Heipä vaan!

Mukavaa, kun olet tullut pistäytymään blogissani. Vielä mukavampaa on, jos jätät käydessäsi itsestäsi puumerkin. Toivottavasti viihdyt - tervetuloa myös uudestaan! :)

lauantaina, joulukuuta 22, 2012

Ennen maailmanloppua

Tämä viikko on mennyt lähinnä maailmanloppua odotellessa. ;) Sitä en vielä tiedä, tuliko se 21.12.2012, koska pistän tämän postauksen tulemaan ajastuksella ihan vain siltä varalta, että jos maailmanloppu tuleekin, niin ehdin nämä sukat sentään laittaa blogiin. ;)

Oikeasti enpä ole juuri mitenkään varautunut maailmanlopun tuloon. Viikko on todellisuudessa mennyt ihan lepäämiseen, parina päivänä täytyi käydä vähän liikenteessä - maanantaina hain itselleni kävelykepin apuvälinelainaamosta ja keskiviikoksi sain kutsun tulla työpaikalle kahville ja syömään - ja nuo reissut veivät minusta niin voimat, että kotona olen jaksanut lähinnä nukkua ja voivotella kipujani. Välillä toki olen lukenut ja tehnyt käsitöitäkin, mutta voimien heikkenemisen huomaa siitä, etteivät käsityöt tahdo edistyä ihan entistä tahtia.

Sainpas kuitenkin yhdet sukat taas valmiiksi! Ja kun ne valmistuivat myöhään torstai-iltana eli "maailmanlopun aattona", niin hihkaisin miehelleni, että ehdinpäs saada nämä sukat valmiiksi ennen maailmanloppua! :D Siitä siis tuli tuo otsikkokin mieleeni.

Pitsisukat
Tehty ajalla: 10.-20.12.2012
Malli: Novita Syksy 2005 nro 20
Suunnittelija: Anne-Maija Immonen
Lanka: Novita Nalle Kukkaketo krassi (847)
Langankulutus: 146 g
Puikot: 3 mm
Koko: Oma jalka 38/39
 Muuta: Itselle 

Tämä kukkainen lanka taitaa olla peräisin jo toissasyksyltä, jolloin tätä Kukkakedon krassi-lankaa oli myynnissä. Minä en ole niin kukkaihminen, että ihan suoralta kädeltä osaisin tämän krassiin yhdistää. Ennemminkin minulle tulee tästä värityksestä mieleen lempipuuni pihlaja kauneimmillaan, eli syksyn marjojen punertamina, vilahtaahan tuossa vähän sitten syksyn lehtien keltaistakin. :) Näistä tuli siis minulle ihan selvästi syksysukat! :) Kettukarkkikin tuosta tulee mieleen, eli siinäkin mielessä viittaa vahvasti pihlajaan...

Näiden sukkien valmistuttua torstai-iltana aloin sitten valmistautua yöpuulle, ja niissä touhuissa päähäni putkahti jostain pari sanaa ja niihin melodia. Eipä sitten aikaakaan kun olin parissa minuutissa säveltänyt ja sanoittanut uuden lastenlaulun. Totesinpa taas miehelleni, että katsos vain, ehdin vielä säveltää uuden biisinkin ennen maailmanloppua. ;) Seuraavana aamuna lauloin uuden laulun pojalleni, joka ihmetteli, kun ei ole ennen kuullut tuota laulua, johon naureskelin, ettei mikään ihmekään, kun äiti sävelsi sen vasta eilen illalla. :) Muutama vuosi sittenhän voitin yhden lastenlaulujen sävellyskilpailun laululla, joka putkahti mieleeni kerran suihkussa...

Jos nyt maailmanloppua ei sitten tullutkaan ja olemme täällä tämän postauksen ajastetun julkaisun hetkellä, niin toivotan teille kaikille oikein hyvää viikonloppua - ja jatketaan maailmanlopun odottelua, kyllä se joskus sieltä tulla tupsahtaa. ;) Sitä ennen voisi yrittää taas ehtiä kutaista jotain...


4 kommenttia:

  1. Kauniit sukat ehdit hyvin tehdä ja julkaista ennen maailman loppua! :D Mekin pelattiin eilen varman päälle ja alettiin siivota vasta myöhään iltapäivällä, ettei aivan turhaan siivota. ;)

    Leppoisaa viikonloppua ja hyvää vointia sinulle!

    VastaaPoista
  2. Minäen usko tuohon maailmanloppuun edelleenkään. Ihanat nuo sukat ja lanka niin herkullinen että.
    Ihanaa ja Tunnelmallista Joulua Sinulle

    VastaaPoista
  3. Kauniit sukat.
    Minä toimin Lutherin mukaan maailmanlopun edellä, että ei kun istuttamaan omanapuita eli nyt pakkasaikaa leivon ja siivoan.
    Edelleenkin toivottelen sinulle parempia päiviä ja vointia.

    VastaaPoista

Haluatko piristää päivääni? :) Sen voit tehdä helposti jättämällä itsestäsi puumerkin kommentteihin! Kiva kun löysit blogiini - tervetuloa toistekin! :)

Jos kommentointi ei onnistu (vaatii rekisteröitymisen), voit laittaa viestisi sähköpostitse:
marska_77@yahoo.com

Kiitos! :)

Hei hei!

Kiva kun kävit, tulehan toistekin! :)