Heipä vaan!

Mukavaa, kun olet tullut pistäytymään blogissani. Vielä mukavampaa on, jos jätät käydessäsi itsestäsi puumerkin. Toivottavasti viihdyt - tervetuloa myös uudestaan! :)

sunnuntaina, syyskuuta 29, 2013

Perussukka paras sukka

Vaikka viime aikoina onkin ollut mukavaa kokeilla vähän erilaisia tapoja kutoa sukka, silti on niin rentouttavaa ja nautinnollista palata aina perussukan pariin. Varsinkin käsilaukkuneuleeksi bussiin, odotushuoneisiin, kahviloihin jne. on mukavampaa napata sellainen neule, jota osaa tehdä vaikka silmät ummessa - eli perussukka. :) Sellainen on kulkenut tälläkin viikolla mukanani, ja vaikka on kotonakin tehnyt mieli kaivaa se laukusta pois, olen visusti pitänyt sen siellä ainoastaan näitä kodin ulkopuolisia neulontahetkiä varten. Paitsi tänään sen sitten otin ihan kotineuleeksikin kirjan ja tanssiohjelman seuraksi. Tämän päivän aikana tuli tikuteltua ensimmäiseen sukkaan terä ja toinen kokonaisuudessaan. Perussukka on vaan niin nopeaa tehdä, kun sitä ei tarvitse yhtään miettiä. :)

Perussukat
Tehty ajalla: 24.-29.9.2013
Malli: Perussukat pienillä hienosäädöillä
Lanka: Regia 6-fädig Square Color kirkkaat sävyt (01125)
Langankulutus: 111 g
Puikot: 3 mm
Koko: 38/39
Muuta: Sukan suussa ja jalkapöydän päällä 2o 2n -joustinta, varressa muuten 2o 6n -joustinta. Tykkään! :) Sukkasato nro 13.


Ihan perinteiset 2o 2n -perussukat nämä eivät kuitenkaan ole, vaikka kyllä näistä sitäkin löytyy. Varren suuhun tein tuota 2o 2n -joustinta, mutta vaihdoin sen muutaman sentin jälkeen 2o 6 n -joustimeen, mikä antaa näille sukille ihan omanlaisensa ilmeen. Jotenkin tuo nurja neulos näyttää hauskalta näissä "sekasotkuraitalankoissa". :) Jalkapöydän päällä on taas 2o 2n -jousinta, jotta sukka istuu napakammin jalkaan. Tosi istuvat sukat näistäkin tuli, johtuu varmaankin siitä, että tein nämä samalla silmukkamäärällä, jolla yleensä kudon sukat 7 veljeksestä 3,5 mm puikoilla, kun taas lanka on likimain Nallen vahvuista ja puikot olivat 3 mm kokoiset.


Nyt voinkin sitten lähteä parin viikon päästä käsityömessuille hyvillä mielin, kun sekä toissavuotiset että viimevuotiset messuostokset on neulottu! :) Tai eihän niitä kokonaan ole neulottu pois, mutta on ainakin tehty yhdet sukat kustakin ostoksesta, ja jämät käytetään sitten aikanaan. Tämän langan ostin siis viime syksynä. Tykkään hurjasti tästä värimaailmasta, mutta muuten tämä Regian lanka oli vähän nihkeää neuloa, lankakin tahtoi halkeilla, eli aina ei kaikki säikeet tulleet mukaan. Saattoi kyllä olla vika neulojassakin, oikea käsi kun on ollut taas tällä viikolla tavallista kömpelömpi.

Ylen uutissivustolla on juttu käsitöistä, käykäähän lukemassa! Minua puhutteli tässä erityisesti se, kuinka käsitöitä olisi hyvä harrastaa silloinkin, kun kädet eivät enää niin hyvin toimi. Omalla kohdallani olen saanut sekä lääkäriltä että fysioterapeutilta kannustusta jatkaa käsitöiden tekemistä, sillä mikä tahansa, joka pitää käden liikkeessä ja toiminnassa, edesauttaa varmasti paranemista. Vaikkakin olen joutunut keksimään välillä melkoisia uusia tapoja saada puikot pysymään kädessä, ja toisinaan käsitöiden tekeminen tuntuu toisessa kädessä todella inhottavalta, niin en kyllä tästä rakkaasta harrastuksestani hevillä luovuta! (enkä edes popilla tai hiphopillakaan - hah-hah! :D ) Pieniä lepotaukoja väliin, ja taas mennään eteenpäin.


Se olisi sitten Sukkasatoon onnennumero eli kolmastoista sukkapari tähän mennessä. :)

Mukavaa alkavaa uutta viikkoa! :) Täytyykin tässä taas kehitellä uusi käsilaukkuneule aamuksi laukkuun...

24 kommenttia:

  1. Kauniin värin olet valinnut, tykkään :)

    VastaaPoista
  2. Kivat sukat, minäkin tykkään tuollaisista iloisista raidoista!

    VastaaPoista
  3. Onpas hauskat sukat! Eikä ollenkaan tylsät,vaikka kuinka olisivat helpot! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ei näitä ollut yhtään tylsä kutoakaan, kun oli kiva katsella raitojen vaihtumista; toisaalta taas kudoin näitä tilanteissa, joissa ei paljon haastetta kaivannutkaan. :)

      Poista
  4. Nuo ovat juuri oivalliset harmaan syysaamun piristäjät! Ja varsin hyvä osoitus siitä, kuinka ylen artikkelin hengessä tosiaankin kannattaa kanniskella kutimia ja virkkuukoukkuja busseissa ja junissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Paitsi että minä en kyllä näe syksyssä mitään harmaata, sehän on kaikkein värikkäin ja pirtein vuodenaika! :)

      Poista
  5. Ompa upeat sukat, nuo jalassa aurinko paistaa ja huolet häviää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Minulle tulee näistä mieleen myös syksyn ruska. :)

      Poista
  6. Kauniit ja istuvat sukat. Pirtsakka väri.
    Minäkin neulon jalkapöydän päällisen aina 2 o, 2 n. Lapsukaisillekin saa paremmin jalassa pysyvän, kun ei ole sileä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tuo joustin on kyllä hyvä juttu jalan päällä, vaikka nämä olisivat varmaankin istuneet napakasti myös ilman sitä.

      Poista
  7. Kyllä erityisen kauniit sukat. Tuo lanka on kiva ja olet oikeassa,perussukka se parhain.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Ihanasta langasta tulee nätit sukat ilman kummempia kommervenkkejä.

      Poista
  8. Todella kauniit sukat...tuo lanka on aivan ihana niissä :)

    Käsitöitä tosiaan kannattaa jatkaa vaikka välillä se tuntuukin vaikealta....jos vaikka muisti säilyisi pitempään :)...ainakin voi toivoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Kyllähän tuon luulisi parantavan muistia, sillä yritän ainakin itse tehdä paljon ulkomuistista, varsinkin kun tekee näitä parillisia neuleita, niin yritän ilman ohjetta selvitä siitä jälkimmäisestä ja tehdä samanlaisen kuin ensimmäisestä. :)

      Poista
  9. Hienot sukat, pitkä nurja tekee niistä jollain tapaa näyttävät. Pitääpä pitää ideasi mielessä, ehkä jopa lainata sitä jos saa :). Samalla idealla olisi kiva tehdä yksiväriset sukat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Siis itseasiassa minäkin lainasin idean joltakulta jostain blogista, mutta tapani mukaan olen sen jo unohtanut, että kenen blogi se oli... joka tapauksessa joku muukin oli tehnyt varteen vaihteeksi muunlaista kuin perinteistä joustinneuletta.

      Poista
  10. Näyttääpä kivalta nuo leveät nurjat raidat sukan varsissa! Nappaanpa idean ja kokeilen joskus, kiitos! :) Usein teen perussukkiin reosriosan jälkeen 3o, 1n mutta ei ole edes tullut mieleeni, että voisikin tehdä leveitä nurjia raitoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Noissa kirjavissa langoissa se nurja pinta näyttää jotenkin älyttömän hauskalta, vaikka se tekeekin sen värien sekamelskan jotenkin vieläkin sekaisemmaksi, niin jollakin tavalla se myös rauhoittaa. Ainaoikea on toinen neulos, joka sopii minusta hyvin kirjaville langoille.

      Poista
  11. Kauniit sukat ja ihanat pirteän väriset.

    VastaaPoista
  12. Kivat sukat. Ei terveysongelmasi kyllä yhtään näy neulomisvauhdissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Niinhän se on, että siinä missä käsi on hidastunut ja kipeytynyt, niin neulomisaikaa on tullut kuitenkin lisää, kun en pysty töissä käymään. Siinä mielessä siis valmistumisen tahti pysyy entisellään, vaikka puikkojen vauhti on hidastunut. Toisaalta, onhan mulla toimiva vasen käsi, sehän se neuloessakin kaiken työn tekee. :) Vaikka sitten kun on hirveän väsynyt ja kipeä, niin ei silloin jaksa käsitöitä ajatellakaan, niitäkin päiviä on viime aikoina ollut paljon.

      Poista

Haluatko piristää päivääni? :) Sen voit tehdä helposti jättämällä itsestäsi puumerkin kommentteihin! Kiva kun löysit blogiini - tervetuloa toistekin! :)

Jos kommentointi ei onnistu (vaatii rekisteröitymisen), voit laittaa viestisi sähköpostitse:
marska_77@yahoo.com

Kiitos! :)

Hei hei!

Kiva kun kävit, tulehan toistekin! :)