Heipä vaan!

Mukavaa, kun olet tullut pistäytymään blogissani. Vielä mukavampaa on, jos jätät käydessäsi itsestäsi puumerkin. Toivottavasti viihdyt - tervetuloa myös uudestaan! :)

maanantaina, huhtikuuta 01, 2013

Masokismia

Minulla ei ole ollut kuukauteen mitään ristipistotyötä kesken, joten halusin korjata tilanteen ja laittaa jotain työn alle. Olikin vain vaikeaa päättää, minkä työn aloittaisi, sillä valinnanvaraa riittää! On pakkauksia ja malleja, lehtiä ja kirjoja, netistä tulostettuja printtejä. Lopulta päädyin aloittamaan työn, joka minun olisi pitänyt tehdä jo kauan sitten, mutta joka on vain sattuneesta syystä lykkääntynyt. Kuvasta arvaatte varmaan syynkin...


Tuo pieni valkoinen läntti euron kolikon vieressä on siis tämän päivän puolentoista tunnin uurastuksen tulos. Vasemmalla näkyy kuva siitä, millainen tästä pitäisi tulla valmiina, aloitin työn keskeltä, eli tuossa on enkelin toinen käsivarsi pisteltynä. Malli on Couleur d'Etoilen Amour du Printemps. Olen pistellyt aiemmin samaan sarjaan kuuluvan Amour d'Hiver -mallin, eli talvisen työn. Sen tekeminen kesti kaksi vuotta, joskin se oli siinä välissä puolitoista vuotta tauollakin. Muistan, kuinka tuskaista oli sen työn aloittaminen, sillä se oli ensimmäinen aloittamani "yhden yli pistely" (eli ristipisto kulkee ainoastaan yhden kankaan säikeen yli; yleensähän pellavakankaassa pistellään kahden säikeen yli), ja pistot ovat minimaalisen pieniä. Olen pistellyt muitakin yhden yli pistelyjä eri kankaille, ja luullakseni näissä töissä suurin hankaluus on se, että valkoinen pisto ei tahdo erottua hyvin tuosta pellavaisesta pohjasta vasta kuin sitten, kun pistoja on enemmän. En todellakaan näe tekemiäni pistoja, joten täytyy vain luottaa, että jos on piston tehnyt mielestään oikeaan kohtaan, niin kyllä se siinä on, vaikkei sitä silmä havaitsekaan. ;) Sen talvipistelyn kohdalla lopulta alkoi homma sujua, ja nyt se on paistatellut seinällä ypöyksin jo yli kaksi vuotta (aloitin sen tammikuussa -09 ja se valmistui joulukuussa -10). Mutta kangas on ollut yli neljä vuotta valmiina leikattuna myös tähän kevätmalliin, ja varmaan jo hoksaattekin, että niitä malleja on vielä kesä ja syksykin, ja niihinkin on kangas odottamassa. Samoin kuin viimeistelymateriaalit olen aikanaan hankkinut kaikkiin näihin neljään kerralla.

Alunperinhän lähdin sen talvityön kanssa Vuodenaika-SALiin, jossa tarkoitus oli pistellä vuoden 2009 aikana neljä samaan sarjaan kuuluvaan vuodenaika-aiheista ristipistotyötä, talvikuukausina talvityö, kevätkuukausina kevättyö jne. Innolla siis aloitin tätä Couleur d'Etoilen sarjaa, mutta nopeasti se into lopahti... Nyt ajattelin, että yritän saada nämä kaikki valmiiksi, en tiedä millä aikataululla, mutta jos nyt ennemmin tai myöhemmin tulisivat valmiiksi.

Kun ristipistely on jäänyt viime vuosina vähemmälle, niin olisi ollut fiksua aloittaa joku sellainen työ, jota olisi hauska tehdä, mutta jotenkin tuntuu, että nyt haluan tämän haasteen selättää ja saada sille seinällä roikkuvalle yksinäiselle enkelille kaverit. Nyt siihen on sikälikin hyvä aika, että voi hyödyntää vähän ennemmän tuota luonnonvaloa, vaikka en minä näe noita pistoja, vaikka olisi minkälainen valaistus. ;)

Mukavaa viikon jatkoa!

1 kommentti:

  1. Masokismia tuo on :-D Minä en ole lämmennyt tuolle yhden yli pistelylle, vaikka olen kyllä kokeillut pariin otteeseen. Ihana on malli!

    VastaaPoista

Haluatko piristää päivääni? :) Sen voit tehdä helposti jättämällä itsestäsi puumerkin kommentteihin! Kiva kun löysit blogiini - tervetuloa toistekin! :)

Jos kommentointi ei onnistu (vaatii rekisteröitymisen), voit laittaa viestisi sähköpostitse:
marska_77@yahoo.com

Kiitos! :)

Hei hei!

Kiva kun kävit, tulehan toistekin! :)