Heipä vaan!

Mukavaa, kun olet tullut pistäytymään blogissani. Vielä mukavampaa on, jos jätät käydessäsi itsestäsi puumerkin. Toivottavasti viihdyt - tervetuloa myös uudestaan! :)

tiistaina, lokakuuta 04, 2011

Ihan kuin to do -lista ei olisi jo tarpeeksi pitkä...

Tuli tänään shoppailtua muutakin kuin vain etsittyä puuttuvaa lankakerää.


Silmukkakirjoja. Suomalaisessa Kirjakaupassa vain 11,95 e/kpl, mikä on pilkkahinta käsityökirjasta. Muista kaupoista kun olen hintoja katsellut, niin ovat kalliimpia. Ja nämähän on ihan uutuuksia, edes kirjastossamme niitä ei vielä ole, tai sisäpiiritietojeni mukaan eräs kirjaston hankintaosaston työntekijä on juuri tänään liimaillut samanlaisiin opuksiin tarroja. ;) Joten pääsin ostamaan kerrankin ihan upouusia kirjoja! Suomalaisessakin oli hyllyssä vain tuota neulontakirjaa, ja myyjän piti ihan pariinkin kertaan käydä varastossa ihmettelemässä, että eikös niitä virkkaajan kirjoja sitten ollutkaan, mutta se oli niin tuore kuorma, että oli vielä purkamatta. :) Hyviltä - ja edullisilta - perusteoksilta vaikuttavat!

Suomalaisesta olisi tehnyt mieli myös yhtä kirjoneulesukkakirjaa ja jotain neulottuja ja virkattuja kuvioita sisältävää kirjaa, mutta niistä kumpikin olisi jo maksanut yksistään enemmän kuin nämä kaksi yhteensä, joten minun puolestani saivat jäädä hyllyyn. Täytyi ajatella myös sitä seikkaa, mistä otsikkokin kertoo: tekemistä taatusti riittää vaikka olisi noita ideoita vähän vähemmänkin tarjolla. :)


Nämä lehdet kävin shoppaamassa Akateemisesta kirjakaupasta, kun odottelin bussia. Ensin meinasin, etten viitsi ostaa, kun ällöttää tuo jouluhöpsötys näin lokakuussa. Näin anti-jouluihmisenä siedän juuri ja juuri sen, jos jouluvalmistelut tai joulun ajattelemisen aloittaa aikaisintaan 24.12. ja kaikki joulusta muistuttava tulee olla visusti takaisin kaapissa 26.12. iltaan mennessä. ;) Joten joululehdet 4.10. eivät ihan ole minun juttuni. Miksei samantien voisi laittaa meille syksyihmisille syysjuttuja esille huhtikuussa? :) Kannatetaan! :D

En siis ostanut näitä lehtiä joulun takia (todellakaan), vaan tuossa Kauneimmat joulun käsityöt -lehdessä oli pari ihanaa enkeliristipistomallia (soittavia enkeleitä - suosikkiaiheitani!) ja sitten huovutettavien enkelien malleja. Ajattelin, että niitä voisi hyödyntää joskus töissä, jossa meillä tälläkin hetkellä on enkeleitä talo pullollaan. :) Oli tuossa lehdessä myös muita ihan joka-aikaisia käsityömalleja, yksi vauvaneulekin näytti tosi kivalta.

Ristipistolehden ostin tuon kalenterin vuoksi, eipä tarvitse miettiä enää ensi vuoden kalenteriongelmaa. Lehtihän tuli ostettua ihan sika säkissä, koska kannen perusteella ei saanut mitään selvää lehden malleista. No, jotain kivoja sieltäkin löytyi. Tosin tuskin niitä teen koskaan (ks. otsikko).


Kiitos lauantaisista (ja myöhästyneistäkin) onnitteluista! Kuvan kollaasi on koottu tasan yhdestä ja itse ostetusta kukkakimpusta, piti taas vähän leikkiä kuvankäsittelyohjelmalla. :) Kuvan keskipisteenä olevasta itse tehdystä jäätelöstä on pakko sanoa, että ei kiitos enää hiilihydraatteja tähän vatsaan, olin lauantain ja sunnuntain välisen yön ihan sairaan kipeä, vaikka jaettiin tuo pieni ja vähähiilihydraattinen jäätelö neljään pekkaan. Pitää varmaan olla sokerin ja muiden tärkkelysten kanssa tästä eteenpäin ihan nollalinjalla - tärkkelys sopii vain pitsin tärkkäämiseen, sanon minä. ;) (tämä siis oma kokemukseni, jokainenhan meistä on yksilö)


Olen nyt innostunut kokeilemaan näitä kollaaseja, kuten huomaatte. :) Sunnuntaina oli niin upea sadesää, että halusin räpsiä vähän kuvia litimärän olohuoneen lasin läpi. Syyssade on kyllä ihanaa! :) Tai mikä tahansa syksyssä on ihanaa. Eilen oli niin upea aamu kävellä töihin kirpeässä säässä ihaillen värien hehkua. Tänään taas oli hauskaa kuunnella pisaroiden litinää ja lätinää. :)

Vielä jos joku kertoisi, miten tässä pari viikkoa vanhassa tietokoneessani saa otettua kuvia tai videoita web-kameralla, niin olisin onnellinen. Kuvien käsittely alkaa jo muuten sujuakin. :) No, eipä tässä ole ollut oikein aikaa opetella, ja pääasia on, että tämä peruskäyttö sujuu.

Vaan nyt virkkailen jakkuni loppuun! :)

8 kommenttia:

  1. En minäkään yhtään pidä siitä, että marketin hyllyllä näkyi jo joulutonttuja! Kaupat saisivat ensin myydä halloweet, isänpäiväjutut ja itsenäisyyspäiväliput jne, niin sitten vasta olisi tontujen vuoro.

    VastaaPoista
  2. Eurokankaassa sanottiin, että ensi vikolla tulee joulukangaspöytä. Vähän turhan aikasin, sanoisinko...
    Minäkin ostin nuo silmukkakirjat, tosin kouluun.

    VastaaPoista
  3. Olivatpa edullisia kirjoja!

    Kyllä minustakin joulujutut lokakuussa ovat aivan liian aikaisia. Itse yleensä aloitan 1.12 tai ensimmäisenä adventtina koristella joulua varten. Jos ne kerran vaivautuu ottamaan esille, saavat sitten ollakin vähän aikaa:D

    Eilen tuli s-postissa kutsu firman pikkujouluihin, joihin en tosin mene. Pikkujoulut eivät ole lainkaan minun juttuni. Ja tässä iässä voi rauhassa valita, mihin menee tai on menemättä.

    VastaaPoista
  4. Nuo silmukkakirjat pitää minunkin käydä hakemassa.

    VastaaPoista
  5. Jouluisia käsityöohjeita ja -tarvikkeita laitetaan kaupoissa esille näihin aikoihin jotta ihmiset ehtivät vielä niillä ohjeilla ja tarvikkeilla saada jotain valmiiksi ennen joulukuuta jolloin ne käsityöt laitetaan kodeissa esille. Ilmestyyhän syksy-Novitakin jo kesällä aivan samasta syystä. Ja kesä-Novita keväällä jne.

    Voi kun oliskin aikaa tehdö kaikkia ihania käsitöitä mihin hoksaa ohjeet jossain netissä/kaupassa/kirjastossa! Tää on varmasti kaikkien käsityöihmisten yhteinen, harras toive. :) Mutta on niitä uusia käsityölehtiä ja -kirjoja silti kiva selata ja haaveilla mitä tekisi jos olisi aikaa.

    VastaaPoista
  6. Kivaa, että vihreää löytyi; olisi sitä ehkä minullakin vielä joku nysserö ollut :)

    Enpä ole minäkään erityisen innostunut aloittamaan hyvin varhaista joulunodotusta, vaikka joulukoristeet saavat sitten puolestani lojua pitkäänkin esillä - olen laiska, eli jos jotain laitan esille, niin saavat olla kans, ei niitä heti riennetä siivoskelemaan :D
    Mutta kivoja ovat lukemisesi. Minulla ei mitään "to do" -listoja ole, kunhan haaveilen... Ja keskeneräisiä töitähän kyllä olisi kymmenittäin, että jospa ne sitten ovat se "to do" -lista? (Ts. toiset tekee listan, minä lähden heti aloitteleen, mitä mieleen juolahtaa, ilman huolta valmistumisesta/valmistumattomuudesta.)

    VastaaPoista
  7. Meillä oli tänään ensimmäinen joulumainos postilaatikossa. Jo sitä vähän odottelinkin, sillä nuo leluyhtiöt aloittavat lasten muistuttelun joulusta näin syys-lokakuun vaihteessa. Vaan meille se sopii, sillä noita lahjoja, synttäri- ja joulu-, pitää miettiä kasapäin.

    VastaaPoista
  8. Minäkin tilasin nuo silmukkakirjat. En ehtinyt niitä tänään postista hakea.

    VastaaPoista

Haluatko piristää päivääni? :) Sen voit tehdä helposti jättämällä itsestäsi puumerkin kommentteihin! Kiva kun löysit blogiini - tervetuloa toistekin! :)

Jos kommentointi ei onnistu (vaatii rekisteröitymisen), voit laittaa viestisi sähköpostitse:
marska_77@yahoo.com

Kiitos! :)

Hei hei!

Kiva kun kävit, tulehan toistekin! :)