Heipä vaan!

Mukavaa, kun olet tullut pistäytymään blogissani. Vielä mukavampaa on, jos jätät käydessäsi itsestäsi puumerkin. Toivottavasti viihdyt - tervetuloa myös uudestaan! :)

keskiviikkona, kesäkuuta 26, 2013

Jotkut menee sekaisin rock'n'roll-musiikista...

... jotkut menee sekaisin värjäyksestä! :D

(ja joskus ne langatkin on ihan sekaisin värjäyksen jäljiltä...)

Siinä vaiheessa, kun aletaan tekemään cocktaileja eri kasvivärien jälkiliemistä ja vielä niidenkin jälkiliemistä, niin voi olla, että värjäri voi jossain vaiheessa olla niin sekaisin, ettei enää ihan pysy kärryillä, mitä on mihinkin liemeen sekoittanut. Onneksi on Post it -tarralaput, jonne voi kirjoitella kemiallisia kaavojaan...


Mesiangervosta ja horsmasta jäi kummastakin niin sakeat ja kirkkaat liemet, että päätin kokeilla yhdistää niitä krapin kanssa oranssin värin aikaan saamiseksi. Ensin keitin noin 10 g krappia noin 2,5 litrassa vettä, ja sitä lientä aloin sitten sekoittelemaan edellispäivinä jääneiden jälkilienten kanssa. Kaikissa on puretusaineina käytetty alunaa ja viinikiveä. Kuvassa vyyhdit ovat värjäysjärjestyksessä vasemmalta oikealle, ja samassa järjestyksessä myös kerron, mitä missäkin on.


1. Mesiangervosta jätin puoli ämpäriä jälkilientä, josta olin jo värjännyt kolme kertaa, eli se oli jälki-jälki-jälkiliemi. Yhdistin siihen noin litran krappilientä. Koska tässä krappia oli suhteessa eniten keltaiseen liemeen, tuloksena oli vahva oranssi.
2. Horsmasta jätin myös puoli ämpäriä jälkilientä, josta oli värjätty kahteen kertaan, eli se oli jälki-jälkiliemi. Siihen yhdistin noin 0,7 litraa krappilientä, tuloksena tuollainen punaisen heran värinen lanka. (Punaisella heralla on myös muita nimityksiä, mutta koska minun blogissani ei ole lupa mainita ns. juhlapyhiä, niin käytän siitä nyt tätä nimeä; toinen sallittu nimitys voisi olla juustokeitto tai makia juusto.) Tämän langan kanssa kävi vähän hassusti. Yleensähän langat värjätään 80-90 asteessa, paitsi krappi ja muut punaiset värit vain 70-75 asteessa, koska korkeat lämpötilat syövät punaista väriä. Minä sitten ajattelin, että vaan hetkeksi istahdan odottamaan lämpötilan nousua 70:een, mutta siinä sitten innostuin lueskelemaan blogeja, kunnes havahduin, että kattilahan KIEHUU! Eli lämpötila oli ylikin 90 astetta... hups! ;) No, hyvä tuosta tuli!
3. Noista molemmista edellämainituista keitoksista jätin vielä jälkiliemet, jotka yhdistin. Tämän keitoksen kaava on siis: [(Mesiangervon jälki-jälki-jälkiliemi + krappi n. 1l) + (Horsman jälki-jälkiliemi + krappi  n. 0,7 l)] :n jälkiliemi. Tämänkin päätin sitten värjätä 80-90 asteessa, koska ei tästä näyttänyt muutenkaan kovin punaista tulevan.
4. Viimeisessä on periaatteessa samat kasvit kuin edellisessäkin, mutta ihan eri suhteessa. Olin värjännyt yhden vyyhdin liemellä, johon olin yhdistänyt mesiangervon jälki-jälki-jälkiliemen ja horsman jälki-jälkiliemen, ja tämän keitoksen jälkiliemeen sitten lorautin krappilientä noin puoli litraa. Saattaa kuulostaa siltä, että sehän on ihan sama liemi kuin edellinen, mutta ei ole, vaan kaava on: (Mesiangervo JJJL + horsma JJL):n jälkiliemi + krappi n. 0,5 l. Eli ihan eri liemi, ja näkeehän sen nyt väristäkin, että se on paljon voimakkaampi kuin vaikka tuo kolmas vyyhti, ja itseasiassa myös kirkkaampi kuin toinen vyyhti.

Pysyittekö kärryillä? Ei se mitään, en minäkään! :D


Siispä lyhyt kertaus, järjestys kuvassa alhaalta ylöspäin:

1. Krappia ja mesiangervoa
2. Krappia ja horsmaa
3. Krappia, mesiangervoa ja horsmaa
4. Krappia, mesiangervoa ja horsmaa, mutta eri suhteessa kuin edellinen.

Yksinkertaista! :) Vai onko?


Nämä langat on kuvattu muuten samassa paikassa kuin se eilinen kuva, jossa poika huuteli alakertaan kaverilleen. Siis meidän parvekkeella. 


Koska nyt on värjätty oranssia, niin laitetaanpa taas tuo porkkana kaveriksi osoittamaan väriä. Eri koneet kun näyttävät värit vähän eri tavalla, huomaan sen itsekin, kun katselen kuvaa nyt tilapäisesti eri ruudulta, vaikka edelleen siis näpyttelen tekstiä sillä rikkinäisellä kannettavallani. Uutta odotellaan, jokohan tulee tällä viikolla...

Luvassa enää yksi värjäyspostaus tällä erää, kunhan langat kuivuvat kuvauskuntoon! :) Tuntuu ihan hassulta istua tässä vaan näpyttelemässä ilman, että joku kattila porisee liedellä... Viime aikoina kun kaikki aamut ovat alkaneet liemen siivilöinnillä, vyyhdin pyörittämisellä ja ensimmäisen vyyhdin värjäyksellä...

Kivaa keskiviikkoa! :)

7 kommenttia:

  1. Ihastuttavia sävyjä. huomasinkin tuosta tuon Tetrin linkin ja saattaa olla, että tilailen tuota alunaa. Värjäätkö sinä siis ihan kotikeittiössä? Kun useat tekevät näitä rannoilla...meilläkään ei mitään rantoja ole, eikä kyllä ulkona ole oikein keittopaikkojakaan, ellei nyt sitten rakentelis jotain.. se taas tuntuu työläältä...tai jopa tuhlaukselta, ruveta kaasulla lankoja keittelemään...mene ja tiedä. Kyllä nyt himoittas tuo värjäyshomma, lankoja olis kyllä...

    VastaaPoista
  2. Taina: Tetrin lisäksi alunaa saa ostaa Riihivillasta ja Pieni Ekopuodista ainakin, linkit molempiin blogini sivussa.

    Asun kaupungissa kerrostalon 5. kerroksessa, eli ei täällä muuta keittomahdollisuutta ole kuin keittiö. :) Hyvin onnistuu, kun värjää pieniä määriä kerrallaan. Ja sähkölevyllä on niin helppo säätää lämpötiloja, ei tarvitse puita lisäillä tms.

    VastaaPoista
  3. Upean värisiä lankoja!

    Tuo on vaan sen verran aikaa vievää puuhaa etten ole itse siihen ryhtynyt :)....mutta luonnonkasveilla saa todella hienoja värejä :)

    VastaaPoista
  4. Tuo.... jotkut menee sekaisin.... tuntuu sopivan minullekin :)
    Ihania sävyjä, oikein minulle sopivia :)

    VastaaPoista
  5. Ihania lankoja olet saanut aikaan. itsekin pari vuotta sitten värjäilin enempikin, kerrostalon keittiössä minäkin, mutta kun niitä lankoja on edelleen, niin olen vähän hillinnyt värjäämistä. Nyt siihen olisi kyllä loistava tilaisuus, kun mies löysi mulle roskiin menossa olleen padan sisäosan ja pihallamme on edellisen asukkaan rakentama grilli, jota mies vähän fiksaili parempaan kuntoon. Ehkäpä mä taas joku päivä innostun enempikin, tänä vuonna värjäsin viime syksynä keräämilläni aronian marjoilla ja langasta tuli ruskeaa!!! Liemi oli siis talvehtinut padassa, syksyllä varmaan käynytkin vähän. Ensi vaikutti, että langasta tulee vanhanroosan väristä, mutta kun aamulla nostin yön yli lionneet langat, yllätys oli melkoinen :)

    VastaaPoista
  6. On noi sinun langat kyl tosi kauniin ja luonnollisen värisiä. Taidan kuitenkin vielä haudutella tota värjäyskokeilua omalta osaltani.
    Onnea sinulle värjäyksiin ja luovia inspiraatioita!

    VastaaPoista
  7. Hienoja värejä kaikki tyynni, niin luonnollisia. Odotan mielenkiinnolla mikä se projekti on, mihin olet lankaa värjäillyt. Nuo kaikki värjäilystä saamasi värit kun on semmoisia mistä minä tykkään ihan hirveästi. :)

    VastaaPoista

Haluatko piristää päivääni? :) Sen voit tehdä helposti jättämällä itsestäsi puumerkin kommentteihin! Kiva kun löysit blogiini - tervetuloa toistekin! :)

Jos kommentointi ei onnistu (vaatii rekisteröitymisen), voit laittaa viestisi sähköpostitse:
marska_77@yahoo.com

Kiitos! :)

Hei hei!

Kiva kun kävit, tulehan toistekin! :)