Heipä vaan!

Mukavaa, kun olet tullut pistäytymään blogissani. Vielä mukavampaa on, jos jätät käydessäsi itsestäsi puumerkin. Toivottavasti viihdyt - tervetuloa myös uudestaan! :)

tiistaina, tammikuuta 18, 2011

Neulomassa

Eilen käytiin kuopuksen kanssa "neulomassa". Oikeasti käytiin siis neuvolassa, mutta kyllä tuossa kuopuksen sanaväännöksessä piilee jonkinlainen totuuden hiven. ;) Tänään mennään myös neulomaan, mutta tällä kertaa hammashoitolaan. Sen jälkeen poika äkkiä kotiin, että ehdin itse illaksi töihin. Onneksi nämä hyppäämiset taitavat tämän viikon jälkeen vähän hellittää, ehtii kotona käydessä sentään edes hiki kuivaa ennen kuin taas mennään. ;)

Mutta kun ollaan oltu neulomassa, niin pistetään vähän vaihekuvaakin tämänhetkisestä tekeleestä:


Piti vähän aikaa miettiä, mitähän sitä sitten neuloisi. Ei oikein ole mitään akuuttia tarvetta tai kiirettä millään suunnitellulla neuleella, mutta jotainhan sitä aina tarvitsee olla puikoilla. Kun olen muutamat sukat peräjälkeen tehnyt nyt 7 veljeksestä, niin päätin vaihtelun vuoksi kokeilla jotain ohuempaa. Vaikka on 2,5 mm puikot minulle vähän liian ohuet. ;) Fabelia on joka tapauksessa puikoilla, kohta sukanvarret valmiina.

Vähän ristipistoasiaakin. :) Jos jokin malli on valmistettu vuonna 1996 ja sitä ei ole etsintöjen jälkeenkään löytynyt yli kolmeen vuoteen enää mistään, niin mikä on todennäköisyys löytää malli kaikesta huolimatta? Vastaus: Jos sulla on blogi, niin todennäköisyys on 100%. ;) Uskomatonta kyllä, aina jos olen täällä maininnut jostain ihanasta ristipistomallista, joka olisi kiva saada, vaikkei sitä ole myyty kuin viime vuosituhannella viimeksi, niin aina olen sen mallin onnistunut heti saamaan - kiitos teidän blogini avuliaiden lukijoiden! :) Niinpä vain sain eilen sähköpostia Pirjolta, joka vinkkasi minulle tämän kaupan, ja noin tunnin kuluttua tilaus sinne oli tehtynä. Tunti siinä meni siksi, että aluksi vaikutti, ettei sieltä voi millään tilata Suomeen (Suomea ei löytynyt listasta, josta piti valita maa, joten valitsin ensiksi Ruotsin - loogista vai mitä? ;) ), mutta sai sieltä sitten ihan jo maksuvaiheessa vaihdettua osoitteen oikeaksi, joten toivottavasti se paketti tänne tulee. Ja menihän siinäkin osa tunnista, kun klikkasin tilauslistalle mallin lisäksi 37 lankatokkaa - siis hei, eihän nyt yhtä mallia kannata pelkästään tilata! :D Sitä paitsi olin ajatellut ihan lähipäivinä tilata noita muliinilankoja lisää, ja tuolta löytyi vähän edullisemmin kuin sieltä, mitä olin ensiksi ajatellut. No okei, toimituskulut olivat ihan järjettömät (paitsi jos vertaa Itellan toimituskuluihin; moni kotimainen firma perii kotimaan toimituksista paljon enemmän), mutta ei tuo loppusumma nyt kovin paljon ollut, malli ja langat toimituskuluineen alle 20 euroa. :) Kiitos siis Pirjolle vinkistä! Ja se mallihan oli tietysti se StitchWorldin Noah's Ark, josta tulin maininneeksi pari päivää sitten... :) Hinta $4.50 eli noin 3,40 e; Kirjokkaassa se olisi aikanaan maksanut 8 e. Siis ajatelkaa, miten paljon olen taas säästänyt! :D (älkää muistuttako niistä isoista postikuluista, jotka lohkaisivat loppusummasta ainakin neljänneksen...)

Pakettia odotellessa jatketaan hommia ja toivotellaan hyviä viikonjatkoja! :)

12 kommenttia:

  1. Minäkin olen huomannut, että täältä blogimaailmasta saa apua aika moneen hommaan!! Ja se on hyvä se :-)

    VastaaPoista
  2. Ihanat värit ja kuvio tuossa neuleessasi !

    VastaaPoista
  3. Minustakin tosi kaunis väri fabelissa. Ja todella täältä yleensä aina saa apua:)

    VastaaPoista
  4. Se on kyllä tuhannen tosi, että käsityöläisten virtuaaliyhteisö on mieletön apu kaikenlaisissa käsitöihin ja vähän muuhunkin liittyvissä ongelmissa!

    VastaaPoista
  5. Hei! Voitit blogiarvonnassa :) Minkäs kokoista paitaa laitetaan? Jos eka päätät koon, niin sitten voin arvioida, mitä raitakangasta on sen verran. Osa väreistä on tyttömäisiä, mutta ihan peruspunaista löytyy kans ja sinimustaaki jonku verran.

    VastaaPoista
  6. Tosi kauniit sukat tulossa!!!

    Tämä netti-yhteisö on kyllä uskomaton. Täällä autetaan ja kannustetaan ja kehutaan. Kun tutustuin tähän hommaan, olin ensin tuolla Novitan sivuilla, mutta siellä en viihtynyt, valitettavasti. Siellä muutamat ihmiset ottivat elämäntehtäväkseen muiden piikittelyn ja arvostelun, lähtien kirjoitusvirheistä ja sanamuodoista kaikkeen muuhun. Niitä ei ole mukava lukea ja sitten löysin tämän muun yhteisön ja voi että olen nauttinut!!! Novitan olen lähes unohtanut, tosi harvoin piipahdan siellä, täällä muualla tulee vietettyä vähän turhankin kauan aikaa... Mutta on niin kiva lukea näitä mukavia blogeja ja katsella kuvia hienoista töistä!!!

    VastaaPoista
  7. Ai,että ihastuin tähän uuteen blogipohjaasi :o) Vai,onko uusi? Häpeäkseni tunnustan,että blogien selailuissa on ollut aika pitkä tauko. Mitä lie kiireitä!
    Kauniin väriset Fabel-sukat ovat sinulla puikoilla.
    Oikein mukavaa tammikuun jatkoa sinulle:)

    VastaaPoista
  8. Tosi hienot sukat tulossa ja voi miten pientä lankaa.Lykkyä tykö:)

    VastaaPoista
  9. Sukissa on ihana väri, hurahdan yhä syvemmin turkoosiin...Todella, netin kautta saa ihmeellisiä apuja moneen asiaan, en ees osaa kuvitella millaista olisi tämäkin harrastus ilman nettiä ja ihmisiä ruutujen tuolla puolen, jotka kannustavat kommenteillaan ja auttavat pulassa. Aivan uskomattoman hienoa.

    VastaaPoista
  10. Kylläpäs on taas kaunista tulossa. Kivat värit.
    Hauska toi pojan sanakäännös, aidon käsityöperheen jälkikasvu.

    VastaaPoista
  11. Lapset ovat ihania!
    Kauniit sukat taas tulossa sinulla.

    VastaaPoista

Haluatko piristää päivääni? :) Sen voit tehdä helposti jättämällä itsestäsi puumerkin kommentteihin! Kiva kun löysit blogiini - tervetuloa toistekin! :)

Jos kommentointi ei onnistu (vaatii rekisteröitymisen), voit laittaa viestisi sähköpostitse:
marska_77@yahoo.com

Kiitos! :)

Hei hei!

Kiva kun kävit, tulehan toistekin! :)