Heipä vaan!

Mukavaa, kun olet tullut pistäytymään blogissani. Vielä mukavampaa on, jos jätät käydessäsi itsestäsi puumerkin. Toivottavasti viihdyt - tervetuloa myös uudestaan! :)

keskiviikkona, toukokuuta 07, 2014

Niin ne ostokset...

Viime viikon torstaina meemin yhteydessä mainitsin käyneeni juuri lankaostoksilla ja lupasin esitellä ostokseni myöhemmin. Minähän olen näiden ostamista suunnitellut jo jonkin aikaa, mutta ennen ostamista täytyi kolmen asian täyttyä:
  1. Alkuvuoden langankulutuksen täytyi ylittää alkuvuoden lankaostosten määrä (ylittyi suunnilleen huhtikuun puolivälissä). 
  2. Paastonaikana en halunnut ostaa mitään muuta kuin välttämättömimmät hankinnat, ja niihin lankaostokset eivät kuulu (paastonaika päättyi pääsiäisyönä). 
  3. Kaikki viime vuonna tai aiemmin ostamani puuvillalangat täytyi kuluttaa kokonaan loppuun ennen uuden ostamista (tämä toteutui huhtikuun loppupuolella, vaikkakin lankakoppaan jäi vielä tammikuussa ostamiani puuvillalankoja, mutta nekin kyllä saan vielä tämän viikon aikana tuhottua).
Näiden kolmen kohdan toteuduttua olin valmis tekemään uusia lankahankintoja, ja toukokuun ensimmäinen päivä tuntui lopulta sopivimmalta shoppailupäivältä. Tässä ne ostokseni ovat:


Ostin siis kilon verran beigeä Kotiväki Kartanoa sekä kuusi eri väristä kerää Kartanoa ja Huvilaa.

Joku saattaa nyt muistella, että enkös minä ole jo nämä langat kertaalleen ostanut, mutta silloin hän muistelee varmaankin taannoista aprillipilaani. ;) Silloinhan minä puijaisin teitä muun muassa näillä langoilla. Puijauksessa piili siis totuuden siemen, sillä kaikista aprillipilan langoista nämä olivat ne, jotka olin oikeasti päättänyt jossain vaiheessa ostaa, ja loput olivat sellaisia, että periaatteessa olisin voinut ne ostaakin, mutta olin jo päättänyt, etten tule niitä ostamaan, vaikka kuinka mieli tekisi. Jatkossa muuten kannattaa tarkkailla vähän myös kuvien laatua, jotta pystyy helpommin erottamaan aprillipilat totuudesta - kurkkaapa vaikka tuon linkin taakse niitä kuvankäsittelyohjelmalla laadittuja "puijauskuvia", ja vertaa sitten tähän. :D

Samasta aprillipilasta löytyy muuten myös kuvat niistä virkkuutöistä, jotka olen aikeissa näistä langoista toteuttaa, en siis laita niitä tähän postaukseen enää ties kuinka monetta kertaa. Linkit voin kyllä laittaa. :) Beigestä Kartanosta on tulossa pitkähihainen virkattu neulejakku (jospa viimein saisin sellaisen, josta olen vuosikaudet haaveillut!), kaikista seitsemästä väristä teen palavirkkauksella kaftaanin, ja lopuista langoista suunnitelmissani on virkattava liivi, jonka ajattelin muokata moniväriseksi, vähän riippuen siitä, miten noita värikkäitä lankoja jää jäljelle. Ja tietysti sitten ihan lopuista jämistä teen lisää sytomyssyjä! :)

Nyt teen kuitenkin vielä vähän aikaa sytomyssyjä, että saan kaikki loputkin "vanhat" (eli ne tammikuussa ostetut) puuvillalangat kulutettua, sitten käyn näiden uusien kimppuun! :) Eiköhän näiden parissa tämä kevät ja kesä vierähdä siihen saakka, että on taas villaisempien neuleiden vuoro.

Sytomyssyjä minulla on valmiinakin, mutta niistä olen ajastanut postauksen vasta huomisaamulle. Tämä bloggaaminen näyttää menevän minulla sykleinä: välillä ei tule postauksia pariin päivään, ja sitten yhtäkkiä olisikin samalle päivälle tarjolla monta postausta. Olen tänäänkin kirjoittanut kolme postausta, joista nyt tämä ja huomisaamuinen tulevat ajastuksella, koska en viitsi kaikkia heti peräkkäin julkaista.

Vilpoisaa viikonjatkoa! :)

6 kommenttia:

  1. On siinä kyllä lankaa kulutettavaksi, mutta sinulla tuntuu noita tuotoksiakin tulevan hyvää vauhtia =) Eikun onnea uusien lankojen johdosta, hih ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, kyllä näiden kuluttamiseen varmasti reilu kuukausi menee. :)

      Poista
  2. Noissa Kotiväen langoissa on nyt kyllä tosi kivoja värejä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on! En ole moneen vuoteen Kotiväkeä ostanutkaan, kun siinä on ollut jotenkin niin tylsät värit. Mutta nythän näitä ei voi mitenkään vastustaa! :)

      Poista
  3. Tykkään kovasti virkata ja neuloakin kotiväkeä, mutta harmittavasti nyt ei ole mahdollisuutta kokeilla uusia väriyhdeistelmiä. Työjono on vaan niin pitkä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on myös tosi pitkä työjono (käsitöissä siis), mutta ihanat värit menevät nyt edelle. Täytyy näiden jälkeen koittaa purkaa sitä villaisten neuleiden jonoa ahkerasti. :)

      Poista

Haluatko piristää päivääni? :) Sen voit tehdä helposti jättämällä itsestäsi puumerkin kommentteihin! Kiva kun löysit blogiini - tervetuloa toistekin! :)

Jos kommentointi ei onnistu (vaatii rekisteröitymisen), voit laittaa viestisi sähköpostitse:
marska_77@yahoo.com

Kiitos! :)

Hei hei!

Kiva kun kävit, tulehan toistekin! :)