Ihan paska neule ;)

Onko käsityöblogin pitämisen tarkoitus tuottaa blogistille mainetta ja kunniaa? Jos näin on, niin siinä tapauksessa kunnia minulta meni jo viikko sitten, kun esittelin hieman kyseenalaisen kuvan. Sen rinnalla tuo tähän postaukseen valitsemani otsikko ei enää hetkauta varmaan ketään.

Nyt olen menettänyt sitten maineenikin ahkerana ja nopeana neulojana. Ollaan jo maaliskuun loppupuolella, ja vasta nyt esittelen ensimmäisen tässä kuussa valmistuneen neuleen. Kaiken lisäksi neule, jota olen tahkonnut kolme viikkoa, osoittautuu ihan paskaksi. Enkä pyydä anteeksi sanavalintaani, olisin voinut valita rumemmankin ilmaisun. ;)

Tilkkutakki

Tehty ajalla: 2.-23.3.2013

Malli: Novita Kevät 2012 nro 80

Suunnittelija: Lea Petäjä

Lanka: Novita Rose persikka (250), vihreä (319) ja turkoosi (304)

Langankulutus: 343 g

Puikot: 5 mm ja 6 mm

Koko: M-koon mukaan tein, mutta oikeasti varmaan XL...

Muuta: Ihan paska neule, mutta tulipahan tehtyä!   

Keskiviikkoiltana yhdentoista aikaan (juuri Hyvien ja huonojen uutisten loppuessa) meinasin saada hepulin huomatessani, että olin sitten unohtanut vaihtaa oikeaan etukappaleeseen isommat puikot. Vaikka oikea etukappale olikin nyt kymmenen senttiä lyhyempi kuin vasen etukappale ja takakappale, niin ei käynyt mielessäkään, että olisin alkanut purkamaan. Mitäpä tuota nipottamaan tuollaisesta pikkuvirheestä, ja eiköhän se veny kuitenkin käytössä... Ja jos ohjeessa lukee oikean etukappaleen kohdalla: "Neulo vasemman etukpl:n peilikuvaksi, mutta tee ruuturaidoitus seuraavasti", niin meneehän siinä keskittyminen täysin siihen, että osaa neuloa etureunasta ensin turkoosilla 20 silmukkaa ainaoikeaa ja sen jälkeen vihreällä 33 silmukkaa helmineuletta. Varsinkin kun vaihdoin värit niin, että jos ohjeessa lukee "harmaa", niin oikeasti se tarkoitti turkoosia, "granaattiomena" tarkoitti vihreää ja "lila" persikkaa. Miten siinä enää muistaa vaihtaa jotain halvatun paksumpia puikkoja?!? Olisin toki voinut välttää tilanteen neulomalla molemmat etukappaleet yhtäaikaisesti, kuten yleensä teen silloin, kun pitää tehdä kaksi samanlaista kappaletta, esimerkiksi juuri neuletakin etukappaleet tai hihat. Päädyin kuitenkin tällä kertaa tekemään kohtalokkaan poikkeuksen, koska intarsiana neulottavassa työssä muutenkin ovat langat keskenään ihan solmussa (ja tämä lanka oli tavallista innokkaampi takertumaan kaveriinsa), niin ei siinä enää yhtään useampaa sotkeutuvaa osaa kaivannut. Toisekseen napinläpien neulomisesta oli ohjeena, että ensin täytyy valmiista vasemmasta etukappaleesta laskea napinläpien paikat niin, että ne tulevat tasaisesti, ja sitten oikeaan etukappaleeseen neuloa ne oikeille paikoilleen. Se oli toinen syy, miksi tein nämä kappaleet erikseen.

Ja arvatkaa, muistinko sitten tehdä ne napinlävet? Vit... ketutti niin paljon jo se paksumpien puikkojen unohtaminen, että sitä murehtiessa unohtui ne pahuksen napinlävet, ja muistin ne vasta siinä vaiheessa, kun olisi ollut toisen napinläven tekemisen aika. Sain ne sinne sitten jotenkin ronklattua purkamalla parin silmukan kohdalta muutaman kymmenen kerrosta, missä touhussa onnistuin saamaan jotenkin ne uudelleen poimitut silmukat kierteelle ja muuta vastaavaa. Korjasin kertaalleen, mutta vieläkin sinne yksi silmukka jäi vinksalleen. Olkoon, tiesin tämän neuleen olevan muutenkin jo tuhoon tuomittu.

Luulenpa, että syy näihin huolimattomuuksiin oli ihan aikataulullinen. Minä olen tottunut siihen, että neulepuseron, -takin tai muun isomman neuleen valmistumiseen ei mene viikkoa kauempaa. Toki minulla on ollut viime viikkoina vähän muuta tekemistä, enkä ole väsymykseltäni edes jaksanut ajatella käsitöitä. Mutta vaikka minulla olisi minkälainen kevätsiivousvillitys päällä, niin oletan käsitöiden olevan sen verran fiksuja, että neuloutuvat sillä aikaa itsekseen käsityökorissani. Nähtävästi tämä neule halusi kapinoida minua vastaan, koska viikon jälkeen oli vasta takakappale valmiina. Minulla puolestaan menee hermot koko neuleeseen, jos se ei suostu olemaan viikossa valmiina. Koita siinä sitten muistaa puikkokoot ja napinlävet, jos ollaan jo entuudestaan neuleen kanssa sotajalalla. Onneksi tämänkin etenemiseen tuli vähän vauhtia loppusuoralla: keskiviikkoaamuna oikea etukappale oli vasta alkutekijöissään, mutta illalla jo valmiina (vaikkakin numeroa liian pienillä puikoilla neulottuina ja napinläpikaitale vinksallaan). Torstaiaamuna pistin bussissa sairaalaan mennessäni hihat alulle, perjantai-iltana päästiin viimeistelyvaiheeseen ja lauantaiaamuna kursittiin loputkin neuleesta kasaan. Tämä on se tahti, jolla olen tottunut neuleita työstämään, ja jos sama tahti olisi ollut alusta alkaen ilman mitään kevätsiivousvillityksen aiheuttamia häiriötekijöitä, niin neuletakki olisi valmistunut viikossa ihan kevyesti!

Kevyestä puheenollen... Jos jotain neuletakkia työstää kokonaiset kolme viikkoa elämästään, niin eikö olisi oikeus ja kohtuus, että se pienentäisi lankavarastoa vähän enemmän kuin säälittävät 343 grammaa? Tämä neule mokoma kapinoi tässäkin minua vastaan! Minulla kun on tietty langankulutustavoite, jonka haluan kuukausittain ylittää. Kun tämä "unelmankevyt" neule ei paina paljon mitään, niin sehän tarkoittaa vain sitä, että minun pitää vielä tässä kuussa neuloa enää 1200 grammaa lankaa valmiiksi neuleiksi. Helppo nakki, eihän se ole kuin 150 grammaa päivässä, yksi 7 veljeskerällinen! Haastetta lisää se, että tällä hetkellä ei ole mitään neuletta kesken, paitsi se jouluseimihomma, mutta se nyt ei tässä kuussa valmistu millään, ja siinäkin langankulutus on aika säälittävän pientä työmäärään nähden. Ja niitä jo tässä kuussa valmistuneita jouluseimen yksittäisiä hahmoja en vielä laske maaliskuun langankulutukseen siksi, että ne ovat osa isompaa kokonaisuutta, joten niiden langankulutus lasketaan vasta siinä kuussa, kun koko seimiprojekti on täysin valmis. Olenpa näemmä siis tuon hitaasti valmistuneen neuletakin lisäksi käyttänyt arvokasta langankulutusaikaa sellaistenkin hahmojen nyhräämiseen, joita ei voi edes tämän kuun kulutukseksi laskea. Hyvä Mari! Mutta uskokaa tai älkää, sen verran sisua minusta löytyy, että takuuvarmasti yritän vielä maaliskuussa neuloa tuon 1200 grammaa, onhan minulla siihen ainakin aikaa, kun kevätsiivousvillitys on takana, ja ensi keskiviikon jälkeen en muutenkaan saa nousta vuodelevosta tekemään mitään. Siispä puikot vinkumaan! :)

Olen pyrkinyt välttämään mohairista neulomista, koska en siitä ole koskaan tykännyt. Ihastuin vuosi sitten tämän takin malliin suunnattomasti, mutta juuri tuo mohair oli se syy, miksi en sitä heti alkanut neuloa. Nyt sitten jotenkin kuvittelin, että kun Rose Mohair muuttui pelkäksi Roseksi, se olisi jotenkin miellyttävämpää neulottavaa. On se silti ihan samanlaista kuin mohair, eli en tykännyt. Ylipäätään en tykkää neuloa kovin pehmeitä lankoja, niistä tulee kamalan löysiä lörppänöitä. Minusta neulelangan tulee olla hiukan karheaa, ei kylläkään liian karheaa, mutta sellaista sopivaa. 7 veljestä on minun mieleeni kaikin tavoin, sitä pehmeämpi on yleensä liian pehmeää ja sitä karheampi liian karheaa. Jopa Nalle oli aloevera-aikoina ihan liian pehmoista minun mieleeni, nythän siitä on se aloevera taas poistettu, joten lienee vähän sopivampaa. Joka tapauksessa tämä Rose ei pehmeydestään johtuen tuntunut neulottaessa kivalta, ja valmiiseen neuleeseenkin kaipaisin vähän enemmän ryhtiä. Hyvältähän se neule näytti kuvassa mallin päällä, mutta minun pitäisi tätä neuletakkia varten olla 50 kiloa painavampi ja 30 senttiä pidempi. Milloinkahan neulesuunnittelijat hoksaisivat, että meitä normaalimittaisiakin on olemassa? Useinhan vaatteissa on huomioitu ihmisten eri koko leveyssuunnassa, mutta ei niinkään pituudessa, eikä tämä ole siis ainoastaan neulemallien ongelma.

Tykkään kuitenkin tämän neuleen väreistä! Ja kuten olen usein maininnut, minulle väri on kaikista tärkein ominaisuus niin neuleessa kuin muussakin vaatteessa, samoin kodin sisustuksessa. Materiaali tai vaatteen istuvuus ovat ihan sivuseikkoja, jos vain väri on kohdallaan. Parempi roikkuva persikka kuin istuva musta... ;) Värin vuoksi tämä neule ei siis päätynyt roskikseen, vaikka silläkin sitä jo uhkailin tekovaiheessa, vaan toistaiseksi se pääsi vaatekaappini täytteeksi. Katsotaan sitten seuraavan kevätsiivousvillityksen aikaan, lähteekö tämä kirpparille vai pääseekö siivoustakiksi. ;) Isäntähän kutsui tuota äitiysmekoksi, mutta kun raaskin nyt luopua viimeisistäkin vauvatavaroista, niin tuskin tämä enää siihen käyttöön päätyy. Joka tapauksessa ihanine väreineen ehkei tämä neule kuitenkaan ole ihan niin paska. ;)

Hyvää viikonloppua ja käsityön iloa kaikkien ihanien ja vähemmän ihanien käsitöiden parissa! :)