Heipä vaan!

Mukavaa, kun olet tullut pistäytymään blogissani. Vielä mukavampaa on, jos jätät käydessäsi itsestäsi puumerkin. Toivottavasti viihdyt - tervetuloa myös uudestaan! :)

torstaina, tammikuuta 30, 2014

Liiterilankaa

Lidliin tuli tänään vaihteeksi lankaa myyntiin. Koska käyn aina torstaisin tekemässä ruokaostokset, useimmiten juuri Lidlissä, niin ajattelin tänään lähteä hyvissä ajoin, että ehdin nappaamaan langat heti yhdeksältä. Sen verran nihkeää oli pyöräillä -20 asteessa, että olin lankojen äärellä vasta klo 9.06. ;) Viime syksynähän minulle kävi niin hullusti, etten ehtinyt hammaslääkärikäynnin vuoksi Lidliin vasta kuin yhdeltätoista, jolloin kaikki langat olivat jo menneet... No, tällä kertaa ei olisi ehkä tarvinnut pitää niin kiirettä, sillä "kello yhdeksän mummot" vain tuhahtelivat: "Ai, se on puuvillaa..." Ja sukkalangoista totesivat: "Kauhean ohutta, vaikka tässä lukee että sukkalanka!" Koitin erästä mummoa valistaa, että nykyään tehdään myös ihan ohuita sukkia, mutta sain vastaani vain katseen, joka kertoi, että eihän sukkia voi mitenkään tehdä 7 veljestä ohuemmasta langasta. ;)


Kilon verran puuvillaa ostin sytomyssyilyä ajatellen. Tätä samaa lankaa ostin myös vuosi sitten, silloin sain 600 grammasta tehtyä 14 myssyä (klikkaa linkkejä). Kilosta tulee jonkin verran enemmän. En ottanut ihan kaikkia värivaihtoehtoja, siellä olisi ollut vielä puhtaanvalkoista neljän kerän pakkauksia, tummempaa ja kirkkaampaa punaista 2+2 kerän pakkauksia sekä tummemman ja vaaleamman keltaista niin ikään 2+2 kerän pakkauksia. Mutta niitä punaisia ja keltaisia virkkasin myssyiksi jo viime vuonna, niin otin vaihtelun vuoksi muita värejä.

En vielä tiedä, milloin nämä aion myssyiksi tehdä. Nythän on menossa taas perinteinen sytomyssykeräys ystävänpäiväksi (klikkaa linkkiä). En vain osaa ajatella, että tekisin näistä langoista vain yhden tai kaksi myssyä keräykseen, vaan jos alan myssyjä tekemään, niin silloin pitäisi virkata koko tämä kilon satsi myssyiksi ystävänpäivään mennessä, tai sitten en tee ollenkaan. ;) Tai siis toki teen, mutta myöhemmin. :) Ja kun minulla on nyt menossa etiopiannuttuprojekti samalla "kaikki tai ei mitään" -periaatteella, niin haluaisin saattaa sen loppuun ennen muita juttuja. Täytyy mietiskellä. Myssyjähän voi kyllä toimittaa jatkuvasti, että sen puolesta en pidä tuota ystävänpäivää minkäänlaisena takarajana. Ja luultavasti ystävänpäiväkeräys on vuoden päästäkin. :)


Tämän ohuen sukkalangan ostoa mietin pidempään. Sukkalankaa minulla on kyllä enemmän kuin riittävästi, mutta toisaalta teki mieli ostaa tätä ihan kokeilumielessä. Tämähän on puuvillan ja villan sekoitetta, jollaista en ole koskaan ennen testannut. Värivalikoimasta tämä pastellinsävyinen miellytti minua eniten, joten lopulta se lähti mukaani. Kotimatkalla tuli mieleeni, että tämä värimaailma sopisi kyllä täydellisesti kaikkien kolmen kesätakkini kanssa. Kesälläkin tarvitsee välillä käsineitä ja kaulanlämmitintä, joten ehkäpä tämä puuvilla-villasekoite voisi sopia siihen tarkoitukseen. Nythän olen käyttänyt kylmemmillä kesäsäillä ihan kaupasta ostettuja ties-mitä-akryylihanskoja. Täytyy mietiskellä vähän tätäkin, lähinnä siis etsiskellä sopivaa mallia.

Ruokaostoksetkin tein. Lohta valitessani hihittelin itsekseni, kun näin tämän:


Meillä syödään viikonloppuna varsinaista petokalaa! :D

Hauskaa viikonlopun odotusta!

12 kommenttia:

  1. Mulla onkin jo vaaleat sukkalangat puikoilla. Kiva nähdä millaiset niistä tulee. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että muutkin ovat tehneet löytöjä. Mulla menee todennäköisesti vähän kauemmin, ennen kuin saan puikoille. :)

      Poista
    2. Käy kurkkaamassa, mun ensimmäiset Lidl-lankaiset on valmiit:

      http://scaritsa.vuodatus.net/lue/2014/02/kevatraitasukat-valmiit

      Poista
    3. Kiitos tiedosta, kävinkin jo katsomassa ja kommentoimassa. :)

      Poista
  2. Minäkin poikkesin kauppareissulla ostamaan noita puuvillalankoja aivan sinun innoittamana! :) Sukkalankojakin hiplasin, mutta jätin kuitenkin ottamatta, vaikka en liian ohuena pitänytkään kuten ne toiset mummot siellä teidän Lidlissä. ;) Lisäksi tytär osti itselleen sitä paksua lankaa myssyyn ja huiviin, väriltään ihanaa turkoosia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saatoin sinut kiusaukseen. ;) Noista langoista tuli kyllä viimeksi ihan kivoja sytomyssyjä, toivottavasti ovat toimineet myös käytössä. Sinä oletkin sen verran moderni "mummo", että ymmärrät myös ohuiden sukkalankojen päälle. :)

      Poista
  3. Ahaa, täytyykin pysyä poissa tuosta kaupasta jonkin aikaa. Lankoja on aivan riittävästi tällä hetkellä;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kyllä nuo langat on varmasti ens viikkoon mennessä loppuneet. :) Meidän Lidlissä oli noin 3 pakettia per väri kutakin lankaa.

      Poista
  4. Kävin myös tsekkaamassa nuo langat ja ostin paketin tuota oranssia puuvillalankaa, eikä vielä mitään tietoa mitä niistä tulee. Ja muistaakseni aioin olla ostamatta vähään aikaan lankoja.... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tee sinäkin sytomyssyjä! :) Langanostolakostahan voi poiketa, jos tulee hyvä tarjous vastaan... ;)

      Poista
  5. Heh, mä ostin tuota samaa sukkalankaa ja nyt on puikoilla kaksinkertaisena, tosi kivannäköiset tulee mun mielestä :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä myös mietin, että kaksinkertaisenakin tuo voisi toimia, ja vaikkapa kahta eri väriä yhdessä. Tai raidoitettuna kahdella värillä. En vain viitsinyt ostaa kuin kokeeksi yhden paketin. :)

      Poista

Haluatko piristää päivääni? :) Sen voit tehdä helposti jättämällä itsestäsi puumerkin kommentteihin! Kiva kun löysit blogiini - tervetuloa toistekin! :)

Jos kommentointi ei onnistu (vaatii rekisteröitymisen), voit laittaa viestisi sähköpostitse:
marska_77@yahoo.com

Kiitos! :)

Hei hei!

Kiva kun kävit, tulehan toistekin! :)