Heipä vaan!

Mukavaa, kun olet tullut pistäytymään blogissani. Vielä mukavampaa on, jos jätät käydessäsi itsestäsi puumerkin. Toivottavasti viihdyt - tervetuloa myös uudestaan! :)

torstaina, huhtikuuta 24, 2014

Déjà vu

Minun käsityömottoni on: Kun itse tekee, saa mitä sattuu tulemaan. :)

Minulla ei siis ole tapana purkaa, saati että jättäisin käsitöitä myöskään kesken. Tietysti, jos joku silmukka on pudonnut, olen unohtanut tehdä kavennuksen tai lisännyt liikaa, tai jos olen neulonut oikean silmukan sijasta nurjan, korjaan tällaiset selkeät virheet. Mutta jos työstä näyttää tulevan liian iso tai liian pieni, tai muuten vaan jotain muuta mitä kuvittelin, kyllä minä siitä huolimatta jatkan työn sellaisenaan loppuun - siitä tulee sitten sellainen kuin tulee. Käsitöissä minulla on siis sama asenne kuin muutenkin elämässä: asiat otetaan vastaan sellaisina kuin ne meille annetaan, ja siihen ollaan tyytyväisiä. :)

Kyllähän kaikissa käsitöissä on aina paljonkin tyytyväisyyden aihetta, vaikka lopputulos ei olisikaan täydellinen. Ja jos siitä huolimatta valmis tekele jää käyttämättä, vien sen kaikessa hiljaisuudessa kirpparille, enkä jää sitä sen enempää vatvomaan. Olenhan saanut sentään tekemisen ilon! :)

Tällä kertaa tein kuitenkin jotain tavoistani poikkeavaa.


Viime kesäkuussa neuloin tällaisen raitapuseron Novitan Miami-langasta. Pusero oli minulle jo silloin hieman löysä, ja koska olen hivenen kutistunut viime kesästä, se oli nyt vieläkin löysempi. Tykkäsin kyllä kovasti paidasta muuten, erityisesti noista väreistä. Siksi en ollut valmis viemään pari kertaa käytettyä puseroa kirpparillekaan.


Niinpä puserolle kävi viikko sitten näin. :)

Yleensä minulle on Miami-neuleissa sopinut suositeltu puikkokoko, mutta jostain syystä tässä puserossa käsialani oli löysempää. Niinpä vaihdoin uuteen versioon 1 mm pienemmät puikot (edellisessä versiossa oli 3,5 mm ja 4 mm puikot, uudessa 2,5 mm ja 3 mm puikot). Lisäksi päätin neuloa M-koon sijaan XS-koon, vaikkakin rinnanympärykseni on 12 cm enemmän kuin ohjeen XS-puserossa. Jotenkin minusta kuitenkin tuntui, että M-koosta tulisi puikkokoon pienentämisestä huolimattakin liian iso.

Yksi syy purkamiseen oli myös se, että tuo ensimmäinen versio oli todella rumasti kursittu kasaan. Sehän on tehty ennen kuin Novita Syksy 2013 -lehdessä julkaistiin erinomaiset ohjeen kappaleiden ompeluun, jonka jälkeen minunkin neuleissani on ollut paljon siistimmät saumat. Toki olen aiemminkin onnistunut saamaan ihan kelvollisia saumoja, mutta jostain syystä tässä puserossa ne olivat poikkeuksellisen epäsiistit, mistä en jaksanut oikein edes välittää, kun pusero oli muutenkin sellainen maanantaikappale. ;) Joka tapauksessa halusin nyt välttää ainakin epäsiistit sivu- ja hihasaumat, mistä syystä neuloin puseron pyörönä kaikilta niiltä osin kuin se oli mahdollista. Olkasaumat päättelin kolmen puikon päättelyllä (tuli lähes huomaamaton sauma!) ja hihat kiinnitin silmukoita jäljittelemällä.

Tässä siis raitapaidan uusi versio:

Raitapaita
Tehty ajalla: 16.-22.4.2014
Malli: Novita Kevät 2013 nro 42
Suunnittelija: Lea Petäjä
Lanka: Novita Miami lila (715), keltainen (211), minttu (311), vihreä (303) ja persikka (269)
Langankulutus: 236 g
Puikot: 2,5 mm ja 3 mm
Koko: XS (mutta itselleni sopiva)
Muuta: Puretun raitapaidan uusi versio.


Sain viime viikolla Anne-Marilta haasteen esitellä blogissani epäonnistuneita käsitöitäni. En halunnut ottaa haastetta vastaan, koska mielestäni epäonnistumista ei ole olemassakaan - joskus asiat onnistuvat eri tavalla kuin olen saattanut etukäteen suunnitella, mutta se on silti onnistumista. En myöskään usko virheisiin enkä väärin tekemiseen, asiat voi tehdä ainoastaan eri tavalla kuin joku toinen tekisi. Minun elämänfilosofiaani ei siis mahdu mitenkään tällainen haaste, jossa pitäisi esitellä epäonnistumisia, koska sellaisia ei yksinkertaisesti ole. :) Enkä muutenkaan halua alkaa kaivamalla kaivamaan negatiivisia juttuja, vaan keskityn mieluummin positiivisuuteen ja hyvän mielen jakamiseen, niin täällä blogissa kuin yleensäkin elämässä.

Lupasin kuitenkin Anne-Marille mainita haasteesta tämän puseron yhteydessä, koska tämän purkaminen ja uudelleen neulominen oli juuri ajankohtaista. Vaikka tämän puseron ensimmäinen versio onnistui eri tavalla kuin olin ajatellut, en minä tällä ole mieltäni vaivannut. Pari kertaa pidin päällä ja sen jälkeen se hautautui kaappiin. Vaatekaappia järjestellessäni pusero tuli sitten vastaan, jolloin hetken mietittyäni päätin purkaa ja neuloa sen uudestaan.

Vanha versio vasemmalla, uusi versio oikealla

Iloitsen nyt siitä, että onnistuin tässä puserossa viime kesänä hienosti, mutta tänä keväänä vielä paremmin! :) Mikä parasta, olen saanut nauttia ihanan mallin neulomisesta kahteen kertaan - ja vieläpä samoilla langoilla! :D Tätähän kannattaisi harrastaa useamminkin sen sijaan, että aina ostaisi uutta lankaa...


Kaiken huipuksi lankavarastoni jäi tämän jälkeen 69 grammaa plussan puolelle, sen verran vähemmän tuo uusi versio söi lankaa vanhaan verrattuna. Mikä tarkoittaa tietysti sitä, että minulla on nyt 69 grammaa enemmän lankaa käytettävissä sytomyssyihin, eikä näitäkään ole tarvinnut käydä ostamassa! :D Tuntuu kuin olisi voittanut Lotossa. ;)

Ihastuttavaa loppuviikkoa kaikille!

39 kommenttia:

  1. Kaunis pusero ja kiva tarina.
    Minäkin olen purkanut omia neulomuksia ja saanut "uutta" lankaa uusiin töihin....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Minä en ole tätä ennen valmiita neuleitani purkanut, eikä nykypäivän langat taida sitä purkamista paljon kestääkään. Lapsena kyllä harjoittelin käsitöiden tekoa äidin lankakopan purkulangoilla, niitä oli paljon!

      Poista
  2. ihan selvästi olet xs kokoa. pusero istuu päällesi nyt paljon paremmin. purkaminen kannatti.
    Kiva seurata blogiasi
    :) Pirjo

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) No, jos rinnanympäryksen mittaa, niin se on edelleen sen 12 cm enemmän kuin XS-koon rinnanympärys - ja viime kesänä se oli varmasti vielä monta senttiä enemmän. ;) Mutta joskus noiden puuvillalankojen kanssa tulee vain löysempää käsialaa kuin ohjeessa, kyllä tämän XS-silmukkamäärillä tehdyn puseron ympärys on lähempänä sitä M-kokoa kuitenkin. :)

      Poista
  3. Juku mikä muutos, olipa tosissaan onnistunut uudennus!

    VastaaPoista
  4. Tällä kertaa purkaminen kannatti. Uusi on todella hyvin istuva ja saumat siistit. Positiivisesta ajattelusta minun pitäisi ottaa sinusta mallia. Asioiden vatvominen ja epätoivon syövereissä pyöriskely on minulle hyvin tyypillistä (peritty tai opittu ominaisuus). Tosin tämä ei sentään kohdistu käsitöihin ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Saumoja ei tosiaan olekaan kuin olkasaumat ja sitten hihojen istutus.

      Tuosta vatvomisesta voi oppia poiskin. Minäkin olen jossain vaiheessa ollut menneiden murehtija ja tulevaisuuden pelkääjä, mutta elämä on opettanut elämään tässä hetkessä. Menneitä ei voi muuttaa, eikä tulevaisuudesta vielä tiedä, kannattaa siis nauttia kaikesta siitä, mitä tällä hetkellä on! :) Minä iloitsen jokaisesta uudesta päivästä, johon saan herätä, ja kaikki mitä sen päälle tulee, on pelkkää plussaa. +++

      Poista
  5. Kyllä tuli tosi nätti uudesta versiosta, ensimmäinen on ollut todellakin ihan liian suuri sinulle jo ennen hoikistumistakin:)
    Tuo on kyllä ihan just minunkin tyylinen paita, harmi vaan että minulle tuo olisi kesällä liian kuuma ja muulloin liian kylmä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Miami on kyllä minun kokemukseni mukaan erinomainen kesäneulelanka, sillä se ei todellakaan ole liian kuuma edes lämpimällä kesäsäällä! Minulla on Miamista neulottuja kesämekkoja, ja hyvin ne ovat sopineet sellaiseen n. 18-20 asteen keliin.

      Poista
  6. Hieno uusi pusero! Kyllä näköjään joskus kannattaa pistää puserokin purkuun ja uusiksi. Puserossa on kivat värit ja istuu kauniisti päälläsi.

    VastaaPoista
  7. Nyt valmistui kyllä onnistunut versio puserosta, hyvin istuu ja sopii täydellisesti :)

    VastaaPoista
  8. Upea tämä uusintaneule! Näytät muuten itsekin todella hyvältä näissä kuvissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Meikillä saa piilotettua hyvin silmäpussit ja punaisen nenän... ;)

      Poista
  9. Vautsi, nyt näyttää kyllä tosi hyvältä. Siis sekä neule, että sen kantaja.

    VastaaPoista
  10. Kyllä purkaminen kannattaa ainakin silloin kun langan voi käyttää uudelleen eikä raaski viedä työtä kirpparille. Kauniin puseron olet tehnyt, mainio kesävaate!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tässä tapauksessa langan pystyi vielä hyvin käyttämään uudelleen, koska en ollut esimerkiksi pessyt puseroa lainkaan. Muistan sitä käyttäneeni muutaman päivän, muttei se ollut ehtinyt varmasti edes likaantua, lanka oli siis varsin käyttökelpoista purettunakin.

      Poista
  11. Kaunis pusero, ihanat värit, ihana malli ja istuu hyvin yllesi, kannatti siis purkaa ja neuloa uudelleen. Olen kanssasi samaa mieltä tuosta, että ei sitä kyllä "väärin tekemistä" olekaan neulomisen saralla. Asiat voi vain tehdä monella eri tavalla. Eikä muuten minullakaan ole kaapissa yhtään epäonnistunutta neuletta. Jos jossain takissa on nappilistat löysät tai kiristää, niin korjaan ne ja sitten on taas ok. Purkanut toki olen jonkin kesken jääneen työn, kun mukelo ehtii kasvaa kesän aikana ja syksyllä hokasin ettei mahdu enää päälle. Ja jokin kutittavasta villasta tehty pusero on mennyt purkuun ja uusiokäyttöön.
    Mietinpä tässä että mitenhän tuo sinun puseromallisi onnistuisi Cataniasta, kun sitä on minulla 160 litraa pihamökissä jemmassa. Miamista en ole tehnyt mitään, niin en tiedä miten erilaisia ne langat ovat. Mut täytyypä etsiä ohje ja katsoa. Puserosi on niin herkku!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :)

      Minä en purkanut aikoinaan edes sellaista neuletta, jonka aloitin XXL-koossa kevättalvella, jäi kesäksi kesken, ja syksyllä kun kaivoin sen taas esille (enää pikkuisen hihoja oli jäljellä), niin olinkin itse M-kokoinen. Tikutin neuleen loppuun ja totesin, että tähän mahtuisi kolme kappaletta silloista minua. :D Siitä on jo tosin aikaa, vuonna 2003 tämä tapahtui. Joku on toivottavasti löytänyt sen kirpparilta ja todennut saaneensa hyvän neuleen. :) (vien ylimääräiset aina hyväntekeväisyyskirpparille tms., niin en tiedä, ovatko menneet kaupaksi).

      Catania on paljon tiukkakierteisempää lankaa kuin Miami, joten en ihan ensimmäisenä lähtisi sillä korvaamaan. Voihan sitä toki kokeilla, mutta minusta ne vaan ovat niin erilaisia lankoja.

      Poista
  12. Wau, tulipas siitä kaunis pusero! :) Kannatti purkaa ja nautiskella uudestaan Miamin kutomisesta. Olen muuten minäkin joskus samaa harrastanut, heti tulee mieleeni February Ladyni, jonka tein äitini virkkaamasta liivistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Miami on tosi mukavaa lankaa neuloa, siksi tätä olikin ilo työstää uudelleen. Jotain kenkkulankaa en varmasti olisi viitsinyt alkaa purkamaan saati uudelleen neulomaan. :)

      Poista
  13. Kyllä kannatti purkaa ja tehdä uudestaan,nyt pusero on todella kaunis.

    VastaaPoista
  14. Minä olen neulonut täsmälleen saman paidan samalla ohjeella ja myös Miami-langasta. Ja tismalleen sama ongelma, mallia teltta on sekin. olisiko mitoituksessa joku juttu... Saisikohan sitä aikaiseksi saman kuin sinäkin eli purkaa ja tehdä uusiksi koko homman? Malli ja lanka kun on tosi kivoja.

    Mutta hienon työn olet sinä tehnyt! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!

      Siinä mallikuvassa paita on kyllä aika löysä, ei siis tuollainen makkaroita myötäilevä kuin tuo jälkimmäinen versioni. Mutta jos laskee suositustiheyden ja silmukkamäärän, niin kyllä niistä pitäisi tulla sen kokoisia kuin mitoissa sanotaan. Mutta silti, vaikka tässä jälkimmäisessä on oikea tiheys (ensimmäisessä ei ollut, vaan se jostain syystä lörpsähti), niin silti tuo jotenkin venyy mun päälle myös rintojen kohdalta. Saattaa tuo mallineulekin vaikuttaa, kun siinä nuo oikeat ja nurjat raidat vuorottelevat, ehkä tuon tyylinen on jotenkin sivullepäin venyvää... paitsi tuo eka versio kyllä venyi ihan joka suuntaan. ;)

      Poista
  15. Vau! Tulipa hieno tuosta uudesta versiosta. Kannatti selvästi neuloa se uudelleen.

    VastaaPoista
  16. Uskomaton muutos, kyllä kannatti ottaa uudelleen puikoille. On todella kaunis.
    Vielä: blogiasi on mukava seurata, pidän siitä.

    VastaaPoista
  17. Ai että minä sitte tykkään sinun plokistasi, kun täällä on aina tämmöisiä hyväntuulisia juttuja, ja joista tämmöinen keltanokka voi ottaa opiksi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva että tykkäät, ja jos on vielä jotain hyötyäkin jollekin näistä höpinöistäni, niin aina parempi! :)

      Poista
  18. No huh huh mikä homma! Mut loputulos on kyllä purkamisen arvonen. Ja aikamoista optimismia kaiken kaikkiaan, jämälankakerineen, päivineen. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Ei tässä ollut kyllä minusta minkäänlainen homma: purkaminen hoitui hetkessä, ja neulominen alle viikossa. Ja mukavaa puuhaa molemmat! :)

      Poista
  19. Ihana postaus, ihana projekti. Mahtava lopputulos ja waude mikä asenne. Myöhäistä vappua sinulle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista! Abbedissa Valburgin pyhimykseksi julistamisen muistopäivä on kyllä jäänyt minulla täysin huomiotta, mutta sen sijaan pesen joka vuosi 1.5. ikkunat. Hyvää ikkunanpesupäivän iltaa siis! :)

      Poista

Haluatko piristää päivääni? :) Sen voit tehdä helposti jättämällä itsestäsi puumerkin kommentteihin! Kiva kun löysit blogiini - tervetuloa toistekin! :)

Jos kommentointi ei onnistu (vaatii rekisteröitymisen), voit laittaa viestisi sähköpostitse:
marska_77@yahoo.com

Kiitos! :)

Hei hei!

Kiva kun kävit, tulehan toistekin! :)