Heipä vaan!

Mukavaa, kun olet tullut pistäytymään blogissani. Vielä mukavampaa on, jos jätät käydessäsi itsestäsi puumerkin. Toivottavasti viihdyt - tervetuloa myös uudestaan! :)

lauantaina, huhtikuuta 30, 2011

Langanloppuja

Taannoin ostaessani Cannesia mekkoa varten ja Bambua twinsettiin, ostin kaiken varalta hieman ylimääräistä - ainahan niistä jämistä voi tehdä sytomyssyjä. Vaan kun olen tänä keväänä jo myssyillyt melko lailla, ja eräs toinen pipoprojekti odottaa lähitulevaisuudessa, niin tuntui siltä, että en jaksa tähän väliin alkaa myssyjä vääntämään. Tietysti, jos lankaa olisi jäänyt silleen sopivasti yhden myssyn verran, niin sen olisin varmasti tekaissut, mutta molempia lankoja jäi yli aika reilusti - Cannesia yksi täysi kerä + vajaa kerä ja Bambua peräti kolme täyttä + yksi vajaa. Joten keksin sitten jotain muuta, mihin voisin loput langat upottaa. No okei, tulihan siinä sitten yksi päähinekin tehtyä, mutta itselle. :)

Tässä siis "jämälankaprojektin" tuotoksia:

 Kellohattu
Tehty ajalla: 26.-27.4.2011
Malli: Novita Kesä 2005 nro 42
Suunnittelija: Anne-Maija Immonen
Lanka: Novita Cannes luonnonvalkoinen (010)
Langankulutus: 115 g
Virkkuukoukku: 4 mm
Koko: Oma pää n. 54 cm
Muuta: Ihana! :) Tein vähän lyhyemmän kuin ohjeessa, koska lanka hupeni vähiin.
En ole koskaan ajatellut oikein olevani "hattuihminen", tai siis en ole juurikaan hattuja omistanut. Jonkun olkihatun taisin kymmenen vuotta sitten itselleni ostaa, mutta se on jo aikapäiviä sitten hajonnut. Talvella pidän päässäni pipoja, kesällä huiveja, ja on minulla yksi virkattu kesäpipokin. Mutta nyt on alkanut tehdä mieli taas oikein kunnon lierihattua, joten päätin kokeilla, millaisen saisin Cannesista aikaan. No, kunnon lieriä en tähän saanut, kun lankaa oli suhteellisen vähän, mutta aivan ihanan hatun sain itselleni kuitenkin! :) Tässä on ihan jotain 20-luvun tunnelmaa... Lisäksi tämä selvästi huutaa koristeeksi jotain kukkasia tms., mutta en halua laittaa tähän pysyvästi kiinni mitään, jotta hattu sopii sitten erilaisten vaatteiden kanssa. Luultavimmin teen jatkossa pienistä puuvillalankanyssäköistä tähän irroitettavia/vaihdettavia kukkasia - kunhan niitä nyssäköitä ensin muista projekteista jää. :) Ja se varsinainen lierihattu jäänee tulevaisuuden virkkaussuunnitelmien joukkoon... ;)

Ananasponcho
Tehty ajalla: 27.-29.4.2011
Malli: Novita Kesä 2009 nro 44
Suunnittelija: Arja Viitala
Lanka: Novita Bambu lila (746)
Langankulutus: 144 g
Virkkuukoukku: 3,5 mm
Koko: S/M
Muuta: Hapsuja on tuplasti enemmän kuin ohjeessa.

Tämän ponchon tein ihan vain siitä syystä, että lankaa oli just sen verran jäljellä, että se ei paljon kummoisempaan työhön riittänyt. ;) Sitä paitsi tämä on ollut joskus to do -listallani, vaikka olenkin sen sieltä poistanut silloin, kun vähän siivosin listaani. Vaan voi sitä joskus tehdä käsitöitä listan ulkopuoleltakin (kuten nämä kaikki nyt esiteltävät työt ovat). ;) Loppujen lopuksi lankaa riitti niinkin hyvin, että sain tehtyä tähän tuplasti enemmän hapsuja kuin ohjeessa; sen mukaan olisi hapsuja tullut vain joka toiseen lenkkiin ponchon helmassa, mutta minusta se näytti vähän hölmöltä, joten sidoin hapsuja lopulta jokaiseen lenkkiin. Laskeutuu sillä tavalla minusta kauniimmin. :)

Tämän virkkaaminen oli sikäli mukavaa vaihtelua, että mallia ei taatusti ehtinyt oppia ulkoa, kun jokainen kerros oli erilainen. ;) Aika lailla siis olin ohjeessa kiinni, mutta kun nappasin mallikuvasta kopion, niin hyvin tätä saattoi virkata jopa bussissa. En ole paljon ananaskuvioita virkkaillut, vaikka kaunishan tuo kuvioklassikko on. Tosin mietin, että miksihän sitä kuviota kutsutaan ananaskuvioksi, koska minä en tuossa kuviossa onnistu näkemään ananasta: en kokonaisena, renkaina, paloina enkä murskana... ;) Mutta ehkä joku muu on siinä nähnyt ananaksen, kun kuvio on sen mukaan nimetty. :)

Luutu
Tehty: 29.4.2011
Malli: Ainaoikeaa
Lanka: Novita Bambu lila (746) kaksinkertaisena
Langankulutus: 21 g
Puikot: 5 mm
Koko: n. 15x15 cm
Muuta: Tulipa taas tehtyä ja kulutettua lanka loppuun. :)

En sitten saanut ponchon hapsuihin upotettua vielä kaikkea Bambua, joten tekaisin yhden luutun. Näitähän tarvitsee aina, entiset alkavat olla jo aika kulahtaneita. Neuloin ainaoikeaa kaksinkertaisena eli kerän molemmista päistä, ja homma jatkui siihen saakka, että lanka loppui. :) Tämä on kyllä ihanan pehmoinen verrattuna vanhoihin käytettyihin luutuihin, mahdankohan raaskia tätä edes käyttää... ;)

Huhtikuiset käsityöt taitavat olla nyt sitten tässä, joten palailen linjoille tässä illan päälle kuukausiraportin kanssa. :) Siihen saakka: näkemiin ja rauhaisaa mutta käsityöntäyteistä viikonloppua! :)

7 kommenttia:

  1. Hauska kesäinen hattu! Ja tuo poncho on ihanan värinen!

    VastaaPoista
  2. Kiva kesähattu !
    Poncho on myös tosi kaunis, ja olipas riittoisaa lankaa, kun vielä rättiinkin riitti :)
    Hyvää vappua Sinulle ja perheellesi !

    VastaaPoista
  3. Tosi ihana hattu! Ja poncho on myös:)

    VastaaPoista
  4. Hattu on oikeinkin kiva ja loistava idea on laittaa siihen irrotettavia koristeita. Poncho on suorastaan suloinen! Mukavaa vappua!

    VastaaPoista
  5. Kauniita molemmat. Tuota pontsoa jo rupesin miettimään omalle listalle... Ananaskuvio muistuttaa kokonaista tuoretta ananasta ja sen suomuja. Siitä nimi

    VastaaPoista
  6. Oi että on kivoja käsitöitä. Tuo hattu on kerrassaan mainio. Ihanaa toukokuuta Sinulle.

    VastaaPoista

Haluatko piristää päivääni? :) Sen voit tehdä helposti jättämällä itsestäsi puumerkin kommentteihin! Kiva kun löysit blogiini - tervetuloa toistekin! :)

Jos kommentointi ei onnistu (vaatii rekisteröitymisen), voit laittaa viestisi sähköpostitse:
marska_77@yahoo.com

Kiitos! :)

Hei hei!

Kiva kun kävit, tulehan toistekin! :)