, kehräämistään ja värjäämistään langoista, ommellut koko puvun jokaisen työvaiheen itse (käsin, ei koneella!), kirjonut pukuun monivärisiä kirjailuja, takonut pajassaan kaikki pukuun kuuluvat korut ja vielä nikkaroinut siihen sopivat kengätkin omin käsin teurastun Helunansa nahasta. Kaikki tuota vähemmän puuhastelua vaativat käsityöt eivät ole suuritöistä nähneetkään! :D Sitäpaitsi: miten rakasta, nautinnollista ja mieluista harrastusta voisi edes kutsua työksi? :) Mitä enemmän sen parissa saa viettää rentouttavia ja laiskanpulskeita hetkiä, sen ihanampaa! Käsitöiden teko on parasta mahdollista laiskottelua! :)


Ristipistotyön nimi on "Kevätpuro", mutta ihan yhtälailla sen nimeksi voisi sopia vaikka "Syyspuro", kun vertaa kuvaa tähän tänään napsaistuun syksyiseen tunnelmaan. :) Sorsankin näin, en tosin puron vaan joen äärellä, tarkemmin ottaen se oli ruohikolla kiskomassa jotain niin sinnikkäästi nokkaansa, etten viitsinyt pysäyttää pyörääni häiritäkseni sorsaa kamerani kanssa.


Syyspuron liplattelua tähän viikkoon! :)

8 kommenttia:

  1. Onpa kaunis piselytyö. Isotöinen varmasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. *reps* Olihan tuo kommentti isotöisyydestä tarkoitettu vitsiksi? ;)

      Poista
  2. Kylläpä jälkipistot ja kehystys viimeistelevät kauniisti tämänkin sorsa- ja puroaiheisen taulun! Ja kaunis on ristipistotyö muutenkin: siinä on ihanat ja vahvat (syksyisetkin) värit. Olet varmasti aina onnellinen, kun saat taulun valmiiksi.
    Sari

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Minullekin tulee (yllättäen) syksy tästä mieleen enemmän kuin kevät. Keväällä ruohoton maa on paljon harmaampi, kun taas tuon kuvan herkulliset ruskeat ovat ihan selvästi syksyä. Samoin puissa on tummempi sävy syksyllä kuin keväällä, eli jos tämä olisi kevätpuro, niin eikös puissa olisi vähän vaaleammat lehdet. Ehkä työn nimeäjällä on ollut mielessä vaan se "kevät tuli, lumi suli, puro sanoi puli puli", eikä ole sen kummemmin miettinyt sitä, että voi se puro sanoa puli puli syksylläkin. ;) Tosin uros- ja naarassorsa kaksistaan viittaa kyllä sitten enemmän kevään paritumispuuhiin. ;)

      Kyllä, valmis työ tekee aina onnelliseksi, mutta niin tekee sen pisteleminenkin! :)

      Poista
  3. Kaunis työ ja minä pidän sorsista, joten siksikin tykkään tästä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Sorsista on minullakin mukavia muistoja, olisin voinut niistä kirjoittaa blogitekstiinkin, mutta siitä olisi tullut sitten jo niin pitkä eepos, että jätän toiseen kertaan. :)

      Poista
  4. Ihana on tämäkin pistely valmiina :)

    VastaaPoista

Haluatko piristää päivääni? :) Sen voit tehdä helposti jättämällä itsestäsi puumerkin kommentteihin! Kiva kun löysit blogiini - tervetuloa toistekin! :)

Jos kommentointi ei onnistu (vaatii rekisteröitymisen), voit laittaa viestisi sähköpostitse:
marska_77@yahoo.com

Kiitos! :)

Hei hei!

Kiva kun kävit, tulehan toistekin! :)