Heipä vaan!

Mukavaa, kun olet tullut pistäytymään blogissani. Vielä mukavampaa on, jos jätät käydessäsi itsestäsi puumerkin. Toivottavasti viihdyt - tervetuloa myös uudestaan! :)

torstaina, syyskuuta 22, 2011

Tilkkuilua

Jaksan yhä ihmetellä sitä, että jos kamerasta laittaa piuhan koneeseen, niin jo parin minuutin päästä olen saanut kuvan siirrettyä koneelle ja vielä muokattuakin sitä. Mikä tarkoittaa sitä, että kun saan päähäni blogata, niin voin toteuttaa heti päähänpistoni, eikä tarvitse odottaa että on noin kaksi tuntia yhtäjaksoista aikaa blogata kuvansiirtoineen kaikkineen. Kivaa. :)


Täällä väännetään tilkkuja. Yhä ja aina vaan. Tähän päivänkakkara-tilkkujakkuun tulee tilkkuja 160 kpl. Teen näitä niin, että yleensä bussissa virkkaan noita ympyröitä päivänkakkara-langasta, ja kotona sitten virkkaan vihreällä langalla viimeisen kerroksen ympyrän ympäri, ja samalla kerroksella yhdistetään tilkut toisiinsa. Tässä systeemissä on vaan se huono puoli, että jos bussimatkoilla syntyy päivässä noin 10 tilkkua (tai enemmänkin, jos on vaikka palaveripäivä, jolloin virkkaan ympyröitä palaverissakin), niin kotona ehdin illalla virkata ehkä yhteen tilkkuun sen viimeisen kerroksen, jos sitäkään. Eilen oli pitkän palaverin päivä, joten päätin siellä virkkailla noita vihreitä eli ulompia kerroksia, koska muuten oltaisiin kohta tilanteessa, jossa minulla on 160 ympyrää eikä yhtään tilkkua yhdistettynä... ;) Neuletapaamisessakin maanantaina sain vähän tilkkuja yhdisteltyä. Nyt tilanne on se, että ihan valmiina ja yhdistettynä on paloja 78 kpl, ja puolivalmiita ympyröitä on 22 (23. kesken), eli tasan sata olisi niitä ympyräkeskustoja jo virkkailtu. Edit: Laskuvirhe, yksi ympyräpino olikin koneen takana piilossa, eli ympyröitä on yhteensä jotain 111 kpl. Jonkin verran on siis tullut istuttua bussissa. Ja palaverissa. :)

Voisihan noita ulompia kerroksiakin toki bussissa muuten tehdä, ja olen jonkin verran tehnytkin silloin, kun ei ole isompaa ruuhkaa, mutta kun niitä tehdessä päättelen samalla kyseisen tilkun langanpäät yms., niin jotenkin sen puuhan haluaa tehdä paikassa, jonne voi rauhassa levittäytyä. Rauhallisemmassa bussivuorossahan on ihan se ja sama, vaikka levittäisi romppeensa pitkin penkkejä, mutta varsinkaan aamuvuorossa ei pahemmin pääse vehkeitään levittelemään. ;) Ja kunhan pääsen tässä jakussa kainaloihin asti (kuuden palan yhdistämisen jälkeen), niin sitten tarvitsen kyllä jo ohjettakin, että miten siitä eteenpäin sitten yhdistellään. Mutta jotenkin tuntuu kuin tämä olisi jo voiton puolella, yli puolivälin ainakin tilkkujen osalta.

Kiitos, kun olette jaksaneet vielä ainakin muutamat jättää tänne kommentteja, vaikka itse olen ollut viime aikoina vähän hiljaisempi. Ihania syyssadepäiviä toivottelen teille jokaiselle! :)

17 kommenttia:

  1. Sinulle tulee oikein aurinkoisen värinen jakku.
    Kauniita syyspäiviä sinullekin!

    VastaaPoista
  2. Näyttääpä lupaavan kivalta! Oikein odotan valmiin työn esittelyä :)

    VastaaPoista
  3. Aikamoinen urakka sulla tuossa on! Mutta kaunista näyttää tulevan! Mukavaa loppuviikkoa!

    VastaaPoista
  4. ai että, tuosta tulee aivan ihastuttava jakku ;)

    VastaaPoista
  5. Kivan näköistä uutta on taas tulossa.
    Minullakin sormet syyhyää, josko taas jonkun lapuista tehdyn laittaisi alulle :DD

    On mahtaa että pysyt palavereissa virkkaamaan.
    Minä raukka kun joudun olemaan työpäivät ilman koukkua... ja se on vaikeaa :DD
    Eikä pyöräillessäkään tuo virkkaus onnistu, varsinkin kun kohta aamut ovat pimeitä !

    Mukavaa viikonloppua Sinulle ja perheellesi !

    VastaaPoista
  6. Kivannäköinen jakku tulossa. Voi että, kun voisi palavereissa neuloa/virkata, mutta täällä se ei ole suotavaa. Ja matkat kuljen pyörällä/autolla, joten matkoillakaan ei neulota. Bussillakin pääsisi, mutta ensin bussi 1:llä 10-15 min, odotus noin 0,5 tuntia ja sitten taas 10-15min seuraavalla bussilla (autolla 10 min ja pyörällä noin 0,5 tuntia). Vähän olisi poikittaisliikenteessä kehitettävää.

    VastaaPoista
  7. Kauniit, heleät värit työssäsi! :)

    Katsastin taas samalla käynnillä kaikki ennennäkemättömät postauksesi ja löytyi niin kivoja syysneuleita lapsille (se pupumyssy varsinkin) ja hieno uusi lääpäri sinulle itsellesi, onnittelut sen johdosta!

    VastaaPoista
  8. Minäkin viimeistelen ja yhdistelen paloja. Kivaa!
    Lankasi on ihananväristä.

    VastaaPoista
  9. Ensi kertaa löysin tänne vierailulle. Kauniita tekeleitä sinulla blogissasi ja todella kaunis jakku sinulla tulossa! :) Itse olen jäänyt pahasti koukkuun neliöitten virkkaukseen ja parhaillaan on peitto tulossa. Ihania syyspäiviä myös sinulle!

    VastaaPoista
  10. Kiitos ohjelmavinkistä. En uskalla vielä ladata ilman isännän lupaa. Meil aina välil joutuu putsailee konetta, kun 5 ihmistä latailee tänne kaikenlaista ja kone menee jumiin.
    Nimi. tuleva säveltäjäkö?

    VastaaPoista
  11. Minustakin värit ovat tosi kauniit. Piristävät!

    VastaaPoista
  12. Nättejä tilkkuja olet virkkaillut. Tulee kyllä kaunis jakku, mitä tuosta kuva jo näkyy.
    Kaikkea kaunista näin kun selasin sinne milloin viimeksi olen täällä käynyt. Olen vielä kesän jälkeen yhtä laiska käymään kommentoimassa. Runsaan kuukauden olen sairastanut selkääni ja syönyt vahvoja hermolääkkeitä jotka pitävät olon ihan tönkkönä. En jaksa kauaa istua koneella, joten blogien seuraaminen on harventunut. Yritän kyllä välillä tehdä urakalla kommentteja, mutta vähemmälle on jäänyt.
    Tottakai kaikille blogissani kommentoiville käyn vastaamassa ja luen rästit pois.

    VastaaPoista
  13. Jakku näyttää lupaavalta, kyllä olet saanut huikean määrän puikon kanssa kierroksia tehdä tuon kanssa! Onnea myös uuden perheenjäsenen eli tietokoneesi johdosta. Minun pitäisi myös suursiivota koneella ja siirtää kaikki vanha läppäriltä uudelle pöytäkoneelle, siinä se ilta tai parikin vierähtää rattoisasti...

    VastaaPoista
  14. Noista väreistä tulee kesäinen fiilis :)

    VastaaPoista
  15. Ihanalta näyttää tuo jakuntekele.

    VastaaPoista
  16. Olet onnellisessa asemassa, kun saat palaverit ja hrrastuksen liittä yhteen. Itsellä se ei onnistu, kun satulatuolilla tuntien aikana pyyhällät oppilaan luota toisen luo.
    Koulutusluennot yritän kyllä käyttää hyödyksi käsitöiden suhteenkin.

    VastaaPoista

Haluatko piristää päivääni? :) Sen voit tehdä helposti jättämällä itsestäsi puumerkin kommentteihin! Kiva kun löysit blogiini - tervetuloa toistekin! :)

Jos kommentointi ei onnistu (vaatii rekisteröitymisen), voit laittaa viestisi sähköpostitse:
marska_77@yahoo.com

Kiitos! :)

Hei hei!

Kiva kun kävit, tulehan toistekin! :)