Heipä vaan!

Mukavaa, kun olet tullut pistäytymään blogissani. Vielä mukavampaa on, jos jätät käydessäsi itsestäsi puumerkin. Toivottavasti viihdyt - tervetuloa myös uudestaan! :)

maanantaina, lokakuuta 10, 2011

Sanoja

Joskus ei ole oikein sanoja täyttämään tätä blogia (vaikka sitä pulaa ei ole viime aikoina kyllä ollut). Asiaa helpottamaan sain Morsolta viisi sanaa.

1. Ihminen

Minun tärkein tehtäväni työssäni on ihmisten kohtaaminen. Mikä on sinänsä hassua, koska minulla on muusikon ja musiikkipedagogin koulutus. ;) No okei, ihmisiä vartenhan se musiikkikin on olemassa... Tapaan työssäni viikoittain ihan valehtelematta satoja ihmisiä, usein he ovat ne samat ihmiset viikoittain, muutamia näen useampaankin otteeseen viikon aikana. Joskus tulee sellainen olo, että vaikka olen tavannut niin-ja-niin-monta ihmistä päivän aikana, olenko oikeasti kohdannut heistä yhtäkään? Kun ne ihmiset tulevat ryhmänä - joskus 10 kerrallaan, joskus jopa 100 kerrallaan - ei millään voi kohdata kaikkia. Yritän parhaani, että huomioisin heistä jokaisen edes jotenkin, tai vähintään yhden päivässä, jos en kaikkia. Tulisi edes yhden kanssa juteltua vähän pidempään ja vaihdettua ajatuksia.

Ei ihme, jos ei enää vapaa-ajalla jaksa aina lähteä treffailemaan. :) Ja ihme on, että ylipäätään muistan osan tapaamisistani ihmisistä ja sen, mistä heidät tunnen ja mikä heidän nimensä on. Mutta sitten tuntuu kivalta, kun oppii muistamaan ihmisten nimet ja tuntemaan heitä edes pikkuisen. Tuntuu myös kivalta, että minut muistetaan ja tunnistetaan joskus tuolla siviilissäkin. :)


2. Valo

Minulla on varmaankin jonkinlainen "sisäinen valo", joka ei kaipaa ulkoista valoa. Olen mieleltäni valoisa, enkä yleensä edes huomaa vaikka ympärilläni olisi pimeää. Saatan töissäkin kököttää pimeässä huoneessa tietokoneella tai suunnitteluhommissa, kunnes joku toinen tulee ja sytyttää valot ja ihmettelee, miksi teen töitä pimeässä. :D

Vuodenaikojen vaihtelussa nautin eniten pimeän tulosta ja kaamosajasta. Parasta on juuri tämä loka-marraskuu, kun on pimeää eikä ole vielä satanut lunta. Keväällä minuun iskee väsymys, kun päivät alkavat pimentyä, ja nukun keväällä ja kesällä todella huonosti juuri tuon valoisuuden takia. Ehkä sitä valoa on minulle liikaa, jos olen jo itse niin valoisa ihminen. :D Täytyy säilyttää joku tasapaino, siksi minulle sopii syksy parhaiten.


3. Musta

Väri, jota ei "ole olemassa" minun maailmassani. En käytä mitään mustaa, paitsi hätätapauksessa joku sadetakki tai sateenvarjo voi menetellä. Jossain kengässäni saattaa olla musta raita tms. Periaatteessa kuitenkin vältän mustaa ihan viimeiseen asti.

Äitini taas on selvästi mustan ystävä. Kun minulla oli lapsena ja nuorena paino-ongelmia, äiti osti minulle aina vaan mustia vaatteita ja sanoi, että musta hoikentaa. Orkesterissa soittaessani esiintymisvaatteiden täytyikin olla aina mustia (miksiköhän?). Olisin nuorenakin halunnut käyttää värikkäämpiä vaatteita, mutta kun vaateostoista päätti äiti, niin se oli sitä mustaa, mustaa ja mustaa. Kotoa omille jaloille lähdettyäni yritin muuttaa pukeutumistani värikkäämmäksi, vaan vaikeaa se oli, enkä tahtonut edes löytää sellaisia värejä, jotka minulle sopisivat. Työnikin vuoksi jouduin pitämään paljon mustia vaatteita ensimmäisessä ammatissani, jossa työskentelin parikymppisenä. Vaikka silloinkin laitoin (mustan kaverina tai sellaisenaan) ylleni aina jotain värikkäämpää, jos se vain oli mahdollista (eli tilaisuus joku muu kuin hautajaiset, jossa on yleensä se musta-valkoinen aika pakollinen värivalinta).

Sain "vapautuksen" mustasta, kun kävin värianalyysissa kevättalvella 2006 ja minulle sanottiin, että musta ei sovi minulle. Eikä se muuten sovi suurimmalle osalle suomalaisista, musta kuuluu ainoastaan talvi-ihmisten väripalettiin, ja sitä tyyppiä on suomalaisissa harvemmin. Ihmettelen silti, miksi katukuvassa näkyy niin paljon mustaa? Minä olen joka tapauksessa saanut nyt luvan olla käyttämättä mustaa, enkä suostu sitä pukemaan edes pakon edessä ylleni. Yksi musta jakkupuku minulla on kaapissani, jos minua joskus vielä pyydetään keikalle vanhaan työhöni, mutta enpä ole sitä pukua joutunut yli viiteen vuoteen käyttämään. Saisi varmaan kohta senkin nakata variksille, nehän ovat mustia muutenkin. ;)

Ja sitten minulla on tallessa vielä tuo kuvan iltapuku, jonka ostin noin kuukausi ennen värianalyysia ja jouduin sitä sen vuoksi sitten kerran käyttämään toukokuussa 2006, vaikka tiesin ettei se minulle värinsä puolesta sovi. Onneksi kävin meikissä samassa paikassa, jossa värianalyysi tehtiin, niin siellä osattiin jotenkin pelastaan tilanne. :)


4. Sade

Ehdottomasti mieluisin sääilmiö minulle! :)

Rakastan kaikenlaista sadetta: kesän sadekuuroja, syysmyrskyjä, räntäsateita, lumisateita... niistä kuitenkin syyssade on kaikkein mieluisinta.

Viime syksynä seisoessani bussipysäkillä pimeänä sadeiltana (voiko olla ihanampaa kuin pilkkopimeä sateinen syysilta?!?! :) ) tajusin, mistä ihastukseni sateeseen johtuu. Sadehan on musiikkia! Ja huomaan myös työssäni, että voisin rakentaa vaikka koko lukuvuodeksi musiikkituokiot sade-teeman ympärille. Sateesta löytyy niin paljon musiikin elementtejä! Voi soittaa hiljaista sadetta sormia napsuttelemalla, vähän kovempaa sadetta läpsyttämällä käsiä lattiaan, voimakasta sadetta läpsyttämällä käsiä reisiin ja lopulta ollaankin jo jalkeilla ja tömistellään ukkosmyrskyä jaloilla lattiaan - tai pompitaan lätäköissä. Tätä olen viimeiset pari viikkoa tehnyt töissä kaiket päivät lasten kanssa. :) Sadetta voi soittaa melkein kaikilla soittimilla - marakassin soittama sade kuullostaa ihan erilaiselta kuin triangelin tai rumpujen sade. Kehärummun alle voi mennä sateensuojaan ja kuunnella, kun toinen ihminen napsuttelee sadepisaroita rummun kalvolle. Sade voi soittaa kirkasta ääntä korkealta tai tummaa ääntä matalalta. Sadepisarat voivat tipahdella yksi kerrallaan hitaasti - tai rankkasateessa pisarat tipahtelevat maahan nopeasti. Sade voi hiljentyä ja voimistua, hidastua ja nopeutua, se kuullostaa erilaiselta eri paikassa: katolla, ikkunalaudalla, lätäkössä...

Niin, siinä täytyy olla syy, miksi pidän sateesta niin paljon. Se inspiroi minua työssäni, eikä minulla ole koskaan ainoatakaan lukuvuotta, jolloin en laulattaisi lapsilla sadelauluja. Tip tip tip tip pisaroita... Sade lyö rumpua sienten hattuun... Pienen pieni sade tanssii pihanurmikolla... Litiliti lotiloti korvissani kuulen... Lollotilotiloti vettä se on... Jalkojeni alla litisee... Sateessa istun sateenvarjon alla kuuntelen ropinaa kaikkialla... Lentokone taivahalla törmäsi sadepilveen...

Sadelauluista ei ole ainakaan pulaa! :) Sen jälkeen voikin sitten laulaa sateenkaaresta. ;)


5. Ilo

Elämässäni on paljon aiheita iloon. Minulla on kaksi ihanaa poikaa, joista molemmista pulppuaa elämäniloa ja tarttuu minuunkin. Minulla on maailman ihanin aviomies, joka myös tuottaa minulle kaikenlaista iloa. ;) Meillä on katto pään päällä, ruokaa pöydässä ja lämmintä yllä. Saan tehdä työtä, joka myös tuottaa minulle valtavasti iloa. Saan iloa harrastuksistani, joille minulla on ihan riittävästi aikaa. Minä ja perheenjäseneni olemme pääasiassa terveitä, ja olemme saaneet huomata senkin, että jos sairauksia tulee, niin niistäkin yleensä selvitään ja toivutaan. En oikeastaan löydä elämästäni mitään, mistä en voisi iloita! Haluan kohdata jokaisen eteeni tulevan asian kiitollisella mielellä ja löytää kaikesta sen positiivisen puolen. Omasta mielestäni olen suurimman osan ajastani iloinen ja suu messingillä. :) Toivottavasti se ilo tarttuu myös muihin!

Jaan teille vielä yhden syksyisen ilon kuvallisesti:






Meillä on kotonamme seinällä hieman taidettakin iloa tuomassa. Arvaatko taiteilijan? :)


Tämä oli oikein kiva meemi, kiitos Morsolle sanoista! :)

Jos sinulla ovat sanat hukassa, jätä kommenttia, niin annan sinulle viisi sanaa!

7 kommenttia:

  1. Olen erittäin samaa mieltä: musta ei ole väri (eikä myöskään tummansininen).

    VastaaPoista
  2. Olipa kiva postaus. Minä kuulun niihin, joilla on mustaa, mutta AINA myös muutakin väriä.

    VastaaPoista
  3. Hei, oli kiva keksiä sinulle sanoja ja vielä mukavampaa lukea ajatuksiasi niistä. :)

    VastaaPoista
  4. Tätä oli hauska lukea! Heitäpä mua sanoilla :)

    VastaaPoista
  5. Hei! Hauska postaus :) Mulle saa antaa viisi sanaa, niin mietiskelen sitte niistä kirjotettavaa :D
    Tunnelmallista syksyä ja sateesta nauttimista!

    VastaaPoista
  6. Olipas kiva postaus!

    Musta on mulle pohjaväri, johon sitten heittelen päälle kirkkaita värejä. Mun ehdoton epäväri on beige :-)

    Voisinpa tarttua tähän haasteeseen, jos vielä jaksat sen minulle heittää.

    VastaaPoista
  7. Voisit sen sanaisen arkkusi avata minullekin, jos ehtisin vaikka niihin paneutua. En kyl tiiä, osaanko riittävällä vakavuudella paneutua asiaan. :D
    Miä taidan olla vähä noita-akka, kun tykkään kovasti mustasta. :D
    Olipas sinulla melkoset värjäyshässäkät! En tiennykkään, et kooleilla voi toimia monilla tavoilla. Se etikka esim. En ollu tiennykkään. Aika hedelmäisiä värejä oot saanu aikaan.

    VastaaPoista

Haluatko piristää päivääni? :) Sen voit tehdä helposti jättämällä itsestäsi puumerkin kommentteihin! Kiva kun löysit blogiini - tervetuloa toistekin! :)

Jos kommentointi ei onnistu (vaatii rekisteröitymisen), voit laittaa viestisi sähköpostitse:
marska_77@yahoo.com

Kiitos! :)

Hei hei!

Kiva kun kävit, tulehan toistekin! :)