Heipä vaan!

Mukavaa, kun olet tullut pistäytymään blogissani. Vielä mukavampaa on, jos jätät käydessäsi itsestäsi puumerkin. Toivottavasti viihdyt - tervetuloa myös uudestaan! :)

sunnuntaina, maaliskuuta 18, 2012

Blogitunnustus

Sain blogitunnustuksen blogista, jossa en ollutkaan aiemmin vieraillut, nimittäin Frozen Lilyn Kristiinalta. Lämmin kiitos!

Tunnustukseen liittyy säännöt:

1.Valitse 5 blogia, joilla on alle 200 seuraajaa.
2. Laita blogiisi linkki sinne, mistä sait tunnustuksen.
3. Tee postaus tunnustuksesta. Laita linkit blogeihin, joille haluat antaa tunnustuksen ja ilmoita tunnustusten saajille.
4. Kerro 5 asiaa itsestäsi, joita muut eivät tiedä.

Minä en jatka tätä tunnustusta eteenpäin, koska en ole viime aikoina näitä enää jatkanut muihin blogeihin. Toisekseen minusta on vähän hassua arvailla, missä blogissa on alle 200 seuraajaa. Esimerkiksi minä sain tämän tunnustuksen, vaikka esimerkiksi Blogilistalla blogillani on 250 tilaajaa. Itse lopetin Blogilistan käytön yli vuosi sitten, ja sen jälkeen olen seurannut blogeja Google Readerin kautta, jonka kautta seuraan 268 eri blogia. Senkin jälkeen, kun luovuin Blogilistasta, suosikkeihini on tullut paljon uusia blogeja, mutta en näy esimerkiksi Blogilistalla heidän tilaajanaan, koska tilaan blogit Readerin kautta. Enkä ole koskaan liittynyt yhdessäkään suosikkiblogissani blogin "lukijaksi" blogin omilla sivuilla. Joten kun blogini väittää, että minulla on 52 lukijaa, niin olen aivan varma, että luku on reippaasti alakanttiin. Näillä perusteilla en siis viitsi edes lähteä tutkimaan, millä seuraamallani blogilla on alle 200 lukijaa, koska en tiedä, ottaisinko lukeman Blogilistalta, blogista itsestään vai yritänkö vain arvata, mikä blogi olisi mahdollisimman epäsuosittu. ;)

Siispä vain kiitän ja kumarran tunnustuksesta! :)

Mutta viisi asiaa itsestäni voin kyllä kertoa:

1. Olin viikko sitten leirillä, ja minulla oli mukanani käsilaukku, reppu, kitara ja yksi iso kassi, joka oli täynnä tavaraa pelkästään yhtä iltahartautta varten. Leirin muut ohjaajat olivat varustautuneet hartauksiinsa lähinnä Raamatulla ja laulukirjalla. :D
2. Minua on nimitetty usein Kassi-Almaksi, johtuen siitä, että minulla on aina vähintään 2-3 kassia mukanani, joista yksi on yleensä sellainen kassi, jossa on jotain ihme tavaraa. Kuten yksi kassi pelkästään käsitöille. Tai yksi kassillinen pehmoeläimiä. Kuitenkin jotain sellaista, mitä normaali-ihminen ei kanniskele mukanansa, varsinkaan, jos ei omista autoa ja kulkee julkisilla kulkuneuvoilla, pyörällä tai kävellen.
3. Olen hiihtänyt viimeksi 8 vuotta sitten, sitä edellisestä kerrasta taisi olla toiset 8 vuotta. Sen sijaan joskus 10-12-vuotiaana olin tosi innokas hiihtäjä, talven aikana kertyi kevyesti 500 hiihtokilometriä mittariin. Hiihtoinnostus tarttui äidiltä, joka samoihin aikoihin hiihti 1000-2000 km talvessa, taisi jonain talvena paukahtaa kaksi tonniakin rikki. Pisin hiihtomatkani päivässä oli 12-vuotiaana Luostolta Pyhälle ja takaisin, 65 km. Kouluun hiihdin melkein kirjaimellisesti "kesät talvet", sillä kun kolmannella luokalla otettiin huhtikuun lopussa luokkakuva, olin ainoa, jolla oli kuvassa hiihtohousut ja monot jalassa. :D Samana vuonna kirjoitin koulussa tehtyyn lehteen, miten tympeää on, kun maanviljelijät levittävät pelloilleen lantaa, kun se tarttuu sitten suksen pohjiin. Ehkä olisi pitänyt ymmärtää lopettaa kouluun hiihtäminen siinä vaiheessa, kun maa on jo näkyvissä ja maanviljelijäkin kevättöissään... ;)
4. Tuota lapsuuden hiihtoinnostusta lukuunottamatta olin lapsena ja nuorena tosi huono harrastamaan liikuntaa. Olen löytänyt liikuntainnostuksen vasta aikuisena, kun koulun "pakkoliikunta" loppui. Nykyisin en pärjää, jos en liiku päivittäin vähintään puolta tuntia, mieluusti enemmänkin. Kuntopyöräilen puolisen tuntia päivässä ja lisäksi hyötyliikuntaa tulee väkisinkin, kun sitä autoa ei ole olemassa. Tänään olen heittänyt aamupäivästä sauvakävelylenkin.
5. Minun on äärimmäisen vaikeaa keksiä viittä asiaa itsestäni, jota muut ei vielä tiedä, koska minulla on sellainen tunne, että olen jo kertonut itsestäni kaiken, minkä nyt ylipäätään voi julkisesti kertoa. Mutta heitetään tähän viidenneksi asiaksi vaikkapa se, mitä nykyisin syön, koska sitä en ole mahtanut blogissani paljastaa: Aamupalaksi syön yhden keitetyn kananmunan, kupillisen marjoja (äitini kasvattamia kaikki), johon lorautan sekaan pari lusikallista maustamatonta jugurttia, sekä juon kupillisen maustamatonta vihreää teetä. Töihin otan aina mukaan salaattia (jäävuorisalaatti+kurkku+tomaatti+paprika), johon laitan sekaan vähän raejuustoa ja lihaa, kalaa tai kanaa. Päivällinen on suunnilleen samanlainen kuin lounaskin, ja iltapalaksi taas marjoja ja maustamatonta jugurttia. Illalla juon Rooibosta, maustamattomana tietysti sekin. Oikeastaan kaikki päivät menevät tuolla samalla kaavalla, paitsi viikonloppuisin teen salaatin ja lihan/kalan/kanan lisukkeeksi keitettyjä kasviksia tai keitän keittoa. Perunaa, riisiä tai viljatuotteita en syö lainkaan, enkä käytä sokeria tai muita makeutusaineita. Karppaan, olen siis olemassa, ja ennen niin valtavasti oireillut vatsani kiittää ja pysyy hiljaisena ja kivuttomana! :)

Tunnustuksen saa napata mukaansa se, ken haluaa! :)

3 kommenttia:

  1. Hei, nyt on "pakko" kysyä: kun kuitenkin liikut päivittäin, eikö tuolla salaattilinjalla saamasi kalorimäärä ole aika lailla alakanttiin? En suinkaan tarkoita, että pitäisi syödä hiilareita, mutta ylipäätään kuulostaa siltä, että syöt kuin lintu :)

    VastaaPoista
  2. Kiitos huolenpidosta, kaima! :) Niin, siis meillähän käytetään ruuassa aika tavalla voita ja kermaa, joten eiköhän sitä energiaa tule riittämiin. ;) Ainakin olo on valtavan energinen ja jaksan paremmin töissä ja muutenkin. Jos syön enemmän, tulen ihan valtavan väsyneeksi, enkä jaksa tehdä mitään.

    VastaaPoista
  3. Muistatkohan milloin olisit ensimmäisen kerrran kommentoinut blogiani? On siitä aika kauan.
    Tule kurkistamaan, järjestän suuret blogiarpajaiset 6v taipaleen kunniaksi.

    VastaaPoista

Haluatko piristää päivääni? :) Sen voit tehdä helposti jättämällä itsestäsi puumerkin kommentteihin! Kiva kun löysit blogiini - tervetuloa toistekin! :)

Jos kommentointi ei onnistu (vaatii rekisteröitymisen), voit laittaa viestisi sähköpostitse:
marska_77@yahoo.com

Kiitos! :)

Hei hei!

Kiva kun kävit, tulehan toistekin! :)