Heipä vaan!

Mukavaa, kun olet tullut pistäytymään blogissani. Vielä mukavampaa on, jos jätät käydessäsi itsestäsi puumerkin. Toivottavasti viihdyt - tervetuloa myös uudestaan! :)

lauantaina, tammikuuta 01, 2011

2011

"Uudenvuodenpäivä on huomisista merkittävin: hetki, joka tulvii uudistumista ja lupauksia. On riemastuttavaa aloittaa alusta, sillä silloin ei ole tehnyt lainkaan virheitä. Ainakaan vielä. Samalla tavoin jokainen uusi neuletyö alkaa virheettömänä alusta, koskemattomasta langasta, ja kaikki lopputulokset ovat mahdollisia. Tartu puikkoihin. Se on ainoa tapa saada lopputulos selville."

Kate Jacobs: Lankakaupan talvi, suom. Päivi Pouttu-Delière

Hyvää alkanutta vuotta 2011!

Näin vuoden alussa on ollut tapana laatia uudenvuodenlupauksia. Tänne blogiin kirjoitan ainoastaan käsitöihin liittyvät lupaukseni, vaikkakaan en niitä oikeastaan halua kutsua lupauksiksi. Pikemminkin ne ovat käsitöihin liittyviä ajatuksia, suunnitelmia, haaveita, toiveita, odotuksia, tavoitteita. Kuten edellisessä postauksessani kävin läpi, miten olin onnistunut viime vuonna tavoitteissani, myös tämän vuoden viimeisenä päivänä aion palata tähän postaukseeni ja tarkistaa, tuliko haaveista totta. :)

Vuonna 2011:

Neulominen, virkkaus ja muut lankatyöt
  • En aio ostaa enkä ottaa vastaan lankaa, ennen kuin kaikki nykyiset lankani (noin 3 kiloa) on kulutettu! :) 
    • Poikkeus 1: Mikäli jokin työ ei valmistu ilman, että siihen ostaa uutta lankaa, on ostos sallittua, mutta vain sen verran, mitä työn valmistuminen vaatii (ei ylimääräistä kerää)
    • Poikkeus 2: Siinä vaiheessa, kun jäljellä on vain ns. jämälankoja, on ostoksille meno jälleen sallittua, mutta ensisijaisesti tarkoitus on saada myös ne jämälangat kulumaan
  • Kun langat on kulutettu (ks. ed. kohta), saan ostaa lankaa vain työhön, jonka aloitan välittömästi tai lähiaikoina (esim. seuraavaan työhön saa ostaa lankaa etukäteen, vaikka edellinen olisi vielä hieman kesken)
    • Tavoitteena on siis, että lankavarastossa on jatkossa lankoja vain tekeillä olevaan/oleviin + korkeintaan muutamaan seuraavaan työhön
    • Lankoja ostaessa on aina oltava selvillä, mitä langasta on tarkoitus tulla
  • Pyrin tekemään aina keskeneräisen loppuun ennen kuin aloitan uutta
    • Kesken voi toki olla esim. bussineule ja kotona neulottava/virkattava
    • Poikkeus: Aion osallistua Kesäyönhullutukseen, mikäli se tänä vuonna järjestetään (en ole aiemmin osallistunut), ja silloin toki kesken saa olla tarvittava määrä tempaukseen liittyviä töitä tarvittavan ajan ;)
  • Pyrin kuluttamaan jämälangat loppuun mahdollisimman pian, eli en jätä jämälankoja pyörimään lankakoppaan
    • Poikkeus: Jos on jokin tarkoitus, mihin jämälankoja säästelen, voin säästellä siihen saakka, että tarvittava määrä on kasassa (esim. torkkupeitto)
  • Opettelen vähintään yhden uuden jutun tänäkin vuonna
    • Se on todennäköisesti magic loop -tekniikka, koska vuoden ensimmäinen neuletyö tullee olemaan sukat tällä tekniikalla (en ole siis sitä koskaan kokeillut)
Saa nähdä, miten tämän suhteen käy - olen jo nähnyt vilauksen esim. tulevista 7 veljeksen raitaväreistä, ja voi olla, että tekee tiukkaa olla hamstraamatta niitä kerätolkulla... ;)

Ristipistot

  • Osallistun Ristipistohassutukseen tammikuussa, eli aloitan tammikuun 1.-15. päivänä jokaisena uuden ristipistotyön ja teen ne valmiiksi vuoden loppuun mennessä
  • En saa aloittaa uutta ristipistotyötä, ennen kuin kaikki nämä 15 työtä + tällä hetkellä keskeneräisenä oleva Vervacon patsastaulu ovat valmiina
    • Poikkeus: Jonkin pienen lahjatyön esim. onnittelukortin saan pistellä välissä, jos kyse on ns. yhden illan jutusta ;)
  • Jatkan samalla periaatteella kuin edellisenä vuonna, eli jokaisena kalenterikuukautena täytyy valmistua vähintään yksi ristipistotyö
    • Tavoitteena on saada vuodessa valmiiksi 15 hassutustyötä + 1 keskeneräinen, eli vähintään 16 työtä tänä vuonna
  • Ristipistohassutuksen jälkeen pyrin siihen, ettei kesken olisi kuin 1-2 ristipistotyötä kerralla
Tempaukset

Olen ollut aika nihkeä osallistumaan tempauksiin, minusta ei tahdo oikein löytyä sellaista tempauksiin tarvittavaa reipasta leikkimieltä, ja siksi olenkin viime aikoina osallistunut vain sellaisiin juttuihin, joissa ei ole suuria vaatimuksia, deadlinea tai ns. epäonnistumisen mahdollisuutta. ;) Eikä sellaiset tempaukset ole tuntuneet omilta, joissa pitää lyhyen ajan sisällä aloittaa monta käsityötä, koska en osaa pitää montaa työtä kerralla kesken. Mutta nyt olen päättänyt osallistua vuonna 2011 ainakin:

  • Ristipistohassutukseen tammikuun 1.-15.päivä -> valmista vuoden loppuun mennessä
  • Kesäyönhullutukseen, mikäli se järjestetään (tämä on se itselleni vaikea juttu, eli pitäisi aloittaa uusi työ ennen kuin edellinen on valmistunut)
  • Lankahamstereihin (kuten aina ennenkin)
  • Sukkasatoon (kuten aina ennenkin)
  • Lapaskuuhun (kuten aina ennenkin)
  • Virkkausringin tempauksiin mahdollisuuksien mukaan
  • Mahdollisiin muihin vastaantuleviin mielenkiintoisiin tempauksiin; en kuitenkaan väkisin osallistu, jos ei joku tunnu sillä hetkellä omalta jutulta :)
Suunnitelmissa olevia käsitöitä


Tämän tällä hetkellä ainoan keskeneräisen käsityöni aion saada valmiiksi vuonna 2011. (Kuva on pakkauksen mallikuvasta eli tuollainen siitä pitäisi tulla.)



Nämä työt teen Ristipistohassutuksessa. Ensimmäisessä pakkauksessa on 12 pienempää työtä, näistä tulee siis 15 yhteensä.

Neule/virkkauspuolella suunnitelmissa on:

  • Bambumetsä-sukat magic loop -tekniikalla turkoosista 7 veljeksestä (Novita Talvi 2008)
  • Virkattu & neulottu pusero persikasta Samoksesta (Novita Kesä 2009)
  • Virkattu kolmiohuivi kirjavasta Puro Batikista (Novita Kesä 2010)
  • Kukkaloomi-poncho turkoosista Puro Batikista (Novita Kesä 2010)
  • Sukkia:
    • Nalle Marjaretki lakasta
    • Nalle Kukkaketo kielosta
    • Nalle Aloevera luonnonvalkoisesta (yhdistettynä mahdollisesti edellisiin lankoihin)
    • 7 veljestä Jättiraidasta ja luonnonvalkoisesta raidoittaen
    • 7 veljestä Polkka hillasta
    • 7 veljestä Polkka rosa-ruskea-luonnonvalkoisesta
    • 7 veljestä petroolista, luonnonvalkoisesta ja turkoosista (jos sitä jää)
    • Drops Fabel turkoosi + blue sea
    • Drops Fabel blue lagoon
  • Revontuli-huivi pinkistä vironvillasta
  • Itsekehrätystä Lampaankakka-langasta huivi tai muu kaulanlämmitin
  • Jämälangoista sytomyssyjä ja muita pieniä asusteita
Nämä kun olen saanut tehtyä, niin pitäisi olla lankavarasto aika lähellä nollaa ja vuosi aika pitkällä... ;)

Siinäpä suunnitelmat tälle vuodelle noin pääpiirteittäin! Tammikuulle en tee erikseen suunnitelmia, koska aloittelen nyt pistelemään hassutustöitä ja tikuttelemaan neuletöitä luultavimmin listan alkupäästä. Katsotaan sitten kuukauden päästä, miten on käsityövuosi lähtenyt käyntiin ja miten siitä sitten jatketaan.

Käsityörikasta vuotta 2011 kaikille! :)

15 kommenttia:

  1. Hyvää alkanutta vuotta sinulle! Blogissasi on aina mukava pistäytyä, joten varmasti seuraan lupaustesi toteutumista.

    VastaaPoista
  2. Onnellista uutta vuotta ristipistojen ja neuleiden kanssa...

    VastaaPoista
  3. Hyvää Uutta Vuotta! En olekaan käynyt täällä vähään aikaan. Katselin viimevuotisia töitäsi, ja varmaankin sääolosuhteinen vuoksi nuo kirjotut huovutetut lapaset kolahti oikein kunnolla.

    Vuodessa on 365 päivää ja miltei 152 työt tarkoittaa se 2,4 pävää/ työ. Siellä on oltu ahkerana!

    VastaaPoista
  4. Hei anteeksi en varmaan ole vastannut sun lehtikysymykseen kuukausi sitten... Lehden ostin varmaan S-marketista...ei ollut kuin yksi kappale. En osaa sanoa mistä saisit enään sen:( Hyvää uutta vuotta sinulle:)Hieno suunnitelma sinulla tälle vuodelle:)

    VastaaPoista
  5. Oikein ihanaa alkanutta vuotta sinulle!

    Uskon kyllä, että lupauksesi pitävät:)

    VastaaPoista
  6. Mukava lukea näitä suunnitelmiasi. :)

    Kaikkea hyvää alkaneelle vuodelle!

    VastaaPoista
  7. Onnellista Uutta Vuotta Sinulle ja Rakkaillesi!

    VastaaPoista
  8. Hyvää Uutta Vuotta!

    Sinun ahkeruutesi tuntien toteutat varmastikin suunnitelmasi. Minä en moista määrää saisi millään aikaiseksi.

    VastaaPoista
  9. Jestas, onpas siinä päättäväistä listaa :).
    Hyvää ja antoisaa uutta vuotta siis!

    VastaaPoista
  10. Hyvää alkanutta kässyvuotta sinulle! Kiva uusi ilme blogissasi:-)

    VastaaPoista
  11. Onpas siulla tiukat lankalupaukset, mie en pystyisi enkä haluaisi elää ilman ihania lankojavuoriani :D Hyvää alkanutta vuotta!

    VastaaPoista
  12. Onpa hyvät suunnitelmat! Itsellänikin on tarkoitus edelleen vähentää lankavarastoa, mutta ihan yhtä tiukkaan dieettiin en taida pystyä (ei se ostaminen, mutta se vastaanottaminen...). Mielenkiinnolla jään seuraamaan tavoitteiden edistymistä ;-).

    VastaaPoista

Haluatko piristää päivääni? :) Sen voit tehdä helposti jättämällä itsestäsi puumerkin kommentteihin! Kiva kun löysit blogiini - tervetuloa toistekin! :)

Jos kommentointi ei onnistu (vaatii rekisteröitymisen), voit laittaa viestisi sähköpostitse:
marska_77@yahoo.com

Kiitos! :)

Hei hei!

Kiva kun kävit, tulehan toistekin! :)