Heipä vaan!

Mukavaa, kun olet tullut pistäytymään blogissani. Vielä mukavampaa on, jos jätät käydessäsi itsestäsi puumerkin. Toivottavasti viihdyt - tervetuloa myös uudestaan! :)

sunnuntaina, maaliskuuta 17, 2013

Marianpäivänä

"Älä pelkää, Maria, Jumala on suonut sinulle armonsa. Sinä tulet raskaaksi ja synnytät pojan, ja sinä annat hänelle nimeksi Jeesus." (Luuk. 1:30-31)

Hyvää Marianpäivää!

Marianpäivän oikea paikkahan olisi tietysti 25.3. eli yhdeksän kuukautta ennen joulua. Viime vuonna oli sikäli harvinainen tilanne, että päivää vietettiin juuri oikeana päivänä, mutta yleensä se siirtyy lähimmälle sunnuntaille. Useana vuonna, kuten nytkin, tulee kuitenkin pääsiäisen pyhät tätä sekoittamaan, ja koska ensi sunnuntaina on palmusunnuntai, niin Marianpäivä on jo näinkin aikaisin eli yli viikkoa ennen sitä oikeaa ajankohtaa. Ei siis ihme, että minullekin tuli kiire näiden hahmojen tekemisessä, päivä jotenkin yllätti olemalla poikkeuksellisen aikaisin.

En tiedä, mitä te oikein näitte siinä pari postausta aiemmin olleessa kuvassa, mutta toivottavasti kaikki näkivät siinä neitsyt Marian, sillä hänen vartalonsahan se ihonvärinen "juttu" oli. ;) Okei, myönnän toki, että sen kuvan myötä tämän blogin taso laski viimein samalla tasolle kuin ajatukseni ja puheeni yleensäkin, mutta hauskaa minulla oli varsinkin teidän kommenttejanne lukiessani! :D Syy siihen, miksi Marian ja myös enkelin vartaloista piti tehdä... hmm... hieman erikoisen muotoiset, on vain se, että näin ne saa helposti pystyasentoon. Siis seisomaan. Eikun... no, tässä yhteydessä ei varmaan löydy asiallista sanavalintaa. ;)

Mukavaa sunnuntain jatkoa ja valmistautumista uuteen viikkoon! :)

6 kommenttia:

  1. aaha, nyt saimme selityksen :-) vai saimmeko??

    en ollut niin väärässä kun veikasin "kääpiöt"... vai

    VastaaPoista
  2. Pakko minun on tunnustaa, etten kyllä Mariaa, niistä uskonut tulevan :)
    Hyi minua, miten ihmeessä minä olin niin väärässä ?

    Upeita nuo kyllä on.
    En taida enää uskaltaa arvata keskeneräisistä, mitä niistä tulee :D

    VastaaPoista
  3. Vähän jotain tämäntapaista arvelin olemvan syntymässä. ;)

    VastaaPoista
  4. Oikein hyvää Marianpäivän iltaa.
    Tosi hauskat nuo hahmot.
    (Vaik mie luulin ensin Mariaa sairaanhoitaja nukeksi):))

    Kuule ei se lukijaksi liittymis juttu haittaa yhtään, näitä sattuu tämän tekniikan kanssa.
    Miekii oon saanu itseni oman blogini lukijaksi?? eikä harmainta aavistustakaan miten.
    Jatketaan eteenpäin niiko ennenkin:))

    VastaaPoista
  5. Enpä ole tiennytkään aikaisemmin Marianpäivästä

    VastaaPoista
  6. Hienoja hahmoja on tulossa. Naureskelin sille ihonväriselle ja luin kommenttikirjoa hymyssä suin :D

    VastaaPoista

Haluatko piristää päivääni? :) Sen voit tehdä helposti jättämällä itsestäsi puumerkin kommentteihin! Kiva kun löysit blogiini - tervetuloa toistekin! :)

Jos kommentointi ei onnistu (vaatii rekisteröitymisen), voit laittaa viestisi sähköpostitse:
marska_77@yahoo.com

Kiitos! :)

Hei hei!

Kiva kun kävit, tulehan toistekin! :)