Heipä vaan!

Mukavaa, kun olet tullut pistäytymään blogissani. Vielä mukavampaa on, jos jätät käydessäsi itsestäsi puumerkin. Toivottavasti viihdyt - tervetuloa myös uudestaan! :)

perjantaina, lokakuuta 28, 2011

Ommeltua ja uunissa paistettua

Eilen minulla oli ompelupäivä. Ja vielä ihan palkallinen sellainen. Syynä moiseen ensinnäkin tämä syyslomaviikko, jota en kuitenkaan voinut ottaa lomana, koska minulle ei ole lomapäiviä ehtinyt vielä kertyä. Ja kun olen monta vuotta joutunut olemaan kaikki koulujen loma-ajat palkattomilla lomilla (eli käytännössä noin 20 viikkoa vuodessa), niin ei oikein huvittanut ottaa palkatonta lomaa vapaaehtoisesti. Onneksi pääsin alkuviikosta sinne leirille ja loppuviikoksi esimies keksi, että voisin ommella ne 12 patjaa, joita olen toivonut tilattavaksi töihin ja joille ainakin minulla on omissa ryhmissäni tarvetta. Huvitti vain, että tähän patjan ompeluun piti esimiehen pyytää ensin ihan papin siunaus... ;) Tai siis lupa kirkkoherralta. :) Lopulta sain vielä luvan ommella kotona, mikä passasi hyvin siinä mielessä, ettei tarvinnut jättää tuota syyslomalla olevaa koululaista ihan yksin kotiin kahdeksi päiväksi. Tänään hän oli sitten muutaman tunnin itsekseen kotosalla aamusta, kun kävin nakkaamassa valmiit patjat töihin. Oikeastaan minulla oli kotona vain yksi patja mallina, eli kävin hakemassa patjat ensin yhdestä paikasta ja sieltä huristelin bussilla toiseen paikkaan, jossa laitoin päälliset paikoilleen ja jätin puolet patjoista sinne, ja työkaveri tarjoutui ystävällisesti viemään omalla autollaan toisen puolen patjoista toiseen paikkaan, ettei minun tarvinnut enää ajella bussilla noiden patjojen kanssa, vaikka olisin minä kyllä voinut senkin tehdä, ei nuo patjat paina käytännössä mitään. :)

Patjat 12 kpl
Tehty ajalla: 22.-28.10.2011
Kangas: Eurokankaasta puuvillaa
Koko: 60x140 cm / kpl
Muuta: Tarranauhakiinnitys. Töihin ommeltu. Vaahtomuovipatjat ETRAsta (ent. Pohjolan Kumi).

Semmoisiapa noista sitten tuli. Toivottavasti osoittautuvat sitten hyviksi patjanpäällisiksi, eivätkä ihan heti kulu puhki. Arvoin vähän tuon kankaan suhteen, kun sain ohjeen, etten saisi ostaa kalliita kankaita, mutta mitään hintarajaa minulle ei sanottu, niin en sitten uskaltanut ostaa vahvempaa ja tuplasti kalliimpaa kangasta vaan tyydyin hivenen tukevampaan puuvillaan. Tein mahdollisimman simppelit ommella ja käsitellä, ja nämähän ovat tietysti irroitettavat ja pestävät. Aikahan sen näyttää, miten nämä toimivat käytännössä, ja minä näitä nyt pääasiassa tulenkin käyttämään.

Kotiuunissa on paistunut tänään tämmöistä:


Viimein sain lämpökäsittelyyn ne puuvillalangat, jotka värjäsin viime viikon torstaina värjäyskurssilla. Ope antoi langoille pienen rasian ja käski säilyttää langat siinä niin kauan, että ne kuivavat, mutta eiväthän ne siinä kuivaneet ollenkaan ja kodinhoitohuone alkoi haista jo liian voimakkaasti etikalta. Niinpä nostin langat pari päivää sitten vähän laakeampaan astiaan, jossa ne olivat tänään sitten ihan kuivat. Ei kun uuniin 125 asteeseen (suunnilleen sama kuin puuvillan silityslämpötila), jossa annoin niiden olla jonkin aikaa. Nyt ne saavat taas pari päivää ässähtää ihan rauhassa ja sen jälkeen ne pestään tai ainakin huuhdellaan. Saa nähdä mitä noista tulee... Märkänä niissä oli ihan tasaisesti sitä väriä, mutta kuivuttuaan se väri on paakkuuntunut osaksi ihan tummanpunaiseksi ja osassa kohtaa on taas vaaleamman punaista. Voi olla, että jää ensimmäiseksi ja viimeiseksi puuvillavärjäykseksi, jos ei onnistu kunnolla. Villan värjäys on paljon yksinkertaisempaa, ainakin noilla Kool Aideilla. Mitähän Kool Aidia tähän laitoin, jotain kirsikkaa?  Taisi olla Black Cherrya, ellen väärin muista.

Mieli tekisi taas värjäillä lisää, tuli nimittäin tänään bussissa istuessani mieleen yksi idea kattilavärjäykseen... Ja edelleen meillä on kuopuksen kanssa värjäämättä ne vaaleanpunaiset langat. :)

Mukavaa viikonloppua kaikille! :)

4 kommenttia:

  1. Mukavia paistoksia sinulla uunissa:) Niin ja hyvää viikonloppua.

    VastaaPoista
  2. Kyllä mun mielestä patjat tarvii "papin siunauksen" :D! Meillä yhteen aikaan kyläkkon kirkkokahvit vaati semmosen kans (että saatiin itse ostaa tarvikkeet, ja laskuttaa ne sitten srk:lta.) Sentään uuden kkohran aikana järki voitti, ja kkokahvit saa keitellä ihan omine lupineen. Sentään hinta ei päätä huimaa per kerta, kun kylän rouvat yleensä itse leipovat sinne jotain (laskuttavat vehnäjauhopss:n hinnan joskus), ja sama kaffepakettikin menee usiamman kerran. Että ei montaa euroa ole per kerta :D

    Kiitos Angrybirds-opastuksesta! Tuskin mun on vaara koukuttua moiseen, kun meidän lapsetkaan eivät ole siihen missään innostuneet. Pojat pelaavat mieluummin - hmm - semmoisia historiallissävytteisiä räiskintäpelejä... Ja tyttö vaan semmoisia, missä vaihdellaan vaatteita ja meikkejä tai suunnitellaan koteja (kuten Simssit).
    Minä olenkin viimeksi koukuttunut tietsikkapeleihin noin vajaat 25 v. sitten, kun ne vielä oli uusia, ihmeellisiä ja töksähteleviä/kulmikashahmoisia. Silloinkin koukuttumisen syy oli haluttomuus tarttua gradun tekemiseen. Joka sitten kyllä valmistui, Indiana Jones - ja Larry in the Land of the Lounge Lizards -peleistä huolimatta...

    VastaaPoista
  3. Hienot on päälliset!
    Tuollaisia patjoja tarvittas meill iippalaisilla löhöilyyn, majoihin ym.
    Hieno on paistos, katsoin ensin, että pelkkää jauhelihaa uunissa.
    Mukavaa viikonlopun jatkoa!

    VastaaPoista
  4. Hattua nostan tuolle patjanpäällisten ompelulle. Minusta suoran sauman ompelu on vaan niin puuduttavan pitkäveteistä =D. Siksiköhän mä ne yleensä saan jollain lailla aina vinoon ommeltua... =D

    VastaaPoista

Haluatko piristää päivääni? :) Sen voit tehdä helposti jättämällä itsestäsi puumerkin kommentteihin! Kiva kun löysit blogiini - tervetuloa toistekin! :)

Jos kommentointi ei onnistu (vaatii rekisteröitymisen), voit laittaa viestisi sähköpostitse:
marska_77@yahoo.com

Kiitos! :)

Hei hei!

Kiva kun kävit, tulehan toistekin! :)