Heipä vaan!

Mukavaa, kun olet tullut pistäytymään blogissani. Vielä mukavampaa on, jos jätät käydessäsi itsestäsi puumerkin. Toivottavasti viihdyt - tervetuloa myös uudestaan! :)

maanantaina, joulukuuta 16, 2013

Koruja

Sain eilen valmiiksi yhden vähän isomman työn, josta jäi yli pieni nöttönen lankaa. Isompi työ on ollut yön yli pingottumassa ja kuivumassa, enkä ole siksi päässyt sitä vielä kuvaamaan, joten esittelen ensin tämän pikkusetin, jonka siitä jämänöttösestä sain aikaan. Nämä virkkasin sinä aikana, kun isompi työ oli vasta likoamassa hoitoainevedessä, joten oikeastaan nämä valmistuivat ennen sitä isompaa työtä - käsityöhän on valmis vasta sitten, kun se on käyttövalmis, eli vaikka isomman työn langat olivat kyllä jo pääteltyinä, niin eihän se valmis ollut, kun oli vielä pingottamatta! :) Ja koska esittelen blogissa työt valmistumisjärjestyksessä, niin kyllähän näiden silloin kuuluukin tulla ensiksi esiin, vaikka ovatkin toisen työn jämälangoista. :)

Korusetti
Tehty: 15.12.2013
Malli: Ruusun ohje Dropsin sivuilta
Lanka: Luovon Puojin 2-säikeinen villalanka luonnonvalkoinen
Langankulutus: 6 g
Virkkuukoukku: 3 mm
Koko: Ruusujen halkaisija n. 4 cm
Muuta: Ihan kivat tuli. 

Olen näemmä alkanut tehdä koruja kaikista ylijäämälangoista. Nämä jäävät omaan käyttööni, vaikkakin se eilen valmistunut isompi työ menee lahjaksi. Minulla on kuitenkin samasta hailuotolaisesta villalangasta olemassa itsellä jo villamekko, jonka kaveriksi näitä ajattelin. Tosin olen myös tehnyt samasta langasta värjättynä huivin ja sille pariksi korusetin, mutta näitä voisi käyttää silloin, jos pidän mekkoa ilman sitä huivia.


Tässä taiteellisesti (?) kuvakäsitellyssä kuvassa vilahtaa se villamekkokin. :)

Enpäs olisi uskonut, mitä kaikkea saankaan aikaiseksi reilusta kilosta ehtaa pässinpökkimää! Siitä on syntynyt mekko, kolme huivia ja kaksi korusettiä, mutta nyt sitä lankaa ei enää ole kaapissani.

Huomiseksi lupaan sitten sen isomman työn näytille. Voitte jo tuosta ylläolevasta tekstistä päätellä, mikä se on, jos se ei ole mekko eikä todennäköisesti korusetti, jos se on kerran "isompi" työ... ;)

Mainiota maanantaita! :)

8 kommenttia:

  1. Olitpa tehnyt viikon aikana monta työtä ja kirjoittanut juttuja. Miten tässä ehtikin viikko vierähtää ilman, että olin käynyt lukemassa blogiasi... Touhua tuntuu olevan vaikka juuri mitään ei saa aikaiseksi. :)
    Kaunis korusetti. Piti oikein suurentaa kuvaa, että millaisen lukon olit koruun laittanut. Päättelinköhän oikein, että helmet ovat vaijerissa? Mä juuri hankin tuollaisia tarvikkeita ja ajattelin, että kokeilen tehdä itselle helmet. Saa nähdä onnistunko.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, jonkinlaista koruvaijeria tuo on. Lukko on sellainen rengaslukko. Tosin en tykkää siitä, koska ostamassani rengaslukkopaketissa on tosi jäykät lukot, eikä siitä aukosta aina mahdu vastakappale läpi. Piti jo nakata yksi lukko roskiinkin, kun ei siitä ollut mihinkään. Täytyy ostaa seuraava lukkopakkaus jotain muuta, nyt ei vaan ollut tähän hätään muunlaisia.

      Poista
  2. Laitapa kokokuva villamekostasi.....
    T. Villamekko

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. http://heivatutkudelmat.blogspot.fi/2013/02/uuh-iiihana-mekko.html

      Poista
  3. Onpa tosi kaunis korusetti ja varmasti uniikki.

    VastaaPoista
  4. Todella kaunis korusetti taasen :)

    VastaaPoista

Haluatko piristää päivääni? :) Sen voit tehdä helposti jättämällä itsestäsi puumerkin kommentteihin! Kiva kun löysit blogiini - tervetuloa toistekin! :)

Jos kommentointi ei onnistu (vaatii rekisteröitymisen), voit laittaa viestisi sähköpostitse:
marska_77@yahoo.com

Kiitos! :)

Hei hei!

Kiva kun kävit, tulehan toistekin! :)