Heipä vaan!

Mukavaa, kun olet tullut pistäytymään blogissani. Vielä mukavampaa on, jos jätät käydessäsi itsestäsi puumerkin. Toivottavasti viihdyt - tervetuloa myös uudestaan! :)

sunnuntaina, kesäkuuta 30, 2013

Kesäkuun raporttia ja heinäkuun suunnitelmia

Minusta tuntuu, etten ole tämän menneen kesäkuun aikana tehnyt mitään muuta kuin käsitöitä! Koskaan aiemmin en muista, että tällaista kuukautta olisi elämässäni ollut, että kaikki olisi pyörinyt käsitöiden ympärillä, aina on muutakin elämää väliin mahtunut. Valmistuneiden töiden määrä ei ole mikään valtaisa, mutta projektit ovat olleet isoja, ja joukkoon mahtunut niin neuletta, virkkuuta, ristipistelyä kuin ompeluakin. Mutta ennen kaikkea kesäkuussa on värjätty: kasviväreillä ja reaktiiviväreillä - lankoja, kankaita ja vaatteita. Käsitöihin nekin puuhat liittyvät, vaikkeivät vielä valmistuneiden töiden joukossa näykään.


Kesäkuussa valmistuivat:

  • 1.6. Raidallinen mekko (neuloen ja virkaten), langankulutus 438 g
  • 13.6. Virkattu mekko (virkaten), langankulutus 413 g
  • 15.6. Harsopussi (ommellen)
  • 24.6. Raitapaita (neuloen), langankulutus 309 g
  • 26.6. Couleur d'Etoile: Amour du printemps (ristipistellen)
  • 29.6. Pyöryläjakku (virkaten), langankulutus 344 g
  • 30.6. Sytomyssyt 4 kpl (virkaten), langankulutus 208 g

Lankaa kului kesäkuussa 1712 grammaa, mikä on hieman enemmän kuin tämän vuoden keskikulutus. Nyt on aika myös tehdä pieni puolivuotiskatsaus ja todeta, että lankaa on puolessa vuodessa neulottu tai virkattu valmiiksi töiksi 10049 grammaa, eli jos tätä tahtia jatkuu myös loppuvuosi, niin on hyvin mahdollista ylittää 20 kilon vuositavoite! :) Viime vuonnahan jäin ihan muutaman sadan gramman päähän 20 kilosta, joten siksi tätä lukemaa nyt kovasti tavoittelen. Katsotaan puolen vuoden päästä, kuinka kävi! :)

Lankaa olen kesäkuussa ostanut reippaanlaisesti noita värjäilyjä varten. 4,4 kiloa lankaa on tullut kotiin kannettua, ja joka ikinen kerä on valkoista Nallea, joista väripadassakin on ehtinyt uida jo 2,8 kiloa. Ehkä loputkin pääsevät kylpyyn heinäkuussa... ;)

Ristipistorintamalle kuuluu myös hyvää, kun sain yhden työn valmiiksi. Heinäkuussa olisi tarkoitus aloittaa pistelemään vähän helpompaa työtä, jonka olisi syytä vuoden loppuun mennessä valmistua (sitä on toivottu minulta lahjaksi tammikuussa olevan merkkipäivän johdosta).

Puuvillalankakopan tyhjennys jatkuu edelleen. Puuvillalankoja on jäljellä vielä neljään puseroon tai jakkuun, ja toiveissa olisi ehtiä niistä ainakin kaksi tekemään heinäkuun aikana. Lisäksi tarkoitus olisi vähitellen virkkailla puuvillajämälangat sytomyssyiksi, ja heinäkuussa on tiedossa enemmänkin tilanteita, joissa tällaiset "käsilaukkuvirkkuut" ovat käteviä. Mutta toivottavasti saan myös niitä isompiakin neuleita tehtyä. Yksi ompeluprojektikin on tulossa heti kuukauden alkajaisiksi, se on kesäkuussa kaiken värjäyshässäkän myötä melkein päässyt unohtumaan. Siitä siis uutta käsityökuukautta aloitellaan!

Toivotaan oikein hyviä käsityökelejä heinäkuulle, mitä se itse kullekin sitten tarkoittaa. :) Itse ainakin toivon, että tämä käsityöputki nyt jatkuisi pitkään tällaisena. :)

15 kommenttia:

  1. Luin sun tulevien töiden suunnitelmia ja ajattelin, että Jee! sä virkkaat jonkun käsilaukun, mielenkiintoista. Kunnes tajusin sun tarkoittavankin työn kulkemista mukana käsilaukussa. :)

    VastaaPoista
  2. Oletpa ollut taas ahkera. Tuo pyörylätakki on tosi nätti.

    VastaaPoista
  3. Värien sinfoniaa, sinun kesäkuun töissäsi :)
    Kauniita on kaikki.

    Sinä se osaat suunnitella töitäsi, minä vaan aloitan ja katson mitä milloinkin sattuu tulemaan. Ja usein se on vaate.

    Mulla on ihan hurja määrä kesävaatteita julkaisematta, en kehtaa niitä siihen tahtiin näyttää, kun niitä valmistuu :D

    Hyvää alkanutta heinäkuuta, voi hyvin ♥

    VastaaPoista
  4. No paljon olet kyllä yhdessä kuussa tehnyt. Mukava on ollut tällä käydä lukemassa juttujasi. Minulla oli kerran sellanen kuukausi (lankahamstereihin osallistuin), että neuloin yhdessä kuukaudessa kolme neulepuseroa (itselle, miehelle ja lapselle)... se tuntui paljolta =)

    VastaaPoista
  5. Paljon oot saanut aikaiseksi.
    Hyvä sinä!

    VastaaPoista
  6. Paljon olet kyllä ehtinyt ja jaksanut tehdä käsitöitä. Niin kauniita värejä taas. Ja kiitos vinkistä ton Biancan suhteen. Sitä on minullakin muutama puna-ruskea kerä, enkä ole keksinyt mitä siitä tekisin. Voisin siis yhdistää toisen langan kanssa ja virkata sytomyssyjä.

    VastaaPoista
  7. sä olet ollut todella aikaansaava. Erityisesti tykkään raitamekosta ja pyöryläjakusta

    VastaaPoista
  8. Jo kaksi mekkoa yhden kuukauden aikana on huikea saavutus, mutta sinulla on paljon muutakin!

    VastaaPoista
  9. Ihania tuotoksia olet taas saanut aikaan, erityisesti tuo pyöryläjakku on mieleeni. :)

    VastaaPoista
  10. Sinulla on hyvä putki päällänsä... ;)

    VastaaPoista
  11. Oletpa kyllä kerinnyt tehdä vaikka mitä! :)

    VastaaPoista
  12. Olet sinä vaan ahkeroinut oikein täysillä! Mutta kun on kivaa tekemistä, ei sitä edes huomaa kun valmistuvat joskus jopa liiankin nopeasti.

    VastaaPoista
  13. Huikea tahti sinulla. Tuo pyöryläjakku on upea.

    VastaaPoista
  14. Sulla mahtuikin noin monta isoa työtä tälle kuulle, ei voi kuin hönkiä ihastuksesta. Meikäläistä on vähän ruvennut häiritsemään se, että vaikka puuvillalangat kiinnostaa eniten kesällä, niin silti jos niistä jotain isoa kesäpidettävää haluaa tehdä, ovat todennäköisesti valmiina joulun aikaan... se on hieno taito pystyä tekemään vaatteet sille aikaa kun niitä on tarkoitus käyttääkin :)

    VastaaPoista
  15. Todella upeita mekkoja! Kuten tykkään myös tuosta pyöryläjakust...aivan ihania :)

    VastaaPoista

Haluatko piristää päivääni? :) Sen voit tehdä helposti jättämällä itsestäsi puumerkin kommentteihin! Kiva kun löysit blogiini - tervetuloa toistekin! :)

Jos kommentointi ei onnistu (vaatii rekisteröitymisen), voit laittaa viestisi sähköpostitse:
marska_77@yahoo.com

Kiitos! :)

Hei hei!

Kiva kun kävit, tulehan toistekin! :)