Heipä vaan!

Mukavaa, kun olet tullut pistäytymään blogissani. Vielä mukavampaa on, jos jätät käydessäsi itsestäsi puumerkin. Toivottavasti viihdyt - tervetuloa myös uudestaan! :)

keskiviikkona, marraskuuta 13, 2013

Huopaveska

Syksyn huovutuskurssin piti alunperin kokoontua tiivisti neljänä peräkkäisenä keskiviikkona. Kolmannella kerralla opettaja olikin sairaana, joten korvaava kerta siirtyi monen viikon päähän siitä alkuperäisestä viimeisestä kerrasta. Ja sitten olinkin minä itse niin huonossa kunnossa, etten päässyt viimeiselle kerralle. Onneksi otin tekeleeni kotiin - jätin sen ensin luokkaan kuivumaan, mutta kun palasin samaan luokkaan toiselle kurssille, niin päätin sittenkin tuoda sen kotiin. Hyvä näin, koska sinnepä se olisi sitten jäänyt.

Viime sunnuntaina jaksoin huovuttaa tekelettäni vielä sen verran, mitä olisin ehkä tehnyt viimeisellä kurssikerralla, jos olisin sinne päässyt. Nyt ei ollut opettajaa vieressä neuvomassa, joten valmis työ on sen näköinen kuin se omasta mielestäni näyttää valmiilta.

Huopalaukku
Tehty ajalla: 2.10.-13.11.2013
Malli: Tasan sellainen kuin sattui tulemaan, ei ollut mitään suunnitelmaa aloittaessa :)
Materiaali: Novita Hahtuvainen -huovutusvilla turkoosi, viininpunainen, lila ja vaaleanpunainen; itse kehrätty Möykkylanka turkoosista Novita Hahtuvaisesta (sangat)
Langankulutus: 54 g (sangat)
Puikot: 5 mm (sangat)
Koko: n. 30x30 cm + sangat
Muuta: Laukkuosa kokonaan märkähuovutettu, sangat neulottu ja pesukonehuovutettu. Napit Nappi-Kikasta. 


Tässä laukku kuvattuna vielä toiseltakin puolelta, ovat siis molemmilta puolilta hieman erilaiset. Ennen huovutusta asettelin noita villoja vähän ristiin rastiin, mutta en kuitenkaan tavoitellut mitään ruudukkoa, vaan juurikin jotain tällaista sekamelskaa. Joskin vielä aloittaessa ei ollut minkäänlaista mielikuvaa valmiista työstä, kunhan vain lätkin niitä villoja mieleni mukaan. Ja meniväthän ne huovuttaessa iloisesti sekaisin! :)


Siinä kurssikertojen välissä oli kehruukurssikin, jota varten jouduin tyhjentämään rukinrullalta pois vuosia sitten kehräämäni Möykkylangan (kerroin siitä enemmän tässä postauksessa). Huovutuksen edetessä aloin miettiä erilaisia vaihtoehtoja laukun sangoiksi, yksi vaihtoehto olisi ollut ihan vain niiden huovuttaminen, mutta koska tuo huovutus osoittautui minun kropalleni ihan liian raskaaksi hommaksi, niin täytyi pohtia muita ratkaisuja. Siitä tuli sitten mieleeni tuo Möykkylanka, joka on kehrätty siis ihan samasta turkoosista Novita Hahtuvaisesta, jota käytin myös laukun huovutukseen. Siitä neuloin kaksi pötkylää, huovutin ne pesukoneessa ja kiinnitin laukkuun. Aika erikoiset pötkylät tuosta Möykkylangasta tuli, mutta sopivat jotenkin tämän laukun muutenkin hyvin persoonalliseen ilmeeseen. ;)

Noiden sankojen valmistuttua näytin niitä miehelle ja vähän mallailin kuinka ne laukun päälle asettelisin (laukku oli silloin kyllä vielä keskeneräinen). Mies sanoi heti, että laita siihen napit, ja olin ihan samaa itsekin mielessäni ajatellut. Tänään pääsin viimein käymään Nappi-Kikassa valitsemassa sopivat napit, ja laukkukin oli ehtinyt viimein kuivaa niin, että sain napit samantien ommeltua.

Eihän tästä nyt mikään varsinainen käsiveska tullut, mutta ehkä jonkinlaisena projektipussukkana tätä voisi käyttääkin. Eikä näille kaikille harjoituskappaleille niin tarvitse käyttötarkoitusta löytyäkään. :)

Huovutus oli tosiaankin paljon rankempaa puuhaa, mitä olisin osannut kuvitella, joskin käsivoimathan minulla on ihan olemattomat nykyään, niin senkin vuoksi homma oli melkoisen työlästä. Tavoitteenani oli oppia kurssilla märkähuovutuksen tekniikka niin, että voin sitä käyttää joskus pienimuotoisesti omissa käsitöissäni, mutta ennen kaikkea haluaisin osata ohjata lapsiryhmää märkähuovutuksessa. Nuorten kanssa olen töissä neulahuovuttanut, mutta koska pääasiassa työskentelen alle kouluikäisten ja pienten koululaisten parissa, niin heidän kanssaan tämä märkähuovutus voisi olla turvallisempaa. Toivottavasti tulisin vielä työkykyiseksi, niin pääsisin näitä oppeja sinnekin soveltamaan! :)

Käsityöt ovat viime päivinä edistyneet varsin nihkeästi, kaivoin nimittäin eilen esiin jonkun päättelytehtäviä sisältävän lehden, ja se on imaissut minut ihan mukanaan... ;) Täytyy välillä potkia itseään tekemään käsitöitäkin pois puuhalehden parista, sillä työpöydän ympäristö alkaa olla ihan mustanaan pyyhekumin murusia... :D Tosin murusia siivotessa löytyi sitten kyllä monta helmeä, jotka ovat alkuviikon helmiaskarteluissa vierineet lattialle (ei niitä ollut kuin kolme; kaksi lattialla ja yksi pöytälaatikossa).

Mukavaa loppuviikkoa! :)

9 kommenttia:

  1. Siisti laukku tuli.
    Kaikenlaiset pulmalehdet ovat vaarallisia. Erityisesti japanilaiset ristikot, jos tykkää ristipistoista. Ristikon valmistuttua kyn niistä saa ideoita sitten käsitöihinkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä olen vähän niihin japanilaisiin nyt kyllästynyt, aikoinaan värittelin niitä paljonkin, mutta nyt on ollut varmaan vuoden yksi lehti keskentekoisena. Mulle tuli puolen vuoden pätkät sanahaut&anagrammit, sokkelot&sanahaut ja krypto-lehdet, nyt on yksi irtona ostettu kryptolehti ja tuo pähkinä kesken, plus sitten se ikivanha japanilainen. Tuo pähkinälehti koukuttaa, kun siinä on oikeasti haastavia tehtäviä, niitä jää miettimään pitkäksi aikaa. :)

      Poista
  2. Hauska veska, ja varmasti siinä on ollut kova työ. Suurella työllä tehty käsityö kannattaa ottaa käyttöön. Huovutus on yllättävän rankkaa, itsekin olen kokeillut vaikkakin vain neulahuovutusta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Aika pikkuinen kassi tuo on käyttöön otettavaksi, ei siinä ole taskujakaan, niin kuin kunnon käsiveskassa kuuluu olla. ;) Mutta keikkukoon nyt aikansa ovenrivassa koristeena. :D

      Poista
  3. Ompa mukavan näkönen kassi, kelpaa tuota esitellä se näyttää hyvin huopuneelta.
    Märkähuovutus on todella rankkaa, itse en enää kykene sitä tekemään, mutta onneksi on pesukone jonne voi laittaa työt huopumaan.

    VastaaPoista
  4. Ompa mukavan näkönen kassi, kelpaa tuota esitellä se näyttää hyvin huopuneelta.
    Märkähuovutus on todella rankkaa, itse en enää kykene sitä tekemään, mutta onneksi on pesukone jonne voi laittaa työt huopumaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Melko hyvin tuo huopuikin, joitakin irtoluiruja sinne jäi, mutta pistin niitä kiinni neulahuovutuksella. Ihan hyvä harjoituskappaleeksi. :)

      Poista
  5. Tuon lajin huovutus minulta puuttuu, mutta eipä ole niin kovaa kiinnostustakaan. Eikä mulla ole taiteellisuutta sitä vertaa, että uskaltaisin edes yrittää. Joten pitäydyn noissa koneessa huovutettavissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei minullakaan ole huovutusta kohtaan mitään suurta sisäistä paloa, mutta ihan tekniikkana halusin siihen tutustua. Kyllähän noita huovutustöitä tehdessä pitää olla vähän silmääkin, että osaa lätkiä niitä villoja oikeaan paikkaan. Tai sitten täytyy tyytyä siihen, että itse tekemällä saa sitä mitä sattuu tulemaan. ;) Tämä laukku on tuosta jälkimmäisestä varsin hyvä esimerkki. :D

      Poista

Haluatko piristää päivääni? :) Sen voit tehdä helposti jättämällä itsestäsi puumerkin kommentteihin! Kiva kun löysit blogiini - tervetuloa toistekin! :)

Jos kommentointi ei onnistu (vaatii rekisteröitymisen), voit laittaa viestisi sähköpostitse:
marska_77@yahoo.com

Kiitos! :)

Hei hei!

Kiva kun kävit, tulehan toistekin! :)