Heipä vaan!

Mukavaa, kun olet tullut pistäytymään blogissani. Vielä mukavampaa on, jos jätät käydessäsi itsestäsi puumerkin. Toivottavasti viihdyt - tervetuloa myös uudestaan! :)

perjantaina, tammikuuta 07, 2011

Hassuttelua osa 7

Eilen arvelin, etten ehtisi tänään pistämään paljon pistoja ristiin. No, oikeassa olin, sillä päivä oli niin täynnä touhua, että aamun klo 7.15 heräämisen jälkeen istahdin ensimmäisen kerran alas klo 21.30. Enpä usko, että enää tänä iltana jaksan ajatellakaan pistelemistä, mutta olinkin kaukaa viisas:


Nämä kokoinaiset 12 pistoa pistelin heti vuorokauden vaihduttua viime yönä. On siis aloitettu tänään eli ihan oikean päivän puolella. :) Saa nähdä, miten huomisen aloituksen kanssa käy, ainakaan en tänä yönä jaksa valvoa niin pitkään, että aloittaisin puolen yön jälkeen, ehkä teen sitten ne pari aloituspistoa huomenillalla tai joskus. Niin, ja tämän kuvassa olevan työn malli näkyy toissapäivän hassutuspostauksessa, se on se pukkimalli, joka koreilee kuvassa piparimallien kanssa. Ei tätä kyllä vielä tästä aloituksesta pukiksi tunnista. ;)


Oikein leppoisaa viikonloppua! :)

6 kommenttia:

  1. Ihan selvästi-Joulupukkihan siitä tulee :D

    Keltaiset tulppaanit teidän pöydällä oli enimmäiset joita oon tänä keväänä nähnyt,kauniita ja toivat hyvän mielen.

    VastaaPoista
  2. On tämä aikamoinen hassutus :-)
    Olen silloin tällöin tehnyt ristipistoja, mutta en ole vielä ainakaan hurahtanut. Kiva on katsella sinun töitäsi.

    VastaaPoista
  3. Ihanat hassutuksen 12 pistoa. Joskus käy juuri noin. Tämä kuvaa sitä täyttä elämää.

    VastaaPoista
  4. Pistelyn täyteistä viikonloppua Sinulle !

    VastaaPoista
  5. Onpa teillä jo keväisen näköistä:)

    VastaaPoista
  6. Juu, alkuhan se on, pienikin.

    Onnea teidän Elvis-inkarnaatiolle :).

    VastaaPoista

Haluatko piristää päivääni? :) Sen voit tehdä helposti jättämällä itsestäsi puumerkin kommentteihin! Kiva kun löysit blogiini - tervetuloa toistekin! :)

Jos kommentointi ei onnistu (vaatii rekisteröitymisen), voit laittaa viestisi sähköpostitse:
marska_77@yahoo.com

Kiitos! :)

Hei hei!

Kiva kun kävit, tulehan toistekin! :)