Heipä vaan!

Mukavaa, kun olet tullut pistäytymään blogissani. Vielä mukavampaa on, jos jätät käydessäsi itsestäsi puumerkin. Toivottavasti viihdyt - tervetuloa myös uudestaan! :)

maanantaina, helmikuuta 11, 2013

Iiriksiä

Yleensä minulla on tekeillä vain yksi neule- tai virkkuutyö kerrallaan. Joskus saatan kuitenkin tehdä rinnakkain jopa kahta työtä milloin mistäkin syystä. Tekeillä oleva työ saattaa olla esimerkiksi hankala kuljettaa käsilaukussa bussi- tms. reissutyönä, joten tarvitaan toinen käsityö käsilaukkuun. Joku käsityö voi vaatia niin paljon keskittymistä, ettei sitä tehdessä voi lukea tai katsoa elokuvaa, joten tarvitaan jotain helpompaa rinnalle. Tällä hetkellä "pääkäsityöni" on neulemekko, joka on taatusti niin helppo, että sitä on voinut neuloa pimeässä elokuvateatterissa ja sen seurana on voinut lukea Tolstoita. On herännyt yksinkertaisesti tarve tehdä jotain muuta "ei ihan niin helppoa" niihin hetkiin, jolloin haluaa keskittyä "vain" käsitöihin. ;) Mekon lankana oleva ehta pässinpökkimä on myös niin karkeaa ja rasvaista, että kädet ovat välillä kaivanneet jotain pehmeämpää, ja siihen tarkoitukseen Nalle ja Wool ovat olleet mitä sopivimpia lankoja.

Niin kävi, että tämä "sivukäsityö" valmistui ikään kuin siinä sivussa niinä hetkinä, jolloin "pääkäsityö" on vähän aikaa levännyt. Sukathan minulta siinä sivussa syntyivät:

Iiris-sukat
Tehty ajalla: 4.-10.2.2013
Malli: Oma muuten, mutta kirjoneulekuvio Novita Talvi 2008 -lehden nro 40
Lanka: Novita Nalle vihreä (348), Wool turkoosi (369) ja lila (750)
Langankulutus: 102 g
Puikot: 3 mm
Koko: 38/39
Muuta: Itselle   


Nämä sukat on tehty samoista langoista kuin muutama viikko sitten valmistunut slipoveri. Vaikka slipoverin pääväri on turkoosi, sukkiin oli pakko valita pääväriksi vihreä siksi, että turkoosi tai lila Wool ei kestä sukan terissä, ja vihreä on kestävämpää Nallea.

Olen aiemminkin tehnyt vähän samantyyliset sukat lahjaksi, silloinkin napsin vain tuon kirjoneulekuvion Novitasta ja muuten sävelsin omasta päästä sukkiin valepalmikkoa. Nyt siis toistin näissä omaa ideaani, näissähän on valepalmikkoa myös kantalapussa. Nimesin nämä sukat Iiris-sukiksi, koska tuo lila kukka tuo mieleeni iirikset, jotka kasvoivat lapsuudessani leikkimökkini seinän vierellä. Siinä olikin minulla oma pieni kukkamaa hoidettavana. :)

Mukavaa alkanutta viikkoa!

11 kommenttia:

  1. Onpa pirtsakat sukat. Kaunis tuo iiriskuvio.

    VastaaPoista
  2. Kauniit sukat! Sointuvat niin hienosti ton liivin kanssa.

    VastaaPoista
  3. Kaunis väriyhdistelmä. Ja ihana kuvio.

    VastaaPoista
  4. Melkeinpä sanoisin, että yllättävän rauhallisen "värittömät" sukat ovat nämä iirikset, kauniit.

    VastaaPoista
  5. Kainis: Kuva valehtelee, värit ovat todellisuudessa kirkkaammat.

    VastaaPoista
  6. Kaunis kukkamaa sukissa:) Nappasin muuten sulta sen "8 asioaa, joista tykkää"-haasteen, kun kerran sanoit, että sen saa mukaansa napata:D

    VastaaPoista
  7. Kauniit keväiset sukat. Ja slipoveri on hieno myös. Niin yhteensopivat.

    VastaaPoista

Haluatko piristää päivääni? :) Sen voit tehdä helposti jättämällä itsestäsi puumerkin kommentteihin! Kiva kun löysit blogiini - tervetuloa toistekin! :)

Jos kommentointi ei onnistu (vaatii rekisteröitymisen), voit laittaa viestisi sähköpostitse:
marska_77@yahoo.com

Kiitos! :)

Hei hei!

Kiva kun kävit, tulehan toistekin! :)