Heipä vaan!

Mukavaa, kun olet tullut pistäytymään blogissani. Vielä mukavampaa on, jos jätät käydessäsi itsestäsi puumerkin. Toivottavasti viihdyt - tervetuloa myös uudestaan! :)

lauantaina, syyskuuta 14, 2013

Jottei (sukka)lanka pääse loppumaan...

Vaikka Sukkasatoa on kulunut hädin tuskin neljännes, iski kauhea ajatus: entä jos sukkalangat loppuvat kesken sadonkorjuun?

Tämän kauhukuvan välttämiseksi piti synnyttää lankaa vähän lisää:


Ihan kaikkea näitä en sentään sukiksi aio kutoa... ;)

Kaapissa oli vanhoja Dylon-värejä vihreää, sinistä ja ruskeaa. Vihreällä oli joskus tarkoitus värjätä jotain työkäyttöön, mutta se jäi tekemättä, joten pakkauksessa oli edelleen molemmat väripussit tallella. Sinistä ja ruskeaa olin käyttänyt yhdet pussit, niistä oli siis vain toiset jäljellä. Päätin testata, kuinka näillä onnistuisi langan värjääminen! :)


Tuo vasemmanpuoleinen vyyhti on se, jonka värjäämisestä olen jo pitkään haaveillut - kaikki muut kaksitoista vyyhtiä tulivat sitten ihan vain sivutuotteina... ;) Joskin aika kauan niitäkin sivutuotteita suunnittelin, sillä halusin käyttää jäljelläolevat värit tarkkaan hyödyksi.

Nämä kaksi vyyhteä saattavat vaikuttaa samanlaisilta, mutta ne on värjätty ihan eri tavalla. Avataanpa vyyhdit ja katsotaan tarkemmin:


Vasemmanpuoleinen on edelleen se, mistä olen haaveillut. Siitä tuli siis raitalankaa, eli kun siitä kutoo sukkia, niin sukkiin pitäisi tulla muutaman kerroksen levyisiä raitoja. Oikeanpuoleisessa on samat värit, mutta siitä ei tule raitaa (paitsi korkeintaan pikkuruisiin vauvansukkiin), vaan se läiskittyy tavalla tai toisella. Vasemmanpuoleisessa on siis pitkät värinvaihdot, oikeanpuoleisessa lyhyemmät. Oikeanpuoleisen vyyhdin tekotapa on varsin helppo ja ennenkin kokeiltu: vyyhdistä kastellaan kerrallaan vain osa yhteen väriin, myöhemmin toinen osa toiseen väriin ja lopuksi kolmas osa kolmanteen väriin. Vasemmanpuoleisen raitalangan aikaansaamiseksi piti nähdä vähän enemmän vaivaa. Kieputtelin lankaa kolmeksi eri pikkuvyyhdiksi niin, että laitoin kolme tuolinselkämystä vastakkain, pyöritin aina kymmenen kierrosta yhden tuolin ympäri, sitten kymmenen kierrosta toisen tuolin ympäri ja vielä kymmenen kierrosta kolmannen tuolin ympäri. Sitten jatkettiin taas ensimmäiseen tuoliin ja niin edespäin, kunnes lanka oli kokonaan vyyhditetty. Kukin pikkuvyyhti värjättiin omassa väriliemessään. Melkoisessa sotkussahan ne pikkuvyyhdit olivat värjäyksen jälkeen, mutta uskon näistä tulevien raitasukkien palkitsevan vaivannäköni. :) Toivottavasti myös tuo toinen lanka läiskittyy miellyttävästi.


Sitä vihreää Dylonia (Jungle Green nro 26) minulla sitten olikin vähän enemmän, joten päätin toteuttaa haaveeni itsevärjätystä tunikasta. Yksi malli minulla onkin sitä varten, se on tehty muinaisesta Nalle Colorista, joten ajattelin pätkävärjätyn langan siihen sopivan erinomaisesti. Ennen kuin syöksyin suinpäin värjäämään 800 grammaa tunikalankoja, testasin värisävyä noilla monivärisillä vyyhdeillä, joista värjäsin tavallaan "koe-eräksi" niiden vihreän osuuden. Värisävy näytti kovastikin minulle sopivalta petroolin/jadenvihreältä, joten uskaltauduin uittamaan tämän koko satsin tunika mielessäni. Mutta värjääminenhän on aina yllätyksiä täynnä, niin tälläkin kertaa. Vaikka näistä vihreistä vyyhdeistä tuli kertakaikkisen upeita, niin en osaa silti nähdä juuri näitä sävyjä lähellä kasvojani. Eikä se valitsemani tunikan mallikaan enää tuntunut houkuttelevalta, kun sitä tarkemmin tutkiskelin. Katselin näitä vyyhtejä pitkään ja hartaasti niiden kuivumista odotellessani, ja melkein heti alkoikin tulla uusi idea: jos en halua näitä sävyjä yläosavaatteeseen, niin voihan niitä käyttää alaosaan! :) Minulla kuitenkin on aika montakin turkoosia/turkoosinvihreää puseroa, joiden sävy on näitä kirkkaampi ja raikkaampi, ja niiden kanssa sopisi todella hyvin näistä vyyhdeistä virkattu villahame. :) Ja nimenomaan virkattu, jotenkin nämä vyyhdit vain huutavat päästä ennemmin koukulle kuin puikoille. Itse asiassa ehdin jo valita sopivan hamemallinkin... :D On kyllä hauskaa huomata, miten sitä ihastuu moniin neule- ja virkkuumalleihin, mutta kun niiden ilmestyessä ei ole juuri mieluista lankaa tai väriä tarjolla, niin ne jäävät vuosiksi unholaan. Sitten yhtäkkiä eteen ilmestyy ihana lanka, joka tuo muistuman siitä yhdessä vanhassa lehdessä nähdystä mallista, ja niin lopulta kaunis malli löytää vertaisensa langan. Mutta vielä tarvitaan vähän ajan kulumista, ennen kuin malli ja lanka kohtaavat ihan konkreettisesti, sillä niin moni muu kiireellisempi/kiinnostavampi käsityö menee ainakin tällä hetkellä edelle.

Käsinvärjäämisen ihanuus on siinäkin, että on ihan mahdotonta värjätä kahta samanlaista vyyhteä! :) Nämä kahdeksan vyyhtiä on todellakin värjätty samassa "värierässä", siis yhtä aikaa samaan pataan ja sieltä pois, mutta silti ne ovat keskenään ihan erilaisia! Toisissa vyyhdeissä on enemmän sinertävää, toiset ovat selkeämmin vihreitä. Testasin myös, kuinka alkuperäisen langan sävy vaikuttaa lopputulokseen. Ostin viime viikon Nalle-tarjouksesta Tokmannilta yhteensä 12 luonnonvalkoista Nalle-kerää, joissa oli kolmea eri värjäyserää. Äkkiseltään sitä ajattelee, että luonnonvalkoinen (kuten valkoinen ja mustakin) on aina samansävyistä, mutta ei se todellakaan niin ole, vaan värjäyserissä voi olla isojakin heittoja. Yksi näistä värjäyseristä oli selkeästi kahta muuta värjäyserää kirkkaampaa luonnonvalkoista, joten erotin ne heti noita yksittäisiä värjäyskokeilujani varten. Kaksi muuta luonnonvalkoisen värjäyserää olivat sävyiltään vähän lähempänä toisiaan. Isoimmassa erässä oli sopivasti se seitsemän kerää, mitä tarvitsin tunikaa (tai nyt siis hametta) varten, mutta koska halusin tehdä vielä yhteensopivat sukatkin, niin päädyin värjäämään sukkia ajatellen vielä yhden ylimääräisen vyyhdin vihreällä, sen pohjaväri oli sitten eri värjäyserää kuin nuo seitsemän muuta. Merkitsin tietysti sen erisävyisen ennen värjäämistä, jotta voin verrata sitä noihin muihin. Ja kyllä vaan se pienikin sävyero alkuperäisessä pohjavärissä vaikuttaa: siitä eri värjäyserää olevasta tuli selkeästi "vihreämmän vihreä" kuin noista seitsemästä muusta, vaikka alkuperäisissä luonnonvalkoisissa oli niin hiuksenhieno sävyero, ettei sitä olisi huomannut, jollei olisi osannut tarkastella sillä silmällä. Kuvassa se "erisävyinen" vyyhti on oikealla, mutta ero ei ole niin selvä kuin livenä.

Vihreiden vyyhtien jälkeen vaihdettiin väri siniseen:


Sininen oli sävyltään Madonna Blue nro 18, josta tein tuollaisen liukuvärjätyn vyyhdin. Tummin sävy on jäänyt kuvassa vähän piiloon, mutta sitä syvintä sinisen sävyä löytyy noista ensin esitellyistä kolmevärisistä vyyhdeistä kyllä. Ihastuin siihen sävyyn niin, että päädyin värjäämään "jälkiliemessä" vielä Pikkusiskoakin (kaikki muut nyt värjätyt vyyhdit ovat sitä luonnonvalkoista Nallea). Yhdistin kaksi 50 gramman luonnonvalkoista Pikkusisko-kerää yhdeksi 100 gramman vyyhdiksi ja heitin kerralla pataan ilman liukuvärjäilyä. No, eihän se "jälkiliemi" sitten suinkaan antanut samaa syvänsinistä sävyä mitä ensiksi värjättyihin oli tarttunut, vaan lanka alkoi muuttua lähinnä hailakaksi harmahtavansiniseksi. Ajattelin kokeilla syventää sävyä kaapista löytyneellä sinisellä elintarvikevärillä, joka on jo niin vanhaa ja pahanmakuista, etten halua sitä mihinkään leivonnaiseen enää käyttää (ostettu 9 vuotta sitten esikoisen ristiäispipareiden koristeluun...). No, eihän siinä purkissa sitten ollukaan sitä väriä juuri yhtään, joten ei tuo lankakaan siitä juuri sävyään syventänyt, mutta sainpahan viimeiset tipat siitä pullosta ja korkista huuhdottua ja heitettyä putelin roskiin. :) Koska lanka näytti edelleen hailakanharmaansiniseltä, kokeilin saada sävyä taittumaan turkoosimmaksi nakkaamalla sekaan keltaista elintarvikeväriä, jota sitäkin oli enää vähän pullonpohjalla ja ties mikä muinaisjäänne sekin oli. Sain sillä värin taittumaan lähinnä vihreään, lopputuloksena vähän samantyylistä vihreää, mitä tuolla Jungle Greenilla sain, vaikka alkuperäinen sävy olikin Madonna Blue. :D Mutta hyvä väri tästäkin tuli - vaikka olikos Pikkusiskossa jo valmiiksikin vähän tämänsuuntainen väri olemassa...?


Viimeisenä värjäsin moniväristen vyyhtien ruskeat osuudet, ja niiden kanssa liukuvärikäsittelyn sai myös yksi Nalle-vyyhti. Sävynä Havana Brown 05. Tästäpä ei taida olla mitään ihmeellistä sanottavaa, liukuvärjäys on jo tuttua puuhaa, ja sävytkin onnistuivat ihan täydellisesti tämän kanssa! Onnellinen se, joka tämän saa kudottavakseen! :D


Tosiaankaan en ihan näistä kaikista aio sukkia kutoa. Nämä värit kerin jo kerälle omia tekeleitäni varten: seitsemän kerää Nallea hameeseen, kolme kerää todennäköisesti sukkiin ja yksi Pikkusisko niin ikään luultavimmin sukkiin.


Nämä kaksi vyyhteä jätin kerimättä, koska nämä tulevat saamaan vielä tämän syksyn aikana uuden kodin ihan tällaisenaan. Tässä on siis sekä ruskea vyyhti että sitten se "läiskittyvä" monivärinen. Kauniita vyyhtejä ovat nämäkin, mutta alkuperäinen suunnitelmani olikin värjätä juuri tällaiset kaksi vyyhteä muuhun kuin omaan käyttöön. Jos pidät näistä langoista, kannattaa seurata tänä syksynä blogiani tarkkaavaisesti, sillä jomman kumman tuleva koti saattaa olla juuri sinun luonasi! ;) Mutta siitä lisää sitten, kun sen aika koittaa...

Myös ulkona on paraikaa maailman upeimmat värit - lempipuutani pihlajaa en muista nähneeni koskaan niin syvässä punaisessa kuin tänä syksynä. Tänään juuri katselin pihlajaa sillä silmällä, että olisipa mahtavaa värjätä samaan vyyhtiin samanlaiset punaisen, keltaisen ja vihreän sävyt... :) Siinäpä hyvä vinkki kaikille: jos ei ole uskoa omaan värisilmään, niin kannattaa kurkata vinkkiä luonnosta! :)

Ihanan värikästä viikonlopun jatkoa!

38 kommenttia:

  1. WUUH mitä lankoja...mä tahdon tuollaisia tummia sävyjä...ja kuola valuu vain kuvia katsellessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siitäpä vaan Dylonia ostamaan, eikös sitä saa melkein joka marketista. :) Tosin kannattaa kurkata, että ovat sopivia myös villan värjäämiseen, kaikki ei nimittäin ole. Joskus muinoin etsin keltaista Dylonia langan värjäämiseen, sopiva sävy löytyi mutta se ei sitten käynytkään villalle.

      Poista
  2. Ihania värejä! Tykkään varsinkin tuosta siniruskeasta langasta!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Siinä on sinisen ja ruskean lisäksi myös vihreää, kuva saattaa vaan vähän muuttaa värejä, ei pääse vihreä niin esille.

      Poista
  3. Täytyypä olla tarkkana, tuo ruskea nimittäin voisi saada meiltä oikein rakastavan kodin. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yritän kyllä varoittaa hyvissä ajoin, kun se hetki koittaa... :)

      Poista
  4. Oijoi miten hienoja! Kiva nähdä millaisia sukkia noista syntyy.

    VastaaPoista
  5. Kauniita lankoja, jospa riittäisivät koko sukkasadon ajan :)
    Kummallinen tuo pelko langan loppumisesta. Minun piti kutoa sukkia kaapissa olevista Nalle-langoista, mutta tunnustan että kävin varalta kuitenkin ostamassa lisää lankaa. No siksi, kun piti saada keltaista ja punaista ja seliseliseli... t. Eija

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saahan sitä lisää lankaa ostaa, tämä ei ole onneksi Lankahamsterit, jolloin langan ostaminen on kielletty. :)

      Poista
  6. Ei olisi pitänyt tulla katsomaan lankojasi.... nyt muutuin ihan vihreäsi kateudesta. Sukkiin en tosin noita käyttäisi, mutta ideoita riittäisi muuhunkin :)
    Mukavaa sunnuntaipäivää ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitähän ei lopulta tiedä, mihin nämä minullakin päätyvät, vaikka osa onkin sukiksi "korvamerkittyjä". :)

      Poista
  7. Hyviä värejä sait aikaiseksi :) värjäsitkö samalla lailla kun kool-aideilla.
    Olen usein miettinyt että sopiiko noi dylonit lankojen värjäykseen.
    Täytyy ehdottomasti käydä ostamassa värejä ja muutama kerä lankaa :) kiitos vinkistä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siinä Dylon-paketissa on ohje, kuinka villaa värjätään kattilassa. Mutta pitää tarkistaa ensin paketin kyljestä, sopiiko väri villalle ja silkille, kaikki eivät sovi. Värjäykseen tarvitaan myös ruokasuolaa, joten suolapaketti kannattaa ostaa samalla reissulla, tai vaikka parikin pakettia, jos meinaa isompia satseja värjätä. Niitä pakkauksen ohjeita kannattaa noudattaa, eli ei ole ihan samanlaista kuin KoolAideilla värjääminen.

      Poista
  8. Onnistuit todella, kivat värit! mielenkiintoista nähdä nuo joskus valmiina töinä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Saa nähdä, milloin näistä sitten jotain teen.

      Poista
  9. Oi mikä ihana ruskea vyhti, mitenkähän minäkin noita liukuvärjättyjä oppisin tekemään??
    Mulle tulee vaan läiskälankoja :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Periaatteessa tuo ruskea on "läiskälanka", eli lyhyillä värinvaihdoilla, mutta se on uitettu samassa värissä, minkä vuoksi sävyerot ovat pienet tummimman ja vaaleamman välillä. Vyyhti oli ihan normaali vyyhti, josta upotin ensin osan väriliemeen. Sitten vähitellen lisäsin liemeen aina lisää vyyhtiä, kunnes viimeinen pätkä ehti olla liemessä vain hetken aikaa. Dylonilla tämä liukuvärjäys onnistuu hyvin, kun lanka ei imaise kaikkea väriä missään vaiheessa, niin kuin KoolAidilla. KoolAidillakin onnistuu liukuvärjäys, mutta siinä pitää olla nopeampi, koska muuten kaikki väri ehtii imeytyä siihen ensiksi upotettuun.

      Poista
  10. Toi ruskea vyyhti on aivan ihana..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että siitä tykkää noinkin moni. :) Itse en ole yhtään juuri tuon sävyisen ruskean ystävä, joten siksi sen värjäsinkin pois annettavaksi.

      Poista
  11. Upean värisiä lankoja! Tykkään oikeastaan noista kaikista!

    ps. Nyt olen muuten tilannut nuo jatkokommentit, joten olen aina nähnyt vastauksesi. =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Minä en itse edelleenkään tilaa jatkokommentteja, koska ne tulisivat kuitenkin siihen sähköpostiin, jota en seuraa; gmail on mulla vaan näitä Bloggerin tunnuksia varten. Pitää muistaa vaan käydä lukemassa vastauksia siellä, missä tiedän kommentteihin vastattavan. Sehän siinä tietenkin on, että jos ne vastaukset tilaa sähköpostiin, niin sinne tulee sitten vastaukset myös muiden kuin omaan kommenttiin ja vissiinkin myös kaikkien muiden seuraavien kävijöiden kommentit.

      Poista
    2. Jep, näin se on, mutta minä olen sitten perunut sen tilauksen, kun oon saanut vastauksen. =)

      Poista
    3. Ai tosiaan, niinkin voi tehdä, niin ei tarvitse lukea kaikkia kommentteja. :D

      Poista
  12. Upeita lankoja! Tykkään varsinkin noista turkoosin ja ruskean yhdistelmistä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Taas kerran huomaa muuten, miten eri tietokoneet näyttävät värit eri tavalla, niissä monivärisissä vyyhdeissä on edelleen sinistä, vihreää ja ruskeaa, vihreä taittaa pikkuisen petrooliin, eli saattaa näyttää ruudulla turkoosiltakin. :) Mutta on ne silti kauniita! :D

      Poista
  13. Onpa tullut mahtavia syksyn värejä, niistä onkin ihana ruveta neulomaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja passaapi nämä muihinkin vuodenaikoihin. :) (tai siis mullahan on syksy sydämessäni ympäri vuoden! ;) )

      Poista
  14. Voi että tuli hienoja värejä ja kivat yhdistettyinäkin.

    VastaaPoista
  15. Oi miten kauniita värejä! Myös nuo mitkä joskus saa uuden kodin... ;)

    VastaaPoista
  16. Ihania värejä sait aikaiseksi. Tuo ruskean ja sinisen yhdistelmä on kyllä kaunein minun silmääni, siis ne molemmat värjäystavat pitkät ja lyhyet pätkät. Odotan jännityksellä, millaisia käsitöitä niistä saat aikaan.

    VastaaPoista
  17. Ihania värejä sait aikaiseksi. Tuo ruskean ja sinisen yhdistelmä on kyllä kaunein minun silmääni, siis ne molemmat värjäystavat pitkät ja lyhyet pätkät. Odotan jännityksellä, millaisia käsitöitä niistä saat aikaan.

    VastaaPoista
  18. Aina sitä oppii uutta, mielenkiintoista värjäystä olet tehnyt ja niin komeita lankoja että vaan huokailen.

    VastaaPoista
  19. Onpa herkullinen tuo ruskea vyyhti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, niinhän moni on kehunut, ja hyvin se minustakin onnistui. :)

      Poista

Haluatko piristää päivääni? :) Sen voit tehdä helposti jättämällä itsestäsi puumerkin kommentteihin! Kiva kun löysit blogiini - tervetuloa toistekin! :)

Jos kommentointi ei onnistu (vaatii rekisteröitymisen), voit laittaa viestisi sähköpostitse:
marska_77@yahoo.com

Kiitos! :)

Hei hei!

Kiva kun kävit, tulehan toistekin! :)