Heipä vaan!

Mukavaa, kun olet tullut pistäytymään blogissani. Vielä mukavampaa on, jos jätät käydessäsi itsestäsi puumerkin. Toivottavasti viihdyt - tervetuloa myös uudestaan! :)

maanantaina, elokuuta 29, 2011

Aaaa... hidaa!

En lainkaan ihmettele, miksi Angry Birds on valloittanut maailman - onhan se tällä hetkellä maailman myydyin peli, ja vielä suomalainen. :) Minä en ihmettele Angry Birdsin hurjaa menestystä siksi, että meidän kotimme on nykyään yhtä Angry Birdsia. Ensin siitä innostui kuopus, nyt siihen on jäänyt myös esikoinen koukkuun. Eikä se ole pelkkä lastenpeli, vaan yksi työkaverinikin on siihen koukussa - oli hauska keskustella ruokatunnilla aikuisen miehen kanssa ko. pelistä ja kertoa, että meillä sitä pelaa 3½-vuotias. ;)

Oikeastaan Angry Birdsin voi luokitella jo meidän kuopuksen harrastukseksi. Kun peliaika on rajoitettu tiettyyn määrään päivässä, niin loppuajaksi pojan täytyy kehitellä itselleen jotain muuta aktiviteettia. No, se "jotain muuta" on sitten sitä, että hän leikkii Angry Birdsia. :D


Jotta leikkiminen onnistuisi, täytyy toki olla leikkivälineitä. :) Muistanette, kun kesällä virkkasin tuon kuvassa vasemmalla kurkistelevan kuningaspossun ja kuvan keskellä vilkkuvan pitkänokkaisen "nokkalinnun", joka pelissä tunnetaan bumerangilintuna, sekä alareunassa näkyvät kolme munaa. Viisi pelin lintuhahmoa puolestaan lensivät meille Kiinasta. Vaan yksi vielä puuttui, nimittäin iso punainen lintu, jota kuopus kutsuu "jättilinnuksi". Se muistuttaa hyvin paljon tuota pienempää punaista lintua, joka on pelin tunnetuin hahmo, mutta on kuitenkin eri hahmo, koska se on isompi ja sillä on pelissä enemmän ominaisuuksia kuin pienemmällä serkullaan. Huom! En ole itse pelannut koskaan koko peliä enkä edes pahemmin katsonut, kun sitä pelataan, mutta sattuneesta syystä tiedän näistä vihaisista linnuista yllättävän paljon... ;)

No, jättilintu piti siis saada, ja senhän saa vain siten, että käskee äidin tehdä.

Angry Birds - jättilintu
Tehty ajalla: 25.-28.8.2011
Malli: Oma
Lanka: Novita 7 veljestä punainen (549), luonnonvalkoinen (010), oranssi (278) ja musta (099)
Langankulutus: 73 g
Virkkuukoukku: 4 mm
Koko: Halkaisija n. 18 cm
Muuta: Hyvin lentää! :) 


Ja näin sillä sitten leikitään (klikkaa kuvaa isommaksi). Jos joku ei vielä tunne Angry Birdsia, niin pelin yksinkertainen idea on se, että tuhmat possut (lausutaan meidän perheessä poffffffu) ovat varastaneet lintujen munat, josta linnut ovat tulleet vihaisiksi, ja niitä ammutaan ritsalla possujen [poffffujen] linnoitukseen. Kun peliaika on ohi, kotona otetaan käyttöön isin valmistama ritsa pingotettuna tuolinjalkojen väliin, ja homma jatkuu ihan samalla tavalla kuin pelissä, lintuja ammutaan ritsalla kohti possuja [pofffffuja] ja munia. Näemmä tässä kotialustalle laajennetussa versiossa voidaan ampua myös possua [poffffua] lintua kohti, ei sen niin tarkkaa ole. Ja jos ei lennä riittävän hyvin ritsan avulla, niin myös käsillä lennättäminen on sallittua. :)

Pelihahmot ovat kovia lentämään välillä vähän minne sattuu. Mummolassa possua haeskeltiin tuntikaupalla, kunnes yhtäkkiä katseeni osui olohuoneen kristallikruunuun, missä possu keikkui tyytyväisenä naureskellen. Viime perjantaina musta lintu löytyi kirjahyllyn päältä asettuneena siististi valokuvien taakse piiloon. Punaista lintua etsittiin koko viikonloppu, eikä se löytynyt edes siivouksen aikana. Vaan isäntä ei ollutkaan siirtänyt imuroidessaan minun työpöytääni puolta metriä irti seinästä, siellä sokkelin nurkassahan se lintu kökötti. Ja eilen illalla, kun menin hampaanpesulle, niin vessanpöntöllä istui tällainen:


Niin, tuo otsikko... oli vaikeaa keksiä mitään fiksua (minä ja kuopus vietämme sairaspäivää kotona), mutta kuulemma (poikien mielestä) punainen lintu sanoo "Aaaa... hidaa!", kun se lentää pelissä. Mun mielestä ne linnut (tai possut) huutavat ihan selvällä suomen kielellä "Aaapuuva!" Mutta ehkä nuo on kaks ihan eri huutoa. :)

Hauskaa uutta viikkoa! :)

17 kommenttia:

  1. Onpas teillä jo melkoinen Ändi Bööds-kokoelma! (Noin meidän 3,5-v. sen ääntää;)) Mulla on edelleenkin se possu virkkaamatta mutta ihan hyvin on se ainokainen punainen lintu vielä riittänyt ukkelille - sitä on käytetty unilelunakin :)

    t. Niina

    VastaaPoista
  2. Aivan mahtava. Sinä sitten kerkesit jo tekemään tämmöisen, kun minulla se vasta on suunnitteluvaiheessa :)Pumpulillako täytit sen ?

    VastaaPoista
  3. Ihania! Kaikkea uutta ja kivaa saa äiti värkätä,kun on pikkuväkeä talossa.- Mukavia syyspäiviä Sinulle.

    VastaaPoista
  4. Sude: En tiedä, mitä tarkkaan ottaen tarkoitat pumpulilla (minä kutsun pumpuliksi sitä kaupan kosmetiikkaosastolla myytävää vanua, jota käytän esim. haavojen puhdistamiseen desinfiointiaineen kanssa tai kynsilakan poistoon lakanpoistoaineen kanssa; toiset taas kutsuvat pumpuliksi puuvillaa, esim. vanhoissa kirjoissa naiset pukevat aina päälleen pumpulimekon), mutta käytin täyttämiseen siis sitä ihan käsityöosastoilla myytävää täyte/askarteluvanua, joka on 100% polyesteria. Se kosmetiikkaosaston vanu taas on 100% puuvillaa, eli se lienee oikeaoppisesti "pumpulia". :) Mutta siis polyestervanua käytin.

    VastaaPoista
  5. Meillä ei lapset ymmärrä pelin päälle oikein mitään. Poika nyt ehkä jotaki, mutta mies alkaa olemaan jo aika addikti. Työmaalla kuulemma ruokatunnilla kolme ukkoa pelaa kännyillä peliä ja neljä ukkoa kannustaa seläntakana. Voi elämä! :D

    VastaaPoista
  6. Voi ihanuus, täällä kävi herra pian 5 vee seläntakana ihastelemassa ja tilaus on jo jätetty noista linnuista. Kai se vaan pitäis opetella virkkauksen saloja äidinkin. Ärri pöötsi, sanoo meidän 2 vee ja tuijottaa silmä kovana kun äiti tai pojat pelaa. Meillä ei ole hienoja puhelimia, mutta ostin sitten pc-version. ;D

    VastaaPoista
  7. Onpas hyvä, kun täällä saa valistusta, että pysyy mukana ajassa! ;DD En ollut kuullutkann tämmöisistä Böördeistä aiemmin, mutta nyt kävin hiukan kurkkimassa antamaasi linkkiäkin. Totesin, ettei ole minun juttu. Mutta elävästi muistui mieleeni, miten omakin poikani aikoinaan keksi monenlaisia leikkejä ja niille kaikenlaisia rakennelmia esim. juuri noin kääntämällä jakkaran ylösalaisin. Nyt on muunlaiset leikit hänellä! ;)

    VastaaPoista
  8. Hauskan näköinen "otus", varsinkin tuo lippiskuva saa hymyn huulille. Peliä en minäkään tunne, muuta kuin maineeltaan...

    VastaaPoista
  9. upea ängli bööds parvi.
    Ollaan jouduttu samalle top-blogi listalle ;-)

    VastaaPoista
  10. Minä olisin muuten ihan pihalla koko vihaisista linnuista, mutta onneksi pysyn edes hieman ajantasalla postauksiesi avulla :-)

    VastaaPoista
  11. Meillä noita lintuja pyörii myös monen kokoisia. Ja pyörii myös yksi ukko, joka on aika paljon vastuussa siitä, että joku joutuu metsästämään possuja kristallikruunusta.. :)

    VastaaPoista
  12. Ihana lintu! Tuli mieleen kertomuksestasi miesystävän kertomus siitä miten he lapsina leikkivät Jacques Cousteauta leikkimällä maatalon piharakennusten hämärissä halot naruilla selässä (happipullot) tutkien halkopinoja ja maatalousvehkeitä hylkyinä. Pojat on poikia, 50-luvulla ja nyt! ja hyvä, että rajoitatte pelaamista, ilman sitä rajoittamista ei syntyisi noita leikkejä, jotka ovat kuitenkin niin hyödyllisiä lasten kehitykselle.

    VastaaPoista
  13. Siinäpä on äksy hahmo kerrakseen :D. Täytyypä tunnustaa, että minä olen katsellut noita vain näin valokuvina; meidän lapset eivät ole noita hahmoja/peliä omakseen löytäneet. Onhan noilla hahmoilla ilmettä ja luonnetta - söpöjä, varsinkin noin käsintehtyinä!

    VastaaPoista
  14. Angry Birds -pelistä en tiedä kuin nimen, mutta hahmot ovat tosi hauskat.

    VastaaPoista
  15. Olen onnistunu missaamaan koko angrybirdsjutun. Toi on kuitenkin tosi ilmeikkään näkönen otus ja noin monta jo tehtynä!
    Noi kirjanmerkkiristipistotyöt näyttää mielenkiintosilta.

    VastaaPoista
  16. Kiva, äksy lintu.
    Mukavaa, että pojalla vielä mielikuvitus laukkaa ja syntyy ihan omaa leikkiä.

    VastaaPoista

Haluatko piristää päivääni? :) Sen voit tehdä helposti jättämällä itsestäsi puumerkin kommentteihin! Kiva kun löysit blogiini - tervetuloa toistekin! :)

Jos kommentointi ei onnistu (vaatii rekisteröitymisen), voit laittaa viestisi sähköpostitse:
marska_77@yahoo.com

Kiitos! :)

Hei hei!

Kiva kun kävit, tulehan toistekin! :)