Heipä vaan!

Mukavaa, kun olet tullut pistäytymään blogissani. Vielä mukavampaa on, jos jätät käydessäsi itsestäsi puumerkin. Toivottavasti viihdyt - tervetuloa myös uudestaan! :)

keskiviikkona, elokuuta 08, 2012

Työpäiviä

Vaikka tämä blogini keskittyykin vapaa-ajan harrastukseeni, niin joskus on ihan pakko sivuta työjuttujakin. En voi vieläkään lakata ihmettelemästä, miten ihana työ ja työpaikka minulla on! Varsinkin näin syksyn koittaessa, kun uusi toimintakausi on edessä, ja on aikaa ja mahdollisuus ideoida ja suunnitella, antaa luovuudelle tilaa. Luovuus tietysti vaatii myös vähän enemmänkin tilaa kuin pelkkää kansioiden ja kirjojen pläräämistä pienessä työhuoneessa. Onneksi sen työnantaja oivaltaa, ja antaa meille etenkin näin uuden kauden alkaessa tilaisuuden kokoontua yhteen kollegoiden kanssa, kouluttautua, suunnitella, vaihtaa ajatuksia, parantaa jo ennestään hyvää yhteishenkeä, ja ehkä sieltä sitten tarttuu mukaan jokin pieni toteuttamiskelpoinen ideanpoikanenkin tai ainakin paljon pohdittavaa. Aika usein tämä kaikki vaatii myös sen, että lähdetään pois siitä tutusta työhuoneesta, kuten nyt tällä viikolla.

Maanantai:


Perimmäisten ja tärkeiden kysymysten äärellä. Monta ajatusta heräsi ja toivottavasti poikii hedelmää.

Tiistai:


Koulutusaamupäivän jälkeen esimies oli järjestänyt iltapäiväksi tiimilleen yllätyksen. Vaihdettiin ihan oikeasti maisemaa. :)

Kun liikkeellä oli 14 naista ja vain yksi mies, niin paluumatkalla jotenkin onnistuimme eksymään käsityömyymälään (erityisesti meidän auton takapenkin puikkojengi oli sinne kovasti haluamassa...):


Joku rakastui. :) Ihanaa, pehmeää, lampaalle tuoksuvaa, käsinkehrättyä villalankaa! :) Joskus sitä huomaa olevansa varsin impulsiivinen, koska käsityöliikkeen ovesta sisään astuessani kävelin välittömästi tämän lankaläjän luo tekemään juuri tuota, mitä kuvassa näkyy. Työkaveri nappasi heti tilanteesta kuvan. ;)

Lankojen vieressä oli aivan ihana mekko, jossa oli hintalappu 300 e. Rupesi tekemään mieli sellaista mekkoa, mutta laskeskelin, että jos kilon lankasatsissa on hintalappu 64 e, niin kannattaa sen säästyvän 236 euron edestä sitten jo vähän puikkoja kilkutella mekon eteen. Joten:


No, eihän langanostoon kauheasti perusteluja tarvita. Huomasin muuten kotona, että tässä olikin 1,1 kg lankaa kilon sijaan, nämä vyyhdit olivat siis kaikki yhteensolmitut ja yhteishintalappu vaan päällä. Oli siis ostettava kaikki tai ei mitään. Valitsin kaiken. ;)

Keskiviikko:


Ohjelmassa oli toisen tiimin suunnittelupäivä, joka oli tarkoitus pitää paikassa A, mutta sääolosuhteiden vuoksi se peruuntui, ja sattumoisin esimiehen yllätys oli vienyt osan meistä juuri edellisenä päivänä paikkaan B, joka oli alkuperäinen varasuunnitelma. No, sähköpostitse saimme sitten vain ohjeen, mitä pitää pakata mukaan, ja sitten vain kyytiin ja menoksi paikkaan C. Yllätyksiä on siis ollut luvassa monena päivänä. :) Vielä suurempi yllätys oli se, että meitä ajelutettiin aamulla niin kaiken maailman mutkaisia pikkuteitä ja harhareittejä, että kukaan ei oikeasti enää tiennyt, missä oltiin. Mutta pikkubussin kuskilla oli avain siihen paikkaan minne päädyimme, ja sieltähän löytyi sitten myös tällaisia aarteita. :) Sanoinkin, että sieltä puuttui enää vain lammas, muutenhan tässä olisin alkanut jo kehruupuuhiin, kun oli keritsimet, karstat ja rukki, sekä myös kangaspuiden sukkulat ja pari Singeriä. Tuohon kuvakollaasiin eksynyt hassu otus on villasukan varsista koottu pehmoeläin - niin siis voi käyttää puhkikuluneiden sukkien varret uudestaan. :)

Torstai ja perjantai:

Toimintakausi alkaa ja toivotamme tervetulleiksi meidän pikkuasiakkaamme. :) Nyt on oikein hyvä mieli aloittaa ja varmasti itse kenelläkin on virtaa ja niitä ihania ideoita pää täynnä. :)

Ja jos joku huolehtii, että onko se Mari ehtinyt näinä päivinä ollenkaan kutoa, niin mitäpäs muutakaan olisin tehnyt. ;) Enpä muista, että olisin ennen istunut kokouksessa kiikkustuolissa takan ääressä kudin kädessä. :)

Ihanaa viikonjatkoa kaikille! :)

1 kommentti:

  1. Kuulosti aivan mukaansavtempaavalta, innostavalta ja erilaiselta työviikolta! Yhtä innostavaa ja nautinnollista työviikon jatkoa!

    VastaaPoista

Haluatko piristää päivääni? :) Sen voit tehdä helposti jättämällä itsestäsi puumerkin kommentteihin! Kiva kun löysit blogiini - tervetuloa toistekin! :)

Jos kommentointi ei onnistu (vaatii rekisteröitymisen), voit laittaa viestisi sähköpostitse:
marska_77@yahoo.com

Kiitos! :)

Hei hei!

Kiva kun kävit, tulehan toistekin! :)